Suomi ei ole ikinä ostanut Gripeniä 50v kestoikä?

Tämä asia lienee ylivoimainen koska Gripen ei ole viidennen sukupolven kone eikä sen tuki ole sillä tasolla että kestäisi seuraavat 50 vuotta.

Miettikää hetken. 50 vuotta, amerikkalainen kone vai ruotsalainen. Venäjää on vaikeata kuvitella, onko olemassa 50 vuotta myöhemmin.

Pitkä aika olisi hävittäjillä olla keulimassa siellä huipulla.

Jos hiukan katselee kuinka maailma makaa.
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eipä tuo jenkki konekaan näy viittäkymmentävuotta suomessa lentelevän. Ja johan sen pääase, eli kameratekniikkakin on vanhentunut siinä ajassa moneen kertaan.

Äänestä
  • USA on teknologialtaan maailman huonoin maa.

    Näin kertoi rysäpöksylän edustaja,

    Näin he ovat tehneet viimeiset 100 vuotta,

    1Äänestä

Gripen jatkaa menestystarinaansa Brasiliassa

Se on viidakkokone,

Äänestä

Kyllä se nyt Gripenin hankinnaksi menee.

Äänestä

Onko ryssän trolleja olemassa 50 vuoden päästä?

1Äänestä
  • Minkälaiseksi povaat kameratekniikan 50 vuoden päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkälaiseksi povaat kameratekniikan 50 vuoden päästä.

    Kameratekniikasta veikkaan että rysäpöksyllä on tiukka verho päällään ja kamera on peitelty samalla kankaalla.

    Niillä ryssä on yleensä peitellyt juttunsa mutta ovat kovin amatöörimaisija.

    Design by Putin.

    1Äänestä

Trolli vetää mutta puikoista ei tule mitään.

Paitsi ruotsin sessiosta.

1Äänestä

Gripen on lähtenyt kädestä trolleilla.

Äänestä

Suorituskyky edellä mennään. Jos uskomme ....Venäjää. Buahahaaaaaaaa

Äänestä

Gripen pysyy käsissä seuraavat 50 vuotta, onneksi Ruotsilla.

1Äänestä

F-35 ja ei tarvitse miettiä rysäpöksylän koneita.

1Äänestä

F-35 riittää. Venäjä ei saa uutta hävittää valmiiksi koskaan.

1Äänestä

F 35 taitaa tulla vaikka olen nainen mutta se Venäjän kone arvelluttaa,

Muuten olisin sen F-35 puolella,

Äänestä
  • Hienoa että Trolli naisetkin osaavat vähätellä itseään, vaikka siis oletkin vaan nainen, tai oikeastaan pikkutyttö niinkuin moni Naton puolesta trollaava "mieskin".

    Nato on aikalailla AKKAMAINEN pulustusjärjestö.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä asia lienee ylivoimainen koska Gripen ei ole viidennen sukupolven kone eikä sen tuki ole sillä tasolla että kestäisi seuraavat 50 vuotta.

Miettikää hetken. 50 vuotta, amerikkalainen kone vai ruotsalainen. Venäjää on vaikeata kuvitella, onko olemassa 50 vuotta myöhemmin.

Pitkä aika olisi hävittäjillä olla keulimassa siellä huipulla.

Jos hiukan katselee kuinka maailma makaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu