Homma etenee!

Seurakuntalainen.fi –sivustolla on rohkaiseva juttu, josta selviää kuinka mukavasti maallistuminen etenee:

”Nuorilta kysyttiin myös kristinuskon merkityksestä heidän elämässään. Rippikoululaisista 39 prosenttia koki, että kristinuskolla on merkitystä heidän elämässään. Kolme neljästä kertoi oppineensa uusia asioista kristinuskosta. Kun nuorilta kysyttiin, uskoivatko he Jumalan olemassaoloon, vain reilu kolmannes rippikoululaisista vastasi myöntävästi. Isosista reilu puolet, 51 prosenttia, uskoi, että Jumala on olemassa. Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi isosista ainoastaan 43 prosenttia. Rippikoululaisista osuus oli vastaavasti 32 prosenttia.”
30<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mahtaa olla surullisia lukemia myös antivaprimme mielestä. Vaparien vastustus valuu tai vierii takaisin alas hiekkaan.

Äänestä
  • Juu, syvä osanottamattomuutemme;-)

    Äänestä

  • En voi olla ihmettelemättä ylläpidon suhtautumista kirjoittelijoiden nimittelyyn. Jostain syystä vajarit saavat nimitellä toisia antivapareiksi, mutta toisin päin vajarit poistavat viestit kiireesti.
    Melkoisia sensuurivajareita liikenteessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En voi olla ihmettelemättä ylläpidon suhtautumista kirjoittelijoiden nimittelyyn. Jostain syystä vajarit saavat nimitellä toisia antivapareiksi, mutta toisin päin vajarit poistavat viestit kiireesti.
    Melkoisia sensuurivajareita liikenteessä.

    Kyllä sinä saat nimittää minua vapariksi ainakin yhtä paljon kuin minä sinua antivapariksi.

    Oliko muuten kommentteja aloitusviestin tilastoihin?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Nimitän sinua vajariksi, sinä voit puolestasi lopettaa antivaparinimittelyn. Missään tapauksessa en aio kommentoida aloituksen aihetta, jossa ihmisiä nimitellään antivapreiksi. Teille on vaikeaa se etteivät kaikki tanssi pillinne mukaan.

    Eihän aloituksessa mainita vapaa-ajattelua sinänsä mitenkään. Siinä on kerrottu eräitä tilastoja nuorten maallistumisesta. Niistä kysyin myös sinun kommenttiasi.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eihän aloituksessa mainita vapaa-ajattelua sinänsä mitenkään. Siinä on kerrottu eräitä tilastoja nuorten maallistumisesta. Niistä kysyin myös sinun kommenttiasi.

    Kuten jo sanoin, en kommentoi asiaa aloituksessa, jossa meneillään antivapari-argumentum. Taidat ihan oikeasti odottaa jotain asiallista, jaa et vai. No sitähän minäkin.
    Ylläpidon ei pitäisi antaa teidän poistaa viestejä, koska te ette ole objektiivia ja poistatte viestejä mielipiteen perusteella ja mikä pahinta, teidän mielestänne on aivan oikeutettua nimitellä ihmisiä, mutta takaisin ei saisi sanoa. Että sellaista "sanan- ja ilmaisunvapautta" vajarit edustavat.

    OK, tässä sinulla sitten toinen aloitus: https://keskustelu.suomi24.fi/t/16066396/seurakuntalainen-alle-puolet-riparilaisista-uskoo

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Valitsen tietenkin itse aloitukset joissa kirjoitan, et ole vieläkään ymmärtänyt kuinka typerää trollauksesi on. Taidanpa pysytellä omassa aloituksessani, joka käsittelee sitä miten protuleirinkin voi jättää väliin, siis riparin lisäksi. Teillä kun on tuo jatkuva mainostaminen aina mielessä.

    Ensin valitit ettet vastaa tässä ketjussa, nyt sitten kerrot ettet aio kommentoida koko asiaa. Olisit heti sanonut.

    Protuleiri on toisenlainen juttu, siitä jo kommentoinkin ao. ketjussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten jo sanoin, en kommentoi asiaa aloituksessa, jossa meneillään antivapari-argumentum. Taidat ihan oikeasti odottaa jotain asiallista, jaa et vai. No sitähän minäkin.
    Ylläpidon ei pitäisi antaa teidän poistaa viestejä, koska te ette ole objektiivia ja poistatte viestejä mielipiteen perusteella ja mikä pahinta, teidän mielestänne on aivan oikeutettua nimitellä ihmisiä, mutta takaisin ei saisi sanoa. Että sellaista "sanan- ja ilmaisunvapautta" vajarit edustavat.

    Vielä tuosta antivapari-nimityksestä: Kun Kuopiossa ruumis on hädin tuskin jäähtynyt, ja ensimmäinen mieleen tuleva asia kirjoittajalle on se, suuttuivatko vapaa-ajattelijat kirkon tuesta tjsp, nimitys on täydellisen oikea.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Vielä tuosta antivapari-nimityksestä: Kun Kuopiossa ruumis on hädin tuskin jäähtynyt, ja ensimmäinen mieleen tuleva asia kirjoittajalle on se, suuttuivatko vapaa-ajattelijat kirkon tuesta tjsp, nimitys on täydellisen oikea.

    Ei ole. Nimittely on täysin asiatonta, lisäksi te nimittelette ketä vaan antivapariksi, joten sitä käytetään stigmatisointivälineenä keskustelun karttamiseen.
    Ja ihan satavarmaa on että joitakuita ärsyttää kirkon esilletulo ja: "jumala meitä auttakoon". Yleensäkin te tanssitte juuri noiden aloitusten pillin tahdissa kieltämällä selkeät tosiasiat. Rehellistä?

    Itse käytän antivapari-nimitystä kirjoittajasta, joka keskittyy nimenomaan va-liittoon eikä ota kantaa tavoitteisiin. Tai pääosin kirjoitus ei edes keskity va-liiton toimintaan saati tavoitteisiin, vaan pikemminkin siihen mitä aktiivit tekevät liiton ulkopuolella. Tyyppiesimerkkinä vaikka pääsihteeri on Vasemmistoliiton jäsen, ja tätä kyllä jauhetaan -- vaan eipä ole lainkaan kaivettu liiton lausunnoista, lehdestä tms. jotain, mitä voisi pitää vasemmalle (tai oikealle) kallistuvana.

    Olisi yhtä tyhmää puolustaa vaikkapa kasvissyöntiä sillä, että haukkuisi sitä mitä Turkistarhaajien liiton jäsenet tekevät silloin kun eivät hoida minkkejä.

    Sinä käytät antivapari-nimitystä myös minusta, vaikka en tehtaile mainitsemiasi aloituksia. Uskallan väittää etten ole suinkaan ainoa, jota vajarit nimittävät antivapariksi vain koska haluaisivat vaientaa keskustelun. Samaisesta syystä palstalta katoaa viestejä täysin käsittämättömästi, taas tarvittaisiin resetointi.
    Toisin sanoen, antivapari-nimitys on teidän heikkouttanne, ei mitään muuta.

    Olemmeko siis kuitenkin samaa mieltä siitä, että palstalla kirjoittaa myös juuri tuollainen henkilö, jolle 'antivapari' on oikein sopiva nimitys?

    Viestejä katoaa tosiaan aika satunnaisesti, välillä myös minun kirjoittamiani. Tämä uusi "tekoälymoderointi" on melko älyinen.

    Emme ole samaa mieltä, kuten sanoin: nimittely on vain osoitus teidän heikkoudestanne, joka mielellään ulotetaan koskemaan kaikki jotka kritisoivat jotain eivätkä suostu olemaan asiasta hiljaa. Ja ihan turhia kuvittelet, että nimittely saisi minut hiljenemään, jotta et nimittäisi minua antivapariksi. Päin vastoin: osoitat itse olevasi asiaton, eikä se vakuuta mistään ainakaan minua.
    En jatka tässä jankutusta asiasta enempää, koska kä'ytät tätä vain aloituksen nostamiseen.
    Antivaparinimittelynne on asiatonta, enkä aio olla siitä hiljaa. Jos se tekee minusta antivaparin, niin siinäpä sitten vaan tekee. Tosin muistaakseni sen piti koskea vain niitä, jotka vastustavat vapareita yleensäkin, mutta ilman muuta nimitystä voi laajentaa koska tahansa koskemaan ketä vaan, joka ei tee niin kuin Mäntysalo haluaa ;>

    Keskusteletko sitten, jos avaan uuden ketjun antivapari-nimityksestä?

    Kiinnostaa olemmeko samaa mieltä edes siitä, että va-aktiivin puoluepoliittinen toiminta va-liikkeen ulkopuolella ei ole erityisen kiinnostava aihe, kun taas se on hyvinkin kiinnostavaa onko va-liikkeen toiminta kallellaan oikealle tai vasemmalle. Oletan nimittäin, että jossain vaiheessa sentään löytyy sellainenkin yhteinen pohja josta olemme samaa mieltä.

    Äänestä

Karuja+lukuja.+Toisaalta+jos+53+%+isosista+"rohkaistui+rukoilemaan"+rippikoulussa,+ja+51+%+uskoi+Jumalan+olevan+olemassa,+niin+mitä+tuosta+pitäisi+päätellä?Joka+tapauksessa+käsittämättömän+selvästi+jättiläinen+savijaloilla.

Äänestä
  • Fesessä+todettiin,+että+100+%+riparilaisista+uskoo+saavansa+rahaa+riparin+jälkeen.+Jos+kirkko+saataisiin+kokonaan+kuviosta+pois,+niin+savijalat+murtuisivat.+"Jollet+käy+riparia,+niin+rahaakaan+ei+tipu"+on+tehokas+uhkaus+ja+saa+lusimaan+leirin.

    1Äänestä

  • Nuohan ovat varsin rohkaisevia lukuja kristinuskon kannalta. Voiko kukaan (edes vapaa-ajattelija) uskoa lapsena kastettujen (=seurakuntaan liittyminen) olevan automaattisesti uskovia? Väitetään kouluissa uskonnon olevan liian suuressa osassa, mutta todellisuus on se, että etenkin nuorelta vaatii rohkeutta tunnustaa uskovansa. Pilkka ja painostus (olet erilainen kuin muut) on niin kova. Vapaa-ajattelijoillakin on ilmennyt tätä "tieteellistä ajattelua"; pilkataan ja painostetaan uskovia niin, ettei kukaan kehtaa tuoda uskoaan julki.
    Siihen nähden, kuinka kirkot kumisevat tyhjyyttä, tulos on varsin hyvä uskonnon kannalta. Usko elää sisimmässä, vaikka päällepäin ei aina näytä siltä.
    Sitäpaitsi, tutkimus kertoo vapaudesta ilmaista mielipiteensä. Uskaltaisiko vapaa-ajattelijoiden piirissä tehdyssä tutkimuksessa ilmaista, että kyllä minä nyt oikeastaan siihen Jumalaan vähän uskon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuohan ovat varsin rohkaisevia lukuja kristinuskon kannalta. Voiko kukaan (edes vapaa-ajattelija) uskoa lapsena kastettujen (=seurakuntaan liittyminen) olevan automaattisesti uskovia? Väitetään kouluissa uskonnon olevan liian suuressa osassa, mutta todellisuus on se, että etenkin nuorelta vaatii rohkeutta tunnustaa uskovansa. Pilkka ja painostus (olet erilainen kuin muut) on niin kova. Vapaa-ajattelijoillakin on ilmennyt tätä "tieteellistä ajattelua"; pilkataan ja painostetaan uskovia niin, ettei kukaan kehtaa tuoda uskoaan julki.

    Juu, rippileiri ja koulun uskonnonopetus tehoaa, koska noin suuria lukuja uskovaisuuteen. Ja juuri "isoset" ovat eniten herenneet "uskomaan" ja haluavat jakaa sitä. Tai sitten vaan leirikokemusta.

    Mutta suuria lukuja myös uskonnottomuuteen! Se ei tosin ole vielä realisoitunut nuorten kirkosta eroamisena. Paitsi useamman vuoden jälkeen.

    Noinkohan uskonnon opetus tehoaa kun 3/4 kertoo oppineensa uusia asioita kristinuskosta vuosien "pakkouskonnon" opetuksen jälkeen. Vai eikö kirkko olekaan niin näkyvässä roolissa perusopetuksessa kuin kuvitellaan?
    Henkilökohtaisesti en tunnista "pakkokonfirmaatiota". Itse olen jättänyt rippikoulun käymättä ja se oli aivan oma päätökseni joskus yli 40v sitten. Ei ole kukaan pakottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuohan ovat varsin rohkaisevia lukuja kristinuskon kannalta. Voiko kukaan (edes vapaa-ajattelija) uskoa lapsena kastettujen (=seurakuntaan liittyminen) olevan automaattisesti uskovia? Väitetään kouluissa uskonnon olevan liian suuressa osassa, mutta todellisuus on se, että etenkin nuorelta vaatii rohkeutta tunnustaa uskovansa. Pilkka ja painostus (olet erilainen kuin muut) on niin kova. Vapaa-ajattelijoillakin on ilmennyt tätä "tieteellistä ajattelua"; pilkataan ja painostetaan uskovia niin, ettei kukaan kehtaa tuoda uskoaan julki.
    Siihen nähden, kuinka kirkot kumisevat tyhjyyttä, tulos on varsin hyvä uskonnon kannalta. Usko elää sisimmässä, vaikka päällepäin ei aina näytä siltä.
    Sitäpaitsi, tutkimus kertoo vapaudesta ilmaista mielipiteensä. Uskaltaisiko vapaa-ajattelijoiden piirissä tehdyssä tutkimuksessa ilmaista, että kyllä minä nyt oikeastaan siihen Jumalaan vähän uskon?

    Itse ajattelen, että kirkon kannalta rohkaisevampaa on ajatella ettei uskoa tarvita jäsenyyteen. Vähän kuin vaikkapa panimo, jonka olutta moni ostaa juodakseen, mutta yhtä moni ostaa ja kaataa kaljan viemäriin. Liikevaihdon kannalta sama mihin olut päätyy.

    Ymmärrän huolen siitä, että uskovia pilkataan. Ei minulla siihen helppoa ratkaisua ole. Se nyt kuitenkin on vähintäänkin hassua uskoa johonkin jumaliin.

    Uskonnottomia syrjitään koululaitoksessa mm. henkilökunnan toimesta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Itse ajattelen, että kirkon kannalta rohkaisevampaa on ajatella ettei uskoa tarvita jäsenyyteen. Vähän kuin vaikkapa panimo, jonka olutta moni ostaa juodakseen, mutta yhtä moni ostaa ja kaataa kaljan viemäriin. Liikevaihdon kannalta sama mihin olut päätyy.

    Ymmärrän huolen siitä, että uskovia pilkataan. Ei minulla siihen helppoa ratkaisua ole. Se nyt kuitenkin on vähintäänkin hassua uskoa johonkin jumaliin.

    Valtakulttuurin asemaan päästyään kristinusko on luonut kuvaa, että kaikkiin muihin juttuihin uskominen on väärin tai vähintäänkin hassua, mutta kristinuskon myytteihin ihan normaalia ja asiallista. Eräässä elokuvassa lähetysaseman lääkäri nuhteli voodookulttuuriin kuuluvaa lasta taikakalun kanniskelusta samalla kun hän itse uskoi juutalaiszombiin. Asetelma on kuitenkin muuttunut aikojen saatossa ja maallistumisen yleistyessä – jopa päinvastaiseksi. Kristitty saattaa katkerana todeta, että jos joku seisoo päällään ja toistelee hindujumalien nimiä, kukaan ei lotkauta korvaansakaan, mutta jos tunnustautuu kristityksi, saa osakseen epäuskoista höhöttelyä ja pilkkaa. Niin se maailma muuttuu, Eskoseni. Nykyajan kristityt eivät ole vastuussa entisaikojen kristittyjen harjoittamasta epä- ja vääräuskoisten vainoamisesta, paitsi tehdessään lähetystyötä maihin, joissa kristinusko ei vielä ole valta-asemassa. Parissa Afrikan maassa on homoseksuaalisuudesta tehty kuolemanrangaistuksen alainen rikos ulkomaisten lähetysjärjestöjen lobbauksen vaikutuksesta. Toivottavasti lähetystyöntekijöiden jumala tuomitsee heidät helvetin alimpaan kattilaan rikoksestaan ihmisyyttä vastaan.

    1Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Itse ajattelen, että kirkon kannalta rohkaisevampaa on ajatella ettei uskoa tarvita jäsenyyteen. Vähän kuin vaikkapa panimo, jonka olutta moni ostaa juodakseen, mutta yhtä moni ostaa ja kaataa kaljan viemäriin. Liikevaihdon kannalta sama mihin olut päätyy.

    Ymmärrän huolen siitä, että uskovia pilkataan. Ei minulla siihen helppoa ratkaisua ole. Se nyt kuitenkin on vähintäänkin hassua uskoa johonkin jumaliin.

    Kuinka nuo vertaukset usein liittyykin päihteisiin, politiikkaan ("kouluissa yksipuoluejärjestelmä") tai kirkon rooliin ahnehtijana jonka ainut motiivi toimia tai olla toimimatta on raha ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka nuo vertaukset usein liittyykin päihteisiin, politiikkaan ("kouluissa yksipuoluejärjestelmä") tai kirkon rooliin ahnehtijana jonka ainut motiivi toimia tai olla toimimatta on raha ;)

    Ei jaksa aina kehitellä uusia vertauksia, kun vanhoista ei löydy vikoja.

    Toki jokainen vertaus on osin ontuva, aina. Analogioilla on selittää, niistä ei voi päätellä.

    Äänestä

Rippikoulun tuloksellisuutta: "Rippikoululaisista vain reilu puolet, 57 prosenttia, halusi kuulua kirkkoon."

Koska nuoriso nousee kapinaan pakkokonfirmaatiota ja pakkouskonnonopetusta vastaan?

Äänestä
  • Saman tutkimuksen mukaan nuoret pitävät riparista. Eikä tässä mitään ristiriitaa ole: jeesus-jutut vain ohitetaan ongelmitta.

    Olen itsekin aikanaan konfirmaatiossa ollut. En kokenut valehtelevani silloin, vaikka en mihinkään jumaliin uskonut. Se vain kuului asiaan, ei oikeastaan osannut edes ajatella että voisi olla joku muukin vaihtoehto.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Saman tutkimuksen mukaan nuoret pitävät riparista. Eikä tässä mitään ristiriitaa ole: jeesus-jutut vain ohitetaan ongelmitta.

    Olen itsekin aikanaan konfirmaatiossa ollut. En kokenut valehtelevani silloin, vaikka en mihinkään jumaliin uskonut. Se vain kuului asiaan, ei oikeastaan osannut edes ajatella että voisi olla joku muukin vaihtoehto.

    Jesse oli hyvä jätkä. Hänen nimessään toimivat tässä muodostavat ongelman.

    Rippileiriä on uudistettu meidän ajoistamme. Uudistus lienee pähkinänkuoressa "Vähemmän tylsää opiskelua, enemmän leikkimistä." Enää ei tarvitse kerätä leimoja passiin erilaisista kirkollisista tilaisuuksista, vaan niihin mennään porukalla ennen leiriä. Tällä yritetään madaltaa kynnystä kirkon nuorisotoimintaan, kun enää ei ole itsestäänselvyys, että melkein kaikki konfirmoidaan.

    Protun ja kirkon riparitoiminnan yhteisestä seminaarista oli puhetta pari vuotta sitten, mutta ketään protuaktiivia ei kiinnostanut ottaa projektia hoitaakseen. Minuakin vähän ihmetyttää, mitä osapuolet voisivat saada siitä irti. Leikkien vertailua? Protuille tärkeä mahautuminen tunnetaan myös riparilla, mutta nimellä kalanruoto. Minun riparillani se toteutettiin sukupuolittain ja siinä ei hipsutettu. Jo sellainenkin läheisyys tuntui keskenkasvuisesta kollista oudolta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Seurakuntalainen.fi –sivustolla on rohkaiseva juttu, josta selviää kuinka mukavasti maallistuminen etenee:

”Nuorilta kysyttiin myös kristinuskon merkityksestä heidän elämässään. Rippikoululaisista 39 prosenttia koki, että kristinuskolla on merkitystä heidän elämässään. Kolme neljästä kertoi oppineensa uusia asioista kristinuskosta. Kun nuorilta kysyttiin, uskoivatko he Jumalan olemassaoloon, vain reilu kolmannes rippikoululaisista vastasi myöntävästi. Isosista reilu puolet, 51 prosenttia, uskoi, että Jumala on olemassa. Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi isosista ainoastaan 43 prosenttia. Rippikoululaisista osuus oli vastaavasti 32 prosenttia.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu