Lapsikato toimii 'kansanmurhan' keppihevosena

Lapsikato toimii ”kansanmurhan” keppihevosena

Viikon uutinen on ollut Suomen väestökehityksen jäätävät luvut – tänä vuonna syntyviä lapsia arvioidaan olevan alle 45 000. Uutinen koettiin viranomaisten ja median kannalta niin tärkeäksi, että Tilastokeskus järjesti uutisesta virallisen tiedotustilaisuuden, joka jopa esitettiin suorana lähetyksenä Suomen valtamedioissa.

Ei ollut vaikea arvata, että uutisesta seuraisi heti seuraavina päivinä ”työperäisen maahanmuuton” kampanjointi. Totta kai, työperäisen maahanmuuton lobbaamista on jo viime aikoina kovennettu, esimerkiksi työvoiman saatavuusharkinnan poistamiseksi. Se, että suomalaisten syntyvyys on jo ennustettua huonompaa, onkin siis vain sopiva keppihevonen kansanpettureiden harjoittamalle ja lobbaavalle kansanvaihtopolitiikalle.

Lähde Magneettimedia, johon S24 ei anna linkata.
12<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suunnitelmissa on Euroopan kansallisvaltioiden tuhoaminen humanitaarisella maahanmuutolla ja siinä vaiheessa, kun haittamaahanmuuton kustannukset sekä volyymi nousee liian korkeaksi, niin lopulta kansallisidentiteetit murskataan lopullisesti, etteivät nämä kansakunnat enää aseta minkäänlaista uhkaa uuden maailmanjärjestyksen lopulliselle toteutumiselle, jota Euroopassa edustaa uusliberalistiglobalistien ajama EU-liittovaltio eli Euroistoliitto.

Äänestä
  • Salaperäinen 200 vuotta vanha kirje paljasti kolmannen maailmansodan suunnitelmat - ja viimeisen taistelun islamia vastaan
    https://www.dailystar.co.uk/news/latest-news/world-war-3-letter-albert-17240458

    Yli 200 vuotta sitten korkeimman armeijan päällikön kirjoittaman kirjeen väitetään ennustaneen KOLME maailmansotaa.

    Albert Piken, joka oli Yhdysvaltain armeijan kapteenina Amerikan sisällissodan aikana, väitetään, että hän veti italialaiselle poliitikolle opin, jossa hahmoteltiin suunnitelmia kolmeen maailmanlaajuiseen konfliktiin yhden maailmanhallituksen muodostamiseksi.

    Se kuvaa, kuinka ja miksi ensimmäinen ja toinen maailmansota riehuivat 1900-luvun alkupuolella - ja tarjoaa jäähdyttävän profetian kolmannelle ja viimeiselle taistelulle.

    Kirje on voimakkaasti esillä entisen merivoimien virkamiehen William Guy Carrin kirjassa Saatana, tämän maailman prinssi (Satan, Prince of this World).

    Pike, vapaamuurari, lähetti sen tiedoksi italialaiselle poliitikolle Giuseppe Mazzinille, ja se oli päivätty 15. elokuuta 1871.

    Kirjeen mukaan ensimmäisen maailmansodan oli tarkoitus kaataa tsaarit Venäjällä ja tehdä Venäjästä kommunistinen linnoitus.

    Toinen maailmansota käynnistettiin natsismin tuhoamisen katalysaattorina, jotta kommunismi voisi ottaa heikommat hallitukset, ja Israelin suvereenin valtion asettaminen Palestiinaan.

    Kolmas maailmanlaajuinen sota käydään Piken mukaan lännen ja islamin sotaherrojen välillä.

    Pike'n väitetään kirjoittaneen Carrin kirjan mukaan: "Ensimmäinen maailmansota on käynnistettävä, jotta illuminatit voisivat kaataa Venäjän tsaarien vallan ja tehdä siitä maasta ateistisen kommunismin linnoituksen."

    "Illuminatin" agentuurien "(agenttien) aiheuttamat erimielisyydet Britannian ja germaanilaisten valtakuntien välillä valjastetaan tämän sodan edistämiseen.

    "Sodan lopussa kommunismi rakennetaan ja sitä käytetään muiden hallitusten tuhoamiseen ja uskontojen heikentämiseen."

    "Toisessa maailmansosassa on tuhottava hyödyntämällä fasistien ja poliittisten sionistien välisiä eroja."

    "Tämä sota on käynnistettävä niin, että natsismi tuhoutuu ja että poliittinen sionismi on riittävän vahva perustamaan Israelin suvereeni valtio Palestiinaan."

    "Toisen maailmansodan aikana kansainvälisen kommunismin on oltava riittävän vahvaa tasapainottaakseen kristillisyyttä, joka sitten olisi hillitty ja pidetty kurissa, kunnes tarvitsemme sitä viimeiseen sosiaaliseen kataklusmiin."

    "Kolmas maailmansota on aloitettava hyödyntämällä eroja, jotka" Illuminaatin "agentuuri" aiheuttaa poliittisten sionistien ja islamilaisen maailman johtajien välillä.

    "Sota on toteutettava siten, että islam (arabimaailma) ja poliittinen sionismi (Israelin valtio) tuhoavat toisiaan."

    "Sillä välin muiden kansakuntien, jotka ovat jälleen kerran jakautuneet tässä asiassa, on pakko taistella täydellisen fyysisen, moraalisen, henkisen ja taloudellisen uupumisen pisteeseen ..."

    "Me vapautamme nihilistit ja ateistit ja provosoimme valtavan sosiaalisen kataklismin, joka koko kauhussaan osoittaa selvästi kansoille absoluuttisen ateismin, rajuuden alkuperän ja verisimmän kuohunnan vaikutukset."

    "Sitten kaikkialla kansalaiset, joiden on pakko puolustautua vallankumouksellisten maailman vähemmistöä vastaan, tuhoavat sivilisaation tuhoajat ja kristinuskoon pettyneen väestön, jonka deistiset henget ovat siitä hetkestä lähtien ilman kompassia tai suuntaa, innokkaita ihanteen saavuttamiseksi. , mutta tietämättä, mitä se palvoo, se saa todellisen valon Luciferin puhtaan opin universaalin ilmentymisen kautta, joka tuodaan lopulta esiin julkisessa esiintymisessä."

    "Tämä ilmenemismuoto johtuu yleisestä reaktiivisesta liikkeestä, joka seuraa kristinuskon ja ateismin tuhoamista, sekä valloittanut että tuhonnut samanaikaisesti."

    Alun perin väitettiin, että teksti oli esillä Britannian museon kirjastossa, ja se poistettiin salaperäisesti 1970-luvulla eikä koskaan nähty enää.

    Sekä Britannian museo että Brittiläinen kirjasto vahvistivat Daily Star Online -yritykselle, että kirjeen hallussapidosta ei ole kirjausta.

    Vaikka vain harvat ovat nähneet kirjeen, sen olemassaolosta keskustellaan edelleen kiivaasti konspiraatio-teoreetikkojen keskuudessa, ja monet uskovat sen ennustavan tarkasti maailmantapahtumia.

    Profetiat ja ennusteet viittaavat teoriaan, jonka mukaan 3. maailmansota on väistämätöntä.

    Ranskan profeetta Nostradamus esittelee "muslimiarmeijan" marssivan Euroopan läpi ja väittävän, että kolmas maailmansota alkaa pian ja päättyy 27 vuoden kuluttua.

    Juutalaisten oraakkeli Elijah Ben Shlomo Zalman uskotaan varoittaneen juutalaisia ​​aloittamaan valmistautumisensa päivien loppuun, kun Venäjä valloitti Krimin vähän ennen kuolemaansa vuonna 1797.

    Se tapahtui viime vuonna, kun Venäjän johtaja Vladimir Putin annekkoi alueen Ukrainasta.

    Zalman ennusti Venäjän menevän sitten sotaan Turkin kanssa ennen kuin venäläiset ryhtyisivät muslimien kanssa viimeiseen taisteluun.

    Äänestä

Meitä+on+vain+0.08+%+pallon+väestöstä.+Olemme+todella+uhanalainen+vähemmistökulttuuri.Esim.+muslimeja+on+jo+melkein+25+%.+Kun+sellainen+saapuu+Suomeen,+hän+onkin+vähemmistöä+ja+tarvitsee+kaiken+mahdollisen+paijauksen+ja+paapomisen+osakseen.Ja+mitä+saamekaan+kiitoksena.

Äänestä

Matubisneksillä tienaavien piireissä alahaista syntyvyyttä käytetään nyt keppihevosena. Ihmisiä pelotellaan Suomen näivettymisellä ja samaan aikaan myös ilmastomuutoksen aiheuttamalla maailmanlopulla. Ilmastomuutoksen juurisyy on väestöräjähdys.

Tulevaisuudessa robotit tekevät työt ja tuotoilla rahoitetaan myös Suomen rakentaneiden eläkkeet. Ei siihen lukutaidotonta kehitysmaaporukkaa tarvita.

Äänestä

Jos Suomen väkimäärä halutaan pitää nykyisellään, niin tarvitaan vuosittain tuontia noin 25000 henkilöä, mieluummin naisia. Se tekee 30 vuoden aikana 750 000.

Mutta miksi väkimäärä ei voisi hieman laskeakin. Pidot siitä vain paranee ja ilmasto kiittää.

Äänestä

Nykyisellä+syntyvyydellä+kantasuomalaisten+määrä+vähenee+0.5+%+vuosivauhtia.+Ulkomaalaistaustaisten+määrä+tuplaantuu+6+vuoden+välein+eli+kasvu+on+12.3+%+vuodessa.+Nyt+ulkomaalaistaustaisia+on+noin+0.4+miljoonaa+ja+22+vuoden+kuluttua+jo+5+miljoonaa.+Samassa+ajassa+kantasuomalaisten+määrä+putoaa+5.1+miljoonasta+4.6+miljoonaan.+Eli+parissa+vuosikymmenessä+olemme+jo+vähemmistö,+jos+nykymeno+jatkuu.

Äänestä

Huono kansa kuuluukin vaihtaa ainakin geenitasolla. Itse en arvosta kotimaatani pätkänvertaa, vaikka papat kuoli sodassa. Suomalaiset ovat juoppoja ja sivistymättömiä euroopan kehitysmaalaisia ja siemen on ollut huonoa jo venäjän vallan ajoista lähtien. Uskon että maahanmuuttajataustaiset saavat suomen muuttumaan uutena kotimaanaan.

Äänestä
  • Muuttajat eivät pärjää täällä, kun elättäjät kuihtuvat pois. Tarvitaan erityiset geenit, että tulee omillan toimeen 60 leveysasteen pohjoipuolella.

    Äänestä

Suomalaiset tapetaan sukupuuttoon ja täytetään maa muslimeilla. Tätä lopputulosta ovat järjestämässä kaikki muut päättäjämme paitsi persut. Milloin kansa herää tajuamaan että kansanmurhaajamaanpetturit kuuluvat pikapikaa mullan alle, eikä muslimeilla ole mitään oikeuksia ängetä Suomeen joukkoraiskaamaan lapsiamme.

Äänestä
  • Tuossa on yksi alhaisen syntyvyyden keskeinen syy.

    Äänestä

eihän pienenevä väestö tarvitse koneellistumisen myötä edes työperäistä maahanmuuttoa koska jo nyt työpaikkoja on vähemmän mitä suomalaisia työttömiä
ns palkkatuella palkattava haittamaahanmuutto ei tuota edes talouskasvua kun palkkatuki maksetaan verovaroista jolloin sama raha vain kiertää kehää.

Äänestä
  • Juu. Mutta rotevia nuoria miehiä tuotetaan maahan kuin karvaköyttä - suoraan eläkkeelle ja KELA-GOLD-kuluttajiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lapsikato toimii ”kansanmurhan” keppihevosena

Viikon uutinen on ollut Suomen väestökehityksen jäätävät luvut – tänä vuonna syntyviä lapsia arvioidaan olevan alle 45 000. Uutinen koettiin viranomaisten ja median kannalta niin tärkeäksi, että Tilastokeskus järjesti uutisesta virallisen tiedotustilaisuuden, joka jopa esitettiin suorana lähetyksenä Suomen valtamedioissa.

Ei ollut vaikea arvata, että uutisesta seuraisi heti seuraavina päivinä ”työperäisen maahanmuuton” kampanjointi. Totta kai, työperäisen maahanmuuton lobbaamista on jo viime aikoina kovennettu, esimerkiksi työvoiman saatavuusharkinnan poistamiseksi. Se, että suomalaisten syntyvyys on jo ennustettua huonompaa, onkin siis vain sopiva keppihevonen kansanpettureiden harjoittamalle ja lobbaavalle kansanvaihtopolitiikalle.

Lähde Magneettimedia, johon S24 ei anna linkata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu