Lähihoitajista pula?

Miksiköhän? Kun itse aikoinaan opiskelin tuota alaa niin koulutukseen kuului ilmaistyöntekoa kunnille eri pituisina jaksoina,,,,ei siinä paljon koulua tai kuntaa kiinnostanut millä maksoi matkat tai millä rahalla eli, ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä oli joka kunnassa joten ihan turha huutaa miksi ei kukaan halua ilmaisorjaksi enää. Aiemmin maksettiin 70% palkasta kun meni työharjoitteluun nyt,nolla.Palkka hoitajille 5000€ kuussa lisät tai saatte itse hoitaa vanhukset.Ilmaistyöt riittää jo opiskelijoille kun pitäisi elääkin.Miten voi olla Suomi näin syvällä suossa?
14185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ainoa asia mitä suomessa kannatta nykyään tehdä,on muuttaa pois koko läävä maasta. Tehkää se nuoret nyt niin ette kadu myöhemmin kun teidät riistoverotetaan kuiviin ja viedään loputkin mahdollisuudet lähteä,lasten teko suomeen tarkoittaa vangiksi jäämistä suomeen,perustakaa se perhe ulkomaille niin vältytte monelta ikävältä.

Äänestä
  • Ulkomailla kaikki on ilmaista, asuminenkin, eikä veroja tarvitse maksaa lainkaan. Silti lapsenne saavat luxustason ilmaisen koulutuksen tohtoriksi asti ja sairaan-/hammashoito ovat luonnosesti ulkomailla ilmnaisia kaikille, kuten vanhustenhuoltokin. Äkkiä paperit vetämään vaikka amerikkaan.

    Äänestä

En tiedä miks sun jokainen kommentti kuulostaa niin paskalta. Mitä vittua sinäkin oot opiskellut. Huora sinä olet et mitään. Muutan opinpahan etten tule tänne ikään palstalle ikinä enää

Äänestä
  • Mieluummin kun suollan paskaa. Siitäkin jää aina kiinni

    Äänestä

  • Lähäristä tuli huora? Täh?Mitä sieniä tämä heppu on vetänyt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähäristä tuli huora? Täh?Mitä sieniä tämä heppu on vetänyt

    Syötti niitä vanhuksillekkin ja sai fudut. Äitille en selitti ettei oo varaa matkalippuun ja on siis 50v nussii pikkutyttönä ja äitiåän

    Äänestä

Jostain ne opintopisteet on kerättävä. Työharjoittelussa se käy helposti. Paljon helpommin kuin koulussa opiskellen.

Työharjoittelu jo opintojen alkuvaiheessa on hyvin kannattavaa. Siinä näkee, onko vähääkään omalla alalla. Voi saada intoa opiskeluun. Huomaa, mitä kaikkea vielä pitää tietää ja osata.

Opiskeluaikana ei työharjoittelusta pidä maksaa. Valmistumisen jälkeen on eriasia. Kaikesta oikeasta työstä pitää maksaa palkkaa. Harjoittelut kuuluu vain opiskeluvaiheeseen.

Äänestä
  • ""Potilaiden hoidon epäinhimillisyys ja hoitotyön liiallinen työkuormitus ajavat osaavat terveydenhuollon ammattilaiset muualle töihin tai kokonaan alalta pois. Suomessa valmistuu vuosittain yli 4700 sairaanhoitajaa (sisältää terveydenhoitajat, ensihoitajat ja kätilöt), mutta sekään ei riitä,"""

    On siis panostettava KOULUTUKSEEN, mitä jos tuplataan lääkäreiden määrä pistämällä 2000 koulutuspaikkaa ja hoitureita 10 000.
    Vertailun vuoksi insinöörialoilla koulutuspaikkoja on vuosittain 20 000 eikä kukaan murehdi näiden jaksamista tai työllistymistä.....

    Kysymys on valinnoista, yksinkertaisista jotka poistavat meiltä nuo ainaiset "PULAT"

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16064683/vielako-jaksatte-kuunnella-naita-oikeisto-ylenn-quotpulaquot-juttuja

    terv Haans.sea

    Äänestä

Siellä taitaa olla hoitsu yövuorossa yksin tarkkana?

Näin ne osaavat hoitsut hoitaa hommansa ja vaatii lisää liksaa!

Äänestä

Harjoittelu on harjoittelu, työ on työtä.

Tässä on hyvä huomata pieni ero ja mitä ne erot on.
Edes lääkärit saa mitään 5000 peruspalkkaa terkkarilla.

Ennemmin pitää vähän pririoida hoitajien työtä, sen jälkeen katsotaan tilannetta uudestaan. Hoitaja tekemään hoitajan työtä, pska savottakin periaatteessa ole mitään hoitajantyötä sekään vaikka se voi olla ruokailen ohella se toinen suurin työtä tehtävä työpäivässä. Paljon saisi kehittää, koulutuksissa on menty ihan hakoteilla jo kauan, kokemusta monista kouluista koska opetan, opetaan niin epäoleellista asiaa valtavia tunti määriä.

Äänestä

Luuletko, että ainoastaan hoitajaopintoihin kuuluu harjoittelua?

Opintoihin kuuluvasta harjoittelusta ei pidä maksaa palkkaa.

Äänestä
  • Eikä pankinjohtajallekaan kuulu maksaa palkaa ollenkaan.

    Poliisilla on lennokkejakin jo käytössä, ovatkohan monikärkisillä yhdinohjuksilla varustettuja miehittämättömiä droneja kuvien näkemisen ohella?

    Äänestä

  • Jokaisen toimitusjohtajan perusharjoitus jakso on harjoittelua, eli harjoilla ja luutuilla kerrostalojen rappujen siivoamista paljain käsin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä pankinjohtajallekaan kuulu maksaa palkaa ollenkaan.

    Poliisilla on lennokkejakin jo käytössä, ovatkohan monikärkisillä yhdinohjuksilla varustettuja miehittämättömiä droneja kuvien näkemisen ohella?

    Pankinjohta on koulunsa käynyt ja ansaitsee työstään palkkaa kohtuudella.

    Työtömiäkö ne dronet kyttää, kun postipojat ja -tytöt ei ehdi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksiköhän? Kun itse aikoinaan opiskelin tuota alaa niin koulutukseen kuului ilmaistyöntekoa kunnille eri pituisina jaksoina,,,,ei siinä paljon koulua tai kuntaa kiinnostanut millä maksoi matkat tai millä rahalla eli, ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä oli joka kunnassa joten ihan turha huutaa miksi ei kukaan halua ilmaisorjaksi enää. Aiemmin maksettiin 70% palkasta kun meni työharjoitteluun nyt,nolla.Palkka hoitajille 5000€ kuussa lisät tai saatte itse hoitaa vanhukset.Ilmaistyöt riittää jo opiskelijoille kun pitäisi elääkin.Miten voi olla Suomi näin syvällä suossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu