Liirum laarumia lateli naikkonen Kuopion tapaulsen johdosta.
Aina epävarma pälyilevä ilme. Kalmankalpea, verisuonet hohtaa ihon läpi.
Aina epävarma pälyilevä ilme. Kalmankalpea, verisuonet hohtaa ihon läpi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aivan just näin on, ei kai Suomi voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, maamme rajojen sisällä on paljon tekemistä, yksi syy on nuorten sekoiluun televisiokin joka päivä elokuvat kaikilla kanavilla joissa vain yksi juoni, suunnitellaan murhaa, tai juuri murhataan, tai selvitellään jo tapahtunutta murhaa, sairasta eikö totta, nämä muuttuu nuorten mielissä normaaliksi elämäksi, tuliko asia selväksi ?
Onhan se sosiaalitoimi, näitä veroilla elätettäviä riittää, kun saa ajaa vain aatettaan vastuutta.
Mitå hänen olisi pitänyt sanoa? Mielestäni hoiti todella hienosti tämänkin tapauksen. Antaa viranomaisten hoitaa akuutin tilanteen rauhassa.
Luritteli täyttä soopaa ja yrittää saada Suomea vihapuhepoliisivaltioksi
Ohisalo jännittää toimittajia. Erittäin takakireä ja sen näköinen kuin purskahtaisi itkuun.
Katsojalle tulee vaivaantunut olo tätä kuunnellessa.
Minulle ei tule millään lailla turvallinen olo, kun poliisiministerinä on rankasti viher-vasemmistolaisuuteen kallistuva Ohisalo.
Eilenkin höpötti puukotuksen jälkeen ensimmäisenä sitä, että "kaikki on pidettävä mukana, kaikki on pidettävä mukana". Onko tällainen raaka, täysin yllättävän väkivallan asia vaan joku sosiaalipoliittinen kysymys muka?
Paljonko tuolle hepulle olisi pitänyt antaa lisää rahaa kuussa, että tällainen olisi vältetty? Vai millaiseen "mukana pitämiseen" Ohisalo oikein viittaa??
Minulle ainakin tulee tuosta höpötyksistä mieleen, että Ohisalo tarkoittaa että maahanmuuttoa on lisättävä. Ja lisäksi maahanmuuttoon on saatava runsaasti lisää rahaa, että ne tulijat viihtyvät Suomessa entistäkin paremmin, ja silleen pysyvät mukana.
Haluaisin poliisiministeriltä nimenomaan niitä turvallisuutta lisääviä linjauksia ja kannanottoja. Eikä tuota samaa ja iänikuista sosiaalihyysäyksen tautologiaa telkkarissa.
Desanttilisko on aina desanttilisko.
Ei todellakaan vakuuta ja luo turvallisuutta
Ahdistus on ymmärrettävää. Eihän hän voi suoraan sanoa että puukottajan etninen tausta kummittelee ranskassa tai kauempanakin. Mutta tietää että liian räikeä valehtelu puukottajan olemisesta ihan tavallinen suomalainen tulee vielä bumerangina puremaan omaan perseeseen. Kukaties jopa seuraavissa vaaleissa ja niiden väittelyissä. Ahdistava paikka.
Suomi on maailman onnellisin maa!!!
Liian isot saappaat tällä.
Maria toivoo syvästi, että seuraava massapuukottelija olisi joku maahanmuuttajataustainen.
Silloin voi sanoa, että tästähän mä just lokakuun alussa teitä varoittelin. Kaikki on pidettävä mukana. Siksi lisää määrätrahoja ja entistä parempia kotoutusohjelmia tarvitaan runsaasti.
Pimitys juuri viittaa sen olevan.
Persut taas pelkää voimakasta naista. Aika hassua!
Tuohan on aneemisen heiveröinen.
Povisalo haukkoi henkeään, joka on jännityksen merkki.
Höpötti taas hallitusohjelmaa, totta sanoakseni vaihtaisin mielelläni kanavaa.
Eniten akassa risoo, että haittamaahanmuuton oikeusapuun tulee kahdessa vuodessa €26.000.000 lisää. Nuo rahat menvät Povisalon frendeille, ilman kilpailutusta.
Pitääkin tsekata paljonko budjettissa on yhteensä rahaa tuolle oikeuslaitostamme halvetavaa toimintaa varten.
Paljon järkevämpää olisi antaa jokaiselle Suomessa synyneelle vauvalle €25.000, näin tuolla rahalla saisimme 1.000 uutta kantasuomalaista.
Muistakaa, että rahanahne Povisalo tekee arvovalintoja!