Poliittisen korrektiuden aikakausi on ohi

On täysin naurettavaa että Suvakit ja liberaalit vaativat jotain fiksua käytöstä aivan kuin he olisivat ylhäisiä kuninkaallisia. Eivät he ole. He vain yrittävät tällätavoin ylläpitää asemiaan aristokraattisesti leimaamalla kaikki arvostelijat ja toisinajattelijat huonosti käyttäytyviksi moukiksi. Se on heidän poliittinen taktiikkansa. Siksi meidän pitää kannustaa enemmän poplulistieen suuntaan ja poliittiseen epäkorrektiuteen. He kuvittelevat että heidän taktiikka puree meihin.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Venäjällä ja kiinassa on tapeltu hallitussaleissa usein.
Koska suomessa otetaan kunnolla miehestä mittaa mamoilun sijaan?

Äänestä

>> Suvakit ja liberaalit vaativat [perussuomalaisilta] jotain fiksua käytöstä <<

En Hemmetissä vaadi vaan Päinvastoin toivon, uskon ja lähes rukoilen, että perussuomalaiset käyttäytyisivät jatkossa Entistäkin ronskimmin, ano turtiaismaisesti, teennäiset käytöstavat hyläten ja sanomalla asiat suoraan, kaunistelematta ja karkeasti, koska se loukkaa suvakkeja ja vihervassareita.

Perussuomalaiset, olkaa aina omat itsenne, haukkukaa muut ansioittensa mukaan ja puikaa niille nyrkkiä kuin miehet eikä jotkut ituhipit, Hemmetti!

Tuliko toiveeni selväksi perussuomalaiset?

Noin kun toimitte, keräätte lisää niitä sulkia hattuihinne ja muistatte, että muihin kuin perussuomalaisiin ei ole luottamista, niin tulevien hallituspohjienkin vaihtoehtoja on rajallisempi määrä.

Äänestä

No mikä on suvakki tai kommari tai sosialisti? Lökäpöksypersut eivät olleet syntyneetkään, kun oikea vasemmisto oli olemassa. Te vain toistatte, mitä nettisivuilla lukee, ettekä tiedä tuon taivaallista aidosti asiasta. Keskitykkää niiden tatskojen ottamiseen ja maastohousujen tilaamiseen varuste-lekasta, se on teidän tehtävänne lyhyessä elämässänne.

Äänestä
  • Etkö tiedä? Kannattaako osallistua poliittiseen keskusteluun jos et tiedä edes politiikan alkeita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö tiedä? Kannattaako osallistua poliittiseen keskusteluun jos et tiedä edes politiikan alkeita?

    Persun oppialkeet: Kaiken alku A ja O, keslellä seisoo L ja K.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persun oppialkeet: Kaiken alku A ja O, keslellä seisoo L ja K.

    Ehehe. Sinä olet kutenkin vassari pohjasakkaa vaikka kuinka parjaat ja yrität käännellä asioita ylösalaisin.

    Äänestä

Persu öyh öyh öyh. Persu ÄÖ69.

1Äänestä
  • Kattokaa tässä yks tällanen aristokraatti maailman keisari! Ylistäkäämme häntä hänen suuruudessaan ja viisaudessaan!

    Äänestä

Persuja kohtaan on oltu liian korrekteja. Persuja on kohdeltu kuten sitä hölmöä mutta hyväntahtoista tyyppiä. Oikeasti persut ovat tyhmiä ja pahantahtoisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On täysin naurettavaa että Suvakit ja liberaalit vaativat jotain fiksua käytöstä aivan kuin he olisivat ylhäisiä kuninkaallisia. Eivät he ole. He vain yrittävät tällätavoin ylläpitää asemiaan aristokraattisesti leimaamalla kaikki arvostelijat ja toisinajattelijat huonosti käyttäytyviksi moukiksi. Se on heidän poliittinen taktiikkansa. Siksi meidän pitää kannustaa enemmän poplulistieen suuntaan ja poliittiseen epäkorrektiuteen. He kuvittelevat että heidän taktiikka puree meihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu