Mitä ovat kurdit ? Ovatko ne jonkinlaisia mustalaisia ???
Anonyymi
2898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Simpsoneista muista yhden jakson jossa homer tippui keskelle kurdijuhlaa ja ne alko sen äbläwäblä huudon
Ne ovat muslimeita, mutta eivät samanlaisia paskahousuja kuin syyrialaiset, irakilaiset afgaanit ja somput. Ajattelumalli yhtä yksinkertainen, kuin vanhan Vanajan polttoaineen ruiskutus. Ei juurikaan kehittymismahdollisuuksia. Radikalismia ja pakkasenkestokyvynpuutetta esiintyy näilläkin ja siksi ovatkin parhaimmillaan juuri lämpimillä sorakentillä lähi-idässä. Eivät täytä Euro-6 integroitumisvaatimuksia.
Kurdeissa on kristittyjä, juutalaisia, zarathustralaisia, jasideja muslimien lisäksi. He ovat olleet eturintamassa taistelussa isistä vastaan, mutta turkkilaiset ovat myös pyrkineet hävittämään kurdien oman kulttuurin.
Amerikka jätti ne yksin kun Isis oli saatu kampitettua. Kunnon selkäänpuukotusta ....
Kun Isiksen kalifaattia lähdettiin kaatamaan, niin syyrialaiset Assadin sotilaat lähtivät juoksemaan karkuun rintamalta. He pelkäsivät yli kaiken Isiksen vangiksi joutumista.
Mutta sitten keksittiin että kurdit eivät pelkää mitään, ja ainoastaan kurdisotilaiden ansiosta Isiksen kalifaatti saatiin murenemaan.
Kurdit pelastivat Syyrian Isiksen hyökkäyksiltä, ja nyt Syyria kiittää ja antaa turkkilaisten tappaa kurdeja summittaisesti pommittamalla.
Kuinka moni persu on lähdössä Turkkiin lomailemaan?
En ainakaan minä. Vaikka olenkin fanaattinen telaketjupersu, en ole koskaan, enkä myöskään tule koskaan lomailemaan yhdessäkään muslimimaassa. Muslimit ja loma eivät kuulu yhteen. Ne ovat yhdistettynä ankeaa suomalaista nykyarkea ja täysin toivotonta tulevaisuutta. De Facto.
Vannomatta paras. Persut ovat ennekin myyneet perseensä, ja loikkineet uusiin puolueisiin.
Tietääkseni ne ovat jonkinlaisia puoliapinoita. Äänekkäitä sellaisia.
Minä en ole Soini, enkä ole koskaan voinut sietää tuon oyhöttävän turvonneen möhönaaman ylimielistä esiintymistä puolueemme jonkinmoisena keulakuvana. Miehen palikat eivät koskaan ole riittäneet muuhun kuin takinkääntöön ja läskiposkiseen vittuiluun. Suorastaan jumalainen siunaus poliittisen liikkeemme tulevaisuuden menestykselle oli, kun tuo takinkäännön mestari ja ikuinen läskipääluopio teki oharit syksyllä 2017. Juuri tuona kriittisenä hetkenä puolueemme parani siitä syövästä, jonka Timo Soini itse loi, itse ylläpiti ja lopulta itse itsensä ja iilimatokavereidensa mukana tuhosi. Puolue elää yhä täydessä menestyksessä, mutta takinkääntäjät kituvat ansioidensa mukaan poliittisessa kuolemassa.
>Mutta sitten keksittiin että kurdit eivät pelkää mitään, ja ainoastaan
>kurdisotilaiden ansiosta Isiksen kalifaatti saatiin murenemaan.
Ainakin tänne Suomeen karkuun juosseet kurdit ovat tuollaisia aivottomia kommunistisen PKK-puolueen rähisijöitä, ja Helsigissä kadulla huutajia. Täysin raukkamaisia karkureita ja ääliömäistä, isänmaan palveluksesta karannutta kurdiporukkaa.
Noita tämän tyypin "mitään pelkäämättömiä" kommunisteja käytettiin jo toisessa maailmansodassa miinanpolkijoina.
Suomeen paenneet 20.000 kurdia pitäisi palauttaa pikapikaa Kurdistaniin. Siellä sitä taistellaan oman kotimaan puolesta. Eikä täällä kaljapöhnässä varvastossuissa Mannerheimintiellä protestoimassa, ja suomalaisille huutamassa.
Ei se suomalaisten aloittama se teidän sota siellä ole, turhaan meille huudatte. Menkää auttamaan omaa kotimaatanne.
Halloo, ollaanko siellä sinun maailmassasi aina pikkasen aineissa?
Me muut normi-ihmiset täällä Suomessa olemme hiukan eri mieltä teidän käyttäjien kanssa.
Kerro, mitä hyvää tai arvokasta näet siinä, että Kurdit mellakoivat Suomessa kaduilla, Eduskunnan lehtereillä ja Tampereen kaupunginvaltuustossa?
Mitä pahaa Suomi on tehnyt, että tällaista kurdirähjäystä meille tarvii huudella ja rähjätä? Ja mitä Kurdit olettavat pienen Suomen kykenevän tekemään, heidän 4000 km päässä olevan maansa pelastamiseksi?
Miksi Suomessa oleilevat 20.000 kurdia rähjäävät meille suomalaisille, miksi??
En ole kuullut yhdenkään kurdin rähjäävän suomalaisille.
Kurdit kuten muutkin ali-ihmiset saavat itkupotkuraivareita usein, mikä ilmenee viattomien syyttelynä väkivaltaisesti, liikenteen pysäyttämisillä, möykkäämällä työtätekevien tukkona keskellä katua..
Viimeksi kurdit möykkäsivät Prismoissa lippujensa kanssa, pysäyttivät liikennettä, hyökkäsivät eduskuntaan ja esim. tampereen valtuustoon nimitellen ja solvaten sekä heittelivät esineillä valtuutettuja.
Huhut kertovat että Venäjä lähettää 500 000 sotilasta Turkin ja Syyrian rajalle. Sota loppuu kuin seinään ja venäjä saa kunniaa ja mainetta.
Turkkilaisille tulee paskat ja kuset housuihin ja Nato ei sano mitään.
USAssa ei edes oo 500 000 normaalipainoista
Setä Putin vetää Sotshilla lokoisasti lonkkaa nyt. Venäjä ei lähetä yhtään ainoata sotilasta Koillis-Syyrian alueelle.
Siellä saa Kurdit, USA ja Turkki tapella ihan rauhassa keskenään.
Mitä? Kuvitteletko et venäläiset sotilaat joutuisivat tulituksen kohteeksi? Turkkia ei olisi enään olemassa muutaman tunnin kuluttua. Venäjällä on maailmassa eniten ydinaseita.
Turkki on yhtä aikaa USA:n kanssa Natossa, ja toisaalta Venäjän kanssa Varsovan liitossa, pari eri sotilasliittoa.
Jompi kumpi sotilasliittouma tulee Turkilta nyt purkautumaan. Saa nähdä kenen kelkkaan ja haltuun Turkki tässä lopulta jää.
Putin vain odottaa milloin painaa keskisormen napilla ja haistattaaa paskat Turkille ja Natolle. USA vain kohauttaa hartioita ja toteaa että Turkki on pyyhkäisty maailmankartalta
Suomessa möykkäröiviä ja ilmaiseläviä.
>> En ole kuullut yhdenkään kurdin rähjäävän suomalaisille.
Niin, et varmaan ole ikinä kuullutkaan niistä eduskunann lehtereillä ja Tampereen valtuustossa mellakoinnista. Hitonmoista huutoa siellä oli.
Mutta kun et ole kuullut asiasta tähän mennessä, niin tarkoittaa että et halua etkä aio kuulla tälläkään kertaa, eykä koskaan.
Netistä löytyy video, jossa kurdit hakkaavat suomalaiselta mielenosoituksen sivusta katsojalta Narinkkatorilla kepillä ranneluun poikki.
Suomessa oleilevat Kurdit ovat PKK-kommunistipuolueen tänne tyrkkäämää äärivasemmistolaista roskakansaa, silkkaa saastaa.
Muslimeja mutta aika maallisia koska ovat vasemmistolaisia.
Kumma kun Suomi ottaa vasemmistolaisia erityisen mielellään maahamme.
Vakio muslimeita. Niitä kannattaa välttää kaikin keinoin. Mitään hyvää Islaminuskoista ei vain ole.
Suomen turkkilaiset lienevät pääosin kurdeja jotka ovat saaneet Suomesta turvapaikan. Heillä on paljon pitserioita Suomessa.
Olin 1981 kesätöissä Lontoossa ja jo tuolloin kurdit osoittivat mieltään Lontoon puistoissa säännöllisesti.