Rinne virittelee aikapommeja kuntiin ja terveyden - ja vanhustenhoitoon, lastensuojeluun ja työmarkkinoille. Miinoja on joka puolella. Hän elää haaremeineen vain tätä päivää ilman huolta huomisesta leikkien pääministeriä. Velanotto lasten ja lastenlasten piikkiin on väistämätöntä, että edes jonkinlaiset hyvinvointipalvelut säilyisivät. Korttitalo romahtaa sitten, kun velkaa ei enää saa. Siinäkin tuleevraja nopeasti vastaan näillä kuluilla.
JUHA SIPILÄN AIKANA KAIKKI OLI TOISIN !
Anonyymi
41<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Sipilän kolmen ja puolen puolueen hallitus teki neljä alijäämäistä budjettia, yhteensä 14 miljardia euroa sitä alijäämää kertyi. Samalla otettiin lisää lainaa yli viisi miljardia euroa. Kuka niitä aikoja kaipaa takaisin?
Sosiaali- ja terveysalan sotea ei Sipilän hallitus ja eduskunta pystyneet tekemään, vaikka niillä oli eduskunnassa enemmistö kansanedustajista.
Maakuntamalli onneksi kaatui, koska se olisi tehnyt lisää hallintobyrokratiaa ja maksanut useita miljardeja joka vuosi.
Taxi-uudistuksen ne saivat aikaiseksi, mutta kuka siihenkään on tyytyväinen.
Sipilän hallitus pysäytti velan otot, käytännössä nollaan, vessasosialisti Kiuru kaatoi soten ja nyt suus käy mutta hoitajia vain ei kuulu, maakunnista ei millään sosialistien mahtikäskyllä päästä eroon, ne ovat ja pysyvät, taxi uudistus oli yksi Sipilän hallituksen huippusuoritus, aika säätely yhteiskunnan purkamiseksi vain loppui..
todellakin sipilän aikana kaikki oli toisin. kansa sai tarpeekseen näivettämisestä, siksi kepu tippui viime vaaleissa, kuin lehmän paska.
aakunta malli on tuloillaan jo ensivuonna.
Taksilaista kiittää ainakin he uudet yrittäjät joille ei enää 100 000 - 150 000 euron hintaa tarvi maksaa, jota pikkuklikki vaati aiemmin, joittenka kautta meni kuka pääsi taksiyrittäksi.
muutoin taksit toimii kuin ennenkin ei mitään eroa, kuin tilaus sujuvoitunut uuden älykännykän tahdissa.
Pelkkää hyvää vain uudesta taksilaista, jota nyt aina uutta vastustetaan joissain piireissä mm he jotka ei enää saa määrätä uusia yrittäjiä siihen.
Soteuudistus ja v....n kiuru siinä sulle syyt ja en ole kepun kannattaja.
Hinnat nousi ja tuli turvattomuus. Kyliltä hävis taksit.
>>Maakuntamalli onneksi kaatui, koska se olisi tehnyt lisää hallintobyrokratiaa ja maksanut useita miljardeja joka vuosi.<<
Eihän se itsessään kaatunut, vaan koska oli kytköksissä yksityisen terveydenhuollon toteutumiseen sote-uudistuksessa. Valiokuntatasolla maakuntamalli oli jo hyväksytty, mutta yksityismalli ei mennyt läpi, ja sitä myötä ei toteutunut koko sote-uudistuskaan.
Rinteen hallitusohjelmassa maakuntamalli ja lähes kokonaan julkinen terveydenhuolto ovat sote-uudistuksen lähtökohtina, joten eivätköhän molemmat mahda mennä läpi.
Sipilä nollasi velan melkein, siitä komukat pahoillaan. Kommarit itkee.
Mistä näitä paskapuheita velanoton pysäyttämisistä oikein kumpuaa? Sipilän hallitus otti viime töikseen 2019 Suomelle vielä yli puolitoista miljardia uutta velkaa, joten mitä se kertoo velkaantumisen pysäyttämisestä? Epäonnistumisesta ja ihmisten höynäyttämisestä.
Äläpä valehtele velanotosta.
Sipilän lelut ei ole leegoja joista oppisi logiikkaa?
Sipilän aikana kaikki oli tosiaan toisin. Eläkkeet jäädytettiin, nostettiin roimasti autonkäyttöveroa sekä sähköveroa.
Se oli sellaista köyhän kuritusta jota tuskin enää toiste nähdään.
Lipponen jäädytti eläkkeet ja tämä isonenä Gustu aloitti koululeikkaukset, olisi lopettanut koulut maaseudulta kokonaan mutta siihen hulluuteen kansa laittoi stopin..
lipponen olikin kokoomuksen desantti. eikä tajunnut edes loikata kokoomukseen, kuten hukkapätkä vartiaine
Pyydetään ns kreikkalainaa suomellekkin ja kerralla vanhustenhoitokin kuntoon
ja maahanmuuttoon nolla toleranssi kuten virossa!
Sipilä järjesti talonlahjoitus aivopierullaan suomen ja Suomalaisten lasten olot siihen kuntoon, ettei paluuta ole. Veronmaksajamme maksavat tuota laskua forever! Tummapartaiset aiheettomasti maassamme olevat juhlajätkät norkuvat vastikkeetta nurkissamme yhä edelleen, vaikka Sipilä ei enää olekaan pääministeri. Maksaminen siis jatkuu yhä. Kepu kannatti ja siunasi jättikalliin ja erittäin suureksi turvallisuusriskiksi osoittautuneen haittamaahanmuuton ehdoitta.
Näitä Trömmin aivopieruja.............
Et tunne Halosen ja Tuomiojan maahanmuutto lakia ? -näköjään.
Lueppa se ja tule uudestaan kertomaan mitä siihen oli kirjoitettu.
Kyllä Tommit ne tietää..
"Eilen tuli YLEn uutisissa mielenkiintoinen juttu Pietarissa olevasta toimistosta, jonka tehtävänä on kirjoitella "trolli-juttuja" eri medioihin ja päättäjille. Minäkin olen täällä pitkään jo ihmetellyt, että mistä tulee ne Putinia ja sepataristeja ja heidän tekosiaan ylistävät jutut, niin utopistisia ne on. Taisi "sylttytehdas" paljastua?"
Rinteen porukka vois näyttää mallia ja näyttää että todella välittää kotimaan ihmisistä ensiksi. Rahan syytäminen ulkomaille "köyhille" ei lopu ikinä vaikka antais niille koko suomen. Kotimaan vähäosaiset tyytyy vähempään.
Sdp,vasemmistoliitto, vihreät. Näyttäkää nyt mikä teille on oikiasti tärkeää.
Ei ollut. Sipilän politiikka karsi työntekijöiden suojaa ja ropotti väestömme työttömiä.
Mentaliteetti oli Suomalaiset reppuseläss Suomea kiertämään työn perässä. Suomessa on ollut sekätyömiehiä jotka ovat niin joutuneet tekemään.
Työn intaa haluttiin paina alas ja se tietää eläkeikään tullessa toimeentulovaikeuksia ,sillä tuo eläke kertyy palkoista. itse en halua jälkikasvuni joutuva kiertämään pitkin Suomea työnperässä ja eläkeikään tultuaa asumaan kadulla.- Kiitos ei .
Onko se punaniskapersuilla tullut kaipuu Sipilän diktatuuriin?
Oli Sipilällä ihme? Talvivaaran musta-aukko veroille..😂
Hyvinhän siellä menee, kunhan saadaan vihreiden torppaama uraanirikastamo vielä käyntiin niin tulos on mahtava..
Kuka maksaa ne kymenienmiljardien aseostot? Lapset kai?
Ei tarvi maksaa jos Venäjä vetää tukikohtansa irärajan takaa pois, pahvi.............
Nyt olisi kiire saada lakiin rahat vanhusten, edes siedettävään hoitoon ennen kun hallitus avaa ovet ja ikkunat kaikille halukkaille pakolaisille. Sille velka nousee jo sallittuun. Selityksellä että Suomi on EUn puh.joht maa..
ja varsinkin nyt kun ukko ei ole vastaamassa tekosistaan
Kyllä Maailmanpankki ja IMF huolehtivat ottamalla maamme haltuun.
Osaatko vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin, vai pelkästään höpistä tuota samaa hölynpölyn höpinää?
Pallopaituli jatkaa omien aivopierujensa levitystä. Täysin populistista paskapuhetta.
Sipilän tavoite oli ja on? Jotta köyhät nukkuisivat piikkimatoilla karaistuakseen ilmaisiin suomitalkoisiin.
Töihin pitää mennä, köyhyys lähtee kuin hauki rannasta. pahvi..............
täydellinen tunneihminen
matti&teppo
Himonussimalahkolainen kutsui miesturvapaikanhakijoita valheellisilla majoituslupauksillaan ja nyt vaalipiirissään raiskaillaan lapsia ja vanhuksia...
Täytyy myöntää, että ilman Sipilää yuotakaan ei olisi tapahtunut.
Kiuru tapaiset Antin kaveria, tule mitään!
Pankkolängvitsin ja kiljun yhdistelmä ovat surullista katsottavaa tietäen, ettei kyseisen tekstin tuottaja ole mikään ruudinkeksijä muutenkaan.
kuka on puhelimessa?
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/a062c7c2-6913-42e8-a4d6-6040d6d9ef03?ref=ampparit:f003
noniiiiiiiiiiiiiiii
Niin kauan kun maalla varaa harrastaa tätä kokomaailman sosiaalitoimistona ja maailman parantajana keräten kalliita sulkia hattuunsa ei ole mitään hätää ja turha moittia kantasuomalaisia , raatakoon ne jotka haluaa moiseen osallistua ja jättäköön muut rauhaan , kattokaas sitä saa mitä tilaa !
maahanmuutto 2015