Vastikkeellinen perustulo

Ansiosidonnaiset, työttömyystuet, toimeentulotuet, asumistuet ja kaikki muutkin vastikkeettomat tuet on lopetettava. Tilalle vastikkeellinen 1500 euron perustulo, jota vastaan on tehtävä 150 tuntia töitä, eli 10 euroa per tunti. Tällä 1500 eurolla sitten maksetaan asuminen, vaatteet, laskut, ruuat yms. Työvastike olisi yhteiskuntaa hyödyttävät työtehtävät esim. osa konetöistä korvattaisiin pistolapioilla ja kottikärryillä, talvella osa lumitöistä tehtäisiin lumikolilla ja lumilapioilla, roskien keräystä teiden varsilta ja P-paikoilta. Risusavottakaan ei lopu koskaan kuntien, kaupunkien ja valtion metsissä. Jne.

Tämä ratkaisisi ns. tuloloukun sekä sen ettei kukaan pääsisi valittamaan että työkokeilussa töitä pitää tehdä 9 euron päiväpalkalla.

Ellei 1500 euroa riitä esim. helsingissä asumiseen, niin sitten täytyy muuttaa sinne missä on varaa asua, tai mennä ns. oikeisiin töihin.

Työnteko olisi toki vapaaehtoista, mutta ellei tee töitä, ei tulisi rahaakaan. Töitä voisi tehdä esim vain 900 euron edestä, eli 90 tuntia, jos katsoo ettei enempää rahaa tarvitse.

Vastikkeellinen perustulo koskisi vain työkykyisiä.
16109
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Toimeentulotuki tiputettava 350euroon yksinasuvalla. Ihmiset nykyään nyhjöttää kotona tekemättä mitään. Ei mitään 9eur päiväpalkkaa ole vaan tuo 9 eur on kulukorvaus.
Mukamas ilmaiseksi ihmiset joutuvat tekeen jotain mutta saavat työttömyyspäiväraha,asumistuki,toimeentulotuki minkä kautta maksetaan sähköt,lääkkeet yms.

Äänestä
  • Kateelliset täälä meuhkaa! Voi teitä poloisia, raskaan työn raatajia....työ ei tekemällä lopu, turhaa hommaa!

    Äänestä

Kommunismi ei toimi.

Äänestä

Aloittaja pitää saada heti nollatuloille!!

Äänestä

Jokuhan kuitenkin sitten maksaa tulottomein elämän. Työllisillä verot nouse huipppuunsa ym tuloja tullaan verottamaan korkeasti.

NS Hyvinvointisuomessa, (mitä poliitikot käyttää, peitelläkseen omien päätökstensä huonot jäljet köyhyydestä) ei voida ihmisiä jättää oman onnensa nojaan.

Ne joilla on töuitä maksavat sitten tuplasti veroja. Päälle vielä pakolaisten kustannukset, niin huudelkaa vaan, itseppä siitä kärsitte, jos tuet lopetetaan heiltä tarvitsevilta.

Ei kukaan lähde töihin jos tukia saa enempi kuin palkkaa.

Äänestä

Sekö ei ole sitten vastikkeellista? Tuo on tyhmien juttuja. Hyvin helposti tuet kyllä loppuvat, jos unohtuu se vastikkeellisuus.

Äänestä

Ei kyllä jaksaa herrojen tuloja lisätä?

Äänestä

Ei tuo aloittajan esittämä systeemi ole perustuoloa vaan työpanoksen varastamista alihintaan. Tuon toteuttaminen vaatisi perustuslain muuttamista eikä ole mitään mahdollisuutta saada sitä läpi joten aloittajan esitys on täysin epärealistista haihattelua.
Tuollaista ehdottavat eivät koskaaan kerro sitä paljonko tuollainen maksaisi ja mistä ne rahat otettaisi sillä tuollainen ei ole halpaa eikä lystiäkään. Jos tuollainen vastikkeellisuus säädettäisi lailla niin silloin sen vastikkeellisuuden pitäisi olla pakollinen kaikille ja sen toteuttamiskulut olisi miljardiluokkaa, hyödyt sen sijaan varsin vaatimattomat ja jopa olemattomat. Muitakin haittoja tuosta olisi kun kulut. Jo nyt on nähty että noilla ilmaistöillä korvataan sellaista työtä joita pitäisi teettää palkkatyönä, tuo siis aiheuttaa työpaikkojen vähenemistä ja lisää työttömyyttä. Tuollaista toimintaa ei pystytä valvomaan eikä juuri halujakaan puuttua räikeään hyväksikäyttöön näytä olevan.
Kaikkein yksinkeratisinta olisi maksaa työstä palkkaa, kaikki muut "työllistämistoimet" on kepulikonsteja.

Äänestä
  • Samaa mieltä kanssasi ehdottomasti!
    Nykyiselle sosiaaliturvaviidakolle ja byrokratialle pitää kyllä tehdä isoja muutoksia sekä järjestelmän hyväksikäyttäjät (enkä tarkoita nyt huijaria) pitää karsia pois. Se on kimurantti kysymys miten se tehdään, mutta ei tällä tyylillä kuin aloittaja tarkoittaa.

    lajijasuris

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä kanssasi ehdottomasti!
    Nykyiselle sosiaaliturvaviidakolle ja byrokratialle pitää kyllä tehdä isoja muutoksia sekä järjestelmän hyväksikäyttäjät (enkä tarkoita nyt huijaria) pitää karsia pois. Se on kimurantti kysymys miten se tehdään, mutta ei tällä tyylillä kuin aloittaja tarkoittaa.

    lajijasuris

    Totta, olisi pitänyt jo vuosia sitten. Tuet olisi nostettava suomen tasolle, millä täällä tulee toimeen, nyt ovat niin alhaiset että köyhätkin maat elävät paremmin kuin me täällä suomessa.
    Tukia pitäänostaa niin että alin tuki olisi 1500e kk. ja siitä nousisi aina henkiläiden mukaan 200 e .
    Toimeentulotuki myös kaipaa nostoa ym muut työttömyyskorvaus ainakin 2000 e kk.

    Sen sijaan palkkoja voisi pienentää sellaisilta jotka pitävät tukia liian korkeina, sitten näkisi mitä on elää tukien varassa.

    Korvaukset pitäisi nostaa. ja palkat leikata.

    Äänestä

Kuullostaa ihan järkevältä kun roskia täällä piisaa. Saa raitista ilmaa. Pakko on vähän ikävä sana mutta noita risu-ja roskasavotoita voisi kyllä olla työttömille. Ottaisin silloin mielelläni vastaan. Saa liikuntaa ja raitista ilmaakin. ja luonto siistiytyy.

Äänestä
  • Kurja että sinusta eläkeläiset, sairaat, vanhukset ja vammaiset, ne jotka ei titä juurikaan tee ovat sinun mielestä roskasakkia, että tuet vaan pois. Mikä on se suomen niin mainostetu hyvinvointivaltio sitten on?

    Olet idiootti ja halveksit ihmisiä oli he sitten mitä tahansa, mutta mitä sinä olet itse???? Taidat olla epätoivoinen ja luuseri ja nautit kun toisilla menee huonosti kun menee sullakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurja että sinusta eläkeläiset, sairaat, vanhukset ja vammaiset, ne jotka ei titä juurikaan tee ovat sinun mielestä roskasakkia, että tuet vaan pois. Mikä on se suomen niin mainostetu hyvinvointivaltio sitten on?

    Olet idiootti ja halveksit ihmisiä oli he sitten mitä tahansa, mutta mitä sinä olet itse???? Taidat olla epätoivoinen ja luuseri ja nautit kun toisilla menee huonosti kun menee sullakin.

    Järkevältä terveille työttömille.

    Äänestä

Jos näin olisi, ei tarvittaisi ulkomaalaisia tänne töihin.

Äänestä

Ne jotka haluu mennä 9 e päiväkorvauksella tai palkattomaan työhön, miekseivät mene vaan täällä huutavat pää punaisena!!! Ei ole vaieketa mennä johonkin yritykseen ja sanoa että tulen palkatomaan työhön, aivan varmasti saat paikan.

On ihmisiä jotka arvostavat itseään ja haluaa maksaa laskunsa ja tulla toimeen itse eikä auttaa yritysten omistajia ja sijoittajia ilmaisella työllä. Jotenkin vasten järkeä minen ajtaus että työtä pitäisi tehdä ilmamiseksi mutta itse et saa mitään ilmaiseksi, jo yhdestä perunapussista joudut maksamaan tai bussimatkan. Kaikki maksaa mutta palkkaa ei kukaan halua maksaa.

Äänestä

Tukien saajat ovat tukien siirtäjät = rikkaille. Vai jääkö tuetun varat holviin josta ne voidaan uudelleen ohjata hyödyntämään tuen saajaa? Tuskin ja tuskin sallitaan :-(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ansiosidonnaiset, työttömyystuet, toimeentulotuet, asumistuet ja kaikki muutkin vastikkeettomat tuet on lopetettava. Tilalle vastikkeellinen 1500 euron perustulo, jota vastaan on tehtävä 150 tuntia töitä, eli 10 euroa per tunti. Tällä 1500 eurolla sitten maksetaan asuminen, vaatteet, laskut, ruuat yms. Työvastike olisi yhteiskuntaa hyödyttävät työtehtävät esim. osa konetöistä korvattaisiin pistolapioilla ja kottikärryillä, talvella osa lumitöistä tehtäisiin lumikolilla ja lumilapioilla, roskien keräystä teiden varsilta ja P-paikoilta. Risusavottakaan ei lopu koskaan kuntien, kaupunkien ja valtion metsissä. Jne.

Tämä ratkaisisi ns. tuloloukun sekä sen ettei kukaan pääsisi valittamaan että työkokeilussa töitä pitää tehdä 9 euron päiväpalkalla.

Ellei 1500 euroa riitä esim. helsingissä asumiseen, niin sitten täytyy muuttaa sinne missä on varaa asua, tai mennä ns. oikeisiin töihin.

Työnteko olisi toki vapaaehtoista, mutta ellei tee töitä, ei tulisi rahaakaan. Töitä voisi tehdä esim vain 900 euron edestä, eli 90 tuntia, jos katsoo ettei enempää rahaa tarvitse.

Vastikkeellinen perustulo koskisi vain työkykyisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu