– Veli sanoi voineensa huonosti jo päivällä. Yhdessä siinä pohdittiin, että lähdetäänkö käymään terveyskeskuksessa ja että mahtaako päivystys olla Kurikassa vai Ilmajoella. Hikikarpalot juoksivat hänen otsallaan.
Terveyskeskukseen ei lopulta lähdetty, sillä mies saikin pian uuden kohtauksen.
– Se oli niin voimakas, että hän meni siitä tajuttomaksi. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, että on tullut sairauskohtaus ja täällä tarvitaan nyt ambulanssia. Siitä sitten alkoi kova kyseleminen. Sanottiin, että koeta sitä ja tee tätä ja tuntuuko nyt. Mieleen jäi, että jotain tivattiin käsien jäykkyydestäkin.
Veli ei enää muista mitä vastasi kysymyksiin mutta arvelee vastanneensa jossakin kohdassa väärin.
– Sellaisessa tilanteessa sitä on helkkarin hätääntynyt ja toivoo vain apua. Koskaan ennemmin ei mitään sairauskohtauksia ollut.
Hän arvelee hätäkeskuspuhelun kestäneen muutamia minuutteja. Kysymysten jälkeen päivystäjä oli kehottanut vastaamaan puhelimeen, kun tuntemattomasta numerosta soitetaan.
– Ajattelin että ambulanssista soitetaan, kun ovat tulossa, ja jäin odottamaan puhelua. Sitä ei koskaan tullut.
Iltasanomat aamulla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.