Mm. Tällä pastalla levitetty valeviestejä !

Esim. ministeri Li Anderssonin (vas) nimissä! eilen 1.10.2019!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b2a57009-c9b3-44f9-9c95-e77614e5be7a
> HUOM. Mutta pyynnöistä huolimatta niitä ja muita vastaavia valeviestejä yms. ei ole poistettu! ( Ovatko edelleen sivustolla?) <

"Li Anderssonin nimissä levitettiin törkeää valeviestiä Kuopion kouluiskusta – ministeri järkyttyi: ”Äärimmäisen vakava asia”
Tänään klo 10:01
Opetusministeri sanoo, että kouluun on edelleen Suomessa turvallista mennä.
Opetusministeri Li Andersson (vas) kertoo keskiviikkoaamuna olevansa edelleen ”syvän järkytyksen vallassa” Kuopion tiistaisen kouluiskun johdosta.

Hän sai ensimmäiset tiedot hyökkäyksestä tiistaina heti puolenpäivän jälkeen ja on ollut sen jälkeen viranomaisten tiiviissä tiedotuksessa tapauksesta.

Andersson painottaa huolestuneille kansalaisille, että eilisen kaltaiset, järkyttävät väkivallanteot ovat ”onneksi hyvin harvinaisia Suomessa”.

– Kouluun on Suomessa turvallista mennä. Ymmärrän toisaalta myös sen, että tällaisen tapauksen jälkeen on tarvetta keskustelulle ja kriisituelle oppilaitoksissa eri puolilla Suomea, Andersson toteaa.

Päättäjät pyrkivät osaltaan varmistamaan tapauksen sujuvan jälkihoidon ja tuen saatavuuden. Ministerin mukaan työtä suomalaisten oppilaitosten turvallisuuden edistämiseksi tehdään jatkuvasti.

– Olemme huolehtineet oppilaitosten omasta varautumisesta: varautumissuunnitelmat pitää olla tehty, ja kaikissa oppilaitoksissa pitää säännöllisesti harjoitella erilaisia uhkatilanteita. Sen lisäksi on aluehallintoviranomaisten koordinoimaa, alueellista turvallisuusyhteistyötä sekä poliisin ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, Andersson luettelee.

– Poliisi suhtautuu Suomessa erittäin vakavasti sellaisiin uhkauksiin, jotka kohdistuvat kouluihin.

Opetusministeri välitti osanottonsa iskun uhreille ja heidän omaisilleen jo tiistaina Twitterissä.

– Jokaiselle lapselle ja nuorelle kuuluu oikeus opiskella turvassa, vailla pelkoa väkivallasta, Andersson tviittasi. "...
jne.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olivatkohan Suomen trumpilaiset asialla?
Toivotaan, että valeviestien lähettäjät saadaan kiinni ja vastuuseen!

Äänestä
  • Jos ei nyt trollataisi valemedian tai trollien tapaan henkilöiden tai edes puolueiden nimillä tms. spekuloiden lainkaan! L. Andersson on tehnyt asiasta jo tutkintapyynnön, kiirettä pitää poliiseillakin näinä aikoina! M. Ohisalon toimistossakin pitää kiirettä, ja poliiseja pitäisi olla jo kentälläkin"!

    Kiitos!

    Äänestä

Varoittiko Li Anderson rasismista viestissään vai jättikö varoittamatta?

Äänestä

Kaikesta on vastuussa poliittisesti ja muuten - myös poliisin ampumisesta - joita kiitteli ministeri Ohisalo mennen tullen joka haastattelussa "kuin nauhalta kerraten" samaa sanojen muotoja myöten!
Puhuu kuin kahdella pallilla istuen"!

"Puukkomiehen" nimen ja taustojen penkomisen tulosten julkistamisesta on vastannut ja vastaa edelleenkin - Vihreiden pj. Maria Ohisalo yhdessä poliisijohdon kanssa!

Jäikö nyt jotenkin hätiköiden miettimättä loppuun saakka, miten olisi voitu menetellä tässäkin, kuten niin monesti "mamu-rikollisten" ollessa kysymyksessä, - ettei revitellä henkilön taustoja ennen kuin jo varmuudella tiedossa oleva ja itse ammutuksi ( Huom. pj. Ohisalon vastuilla sekin) tullut henkilö on valmis vastaamaan teoistaan jos sittenkään muuta historiaa kuin nimi?

Tässä on kärsijöinä myös miehen perhe ja suku yms. lähiympäristön ihmiset!
Syyttöminä mutta samalla leimaavalla tavalla saavat julkisuutta!
Tietosuoja ei siis yllä rikokseen epäillyn taustaa ja henkilöä VAIKKA SE JO TIEDETTIIN JA UHKA JA VAARA ON OLLUT OHI !=?

Äänestä
  • Saisko näistä sukulaisista tarkempia tietoja sisäministeriltä?
    Puoluekanta?
    Onko sukua liikenneministeri Marinille?
    Kotiolot, kasvatus, onko vanhemmat eronneet jne.?
    Syökö punaista lihaa?
    Kannattaako maataloustukiasia?
    Omistaako polttomoottorisen yksityisauton?
    Onko kenties Naton kannattaja?
    Puolustaako ydinvoimaa?
    Käyttääkö puhdasta hanavettä?

    Äänestä

Kaikki kansallismieliset vihapuhujat vaan oikeuteen ja naamat ja nimet esille. Lapset niiltä pois ja huostaan.

Äänestä
  • Lapsehat pelkäisi jos moisien mörköjen naamoja täällä näytettäisiin!
    Sellainen kajamahaodini joka tuhoaa tuolit jo katsomalla niitä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Esim. ministeri Li Anderssonin (vas) nimissä! eilen 1.10.2019!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b2a57009-c9b3-44f9-9c95-e77614e5be7a
> HUOM. Mutta pyynnöistä huolimatta niitä ja muita vastaavia valeviestejä yms. ei ole poistettu! ( Ovatko edelleen sivustolla?) <

"Li Anderssonin nimissä levitettiin törkeää valeviestiä Kuopion kouluiskusta – ministeri järkyttyi: ”Äärimmäisen vakava asia”
Tänään klo 10:01
Opetusministeri sanoo, että kouluun on edelleen Suomessa turvallista mennä.
Opetusministeri Li Andersson (vas) kertoo keskiviikkoaamuna olevansa edelleen ”syvän järkytyksen vallassa” Kuopion tiistaisen kouluiskun johdosta.

Hän sai ensimmäiset tiedot hyökkäyksestä tiistaina heti puolenpäivän jälkeen ja on ollut sen jälkeen viranomaisten tiiviissä tiedotuksessa tapauksesta.

Andersson painottaa huolestuneille kansalaisille, että eilisen kaltaiset, järkyttävät väkivallanteot ovat ”onneksi hyvin harvinaisia Suomessa”.

– Kouluun on Suomessa turvallista mennä. Ymmärrän toisaalta myös sen, että tällaisen tapauksen jälkeen on tarvetta keskustelulle ja kriisituelle oppilaitoksissa eri puolilla Suomea, Andersson toteaa.

Päättäjät pyrkivät osaltaan varmistamaan tapauksen sujuvan jälkihoidon ja tuen saatavuuden. Ministerin mukaan työtä suomalaisten oppilaitosten turvallisuuden edistämiseksi tehdään jatkuvasti.

– Olemme huolehtineet oppilaitosten omasta varautumisesta: varautumissuunnitelmat pitää olla tehty, ja kaikissa oppilaitoksissa pitää säännöllisesti harjoitella erilaisia uhkatilanteita. Sen lisäksi on aluehallintoviranomaisten koordinoimaa, alueellista turvallisuusyhteistyötä sekä poliisin ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, Andersson luettelee.

– Poliisi suhtautuu Suomessa erittäin vakavasti sellaisiin uhkauksiin, jotka kohdistuvat kouluihin.

Opetusministeri välitti osanottonsa iskun uhreille ja heidän omaisilleen jo tiistaina Twitterissä.

– Jokaiselle lapselle ja nuorelle kuuluu oikeus opiskella turvassa, vailla pelkoa väkivallasta, Andersson tviittasi. "...
jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu