Raamattu ja kristittyjen historia on täynnä todisteita Jumalasta.
Jumala on ja todisteita piisaa
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saman kaltaisia "todistuksia" ovat maailman uskonnoista kertovat kirjat täynnä.
Mikä niistä kertoo edeltä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen, kuolleista heräämisen ja sen jälkeisen korotuksen kaikkien Herraksi?
Tai Israelin hajaannuksen ja paluun kotimaahansa ennen Kristuksen toista tulemusta?
Raamattu ei kerro Jeesuksesta edeltä. Ei ainakaan juutalaisten mielestä, joiden sentään luulisi tuntevan Raamatun. Jälkeenpäin on helppo löytää ennustuksia, kun kirjoituksia on paljon ja tulkintaa voi käyttää.
Mitä ylösnousemustarinoihin tuilee, niin ainakin Egyptin mytologiassa Osiris tapettiin ja hän heräsi henkiin. Juuri Osiris mahdollisti ihmisille ikuisen elämän kuoleman jälkeen.
Muistaakseni Mithran kultin varhaisiin edeltäjiin kuului samanlaisia tarinoita. Jeesuksen ylösnousemus ei ole idän mytologioissa ainutlaatuinen tarina.
Tähän on pyrittävä. Henkinen ylösnouseminen, uusi aika, kultainen aika tai siirtymisellä 3D--->5D ulottuvuuteen tarkoitetaan ihmiskunnan henkistä harppausta kohti rakkaudellisempaa aikaa. Ylösnousemisen aikana ihmisten sydänkeskus avautuu, feminiinen ja maskuliinen yhdistyy, muinaiset koodaukset heräävät kehossa ja energiamme kohoavat. Yhdistymme korkeampaan minäämme. Myös meidän fyysinen kehomme muuttuu solutasolla asti. Jeesus on ehkä tämän kokenut, mutta ei se meitä auta.
Suurin osa maailman juutalaisista elää kyllä aivan muualla kuin Israelissa, eikä niillä ole mitään hinkuakaan Israeliin muuttaa.
Ei taida Israeliin väkeä juuri enää mahtuakaan. Vedestä on huutava pula. Joutuvat kohta siellä tislaamaan oman pissinsä kuin astronautit.
Onko Geggiksellä taas maaninen vaihe vai onko Markkuviitonen unohtanut kirjautua? Vai kuka noin säkenöivän älykkäitä avauksia suoltaa?
Ateisteille Raamattu ei todista mitään.
Heille Raamattu todisteena Jumalasta olisi sama kuin Harry Potter-kirjat todistaisi Tylypahkan taikakoulun olemassaolosta.
Kiistätkö Tylypahkan olemassaolon?
Annahan kun arvaan: nämä todisteet ovat kuitenkin vain niiden nähtävissä, jotka ottavat Jeesuksen sydämeensä ja uskovat Jumalan olemassaoloon ja Raamatun pyhään sanaan.
Eikö?
Lukekaa Neale Donald Walschia, hänen kirjoissaan on sentään joku tolkku.
Kirjoja voi kuunnella myös youtubesta.
Kirpputorilla tänään selasin kirjaa joka oli täynnä todisteita herra Krisnasta.
Kirjassa oli myös havainnollinen kuva tilanteesta, missä hra Krisna vei hengen eräältä kuninkaalta salaperäisellä kiekkoaseellaan. Kuninkaan pää lensi irti juuri kiekkoaseesta osuman saatuaan!