Kukapa meistä tässä maailmassa ei joskus kärsisi sydänsuruista? Itse rakastuin 15-vuotiaana onnettomasti erääseen tyttöön. Minäkin olen tyttö. Tuo tyttö oli hetero enkä vuoteen kertonut hänelle mitä tunsin, oltiin kavereita. 16-vuotiaana vihdoin kerroin hänelle tunteistani ja suutelin häntä. Hän ei suhtautunut hyvin. Sain kamalat haukkumiset päälleni, mm. että olen sairas ja yököttävä luonnonoikku , friikki. Tuolla tytöllä oli homofobia. Juoksin järkyttyneenä kotiini ja itkin monta tuntia.Viiltelin käsivarsiani. Sydämeni oli kuin riekaleilla ja tuska oli sanoinkuvaamaton. Halusin pois siitä tuskasta. Enempiä ajattelematta tyhjensin yhden lääkepurkin. Sitten tuska hetkeksi katosi.. Heräsin sairaalassa. En tosissani halunnut kuolla, halusin vain tuskan loppuvan. Parin viikon kuluttua tapasin tuon tytön jota olin onnettomasti rakastanut. Hän pyysi anteeksi ja halasimme itkien. Ei hän tahtonut että olisin tehnyt pahaa itselleni. Nykyään , kolme vuotta tuota tapausta myöhemmin, olen päässyt rakastumisestani ja kaikesta yli. Emme ole hyviä ystäviä tuon tytön kanssa, mutta joskus kun näemme kaupungilla hymyilemme surumielisesti ja kumpikin varmasti muistaa tuon ikävän tapauksen. Hän tunsi siitä syyllisyyttä. En kai enää rakasta häntä. Minulla on ihana tyttöystävä. Nuorena tunteet ovat erityisen voimakkaita ja sydänsurut vovat tuntua liian raskailta kantaa. Mutta niistä selviää. Täytyy vain jaksaa odottaa ja toipua. Jokaiselle riittää rakkautta. Sitä kannattaa etsiä luovuttamatta.
hei kaikille...
eräsjokahaluaapysyänimettömänä
2570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei varmasti ole helppoa olla murrosiässä ja huomata poikkeavansa seksuaalisesti valtavirrasta. Ei myöskään ole helppoa osata suhtautua, kun erilailla suuntautunut osoittaa kiinnostusta.
Ihanaa, että sinulla on nyt tyttöystävä. On tärkeää olla sovussa itsensä kanssa. Joskus tasapainon löytäminen on vaikeaa. Kaikkea hyvää sinulle ja tyttöystävällesi!
mä rakastuin auttamattomasti 16 vuotiaana erääseen tyttöön,tosin olen poika.halusin tehdä itsemurhan,halusin ampua itseni koska se käy niin nopeasti.en ole vieläkään päässy tän surun yli,ehkä joku päivä.en aio vielä luovuttaa.