Keskustan talouspolitiikka puree, osa 16

Matti Vanhasen toiminta vähentää edelleen reippaasti työpaikkoja.

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone vähentää yhteensä 450 työpaikkaa. Syynä ovat yhtiön laatimat tehostustoimet, joihin kuuluu muun muassa liukuportaiden standardivalmistuksen siirtäminen halvemman työvoiman perässä Kiinaan.

Kone tavoittelee toimilla lähes 30 miljoonan euron vuotuista parannusta liikevoittoon.

Kone arvioi, että Hyvinkään tehtaalta siirtyy hissiovituotantoa Tsekkiin.

Hissien nostokoneistojen tuotannon Kone siirtää Hämeenlinnasta Hyvinkäälle ja samalla nykyiselle henkilöstölle esitetään siirtymistä Hyvinkäälle.

Pääministeri Matti Vanhanen on ottanut tavoitteekseen lyödä Esko Ahon ennätys uusien työttömien luomisessa Suomeen.
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisi kannattanut SDPn,SAKn ja jne ottaa 1990-luvulla ottaa oppia TYÖREFORMISTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauppalehti kirjoitti:

Matti Vanhasen toiminta vähentää edelleen reippaasti työpaikkoja.

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone vähentää yhteensä 450 työpaikkaa. Syynä ovat yhtiön laatimat tehostustoimet, joihin kuuluu muun muassa liukuportaiden standardivalmistuksen siirtäminen halvemman työvoiman perässä Kiinaan.

Kone tavoittelee toimilla lähes 30 miljoonan euron vuotuista parannusta liikevoittoon.

Kone arvioi, että Hyvinkään tehtaalta siirtyy hissiovituotantoa Tsekkiin.

Hissien nostokoneistojen tuotannon Kone siirtää Hämeenlinnasta Hyvinkäälle ja samalla nykyiselle henkilöstölle esitetään siirtymistä Hyvinkäälle.

Pääministeri Matti Vanhanen on ottanut tavoitteekseen lyödä Esko Ahon ennätys uusien työttömien luomisessa Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu