Uskontojen kehittyminen

Anonyymi

Alkukantaisten metsästäjäkeräilijöiden kulttuureissa vallitsevana oli sielu-usko eli animismi, jonka mukaan kaikilla olioilla on sielu ja olio on jumalan ilmentymä. Animistisessa uskossa luonnon antimien ottamisesta neuvoteltiin suoraan luonnon henkien kanssa.

Noah Hararin mukaan (Homo Deus) teistiset uskonnot syntyivät rinnan maatalouskulttuurien kanssa. Luonnon henget ja eläinten sielut vaimennettiin ja eläimet domestikoitiin ihmisen valtaan. Maatalousyhteiskunnassa sopimus tehtiin ihmisen ja jumalan välillä. Ihminen sai luonnon hallintaansa ja jumala takasi sateen ja kasvun sekä suojeli luonnonkatastrofeilta. Vastalahjaksi ihminen uhrasi jumalille maanviljelyksen antimia. Raamatussa on yksi tarina, joka varoittaa animismista. Toisessa luomismyytissä ihminen keskustelee eläimen kanssa ja se johtaa pahaan.

Animismista on kuitenkin jäänteitä Raamatussa. Raamatussa on pahoja henkiä ja enkeleitä, jotka lienevät peräisin polyteismista ja jopa animistisista uskoista. Samoja animistisia piirteitä on suomalaisissakin uskomuksissa. Pihapiirin ja talojen henget ja tontut pohjautuvat sielu/henkiuskoon ja ovat näin ihan vertailu- ja vaihtokelpoisia nykyuskovaisten henkiolentouskoihin.

Uskontojen kehitys on edennyt ateismin suuntaan. Tieteellinen maailmankuva on tehnyt jumalat tarpeettomiksi. Jumalaa ei tarvita enää sadon varmistamiseen, siihen riittää tieteellisesti valmistetut koneet, lannoitteet, torjunta-aineet, antibiootit ja jalostus. Hararin mukaan pahinta, mitä evoluutio on tehnyt uskonnoille ja koko teistisen agraariajan ihmiskuvalle, on sielun vieminen. Sielu ei sovi evoluutioteoriaan, koska sielusta ei ole mitään havaintoja eikä se voi kehittyä evolutiivisesti (minkälainen sielu oli Neandertalin ihmisellä? Miten se on kehittynyt nykyihmiseen verrattuna?). Sielu on siis pelkkä metsästäjäkeräilijöiden animistisissa kulttuureissa syntynyt ja agraariajalla ihmisen ominaisuudeksi kaventunut virheellinen uskomus.

Kulkeeko ihmiskunnan kehitys hyvään suuntaan? Metsästäjäkeräilijöiden animistisissa uskoissa ihminen oli osa luontoa ja eläinten kanssa tasavertainen. Agraariajan teistisissä uskoissa luonto ja eläimet alistettiin ihmisen valtaan jumalan siunauksella. Myös ihmisen esinellistäminen oli yleistä. Ruoskiminen, orjuus, kiduttaminen ja kuolemantuomiot olivat yleisiä. Ateistisissa humanistisissa maailmankatsomuksissa ihminen on nostettu keskiöön. Tuoko se myös parannusta luonnon ja eläinten sekä koko elinympäristön kunnioittamiseen? Onko ateismissa tasapainoinen ihmiskunnan tulevaisuus?

44

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Maatalousyhteiskunnassa sopimus tehtiin ihmisen ja jumalan välillä. Ihminen sai luonnon hallintaansa ja jumala takasi sateen ja kasvun sekä suojeli luonnonkatastrofeilta. Vastalahjaksi ihminen uhrasi jumalille maanviljelyksen antimia."

      Tämähän se teististen uskontojen syntytarina on. Kylän nokkamies näki unen, jossa jumala puhui hänelle. Jumala lupasi satoa, jos päällikön jumalalle tuotiin "uhrilahjoja" vastapalveluksena. Näin päällikkö pystyi keräämään mittaamattoman omaisuuden tekemättä itse mitään.

      Eläinten henkien palvonta oli iso ongelma, kuten esimerkiksi Raamatun käärmeen palvonta. Siinä meni "uhrilahjat" hukkaan ja kyläpäällikkö jäi tyhjin käsin. Siitä oli kyllä paikallaan antaa ankara varoitus heti satukirjan alussa. Valitettavasti tällaisiin satuihin uskovat vieläkin kaikista herkkäuskoisimmat idiootit.

    • Anonyymi

      Ateismi on muuten hyvä juttu, mutta sen korkeasti moraaliset vaatimukset estävät ihmisiä kääntymästä ateismiin. Ihmiset tahtovat huorata, juopotella, käyttää huumeita, varastaa, näpistellä, valehdella, kiroilla, kiusata heikompiaan ja käyttäytyä huonosti, joten ateismi ei kelpaa heille, koska ateismi kieltää tuon kaiken ja johdattaa ihmisen korkeasti moraaliseen ja siveelliseen käyttäytymiseen.

      • Anonyymi

        ”Ihmiset tahtovat huorata, juopotella, käyttää huumeita, varastaa, näpistellä, valehdella, kiroilla, kiusata heikompiaan ja käyttäytyä huonosti, joten ateismi ei kelpaa heille.”

        Sepä se. Uskovaiset ovat sellaisia pikku keppostelijoita (gag), että ateismi auheuttaa närästystä.

    • Anonyymi

      Uskontojen alku tai vaihe, jossa ne olivat jo pitkälle kehittyneitä, sijoittuu tosiaan maanviljelyskulttuurin syntymiseen eli korkeintaan noin 10 000 vuoden päähän.

      Syitä uskontojen syntymiseen on monia, mutta niitä ei tunneta varmuudella: voimme vain arvailla, mitkä syyt johtivat uskontojen syntymiseen.

      • Anonyymi

        "...voimme vain arvailla, mitkä syyt johtivat uskontojen syntymiseen."

        Animismikin on uskonto ja sen syntyyn lienee riittänyt tietoisuus elävistä olennoista. Teististen uskojen syntyyn on ehkä vaikuttanut yhteisöjen koon kasvu. Isolle kylälle tai kaupungille ei riitä enää palvontakohteeksi "Etelälaakson ison kiven tonttu" vaan siihen tarvitaan jo mahtavampi jumala.

      • "Uskontojen alku tai vaihe, jossa ne olivat jo pitkälle kehittyneitä, sijoittuu tosiaan maanviljelyskulttuurin syntymiseen eli korkeintaan noin 10 000 vuoden päähän."

        Vanhimmilla luola- ja kalliomaalauksilla lienee ollut jokin rituaalinen eli uskonnolliseksi tulkittava merkitys. Tällöin uskontojen alku sijoittuisi kolme neljä kertaa kauemmas. Samoin neandertalilaisten hautaustavat, joista niistäkin on todisteita useiden kymmenien tuhansien vuosien takaa.

      • Anonyymi

        Mielestäni uskontojen alkuvaihe on paljon paljoon maanviljelyskulttuuria varhaisempi. Onhan siitä jo olemassa esimerkiksi todisteina useat kallio ja luolamaalaukset mutta myös Göbekli Teben kivikehä jonka rakennustyöt aloitettiin juuri ennen maanviljelyskulttuurin arvioitua alkua. Mutta eläinkunnan uskonnolliset taipumukset ja taikauskoinen käyttäytyminen ovat tosiasiassa paljon jääkautta ja neoliittisia ihmisiä vanhempia. Miljoonia vuosia vanhempia.

        Eräät tutukijat teettivät puluilla testin jossa pulut saivat aina syödäkseen herkullisia jyviä kun ne napauttivat nokallaan pu aista nappia. Sitten koetta muutettiin lisäämällä siihen sattumanvaraisuutta niin ettei jyviä aina tullutkaan kun pulu napautti uudelleen nappia. Tästä seurasi että jos pulu sattui heilauttamaan siipiään juuri ennen kuin se sai taas jyviä sille syntyi taikauskomus siitä että liikkeen ja jyvien välillä on jokin yhteys ja alkoi toistamaan samaa liiketta. Lopulta nämä pulujen tekemät liikkeet alkoivat kehittymään pitkiksi rituaalitansseiksi mitä pidempää koetta jatkettiin. Koe kuitenkin osoitti sen mitenkä uskomukset ja uskonnollisuus juontuvat myös meillä ihmiselläkin yhtä primitiivisestä ja alkeellisesta vaistosta joka sijaitsee niinsanotussa liskonaivoissa.

        Toinen koe liittyy eläinten muistiin. Testi on simppeli siinä että eläimen käyttäytymistä pyritään ohjaamaan antamalla pieniä sähköiskuja. Kun eläin muisti jatkossa kivun ja teon yhteyden se alkaa vältellä kyseistä tekoa uuden sähköiskun pelossa ja muuttaa köytäntöjään jotta kerran taia useammin koettu kipu ei toistuisi. Vastaavanlainen keino ehdollistaa on nykyisin suositun naksutinkoulutus, jossa eläimille tuotetun kivun sijaan sen käyttäytymistä pyritään vaikuttamaan naksuvalla voimakkaalla äänellä ja herkuilla. Keppi ja porkkana. Jotkin tutkijat epäilevät että ihminen syystä tai toisesta on johtanut itsensä omaan domestikaatioon eli kesyyntymiseen. Ihmisen ja simpanssin ero on kuin syöttöporsaalla ja villisialla.

        Venäläiset tutkijat viettivät kettutarhalla useiden sukupolvien ajan tutkien harmaakettujen domestikaatiota ja sen vaikutusta käyttäytymiseen. Tutkimuksen yllättävä tulos oli että tutkijat havaitsivat samanlaisia "puntumaisia" piirteitä ilmenevän myös ihmisillä kuin mitä tarhassa kesyyntyneillä hopeaketunjälkeläisillä, jotka muistuttivat vain enää vain vähän ulkoisesti villejä esi-isiään ja käytökseltään paremminkin hyvin sosiaalisia koiranpentuja. Mutta mikäli teoria ihmisen domestikaatiosta pitää paikkansa, niin se tarkoittaa että olemme edelleen pikkulapsia aikuisten kehossa niin kamalaa kuin se vain onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen myös huomannut että ihan luonnossa monet villit eläimet välttelevät paikkoja joissa ne ovat satuttaneet ja loukanneet itseään tai jossa ne muistavat jonkin toisen elukan kuolleen. Mahdollisesti välttely perustuu eläinten taikauskomukseen siitä että jos ne menevät samaan paikkaan uudelleen niin se kipu tai kuolema toistuu uudelleen.

        Ja kas näin muodostuu pyhän paikan käsitys ja tabu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kas näin muodostuu pyhän paikan käsitys ja tabu.

        Jos Raamatun juutalaiset olisivat ohjautuneet tuolla tavalla niin he olisivat ryhtyneet välttelemään jerusalemia joka Raamatun mukaan tuhottiin ainakin kymmenen kertaa. Onnettomuus tapahtui hyvin usein juuri siellä.

        Jerusalem oli pyhä eri syistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Raamatun juutalaiset olisivat ohjautuneet tuolla tavalla niin he olisivat ryhtyneet välttelemään jerusalemia joka Raamatun mukaan tuhottiin ainakin kymmenen kertaa. Onnettomuus tapahtui hyvin usein juuri siellä.

        Jerusalem oli pyhä eri syistä.

        Liekö sillä perää, että Jumala asui teltassa Jerusalemin alueella? En oikein usko, mutta niin on kirjoitettu jossakin.

    • Anonyymi

      Alkukulttuureilla oli omat profeettansa ja näkijänsä. Jotka näkivät tulevaisuuteen. Animismi on se maailma, joka tulevaisuudessa tulee olemaan eli hengellistynyt ja henkeytetty paratiisimaailma. Alkukultuurien poppamiehet eivät olleet siis alkukantaisia, vaan näkijöitä ja profeettoja, jotka tiesivät Jumalan armosta mihin suuntaan maailma on kehittymässä.

      • Anonyymi

        Shamaaneja, poppamiehiä, velhoja, tietäjiä.... Eri kulttuureissa eri nimiä. Saamelaisuudesta voisi ehkä tulevaisuudessa tulla Suomen uusi valtakulttuuri kun ihmisen löytävät aninismin enkä usko että aidot saamelaiset voivat kieltäytyä oman kulttuurinsa suomasta rahatulvasta, vaikkakin vielä nykyään suojelevat sitä hyvin kärkkäästi ei-saamelaisilta ja leviämiseltä muille.

    • Anonyymi

      Kun se heimon surkein käppänä, josta ei ollut sen paremmin metsästäjäksi kuin soturiksikaan ja jota heimon naiset siksi halveksivat ja pilkkasivat ja joka kituutti köyhänä ja hyljeksittynä, lopulta keksi että kun hän pukeutuu hassuihin kuteisiin ja väittää olevansa jumalallisen Hengen virallinen sanansaattaja ja mahtava poppamies ja voi vaikuttaa muiden elämään salaisilla voimillaan, niin jopa alkoikin uhrilahjoja ja neitsyitä virrata käppänälle, joka oli keksinyt sen mihin uskontoja tarvitaan.

      • Sir James Frazer on teoksessaan "The Golden Bough" päinvastoin sitä mieltä että heimojen päälliköiksi/poppamiehiksi pääsi vain älykkäimmät ja taitavimmat ja ovelimmat heimoissaan.

    • Anininismista on vielä runsaita jäänteitä, mm. ihmisten taipumus nähdä oliot sukupuolisina, esimerkiksi laivat naisellisina. Monissa kielissä jaotellaan olennot vieläkin kahteen tai kolmeen sukuun. Kielenopettajat nimittävät näitä "kieliopillisiksi suvuiksi", mutta kyllä ne palautuvat animismiin.

      • Minua on aina ihmetyttänyt miksi saksassa tyttö eli Mädchen on neutri eli das.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Minua on aina ihmetyttänyt miksi saksassa tyttö eli Mädchen on neutri eli das.

        Saksan Mädel, tyttö, on aina feminiini, deminutiivin pääte, -chen, on aina neutri. Mädchen, pikkutyttö, on siten neutri. Myös esim. Hänschen, pikku Hans, on neutri. Myöhemmän kielen käytänteissä mieltäminen sukupuoleen oli jo heikkoa.

        Itseäni on jäänyt mietityttämään, miksi naisen sukupuolielimiä tarkoittava sana on latinassa maskuliini, cunnus, ja siitä edelleen ranskassa, con.

    • Animistiset uskomukset on kyllä tavallaaan edistäneet luonnonsuojelua, vaikka se ei ilmeisesti ole ollut näiden ns. primitiivisten animistien tarkoituksena.

      Esim. puilla on ajateltu olevan henki, ja sen hengen suuttuvan, jos puu kaadetaan tai sitä muuten vahingoitetaan.

      • Anonyymi

        "Animistiset uskomukset on kyllä tavallaaan edistäneet luonnonsuojelua, vaikka se ei ilmeisesti ole ollut näiden ns. primitiivisten animistien tarkoituksena."

        Toisaalta jo animististen uskomusten aikaan nykyihminen tappoi sukupuuttoon merkittävän määrän maapallon megafaunaa.

      • Anonyymi

        Kyl mää saatan mennä johonki puuhun, varsinkin polkujen risteykseen, ja kamaloitan sieltä kelmeenä kuutamoyönä kulkijoi, et buuuuuu-uuu, mut emmää suutu, jos puu kaadetaan. Mää vaan sirryn toiseen puuhun ja kamaloitan sieltä.

        Tosin tarttee myöntää, et huono omishan siitä tulee. mut emmää hirveen usein. 👻

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Animistiset uskomukset on kyllä tavallaaan edistäneet luonnonsuojelua, vaikka se ei ilmeisesti ole ollut näiden ns. primitiivisten animistien tarkoituksena."

        Toisaalta jo animististen uskomusten aikaan nykyihminen tappoi sukupuuttoon merkittävän määrän maapallon megafaunaa.

        Niinkin toki on tapahtunut.

      • Anonyymi

        Tulee silti muistaa että näille lukuisille hengille joita eli eli puissa, kivenkoloissa, kiukaissa ja ovenkarmeissa oli uhrattava näiden lepyttämiseksi ja pitämiseksi hyväntuulisina. Mutta jos kuitenkin tapahtui jokin onnettomuus niin uskottiin että joku tai jokin on aiheuttanut henkien suuttumisen ja siltä oli pyydettävä nyt anteeksi. Suomessa tavallista oli pieni ruoka ja olut uhri joka annettiin hengelle esim jättämällä uhri noppakiven päälle tai kaatamalla se kivijalkaan.

    • Anonyymi

      Oispas aikakone, että pääsis tulevaisuuteen katsomaan miten uskonnoille on käynyt?

      Jos tiede pystyy todistamaan sielun/henkien olemassaolon jonain päivänä sillä lienee vallankumouksellinen vaikutus, Jotain sellaistahan täytyy tapahtua ja ateistitkin on sitten ihmeissään. Eikä tätä nyt pidä sotkea mihinkään uskontoon. Uskontoja ei enää siinä vaiheessa tarvita kun tiedämme nämä asiat. Tieto korvaa uskon.

      Nykyajassa on se puute, että ateistit tieteineen kuvittelevat tietävänsä nämä asiat, mutta he erehtyvät. No, tuskinpa he pahemmin panevat pahakseen sitä, että heilläkin on sielu. Ehkä ovat vaan tyytyväisiä, että eivät katoakaan tyhjyyteen.

      En ole erityisen uskonnollinen ihminen itse, mutta olen muutaman kerran kohdannut henkiolennon, enimmäkseen niitä negatiivisimpia, mutta onpa joukossa yksi positiivinenkin, ellei se sitten vain esittänyt sellaista. No, henget ovat siis todellisia, vaikka kuin "attet" väittäs vastaan, Siinäs väitätte, hähä!

      • Anonyymi

        Todistapa minulle että todellakin kohtasit ihan oikean henkiolennon, eikä koko asia ollut vain sinun mielikuvitustasi.

        Minä en kuvittele tietäväni kaikkea, mutta ainainen todisteiden puute väitetyistä asioista on vähintäänkin epäilyttävää. Ei pitäisi olla niin mahdottoman vaikeaa eli vaikean mahdotonta esittää todisteita todellisista asioista, jos ne oikeasti ovat todellisia.

        Mutta aina tulee vain säälittävän tuntuista ja erittäin epäuskottavaa selittelyä, eikä koskaan mitään todisteen tapaistakaan.

        Asia on niin, että nämä henkiolennot ovat olleet minussa, eli olen sitten ilmeisesti ollut ns. riivattu tai ainakin jotain sinne päin.

        Olen saattanut yllättäen puhua vieraalla kielellä ja sen on täytynyt johtua siitä, että henki on puhunut kauttani. Näitä juttuja on vaan sattunut, ei monia, vain muutama. Positiivinen kokemus oli telepaattinen, jossa aloin kuulla kaunista naisääntä ja ilmeisesti tuo kyseessä ollut henki saattoi olla enkeli. Ketään en nähnyt, mutta kuulin telepaattisesti mielessäni selkeän äänen, joka kriisitilanteessa neuvoi minua.

        Henget ovat todellisia, nykyaikainen ihminen haluaa olla tieteellinen ja olla uskomatta kaikkeen sellaiseen mitä tiede ei voi todistaa. Ehkä jonain päivänä tiede pystyy kuitenkin siihen. Tiede on tietenkin tosi jees, mutta kaikki taikausko ei ole kuitenkaan oikeasti taikauskoa, vaan totista totta.

      • "Jos tiede pystyy todistamaan sielun/henkien olemassaolon jonain päivänä sillä lienee vallankumouksellinen vaikutus, Jotain sellaistahan täytyy tapahtua ja ateistitkin on sitten ihmeissään."

        Sielu on ristiriidassa jo teistisen evoluution kanssa. Sielu on kokonainen ja jakamaton 'in dividi'. Tällöin se ei voi kehittyä evolutiivisesti. Jos sielu kehittyisi evolutiivisesti, voisimme kysyä, millainen sielu on kastemadolla? Miten ihmisen sielu on kehittynyt neandertalilaisesta homo sapiensiin? Miten sielu on kehittynyt simpanssin ja nykyihmisen esi-isän sielusta?

        Jos oletamme sielun jakamattomaksi, joudumme kysymään, kuka oli ensimmäinen sielullinen homo sapiens? Miten se erosi vanhemmistaan, joilla ei vielä ollut sielua?

        Näin ollen sielu kuuluu kiinteänä osana luomisuskoon eikä sovi nykyiseen tieteelliseen käsitykseen biologiasta ja evoluutiosta. Eikä sen tarvikkaan sopia, sielusta ei ole yhtään ainoaa havaintoa.

        Alunperin Vanha Testamentti tarkoitti sielulla elävää olentoa, sielu mainitaan ensimmäisen kerran ensimmäisessä luomismyytissä kalojen kohdalla. VT:n mukaan kaloillakin on sielu koska ne ovat liikkuvia ja eläviä olentoja. VT:n mukaan henki on yksinkertasesti elävien olentojen hengitystä eli ilmavirran liikettä. VT käyttää tuulesta nimitystä Jumalan henki.

        Sielu ja henki on muuttunut VT:n käsityksistä tarkoittamaan ihmisen mieltä. Nykytiede ei ole pystynyt selvittämään tarkalleen mielen syntymistä ja olemassaoloa, mutta kaikki siihen liittyvät toiminnot ovat osa eliötä itseään. Cambridgen julistuksessa todetaan eläimillä löytyvän myös samoja mieleen liittyviä toimintoja ja rakenteita kuin ihmisillä, joten pelkästään ihmisille kuuluva ominaisuus mieli/sielu/henki ei todennäköisesti ole.

        http://fcmconference.org/img/CambridgeDeclarationOnConsciousness.pdf

      • Anonyymi

        Voisin lyödä vaikka koko maailmankaikkeudesta vetoa että tulevaisuudessakin tulee olemaan uskontoja. Vanhat uskonnot ovat saaneet uusia muotoja ja välistä on syntynyt uusia, mutta uskontoja tulee olemaan niin kauan kuin on ihmisiä ja taikauskoisia uskomuksia niin kauan kuin maapalloa on eläimiä. Yksi syy esim on se että samat asiat joudutaan opettamaan uudelle sukupolvelle yhä uudestaan ja uudestaan mikä on tehotonta ja hidasta, mutta myös ainoa keino välittää tietoa eteenpäin. Ihmisen perusolemus eläimenä alkukantaisineen alkeisvaistoineen kuitenkin säilyy läpi aikojen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on niin, että nämä henkiolennot ovat olleet minussa, eli olen sitten ilmeisesti ollut ns. riivattu tai ainakin jotain sinne päin.

        Olen saattanut yllättäen puhua vieraalla kielellä ja sen on täytynyt johtua siitä, että henki on puhunut kauttani. Näitä juttuja on vaan sattunut, ei monia, vain muutama. Positiivinen kokemus oli telepaattinen, jossa aloin kuulla kaunista naisääntä ja ilmeisesti tuo kyseessä ollut henki saattoi olla enkeli. Ketään en nähnyt, mutta kuulin telepaattisesti mielessäni selkeän äänen, joka kriisitilanteessa neuvoi minua.

        Henget ovat todellisia, nykyaikainen ihminen haluaa olla tieteellinen ja olla uskomatta kaikkeen sellaiseen mitä tiede ei voi todistaa. Ehkä jonain päivänä tiede pystyy kuitenkin siihen. Tiede on tietenkin tosi jees, mutta kaikki taikausko ei ole kuitenkaan oikeasti taikauskoa, vaan totista totta.

        No sitten...

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Jos tiede pystyy todistamaan sielun/henkien olemassaolon jonain päivänä sillä lienee vallankumouksellinen vaikutus, Jotain sellaistahan täytyy tapahtua ja ateistitkin on sitten ihmeissään."

        Sielu on ristiriidassa jo teistisen evoluution kanssa. Sielu on kokonainen ja jakamaton 'in dividi'. Tällöin se ei voi kehittyä evolutiivisesti. Jos sielu kehittyisi evolutiivisesti, voisimme kysyä, millainen sielu on kastemadolla? Miten ihmisen sielu on kehittynyt neandertalilaisesta homo sapiensiin? Miten sielu on kehittynyt simpanssin ja nykyihmisen esi-isän sielusta?

        Jos oletamme sielun jakamattomaksi, joudumme kysymään, kuka oli ensimmäinen sielullinen homo sapiens? Miten se erosi vanhemmistaan, joilla ei vielä ollut sielua?

        Näin ollen sielu kuuluu kiinteänä osana luomisuskoon eikä sovi nykyiseen tieteelliseen käsitykseen biologiasta ja evoluutiosta. Eikä sen tarvikkaan sopia, sielusta ei ole yhtään ainoaa havaintoa.

        Alunperin Vanha Testamentti tarkoitti sielulla elävää olentoa, sielu mainitaan ensimmäisen kerran ensimmäisessä luomismyytissä kalojen kohdalla. VT:n mukaan kaloillakin on sielu koska ne ovat liikkuvia ja eläviä olentoja. VT:n mukaan henki on yksinkertasesti elävien olentojen hengitystä eli ilmavirran liikettä. VT käyttää tuulesta nimitystä Jumalan henki.

        Sielu ja henki on muuttunut VT:n käsityksistä tarkoittamaan ihmisen mieltä. Nykytiede ei ole pystynyt selvittämään tarkalleen mielen syntymistä ja olemassaoloa, mutta kaikki siihen liittyvät toiminnot ovat osa eliötä itseään. Cambridgen julistuksessa todetaan eläimillä löytyvän myös samoja mieleen liittyviä toimintoja ja rakenteita kuin ihmisillä, joten pelkästään ihmisille kuuluva ominaisuus mieli/sielu/henki ei todennäköisesti ole.

        http://fcmconference.org/img/CambridgeDeclarationOnConsciousness.pdf

        Esimerkiksi pelkästään kristinuskossa on tai on ollut yhteensä yli 120 erillaista käsitystä ja tulkintaa siitä mikä sielu on, mitä se ei ole ja miten se toimii. Nykyinen sielun valtakäsitys tulee Platonin filosofisesta teoksista Faidon, Timaios ja Valtio sekä Aristoteleen toksesta Sielusta.

        Tosin kirkko puhuu paljon nykyisin siitä miten sielu ja tietoisuus ovat itseasiassa yksi ja sama asia ja miten eläintenkin kyky tietoisuuteen osoittaa sen että myös näilläkin on siellu kuten kaikilla elollisilla olennoilla.

        Luonnon ja eläinten sielut ovat viimevuosina nousseet tärkeäksi aiheeksi ainakin Suomen evankelilaisluterilaisessa kirkossa, mutta sellaistakin puhetta olisi että sama on tapahtunut muuallakin päin Eurooppaa eri kirkoissa sitä mukaan kuin puhe ilmastonmuutoksesta on vain lisääntynyt, kiihtynyt ja voimistunut. Suomessa tätä on ainakin kutsuttu joko ympäristö-, eko- tai ilmastoteologiaksi riippuen siitä kuka pappi siitä on milloinkin puhunut. Ilmostonmuutos ja maapallon tila otetaan vahvasti esille tämänpäivän saarnoissa ja esirukouksessakin on rukoiltu maapallon ja jopa Amazonin metsien puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisin lyödä vaikka koko maailmankaikkeudesta vetoa että tulevaisuudessakin tulee olemaan uskontoja. Vanhat uskonnot ovat saaneet uusia muotoja ja välistä on syntynyt uusia, mutta uskontoja tulee olemaan niin kauan kuin on ihmisiä ja taikauskoisia uskomuksia niin kauan kuin maapalloa on eläimiä. Yksi syy esim on se että samat asiat joudutaan opettamaan uudelle sukupolvelle yhä uudestaan ja uudestaan mikä on tehotonta ja hidasta, mutta myös ainoa keino välittää tietoa eteenpäin. Ihmisen perusolemus eläimenä alkukantaisineen alkeisvaistoineen kuitenkin säilyy läpi aikojen.

        Mihin niitä uskontoja enää tarvitaan jos meillä on jo tieto? Tietohan syrjäyttää uskon.

        Tulee lopulta olemaan vain yksi universaali totuus, ilman uskontoa.

        Uskonnot ovat kuuluneet ihmiskunnan kehitykseen ja se on tehnyt elämästämme jännittävää ja mielenkiintoista, mutta myös aiheuttanut paljon ongelmia ihmisten kesken.

        Henkisyys ei kuitenkaan katoa mihinkään, päin vastoin se nousee ennen näkemättömään kukoistukseensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on niin, että nämä henkiolennot ovat olleet minussa, eli olen sitten ilmeisesti ollut ns. riivattu tai ainakin jotain sinne päin.

        Olen saattanut yllättäen puhua vieraalla kielellä ja sen on täytynyt johtua siitä, että henki on puhunut kauttani. Näitä juttuja on vaan sattunut, ei monia, vain muutama. Positiivinen kokemus oli telepaattinen, jossa aloin kuulla kaunista naisääntä ja ilmeisesti tuo kyseessä ollut henki saattoi olla enkeli. Ketään en nähnyt, mutta kuulin telepaattisesti mielessäni selkeän äänen, joka kriisitilanteessa neuvoi minua.

        Henget ovat todellisia, nykyaikainen ihminen haluaa olla tieteellinen ja olla uskomatta kaikkeen sellaiseen mitä tiede ei voi todistaa. Ehkä jonain päivänä tiede pystyy kuitenkin siihen. Tiede on tietenkin tosi jees, mutta kaikki taikausko ei ole kuitenkaan oikeasti taikauskoa, vaan totista totta.

        Mutta aina tulee vain säälittävän tuntuista ja erittäin epäuskottavaa selittelyä, eikä koskaan mitään todisteen tapaistakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta aina tulee vain säälittävän tuntuista ja erittäin epäuskottavaa selittelyä, eikä koskaan mitään todisteen tapaistakaan.

        Niin, valitettavasti kirjoitin vain totta, olen pahoillani, että et kykene sitä uskomaan. Syytön mä sun asenteeseen oon. ;(

        Ainoat todisteet ovat ihmisten kertomukset kokemuksistaan. Niillä on vaan mentävä kunnes tiede tekee jonkin läpimurron.

        Ei näitä asioita ole tyhjästä keksitty. Ihmiset tekivät havaintoja jo vuosituhansia sitten, kun he huomasivat miten joku alkoi käyttäytyä oudosti ja tekivät siitä johtopäätöksen. Henkien vaikutus on havaittavissa, vaikka ne yleensä selvästikin jostain syystä haluavat salata itsensä. Ilmeisesti joissain tapauksissa ne eivät voi vastustaa kiusausta ja tekevät itsensä havaittavaksi. Itse taidan olla sellainen tapaus. Kirottu tai siunattu, tiedä siitä sitten....

    • eläin ihmeellisestä maailmasta voidaan ottaa lisää ihmetystä..miten perhosen jälkeläinen voi muuttaa tuhansia kilometrejä..näkemättä paikkaa.neitseellinen
      syntymä..ilman urosta naaras tulee raskaaksi..yms..paljon ihmetystä..ei ihmisen syntymään liity sen ihmeempää ,,ahaa elämystä..tällä kivipallolla ollaan ja tuo helvetin tulikuula meitä lämmittää..paahtuisimme ilman suojaavaa ilmakehää....ollaan nyt onnekkaita..älysimme meidän on itse tehtävä asiat..muuten tulee noutaja..maailman kaikkeus miljoonineen maailmoineen elämineen on uskomaton..olemme me ..nyt

    • Anonyymi

      On varmasti kivaa keksiä ateistisia selityksiä ihmisen uskonnollisuudelle. Tämäkin teoria "polyteismin kehitys monoteismiksi johtuen ihmisen yhteiskunnan muutoksesta metsästäjäkeräilystä maatalousyhteiskuntaan" on kiehtova. Se ei vaan ota huomion eräitä seikkoja.

      1. Aikana jolloin Egyptissä käytettiin ulostetta lääkkeenä haavoihin, israelilaiset saivat ohjeeksi tehdä ulosteet leirin ulkopuolella olevan kuoppaan ja peittää se. He muutenkin korostivat hygienian tärkeyttä. Vasta lähempänä nykyaikaa lääkäritkin alkoivat pestä käsiään käsiteltyään kuolleita ja siirtyessään eläviin potilaisiin, koska huomasivat sen vähentävän potilaskuolleisuutta. Juutalaiset ovat kuitenkin aina pitäneet itsestään selvänä, että kuolleeseen koskeminen tekee saastaiseksi. Entisajan ihmiset saattoivat luulla tautien olevan merkkinä pahoista hengistä yms. Israelilaiset saivat kuitenkin ohjeet ihmisen laittamisesta karanteeniin. Heillä oli myös ohjeet talon purkamisesta jos talossa oli "spitaalia" eli hometta. Luultavasti muinainen israelilainen saattoi ajatella, että mitä järkeä olisi talon purkamisessa vain jonkin erivärisen läikän takia. Silti he olivat saaneet ihan hyvän ohjeen. Israelilaisia oli ohjeistettu myös syömisen suhteen. Esim. aikana, jolloin ruuan kypsennysmenetelmät eivät olleet yhtä laadukkaita, siasta olisi voinut saada terveydelle haitallisia matoja. Israelilaiset välttivät myös sisäsiittoisuuden ongelmia kieltäesssä avioitumisen lähisukulaisen kanssa. Mikäli he noudattivat käskyä pysyä erossa haureudesta, välttivät myös sukupuolitaudit ja muut siitä seuraavat ongelmat. Entä poikalasten ympärileikkaus? On hämmästyttävää, että israelilaiset osasivat tehdä sen juuri 8 päivänä syntymästä, joka oli paras mahdollinen ajankohta tehdä se. Vaikka heillä ei ollut samaa lääketieteellistä tietämystä kuin meillä nykyään. Israelilaiset olivat monessa suhteessa aikaansa edellä. Kun pakanat palvoivat planeettoja ja tähtiä jumalina, israelilaisille ne olivat vain taivaankappaleita. He myös tiesivät, että tähtiä on yhtä runaaasti kuin meren rannalla hiekkajyväsiä, vaikka paljain silmin niitä näkee vain muutama tuhat. Myös heidän käsitys oikeudenmukaisuudesta oli aikaansa edellä. Silmä silmästä voi kuulostaa aluksi raa'alta, mutta se kuvaa vain periaatetta, jonka mukaan rangaistuksen täytyy olla suhteessa tekoon. Järjetön kosto oli kielletty. Lisäksi teosta rangaistiin vain tekijää: jos joku tappoi toisen tyttären, ei toimittu kuin pakanat ja tapettu murhaajan tytärtä, vaan murhaaja itse tapettiin. Laki myös koski kaikkia: ylimys, tavallinen kansalainen, orja, vierasmaalainen... kaikilla oli sama ihmisarvo. Isäntä ei voinut kohdella orjaansa miten tahansa. Vaikka osa säädöksistä oli aikakauteensa sidonnaista, herää kysymys: Miten israelilaisilla oli parempi tietämys asioista kuin ympäröivillä kansoilla ja miten he tiesivät asioita, joita ihmiskunta vasta hiljattain on saanut tietoonsa - ellei yli-inhimillinen lähde sitä heille kertonut?

      2. Raamatun profetiat. Raamatussa on yksityiskohtaisia ennustuksia, jotka ovat toteutuneet. Koska niitä ei voi laittaa vain sattumien tiliin on väitetty, että ne kirjoitettiin ennustuksen muotoon jälkikäteen. Mutta tekstejä analysoimalla on todettu, että teksteissä käytetty kieli sopii Raamatun väittämään ajankohtaan kirjoitus hetkestä. Lisäksi teksteissä kuvaillaan kirjoitusajankohdan aikakautta niin yksityiskohtaisesti ja oikein aivan kuin kyseessä olisi silminnäkijän kuvaus. Sitä paitsi osa Raamatun profetioista on niin pitkälle tulevaisuuteen, ettei niitä voi väittää jälkikäteen kirjoitetuiksi. Esim. Raamattu ennusti juutalaisten paluumuuton Israelin maahan mikä tapahtuikin vuonna 1948, kun Israelin valtio syntyi. Toki sinne tuli ihmisiä ennen ja jälkeen valtion synnyn, eikä vain tuona vuonna. Raamattu myös ennusti aivan oikein, että Jerusalem olisi ongelma sitä ympäröiville kansoille. Ympärillä olevat muslimimaat suhtautuvat Israeliin vihamielisesti ja varsinkin Jerusalemin tunnustaminen juutalaisten kaupungiksi on ollut ongelma - kuten Raamattu ennusti. Raamatun profetiat vahvistavat sen olevan Jumalan henkeyttämä!

      3. Vaikka Raamattu on ihmeellinen kirja ja vaikka tiede on vahvistanut uskoa Luojaan (alkuräjähdys eli luominen, kosminen hienosäätö, älykäs suunnittelu luonnossa yms.) tämä kolmas kohta on mielestäni painavin. Ateistiset teoriat uskonnollisuudesta ei voi pitää paikkaansa, koska Jeesus todella elää! Hänen nimessään tapahtuu ihmeitä ja ihmiset saavat rukousvastauksia - nykyäänkin.

      Älkää luulko, että kirjoitan tätä tarkoituksena käännyttää. Ihmisen uskoontulo toki on positiivinen asia, mutta en minä voi käännyttää ketään. Vain Isä voi vetää ihmisiä Poikansa yhteyteen. Miksi sitten tämä kirjoitus? Kristus saattaa panna sen merkille tunnustaen minut Isänsä ja pyhien enkelien edessä omakseen. Se taas on arvokkaampaa kuin kuuluisuus, ihmisten suosio ja miljardiomaisuus.

      • Anonyymi

        1. Laittako luotettavan lähteen jossa ulostetta käytettiin lääkkeenä muinaisessa Egyptissä.
        Tässä on lähde, jossa kerrotaan miten kristityssä Euroopassa harrastettiin lääkinnällistä kannibalismia:
        https://www.smithsonianmag.com/history/the-gruesome-history-of-eating-corpses-as-medicine-82360284/

        Eikä kyse ollut pimeästä keskiajasta, vaan sitä harrastettiin vielä 1600-luvulla.

        2. Kaikki Raamatun "toteutuneet" ennustukset ovat toteutuneet joko jälkikäteen selittelemällä tai siksi että niitä on ollut poliittisesti halu toteuttaa (Kuten Israelin valtio).

        3. Luonto ei ole älykkäästi suunniteltu. Ääriesimerkkinä kasvit, jotka voivat kärsiä typpipulasta, vaikka niiden varret ja lehdet kasvavat ilmakehässä, jossa on 80% typpeä. Kasvit eivät osaa hyödyntää ilmakehän typpeä vaikka paljon niitä yksinkertaisemmat eliöt pystyvät.

      • Anonyymi

        "Miksi sitten tämä kirjoitus? Kristus saattaa panna sen merkille tunnustaen minut Isänsä ja pyhien enkelien edessä omakseen. Se taas on arvokkaampaa kuin kuuluisuus, ihmisten suosio ja miljardiomaisuus."

        Mielistely ei vie sinua lähemmäs Jumalaa. Sen sijaan se on tie kadotukseen.

    • "Jumalaa ei tarvita enää sadon varmistamiseen, siihen riittää tieteellisesti valmistetut koneet, lannoitteet, torjunta-aineet, antibiootit ja jalostus."

      Aina voi kuitenkin verottaa.

    • Tänään TV:ssä näytettiin kun helikopteri lenteli Amazonin sademetsän päällä matalalla ja säikytteli jotain alkuasukasheimoa.

      Oli alkuasukkailla jouset ja nuolet valmiina ja tanassa. Olivatkohan ennenkin nähneet koptereita, ja mitä näistä ajattelivat?

      Vai oliko 1. kerta, ja synnyttikö jonkinlaisia hengellisiä tuntemuksia kopterihavainto?

      • Anonyymi

        Henkimaailma on ollut olemassa jo pitkään. Suomessa on perinteitä jäänyt nykypäiväänkin. Muinaiusko elää siis sovussa Kristinuskon kanssa. Lähde: Luin jostain (?).

    • Anonyymi

      Mahdollisia syitä uskontojen syntymiseen satunnaisessa järjestyksessä ja ilman kannanottoa siihen, miten todennäköisiä eri vaihtoehdot ovat:

      • Jumala tai jumalat tai jumalolennot kuten enkelit ovat ilmestyneet muinoin valituille ihmisille kuten profeetoille ja nämä ovat välittäneet heidän sanomansa muille.
      • Avaruudesta tulleet ihmistä älykkäämmät olennot ovat ilmestyneet muinoin ihmisille ja auttaneet heitä kehityksessä sekä antamalla heille uskonnon tai uskonnot ovat syntyneet näiden ylivertaisten olentojen vierailun seurauksena.
      • Ihmiset eivät ymmärtäneet ympäröivää maailmaa, säätä ja luonnontapahtumia, mistä syystä he keksivät jumalien vaikuttavan sään ja luonnonilmiöt kuten myrskyt, sateen, kuivuuden, tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, tsunamit, jne. Taivaankappaleet kuten aurinko, kuu, Mars, Venus ja Jupiter miellettiin jumaliksi, jotka vaikuttavat maan tapahtumiin.
      • Ihmiset eivät hyväksyneet sitä, että monet rikolliset jäivät vaille rangaistusta tässä elämässä. He alkoivat toivoa kuoleman jälkeistä elämää ja uskoa jumaliin, jotka rankaisevat pahoja ihmisiä kuoleman jälkeen ja palkitsevat hyvää tehneet hyvät ihmiset.
      • Ihmiset pelkäsivät kuolemaa eivätkä hyväksyneet ajatusta siitä, että he lakkaavat olemasta kuoleman jälkeen ja pelon lievittämiseksi sekä toivon ja lohdun luomiseksi keksittiin ihmisten elämän jatkuminen henkenä tai sieluna ruumiin kuoleman jälkeen ja jumalat keksittiin pitämään huolta haamuista kuolleiden valtakunnassa: rankaisemaan pahoja ja palkitsemaan hyviä.
      • Kun uskonnon siemen oli syntynyt, niin kansan johtajat ja hengelliset johtajat huomasivat uskonnon yhdistävän kansaa ja olevan hyvä keino heidän hallitsemisekseen pelon ja uhkailun avulla. Uskonnon avulla saatiin myös rikkauksia ja varallisuutta, sillä keksityille jumalille piti jokaisen kansalaisen uhrata ja ne uhrit menivät kansan hengellisille ja maallisille johtajille (eräänlainen verotuksen esiaste ja myöhemmin verotus).
      • Jumalan kuvat keksittiin kotijumalanpalvelusta varten ja näin monet saivat lisätuloja tai elantonsa täten syntyneestä käsityöstä. Rakennettiin myös suurempia jumalankuvia yhteisiä jumalanpalvelusmenoja varten, temppeleitä (rakennuksia), alttareita ja kaikenlaisia pyhiä esineitä, joita uusi yhteiskuntaluokka eli papisto käytti pyhissä toimituksissaan ja kansa uskoi vilpittömästi samoin kuin osa papeista, jotka eivät tunteneet uskontonsa syntyhistoriaa ja pitivät itsekin totena uskontoonsa liitettyjä väitteitä.
      • Usko on sanallisessa muodossa mahdollista vain ihmisille, jotka ymmärtävät abstrakteja käsitteitä kuten jumala ja voivat pitää todellisena näkymätöntä henkien maailmaa. Niinpä usko ja uskonnot eivät ole voineet syntyä kovin varhain ihmiskunnan historiassa eikä niistä ole itse asiassa kunnollisia todisteita ennen historiallista aikaa (noin 10 000 vuotta sitten, kun maanviljelys yleistyi ja kirjoitustaito keksittiin). Vanhimpien uskontojen/uskoon liittyvien uskomusten arvellaan syntyneen 50 000 – 10 000 vuotta sitten (varhaista kehitystä ei tunneta kovin hyvin: tuskin lainkaan, koska siitä ei ole todisteita tai näyttöä).

    • Anonyymi

      500 vuoden päästä on enää vain yksi uskonto tai sitten ei ole yhtään uskontoa. Ehkä tiede voittaa tän skaban tai sitten kristinusko onkin ainoa totuus. Jos pitäs lyödä vetoa jonkin puolesta, niin sitten sen, että tulee uusi uskonto, tai oikeastaan totuus kaikesta siitä keitä me olemme, mistä olemme tulleet ja mihin olemme matkalla. Jälleensyntyminen saatetaan todeta todeksi, mutta buddhalaisten ja hindujen näkemykset siitö eivät ole aivan oikeita. Hindut eivät toki usko reinkarnaatioon vaan sielunvaellukseen, joka ei ole aivan sama asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1433
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      1226
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1199
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1110
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1066
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      315
      981
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      929
    9. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    Aihe