Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan merkittävä osa kuntapäättäjistä ja kansanedustajista on ollut vihapuheen kohteena. He myös kertoivat, että vihapuhe oli vaikuttanut heidän toimintaansa melko vahvasti.
Yksi isosti häiritty ryhmä oli maahanmuuttajataustaiset poliitikkomiehet, kuten Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein (sd.).
– Vihapuhe on minulle todellinen asia. Olen vaihtanut jopa sukunimeni, jotta perhettäni ei yhdistettäisi minuun.
Hussein keskusteli aiheesta Sannikka&Ukkola -ohjelmassa laajaa sananvapautta puolustavan toimittaja Ivan Puopolon kanssa.
Puopolon mukaan törkeäänkään puheeseen ei pidä puuttua, jos se vain on laillista. Poliitikon pitää kestää painetta: jos ei siedä Twitter-trollia, ei ole pätevä toimimaan politiikassa.
– Jos poliitikko sanoo, että laillinen vihapuhe pitää lopettaa, niin hän yrittää sanoa, että kansalaiset saavat osoittaa kritiikkiä minua kohtaan vain niin kuin minä sanon. Ja se on erittäin vaarallista.
Eikös vihapuheesta saada jo nyt oikeuteen ja tuomiolle mm. kunnianloukkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan?
Tynkkynen sai tuomion kun yhdisti muslimit ja terrorismin, Husu Hussein sai haukkua eli vihapuhua kaikkia perussuomalaisia äänestäviä rasisteiksi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ajattelin pitää lihapuheen kanoja vastaan. "Syökää kanaa! Syökää kanaa!"
On se sikamaista jos ei sika maista.
Sika ei ole halal, joten sen sanominen ja kirjoittaminen pitää kieltää vihapuheena joka loukkaa suurta osaa suomalaisista.
Ivan Puopolon kolumni: Todellinen rasismi on tekoja, ei sanoja
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ivan-puopolon-kolumni-todellinen-rasismi-on-tekoja-ei-sanoja/7493372
Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein täräytti tällä viikolla pakan sekaisin, kun julisti kaikki perussuomalaisia äänestäneet yli 500 000 ihmistä rasisteiksi. Se, pitääkö Husseinin väite myös muiden mielestä paikkansa, riippuu tietenkin siitä, mitä tarkoittaa "olla rasisti", Ivan Puopolo kirjoittaa kolumnissaan.
Rasismitekoja tyyliin ilmastotekoja. What is the difference?
Monille on epäselvää kunnian loukkaamisen ja sanojen kriminalisoinnin ero. Kerrataan. Kunnian loukkaaminen on Suomessa rikos, esimerkiksi huorittelu ei. Huorittelu voi kyllä olla kunnian loukkaamista, mutta etukäteen sitä ei voi tietää. Sen päättää oikeus. Niin pitääkin olla.
Ivanilta viisaita sanoja.
"Olen vaihtanut jopa sukunimeni, jotta perhettäni ei yhdistettäisi minuun"
Joka toinen somali on hussein tai abdiklkarim joten mitä tämä husu taas selittää. Miksi hän todellisuudessa vaihtoi nimensä. Olisiko löytynyt joku yhteys jonnekin mikä ei ole politiikolle soveliasta. Mutta ei hätä, sähän olet demari. SInne kelpaa kuule ihan kaikki. Vaikka entisen diktaattorin lähipiiriläiset kuten usan kongresiin.
Yle on erityisen paha vihapuhuja samoin Hesari
Ne vain putosivat omaan ansaansa, luulivat saavansa jatkaa mollaamista vuodesta toiseen
https://www.suomenuutiset.fi/tutkimus-vihervasemmisto-hyvaksyy-natsiksi-rasistiksi-haukkumisen/
Pitäkööt husuttajat metaaniletkunsa pienemmällä, ettei ihan sontaa lärvistä lentäisi.
MIkähän olisi Husun kiellettyjen sanojen lista?