Miten helluntailaisuuteen tulisi suhtautua uskovana?

Anonyymi

Otsikon kysymystä olen miettinyt jonkun verran, tietäen toki että sikäli kuin helluntailaisuudessa saarnataan evankeliumia(kin), on täysin mahdollista että myös helluntailaisuuden piiristä löytyy eläviä uskovaisia mutta harmikseni olen pannut pitkäaikaisen seuraamistyöni aikana merkille että helluntailaisuudessavain hyvin vähän, jopa marginaalisesti sarnataan evankeliumia. Paljon enemmän keskitytään ihmisen omiin puuhasteluihin, kuten "ratkaisuun", "muuttumiseen" ja "uskoontulemiseen" ikäänkuin NE olisivat se the Juttu kristillisyydessä.

Mutta ei se ole niin! Ei kristillisen uskon keskiössä ole ihminen, ei edes uskoontullut ihminen, vaan Jumalan armoevankeliumin sanoma. Ylipäätään, mitä nyt on tullut n. 30 vuoden aikana tutustuttua helluntailaiseen julistukseen, on tullut havaittua että säännönmukaisesti julistus keskittyy kaikenlaiseen ihmisen omaan puuhasteluun ja yrittämiseen, joka liittyy uskonasioihin. Etenkin kääntymyksessä pääasia keskittyy uskoontulemiseen ja siihen miten joku "muuttui".

Toinen vakava erhe helluntailaisuudessa mielestäni on että jo uskossa oleville opetetan jatkuvasti ja lähes pelkästään lakihenkistä pinnistelyä, eräänlaisia hengellisiä "voimailuharjoituksia", väkinäistä pyhityselämää ja siunauksien ansaitsemista omilla töillä kuten kuuliaisudella, uhraamisella yms. Oman pinnistelyn palkkioksi sitten monesti opetetaan myös Jumalan antavan pinnistelystä ja ahkeruudesta palkkaa iin että palkinnoksi työstä (ei siis armosta) ansaitaan erilaisia siunauksia kuten "#kielilläpuhumista" yms. Helluntailaisuudessa on siis ainakin kahden, jos ei kolmenkin kerroksen kristittyjä.

Pahana erheenä voi mainita tietenkin Jumalan sanan väheksymisen jonka sijaan on asetettu karismaattinen hurmahenkisyys. Tämä erhe, Jumalan sanan väheksyminen jahurmahenkisyys on johtanut myös helluntailiikkeen sisällä monien hyvin vakavien ja epäraamatullisten harhaoppien omaksumiseen esim. eskatologiasta, vanhurskauttamisopista yms. Erittäin vakava harhaoppi on pyhän kasteen halveksiminen ja pelkistäminen tavalliseksi vesipesuksi jossa ei saada mitään, josta ei ole mitään hyötyä kastettavalle, jonka kanssa Pyhällä Hengellä ei ole mitään tekemistä, vaan joka on pelkkä ihmisen teko ja kuuliaisuuden osoitus Jumalalle, kun itse asia on oikeasti juuri päinvastoin! Kaste on Jumalan teko, jossa Jumala lahjoittaa ihmiselle eikä päinvastoin!

Ehtoollisenkin helluntailiike on pelkistänyt tavalliseksi syömiseksi ja juomiseksi, opettaen ettei ehtoollisessa saada syntejä anteeksi eikä nautita Kristuksen ruumista ja verta vaan mutustetaan pelkästään leipää ja siemaillaan viiniä muistellen Jeesusta. Siis juuri sitä mistä Raamattu varoittaa ettäöä joka syö ja juo erottamatta sitä muusta syömisestäö ja juomisesta, tekee sen tuomioksensa!

En oikein ole enää varma, onko helluntailaisuutta edes mahdollista ajatella kristillisenä seurakuntana? Pitäisiö siihen suhtautua kuten vaikkapa jehovantodistajiin tai mormooneihin tms. ?

En ole varma... tällaisia mietiskelen.

22

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli et vaikuta tajuavan mitään Raamatullisesta Jeesuksen seuraamisesta.

      harmi se on, mutta ethän anna edelleenkään sen haitata paljojen sanojen laittamista peräkkäin totuudesta välittämättä!

      • Anonyymi

        "Eli et vaikuta tajuavan mitään Raamatullisesta Jeesuksen seuraamisesta."

        ** Ilmeisesti en, -jos mittapuuna on helluntailaisuuden näkemykset!

    • Tottakai Suomessa on lehdistövapaus. Mutta Jeesusta ei todella seurata näin. Kiinnität huomion ihmisiin. Parhainkin uskova on vajavainen. Meillä helluntailaisuudessa uskotaan yleiseen pappeuteen. En pidä nyt raamattutuntia. Se merkitsee, että miehistön jäsen rukoilee sairaan, Pyhän Hengen kastetta odottavan puolesta. Herra vastaa yksinkertaiseen rukoukseen. Olen nähnyt tämän toimivan satoja kertoja. Kirjoitat tutkielman ihmisistä. Ristiä ei kanneta näin. Ei todella. Omassa voimassa sinulla ei ole mahdollisuuksia voittaa saatanaa. Tuolla tavalla et saa yhtään rukousvastausta.

    • Anonyymi

      Aika varovasti itse kristittynä siihen suhtaudun mutta on siinä hyvätkin puolensa.

    • Anonyymi

      Aloittaja

      Olet oikean otsikon alla. Teetkö tutkimusta helluntailaisuudesta? Mille laitokselle se tulee? Mutta kirjoituksestasi puuttuu Pyhä Henki. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.Olemme tottuneet, että ihmeet ja merkit seuraavat niitä jotka uskovat. Jeesus pelastaa, parantaa ja kastaa PH:llä juuri tänään. Kirjoituksesi ei auta vähääkään syntistä. Olet täysin unohtanut: hätä ja tuska maailman , suurempi on kuin luullahan, ken tahtoo kärsivää auttaa. Herran on kullat...

      • Anonyymi

        itse aikanaan. kun kävin hellareissa, niin tuota lakihenkisyyttä tarjottiin tämän tästä.
        aito uskoni jotenkin vinoutui, samoin oli myös "jumalan siunaukset". - ikään kuin maallinen mittapuuna. . .toki sen "maallisen" jotenkin täytinkin, vieläpä melko nuorena, nooh, - sieltähän rivijäsenistöstä sai vain sitten kateutta, yms.
        jäin pois sisäänpäin lämpiävästä kristillisyydestä.
        myös huomioin sen, että helluntailaisuudessa, "katsovat henkilöön", - suhteilla pelataan, ihan niin kuin missä tahansa yleensäkin.
        ei se ollut minun juttuni. kun en etsinyt "ihmisten suosioita", kun normaali/moraalinen elämäntapa ollut aina, - ilman erityistä "muuttumista".

        Saarnat voisi olla jotain muutakin kuin "minun vaimoni, minun lapseni", jne. usein korostuu, se, minä, minä, minä, ja meidän, jne.
        se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai usko on henkilökohtaista. Seuraappa Kuopion tapahtumia, kun perhekunnittain ja suvuttain ei tulla uskoon. 95% helluntailaisuudessa henkilökohtainen usko seuraa sukupolvelta toiselle. Itse olen 4. polven uskova. Ensimmäiset olivat teitenkin baptisteja. Hyvin outoa on sekin, että tällä palstalla herjataan elävää uskoa. Esim pääministerinä ollessaan Kalevi Sorsa arvosti helluntaiuskovat ja siis kristityt korkealle. Monille tämä palsta on väittelyn paikka. Todella saastunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itse aikanaan. kun kävin hellareissa, niin tuota lakihenkisyyttä tarjottiin tämän tästä.
        aito uskoni jotenkin vinoutui, samoin oli myös "jumalan siunaukset". - ikään kuin maallinen mittapuuna. . .toki sen "maallisen" jotenkin täytinkin, vieläpä melko nuorena, nooh, - sieltähän rivijäsenistöstä sai vain sitten kateutta, yms.
        jäin pois sisäänpäin lämpiävästä kristillisyydestä.
        myös huomioin sen, että helluntailaisuudessa, "katsovat henkilöön", - suhteilla pelataan, ihan niin kuin missä tahansa yleensäkin.
        ei se ollut minun juttuni. kun en etsinyt "ihmisten suosioita", kun normaali/moraalinen elämäntapa ollut aina, - ilman erityistä "muuttumista".

        Saarnat voisi olla jotain muutakin kuin "minun vaimoni, minun lapseni", jne. usein korostuu, se, minä, minä, minä, ja meidän, jne.
        se siitä.

        Missä siellä helluntalaisuudessa lakihenkisyyttä tarjotaan. Aikoinaan kun Viksteeniäkin kuuntelin, niin laki oli niin kumottu, että siitä ei löytynyt edes JumalanSanaa ja armoa tyrkytettiin tuvan täydeltä. Galattalaiskirjettä niin galatettiin, että muu kirjoitus unohtui.

        Tosin synnistä on tehtävä parannus. Ja sekin on kyllä Jumalanpuolelta ehto- ilman helluntalaisuutta.

    • Anonyymi

      Avaus koskettaa suurta osaa helluntailaisuudesta ja siitä ettei se ole Jumalasta. "He muuttuvat", mutta että muuttuu lahkon mukaisuuteen ja tulla sidotuksi sen hengellä ei ole Jumalasta.

    • Anonyymi

      Aloitus on siinämielessä metsässä, että haetaan kotisohvauskontoa, joka on uskontunnustuksen toistamista.
      Mutta, se että on pelastunut, niin usko ilman tekoja on kuollutta uskoa.

      Onko aloittajalla unohtunut Jumalantyössä tapahtuvan pyhityksen merkitys.
      Eli Jumalahan on tämän pyhityksen aikaansaaja ja Pyhä Henki moottori, joka vie kentälle, sekä suun tunnustukseen.

      • Anonyymi

        Missä niin lukee? Vastasitko väärään aloitukseen, etkö osannut lukea, vai etkö ymmärtänyt lukemaasi?

      • jehovajargonia...

    • Anonyymi

      Aloittaja

      Olet tällä hetkellä valtakunnan pimein ihminen. Eilen maassa suruliputettiin. Tänään Antti vierailee Kuopiossa. Edes kommunistit ja Jehovan Todistajat eivät ole läheskään noin pimeitä kuin sinä, Häpeä ja suuresti. Elät kivikautta. Tule atomiaikaan. Mellasta kotonasi.

    • Anonyymi

      "Miten helluntailaisuuteen tulisi suhtautua uskovana?"

      Uskovalta on hyvin vaativa tehtävä istua helluntailaisten kokouksessa. Mitä hän siellä tekee?
      Vaativa siinä mielessä että jaksaa istua koko ajan.
      Vaativa siinä mielessä että sieltä saattaa tänäkin päivänä tulla epäraitista kerrontaa jostakin vesikasteesta tai että uskova tarvitsee uskoon tultuaan vielä pyhän hengen kasteen.

      Sietämistä vaatii jos äänentoistolla metelöinnin volyymia nostetaan.
      Sietämistä vaatii toistuva joikuaminen.

    • Anonyymi

      Hyvät helluntaalaiset, kertovaa nyt vihdoin, miksi teitä useampaa sorttia. On helluntilähetystä, on helluntaiherätystä ja sitten "tavallista" helluntaalaisuutta.
      Siis kysymys; mitä eroanäissä leireissä on?

      • Anonyymi

        On erilaisia "väkevyyden asteita", sanoisinko.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16067598/ratkaisukristillisyyden-vaaryys
        Mutta helluntailaisuudessa on hyvät puolensa. Raamattua käytetään. Ihmiset osaavat keskustella. Yleensä helluntailaiset tuntuvat elävän melko siivoa elämää. Mutta nurja puoli se, että vanhojen kirkkojen tavalla helluntailaisuus ei ole "vakiintunut" yhtä lujasti, vaan näyttävät helluntailaiset olevan enemmän opintuulien armoilla. Toisaalta löytyyhän näitä tuuliviirejä todella paljon luterilaisten seasta, esim. jälleensyntymiseen uskovia, tai ateisteja, tai monenlaisia.

    • Anonyymi

      Aloittaja on varsin oikein oivaltanut helluntailaisuuden todellisen olemuksen.

      He kyllä suureen ääneen pauhaavat ja pitävät meteliä muka-evankelioinnistaan, mutta kun tuota "evankeliumia" alkaa todella teologisesti tarkastella, ei se olekaan evankeliumia itse Jeesuksesta, vaan evankeliumia kuinka ihminen itse pelastaa itsensä, "seuraamalla" = pitämällä esikuvanaan eli matkimalla Jeesusta,

      Kyseessä on siis gnostilainen oppi, ei kristillinen.

      Helluntailaisuuden historiakaan ei ole se, mitä he väittävät. Sen alku ei ole "Los Angelesin herätyksessä" vaan jo Lutherin aikaan häntä ja hänen uskonpuhdistustaan vastaan hyökänneessä anabaptismissa eli uudelleenkastajissa.

      Itse helluntailaisuuden loivat 1800-luvun lopulla USA:n etelävaltioiden vapaamuurarit, koostaen muka "herätysliikkeeksi" naamioimansa antikristillisen uususkontonsa kaikista kristinuskon kieltämistä harhaopeista, alkaen gnostilaisuudesta ja pelagiolaisuudesta ja rakentaen "uskottavasti" - perustellen nämä irrallisilla raamatunjakeilla - näiden päälle kaikki harhaopit, jotka kristillinen kirkko oli aiemmin ehdottomasti tuominnut kadottaviksi. Koska mitään uskottavaa teologista oppia oli näille vaikea rakentaa, he ottivatkin ohjenuorakseen hyökätä kaikkea teologiaa vastaan ja laittaen opettajakseen muka Itsensä Pyhän Hengen, jonka irrallisia sanomia sitten selittivät toimintansa tueksi, mm. miljoonilla, todistetusti väärillä profetioilla, joita he edelleenkin opilleen uskollisina levittävät. Luciferisteina heitä ei hätkäyttänyt eikä silmä rävähtänyt tämän lajin Pyhän Hengen pilkkaaminen.

      Näistä helluntailaisuuden luoneista vapaamuurareista osa oli seksuaalirikollisia ja jopa Ku klux klanin täysivaltaisia jäseniä.

      Osa hellareista on vilpittömiä kristityiksi itseään uskovia, mutta joilta puuttuu terve, hengellinen arvostelukyky tajuta kuinka heitä vedätetään ja heitä rahastetaan aivan muuhun tarkoitukseen kuin väitetään.

      • Anonyymi

        Todellakin, eikös gnostilaisuuteen juuri kuuluneet nämä hurmahenkiset profetoimiset, kaikenlaiset ilmestyksillä ja näyillä pöyhkelemiset joiden juuret jo Paavalikin sai aikanaan kokea, mm. Korintin seurakunnan kanssa. Sielunvihollinen on tehnyt maailmassa jo niin kauan pahaa kylvätyötään sekoittaen niin valtavan mestarillisesti lukemattomia keitoksia jotka kulkevat kristillisyyden nimellä. Ne ovat taitavia, jopa niin taitavia että elävän kristitynkin on vaikeaa tunnistaa esim. vapaiden suuntien ja hurmoskarismaattisten liikehdintöjen seasta, ovatko nämä oikean opin mukaisia vaiko eivät.

        Taatetaan puhua kauniisti syntien anteeksiantamisesta, jopa verestäkin puhutaan mutta salakavalasti kuitenkin ohajataan mukaan sekoitetuilla harhaopeilla ihmisiä harhoihin ja omaan suorittamiseen. Oikein sanoi teologi Franz Pieper ja itse Lutherkin aikoinaan että jos vanhurskauttamisoppia ei pidetä puhtaana, niin se on avonainen portti kaikille muillekin harhaopeille. Opin puhtautta, varsinkin vanhurskauttamisopin puhtautta tulisi aina varjella yli kaiken eikä lakia ja evankeliumia saisi sekoittaa tai pääsee käymään kuten helluntailiikkeessäkin on käynyt pitkälti.

        Tosin epäilemättä myös helluntailaisten keskuudessa on olemassa eläviä oikeitakin kristittyjä mutta se johtuu, kuten Pieper sanoi: tiedon heikkoudesta. He ovat sellaisia tapauksia että jos he olisivat kristillisessä tiedossa ja ymmärryksessä kasvaneempia ja vahvempia he eivät enää haluaisi olla siellä. Mutta tuollainen hengellinen ympäristö, kuin hellarit on, omiaan estämään uskovaa koskaan kasvamastakaan ymmärryksessä ja Kristuksen tuntemisessa.

        Siksi uskovainen joka on joutunut heidän pauloihinsa, on kuin onnettomassa häkissään elävä pieni häkkilintu joka ei ymmärrä olevansa aliravittu koska on tottunut elämässään siihen ettei hyvää ravintoa ole koskaan ollutkaan enempää tarjolla. Siksi hän kuvittelee voivansa hyvin, vaikka tosiasiassa on heikko, heikentynyt huonosta ravinnosta joka ei voi ravita ja siten altis kaikenlaisille sairauksille ja tartunnoille, kute nähdäänkin helluntai- sekä vapaiden suuntien menosta että he ovat aina omaksuneet hyvin nopeasti kaikenlaisia harhaoppeja kuten menestysteologiaa, karismaattisuutta yms.

        olipa hyvä tuo edellinen kirjoitus / tieto.
        Aikanaan, melko piankin epäilin helluntailaisuuden oppia.

        Tosin, kyllä Jumala toimii jopa helluntailaisuudessakin. (tosin tarkka pitää olla)

        opetus oli sitä mitä oli, lakihenkistä. - kaikkihan jo kohta tietää helluntailaisuuden. . .

        melkoinen joukko sieltä kuitenkin siirtyy toiseen kirkkokuntaan, jotkut jäävät kokonaan seurakuntaa vaille.
        Lakihenkisessä kristillisyydessä on: Järjen käyttö kielletty !

    • Anonyymi

      Suurin osa helluntailaisia tänäpäivänä tietää, mikä päivä on Jumalan antama sapatti. He vain eivät halua nöyrtyä pitämään Jumalan antamaa sapattia pyhänäpäivänä. Sapatti on Jumalan merkki.

      1234567---

      • Työnnä se sapattis aunukseen.

      • Anonyymi

        Sapatti on sinun jumalasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe