Ei päivää etteikö modernin ja vakavasti otettavan tieteen rehelliset tutkijat julkaisisi vaikuttavia evoluutiobiologian tutkimustuloksia, jotka tarkentavat tietämystämme evoluutiosta ja siten auttavat tarkentamaan myös evoluutioteoriaa.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-loysivat-11-viikkoisista-ihmissikioista-merkkeja-250-miljoonaa-vuotta-sitten-evoluution-myota-kadonneista-lihaksista/
Eli tutkijat ovat havainneet että ihmissikiön raajoissa on sikiön kehityksen vaiheessa havaittavissa atavistiset lihakset, jotka ovat peräisin jopa 250 miljoonaa vuotta sitten eläneeltä kantamuodolta.
Linkitin suomenkielisen artikkelin jotta ROTilla olisi helpompi yrittää ymmärtää eikä hänen tarvitsisi turvautua Googlen käännöspalveluun.
Näin. Ja samaan aikaan emme ole nähneet vielä ensimmäistäkään vertaisarvioitua tieteellistä tutkimusta joka tukisi kreationismin väitteitä.
Ja arvatenkin ROT yrittää "kumota" tämänkin tutkimuksen pseudotieteellisella sanahelinällä ja taikauskoisella aivopiereskelyllä.
Pseudotieteellisen ROTin koulutus jatkuu ...
8
226
Vastaukset 8
Sikiönkehityksen aikaiset lihakset, jotka myöhemmin sulautuvat yhteen isommiksi lihaksiksi ennen lapsen syntymää, eivät todista evoluutiosta yhtään mitään. Millä logiikalla näin olisi?
Tämä ei ainakaan todista mitään evoluutioteorian paikkaansapitävyyden puolesta.
Tämän voi tulkita kertovan jotain ihmisen menneistä evoluutiovaiheista vain jos ennalta päättää evoluutioteorian pitävän paikkansa.- Anonyymi
Tiedoksi taas kerran: uskovaiseksi tekeytyvä trolli onnistui jotenkin varastamaan rekisteröimäni nimimerkin.
- aito asdfman Eipä kukaan kuvitellutkaan että sinä jeesuksenmorsian ymmärtäisit. Jos et ymmärrä miksi objektiivisesti eliöissä ja niiden kehitysvaiheissa havaittavissa olevat atavistiset rakenteet ovat seurausta evoluutiosta niin voi voi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Atavism
Sinähän olet se pelle, joka yritti selittää Raamatun luomisatujen keskinäisiä ristiriitoja sillä että Jumala muovasi savesta eläinten pienoismalleja ... Se kyllä yksi huvittavimmista hihhuli seliseleistä mitä olen lukenut tällä palstalla.
- Anonyymi
Mitä hyötyä on evoluutiolla nyky-yhteiskunnassa?
- Anonyymi
Kysymys sama tasoa kuin "mitä hyötyä on painovoimasta nyky-yhteiskunnassa?"
Evoluution ja sen toiminnan ymmärtämisestä on yhteiskunnalle hyötyä.
Ymmärtämättömyydestä taas ei ole kuin haittaa. Niinkuin yleensäkin. Mm. lukemattomat yleishyödylliset lääketieteelliset ja teknologiset sovellukset.
Kreationismistä hyötyvät ainoastaan ne jotka haluavat kusettaa kaltaisiasi pässejä.Evoluutioteoriaan perustuvista innovaatioista myönnettiin Kemian Nobelit 2018. Lääketieteen tutkimus käyttää tietoja evoluutiosta mm. syöpätutkimuksessa. Nämä nyt alkuun.
Mitä hyötyä on kreationismista missään yhteiskunnassa?- Anonyymi
agnoskepo kirjoitti:
Evoluutioteoriaan perustuvista innovaatioista myönnettiin Kemian Nobelit 2018. Lääketieteen tutkimus käyttää tietoja evoluutiosta mm. syöpätutkimuksessa. Nämä nyt alkuun.
Mitä hyötyä on kreationismista missään yhteiskunnassa?"Mitä hyötyä on kreationismista missään yhteiskunnassa?"
Mahdollisuus saada tuoreita ja mureita alaikäisiä vaimoja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen341754- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841271Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131156Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93960Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52742Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55663Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13659Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27648- 146634
- 42627
- 28618
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94596- 46573
