Hamstraaminen alkaa kun huominen on epävarma

Anonyymi

Perusturva turvaa huomisen.
Ihmisellä ei ole hätää hamstrata.

Kun huomisesta ei ole tietoa, olkoon vaikka ihminen on miljardööri,
niin ihminen alkaa HAMSTRATA.

Tulos: Perusturva, perustulo on kannattavampi kuin epävarma työpaikka.

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin no, onhan se noinkin, mutta toisaalta turha sitä on olla silmät ummessa ja olettaa että huominen korjaa tämän päivän jäljet.
      Kyllä asioihin täytyy myös osata varautua.

    • Anonyymi

      Sain karenssin, 200 euroo vähemmän rahaa on mutta onneksi on pakastin täynnä ruokaa, kalaa peuran lihaa, jauhelihaa, vihanneksia , kanasuikaleita. Pärjään lihalla ja kanalla 2 kuukautta ja ahven fileillä 4 kuukautta ainakin.

      • Anonyymi

        Tuota juurikin tarkoitin tuolla asioihin varautumisella.
        Jokaisella on aina joskus aikoja, kun on taloudellisesti tiukkaa, joten sen vuoksi on ihan hyvä olla hamstraajan vikaa jokaisella. Kunhan se tietysti pysyy hanskassa.
        Mutta juurikin tuota että rahaa kannattaa aina laittaa jemmaan sen verran kuin mitä pystyy, jolloin on jotain millä maksaa tarvittavia asioita.
        Ja ruokaa ym pakollisia tarvikkeitakin on hyvä olla varastossa.
        Eli pakkaseen ruokaa, sekä säilykeruokakin on hyvää hätävarasapuskaa jne. Ja hygienia tietty on jokaiselle tärkeä, eli tarpeeksi pesuaineita ym tavaraa talteen kanssa.
        Vielä kun tarjouksista ostaa noita tarvikkeita, niin ei niihin nyt niin älyttömiä pala rahaakaan.
        Itsellä on myöskin rahaa, ruokaa ja saippuaa aina sen verran hamstrattuna, että pärjään parikin kuukautta ihan huoletta niiden puolesta, jos joskus tipahtaisikin nollatuloille tms.
        On vain tyhmää olla sokkona ja olettaa, että yhteiskunta tai joku ottaa aina automaattisesti kopin, kun ihmisellä menee asiat huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu säilykkeitä aina kaapissa, juureksia ostan aina rahapäivänä.
        Rahaa olisi myös hyvä olla mutta nostan aina vain sen mitä tarvitsen.
        Varatilikin on. Tosin väheni kun maksoin velkani.

        Juuri näin.
        Ja tarjoukset kannattaa aina hyödyntää.
        Esim ostan aina eräästä halpiskaupasta WC-paperia, normisti se 56rll säkki maksaa noin kympin, mutta sitä on välillä tarjouksessa milloin 5,99€/säkki milloin 7€/säkki.
        Tuolloin tarjouksista ostan sitä aina sen 2 tai jopa 3 säkkiä.
        Pyykkipulverin kanssa sama juttu, samassa kaupassa oli joskus joku erän loppu poistohinnalla pyykkipulveria 5 kilon pussi kolmella eurolla. Ostin sitäkin 2-3 säkkiä samantien. Nyt viimeinen pussi lähti käyttöön mutta kuinka ollakaan, Tokmannilla on tällä viikkoa 10kg laatikko jotain pesupulveria 9,90€/ltk. Joutuu hakemaan yhden.
        Ja ruuassa sama juttu, hyvät kun on tyrkyt, on se sitten tölkkiruokaa tai muuta ruokaa, kaappiin ja pakkaseen kunnon satsi, niin ei tarvitse vähään aikaan ostaa kaupasta muuta kuin maitoa ym pakollista pientä.
        Summailen vielä nuo erotukset, mitä tarjoushinnat tekee eroa normihintoihin ja laitan tuon erotuksen säästöön ja siihen päälle sen mitä pystyy muuten. Niinpä rahaakin on tosiaan ihan kiva summa jemmassa hätäpäiviä varten.

        Kannattaa ostaa tarjouksista, kun yksikköhinnat kohdillaan. Pesuaineet ja wc-paperit tarjouksista, kun nillä ei ole mitään parasta ennen päiväyksiä. Tuo Tokmannin 10kg pyykinpesuaine 9,90€ ja sillä saa pestyä 350 kertaa pyykkiä, eli jos joka päivä pesee pyykkiä, niin riittää melkein vuodeksi! Saippua maksaa 3 litran kanisterissa 1,99€, se riittää meillä perheessä tosi pitkään. Ja wc-paperi on tosiaan edullista, 300 rullan satsi maksaa II-laatua muutaman euron kotiin tuotuna, ei juuri kannata alkaa mistään julkisista tiloista varastelemaan ja munaamaan itseään.
        Säilykkeitä meillä on aina kotona kaapissa moneen lähtöön, varastoja täydennetään vain tarjouksista. Kuivattuja herneitä ja linssejä on myös varastoissa runsaasti, tarjouksista ja loppuvarastoista saa ostaa tosi edullisesti. Makaronit ja pastat ostetaan vain tarjouksista, vähintään vuoden varasto on aina kotona niitäkin.
        Koskaan ei ole ruoka loppunut meidän perheeltä, aina on ollut jotain ruokaa laittaa perheelle.

    • Anonyymi

      On hyvä olla toinen varatili, jossa n.10 000e rahaa.Sieltä voi vippailla itselleen kätevästi ilman korkoja.
      Helpottaa elämää ja mieltä kun on tuo pienikin kymppitonnin summa säästössä.
      Liikaa ei kannata säästellä jos ei tarvi mihinkään, varsinkin kun inflaatio syö ja tulee sijoitus stressiä ym. päänvaivaa.

      Niin, aikaa on kyllä ollut säästää, pienistä eristä tulee muutamassa vuodessa jo esim.
      10 000e.

      • Anonyymi

        Ei juuri kannata 10000€ pitää tilillä, kun pankit ei maksa korkoa niistä rahoista. Pieni puskurirahasto vaan tilillä taikka eri tilillä. Tuo 10000€ kannattaa laittaa tuottamaan osakkeisiin tai rahastoihin, tuottaa vuodessa kohtuullisesti vaikka sinne puskurirahastoon. Minulla pienempi summa osakkeissa ja niistä tulee osinkoa joka vuosi mukava summa. Nyt tulee lähes 2000€ osinkoja lokakuun lopussa, joten ei kannata pankkitilillä pitää rahoja!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe