Median historian uudelleenkirjoitus on meneillään

Kommunismia alustetaan tulevaksi taas koko ajan agressiivisemmin, oletko valmis?

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2019/09/martti-haikio-ja-punainen-vallankumous.html
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos pysyttäisiin edes menneisyyden uudelleen muokkauksessa, mutta kun vallankumousta valmistellessa ja ihmisten mieltä suopeaksi tehtäessä täytyy muokata nykyisyyttäkin:

Raumalainen demari, kansanedustaja ja ääniharava Kristiina Salonen vaalipuheessaan kertoi, että tieteelliset tutkimukset osoittavat Suomessa köyhien syöpälasten pääsevän hoitoon hitaammin kuin rikkaiden syöpälapset.
Julkaistuna vaalien jälkeen samainen tutkimus osoitti, että köyhien ja rikkaiden syöpälapsilla nimenomaan ei ollut eroa hoitoon pääsyssä.

Totuus oli siis eri kuin demariedustajan totuus. Demarien totuudella nyt sotea taas muokataan peruspalveluministeri Kiurun johdolla.
Kiuruhan onkin pätevä soteseppä, sillä edellisen soten tyrmäämiseen hän käytti satoja miljoonia euroja verovaroista.

Äänestä
  • Valehtelu, asioiden tahallinen vääristeleminen ja niistä kokonaan vaikeneminen kun ne kertovat turhan karua kieltä jostakin agendaan liittyvästä - siihen päälle nuorien värvääminen "setämiehiä" vastaan.
    Kommarit eivät koskaan opi.

    Äänestä

  • Tieteen nimissä on valehdeltu aina, eikä mitään ole opittu. Tällä haavaa poliitikot ja tieteelliset asiantuntijat lähestulkoon erottamattomat ja vielä kun tämän yhteiselon tiedetoimittajat kruunaavat, muuta totuutta ei olekaan. Tutkimukset ovat sopimuksenvarainen asia. Lääketieteelliset tutkimukset ainakin ovat kovin muuntautumiskykyisiä. Lääketeollisuudelle lääkärit eivät mahda yhtään mitään ja poliitikot tuskin haluavatkaan.

    Äänestä

  • Jeesus mitä hurskastelua. Et voi vakavasti väittää etteikö Suomessakin rahalla ja suhteilla pääse ohi "jonoista". Ja silloinkin on vielä yksityinen puoli kokonaan käytämättä, mihin rahakkailla on aina mahdollisuus.
    Tilastoja on helppo tulkita mieluisiksi, eli en ala tuomaan niitä väitteeni tueksi. Sanonpa vaan että: "valhe - emävalhe - tilasto" -totuus puhukoon puolestaan.

    Äänestä

"Median historian uudelleenkirjoitus on meneillään
Kommunismia alustetaan tulevaksi taas koko ajan agressiivisemmin, oletko valmis?"

Joo, kommunismia alustetaan kovasti, mutta se on Euroistoliiton EU-liittovaltion uusliberalistiglobalistioikeiston kapitaalikkomunismin ja sosiaalikapitalismin onnela, jossa pelurien: yritysten ja niiden omistajien, sijoittajien ja finanssisektorin voitot yksityistetään, mutta kulut mm. palkkakulut sekä tappiot ja ympäristörikokset sosialisoidaan veronmaksajille, kansalle ja yhteiskunnalle. Kokoomuskommunismiksikin tätä sossuporvarismia voi Suomessa kutsua.

Sen sijaan SDP edustaa hyvinvointivaltiodemokraatteja, jotka rakensivat ja haluvat edelleen kehittää Suomen Pohjoismaista hyvinvointioikeusvaltiota ja sopimusyhteiskuntaa 2020-luvulle.

Äänestä
  • Mitäh?
    Eikö SDP enää haluakkaan sosialistista talousjärjestelmää vaan tyytyy ei-sosialistisen pohjoismaisen yhteiskunnan tyyliin?
    Sittenhän koko SDP:n 1918 aloittama aseellinen kapina laillista pohjoismaista yhteiskuntajärjestelmää vastaan meni aivan hukkaan.

    Äänestä

  • SDP:tä ei vasemmistosta ja vihreistä erota enää juuri muu kuin se, että niissä on eri ihmiset. Hyvinvointivaltio voi toisaalta tuhoutua noiden harjoittamaan maailmanparannustalkoisiin.

    Juuri nythän meillä on kommunistisin hallitus aikoihin(koskaan?), katsotaan millaiseen jamaan suomen vievät vielä...

    Äänestä

  • Mutta esimerkiksi EU-maa Ruotsissa ja EU-Tanskassa toimitaan yhä myös kansan parhaaksi. Molemmat maat tarjoavat lähes ilmaisen terveydenhoidon kansalaisilleen. Terveydenhoidon omavastuu 12 kk Ruotsissa on vain noin 120 euroa... ja tämä valtavasta siirtolaisten määrästä huolimatta.

    Äänestä

Virallinen historiankirjoitus vuoden 1918 tapahtumista perustuu niihin pöytä- ja päiväkirjojen rippeisiin, joita valkoiset eivät tuhonneet tuoreeltaan. Hiukan paremmilta näyttävät asiakirjat säästettiin, ja valkoisten terorrista kertovat asiakirjat tuhottiin, joten todellisen historiankirjoituksen joutuu kirjoittamaan asianosaisten muistikuvista.
Suomessa on sadan vuoden ajan kouluissakin opetettu totuutena valkoista valhetta, ja vasta ihan viime vuosina on esiin nostettu toisenlainenkin totuus.

Äänestä
  • Niin on opetettu. Nyt on totuuden aika.

    Kun SDP voitti vaalit ja sai enemmistön 1918 eduskuntaan, niin porvarit eivät hyväksyneet tappiota vaan aloittivat hulinoinnin Helsingissä yhdessä saksalaisten matruusien kanssa. Demariedustajat ja senaattorit joutuivat pakenemaan maan alle henkensä uhallla.
    Valkokaartiin houkuteltiin väkeä maksamalla kaksinkertaista palkkaa. Rahat saatiin mm.ottamalla Suomen pankin varat itselle politikointiin.

    Sitten Suojeluskunnan talon torniin sytytettiin sinivalkoinen lyhty merkiksi alkaa oikein systemaattisesti tappamaan työläisiä. Berliinistä saapunut suuri asejuna varmisti aseistuksen. Lisäksi saksalaisilta matruuseilta saatiin aseita.

    Lahtarit sitten voittivat vaikka työväenluokka taisteli sankarillisesti.

    1939 lahtarit yrittivät O W Kuusisen ym. johtavien 1918-demarien kanssa revanssia ampumalla mm. Mainilan laukaukset.
    Tussuksi jäi sankarillisen Puna-armeijan ja sen joukoissa taistelleiden suomalaisten lyödessä Suomen herroille luun kurkkuun.

    Äänestä

Aikoinaan Ranskan vallankumous alkoi siitä, kun kansa oli jakautunut hyväosaisiin ja ns rahvaaseen. Myöhemmin kommunismi sai tuulta purjeisiin, kun teollinen vallankumous synnytti työtätekevän köyhälistön. Epäoikeudenmukaisuus saa aikaan kumouksia. Tuleeko hyvinvointivaltioista epäoikeudenmukaisia? Aika näyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kommunismia alustetaan tulevaksi taas koko ajan agressiivisemmin, oletko valmis?

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2019/09/martti-haikio-ja-punainen-vallankumous.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu