Kannatus pitäisi saada vähintään yli 30% niin alkaisi olemaan painoarvoa ja se että hallitukseen ei tarvittaisi kuin kaksi suurinta puoluetta.
Hyvä alku persut mutta se ei riitä!
Anonyymi
13<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ennustan+yli+50%+kannatusta,+kunhan+saadaan+muiden+puolueiden+ajamat+vääryydet+ja+kansanvastainen+politiikka+kansan+tietoon.
Greettakin+jo+kääntyi+ilmastouskonnosta+metallisolistiksi.
Näin on. Nyt vaan kovempaa vittuilua 24/7 joka tuutista. Tällä kertaa eivät voi käydä päälle. Punaisen terrorin aikakausi on ohi.
Persut on ensimmäinen puolue maailmassa, joka pystyy tekemään vallankumouksen pelkällä poliittisella vittuilulla?
Jos faktat ovat vittuilua, niin on aikakin, että valta vaihtuu.
Persujen vallankumous syö omat lapsensa.
Just, eli kun suomen kansan korvaamishanke pysäytetään, niin meidän omien lapsien mahdollisuudet huononee? Selitäppäs millä logiikalla sä kehitit tän teorian?
Amerikkalaismallisessa yhteiskunnassa pärjäävät vain rikkaat. Sitähän mallia persut täällä ajavat eteenpäin.
Ne duunarit ,työttömät, vanhukset ja sairaat, jotka persuja äänestävät, ajautuvat ahdinkoon.
Mutta hei, Amerikka on mahdollisuuksien maa.
Höpö höpö.
Eiköhän Persut aja ihan suomen näköistä politiikka joka sopii suomen olosuhteisiin. Toki porvareina persut tahtovat parantaa yrittämisen edellytyksiä. Sullakin on vapaus ryhtyä porvariks ja yrittäjäks jos haluat iraantua köyhyydestä. Kukaan ei estä sua.
Mutta mistä löytyy se apupuolue allekirjoittamaan perussuomalaisten politiikka. Kompromissejahan perussuomalaiset ei tee, koska kompromissit on niille takinkääntöjä.
Eiköhän se se paikka hillotolpalla jollekkin aina kelpaa. Kyllähän nää muut on aina ollu valmiita joustaa ettei jää ilman hilloo.
"Nyt vaan kovempaa vittuilua 24/7 joka tuutista. Tällä kertaa eivät voi käydä päälle. Punaisen terrorin aikakausi on ohi."
Tässä sitä persujen viisautta ja sairasta hekumointia!
Onhan sitä monenlaista puoluepolitiikkaa, mutta persujen vihamielinen touhotus on ylitse kaikkien muiden totaalisen ÄLYVAPAATA!
Juurikin niin persujen ideologia perustuu vihaan ja vittuiluun.