Minä rukoilen Jeesuksen Nimessä Isä että uskovat usko mitä minulla on sanottava heille

Minä rukoilen Jeesuksen Nimessä Isä että uskovat usko mitä minulla on sanottava heille. Kuulkaa kaikki uskovaiset . Me tarvitsemme vielä kerran Oikea Herätys . Muuten me menetämme niin paljon uskovia helvettiin . He luulevat että usko heitä pelastaa. mutta jos usko ei saa aikaan että löytävät Puhdistuksen Herätyksen kautta niin se on väärä Herätys. Puhdistus tarvitaan,, koska Jumala nostaa vain ylös puhdistuneita Oikeassa Seurakunnassa joka Hän on Puhdistanut itseä varten. Tämä on hätähuuto koska uskovaiset leikkii iankaikkisen kuoleman kanssa,, joka tulee heille synnin kautta.
Hes. 18:9
vaeltaa minun käskyjeni mukaan ja noudattaa minun oikeuksiani, niin että tekee sitä, mikä oikein on-hän on vanhurskas, hän totisesti saa elää, sanoo Herra, Herra.
Hes. 18:24
Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, tekee kaikkien niiden kauhistusten kaltaisia, joita jumalaton tekee-saisiko hän tehdä niin ja elää? Ei yhtäkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta. Uskottomuutensa tähden, johon hän on langennut, ja syntinsä tähden, jota on tehnyt, niiden tähden hänen on kuoltava.
Hes. 18:26
Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä, sentähden hänen on kuoltava; vääryytensä tähden, jota on tehnyt, hänen on kuoltava.
Hes. 33:12
Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee.
Hes. 33:18
Jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja vääryyttä tekee, on hänen sentähden kuoltava.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuvittelet selvästi itse olevasi kovastikin puhdistunut ?

      17 Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi(uskovaksi) ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
      18 ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
      19 ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
      20 ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
      21 niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
      22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
      23 joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?

      Ei ole siis uskottavaa tämä kirjoittelusi, sillä sinä itse et ole parannusta tehnyt, etkä ole harhaopeistasi luopunut etkä selviäkään julkisia syntejäsi tunjustanut ja katunut ja anteeksi pyytänyt.

      Eli et ole itse toiminut siten, mihin nyt muita kehoitat.

      Tämä siis tuntuu vain epäaidolta ja siten epäuskottavalta, tämä herätyksestä ja puhdistuksesta vaahtoamisesi, kun mikään siitä ei näy sinussa itsessäsi.

      • Tuntuu ja tuntuu kirjoitat kun et tunne Herätyshistoria niin et ymmärrä mitä me tarvitaan.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Tuntuu ja tuntuu kirjoitat kun et tunne Herätyshistoria niin et ymmärrä mitä me tarvitaan.

        Sinun ongalmasi on se, että et omasta kokemuksestasi tiedä sitä, että mitä siihen henkilökohtaiseen puhdistukseen/puhdistumiseen tarvitaan.

        Siis sinulla ei ole selvästikkään siitä omakohtaista kokemusta, kun et parannusta itse tee, etkä kadu etkä tunnusta rehdisti syntejäsi.

        Sinä vain kiellät ja peittelet syntejäsi ja miten sinun itsesi siis käykään ?

        8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
        9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BB-Villen, itsessäni aikaansaamassa herätyksessä, ajattelin taas pari iltaa sitten, että ottaisin oppia hänen tavastaan jutella Isälle, eli rukoilla useammin.

        Niinpä sitten, valojen sammuttua, pää tyynyllä aloitin puheeni Isälle. No, synnintunnustuksestahan on aloitettava. Avasin suuni, mutta menin jo kohta hiljaiseksi.

        Kun aloin luetella syntejäni, näin niitä edessäni ikäänkuin loputtoman jonon, kuin hiekkatien, joka jatkui kaukaisuuteen ja teki ihan pahaa nähdä se "tiekin", syntejäni en ilennyt edes katsoa. Huokaisin, että, no, Sinähän tiedät tuon kaiken. Tunnustan nuo kaikki, mitä ovatkin, kadun niitä... voi kauheaa. Armahda minua.

        Ei kai Jumala voi minulta muuta odottaa?

        Tämän siitä saa, kun ryhtyy rehellisesti lähestymään Jumalaa. Menee kättelyssä luulot pois, omasta itsestä.

        Niinhän sen pitäisi mennä.

        Mutta tämän Saviksen kohdalla se ei mene niin, vaan hän keskittyy ja luettelee vain muiden syntejä ja asenne on aivan sama Saviksella, kuten tälläkin Saviksen kaltaisella sydämensä paaduttaneella fariseuksella:

        !!!
        9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
        !!!

        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.

        !!!
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        !!!

        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

      • Anonyymi kirjoitti:

        BB-Villen, itsessäni aikaansaamassa herätyksessä, ajattelin taas pari iltaa sitten, että ottaisin oppia hänen tavastaan jutella Isälle, eli rukoilla useammin.

        Niinpä sitten, valojen sammuttua, pää tyynyllä aloitin puheeni Isälle. No, synnintunnustuksestahan on aloitettava. Avasin suuni, mutta menin jo kohta hiljaiseksi.

        Kun aloin luetella syntejäni, näin niitä edessäni ikäänkuin loputtoman jonon, kuin hiekkatien, joka jatkui kaukaisuuteen ja teki ihan pahaa nähdä se "tiekin", syntejäni en ilennyt edes katsoa. Huokaisin, että, no, Sinähän tiedät tuon kaiken. Tunnustan nuo kaikki, mitä ovatkin, kadun niitä... voi kauheaa. Armahda minua.

        Ei kai Jumala voi minulta muuta odottaa?

        Tämän siitä saa, kun ryhtyy rehellisesti lähestymään Jumalaa. Menee kättelyssä luulot pois, omasta itsestä.

        Kiitän Jumala siitä et olet saanut tarpeen Puhdistua. Jatka rukoileminen !! Jos ei se paljastu mitä ollaan tässä ajassa niin paljastuhan se helvetissä sitten. On nimittäin Auttaja. Koska Auttaja on sanonut joka Poika tekee Vapaiksi on todella vapaa !!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ongalmasi on se, että et omasta kokemuksestasi tiedä sitä, että mitä siihen henkilökohtaiseen puhdistukseen/puhdistumiseen tarvitaan.

        Siis sinulla ei ole selvästikkään siitä omakohtaista kokemusta, kun et parannusta itse tee, etkä kadu etkä tunnusta rehdisti syntejäsi.

        Sinä vain kiellät ja peittelet syntejäsi ja miten sinun itsesi siis käykään ?

        8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
        9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

        Eihän kukaan parannusta pysty tekemään . Ethän sinä tätäkään tiedä näköjään. Yrittihän Pietari kovasti mutta toinen toisen perään hän kielsi Jeesusta ja kadutti sitä kovasti. Ja Paavali kertoo miten hänen parannusteko onnistuu Room 7-ssä. Kyllä tarvitaan muutosta joka tulee Oikean Herätyksen kautta. Rukoillaan Herätystä.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Kiitän Jumala siitä et olet saanut tarpeen Puhdistua. Jatka rukoileminen !! Jos ei se paljastu mitä ollaan tässä ajassa niin paljastuhan se helvetissä sitten. On nimittäin Auttaja. Koska Auttaja on sanonut joka Poika tekee Vapaiksi on todella vapaa !!

        Juuh. Kyllä. Yritän muuttua hengellisemmäksi, rukouksen kautta: Pyhän Hengen ja Kristuksen tekona tietenkin, sillä tekopyhyyteen ja itseitsensä pyhittämiseen ryhtyminen olisi vihonviimeinen teko ja veisi eli ottaisi pois oikean uskon.

        Mitä olen BB-Villestä oppinut, on se, että hän seuraa tiukasti Jeesusta, ei puutu muihin asioihin, vaan yksin Isän tahdossa elämiseen. Tähän yritän nyt itsekin keskittyä. Isänmaan maanpuolustuksen puolesta olen jo kaikkeni antanut. Kyllä Jumala tietää, mitä Suomenkin kohdalla pitää tehdä.

        Mutta nyt olisi jälleen hetki keskittyä oman nk. öljylamppunsa huoltamiseen: katsoa vaatiiko se puhdistusta ja mitä. Onko lamppu (minä itse), öljy (eli henki) ja omakin sydän puhdas, sillä sitä kautta Pyhän Hengen öljy saa kulkeutua ja syttyessään luoda puhtaan valon, ilman, että sydän nk. rätisee ja nikottelee. Öljynkin on oltava puhdasta: Jumalan sanan mukaista, puhdasta Pyhää Henkeä. Herra varjelkoon likaiselta "uuskarismaattisuudelta", jossa kaikenlaiset villihenget mellastavat!

        Herran siunaus (sävel: Faltin):🕊
        https://www.youtube.com/watch?v=UdItcDQExq0
        .

    • Anonyymi

      Saarn.3:20 Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun. Job.34:15. Ps.104:29. 146:4. Saarn.6:6. 12:7 Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    • Anonyymi

      Job.10:9. 33:6 Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen. Katso, Jumalan edessä minä olen samanlainen kuin sinä: hyppysellinen savea olen minäkin.

      • Anonyymi

        Jumalattomalla ei ole rauhaa vaan, judaisti silppuaa Raamattua yökaudet.

    • Anonyymi

      Herätys ei ole Saviksen teko, vaan Kristuksen teko. Herätys on aina henkilökohtainen ja erilainen, kunkin uskon mukainen, yhdessä ja samassa uskossa ei meistä kukaan ole. Jumala ratkaisee kenen usko pelastaa.

      Jumala, Jeesuksen ja Pyhän Hengen kautta, puhuttelee kutakin ihmisyksilöä erikseen. Ei ole massa-uskoontuloja, paitsi hellareiden mielikuvituksessa. Me emme pelastu "muiden kanssa yhdessä", jossain massaherätyksessä, vaan kukin erikseen, yksilöinä. Nuo hellareiden massaherätykset, joita Savis on kaiken aikaa Jumalalta vaatimassa (Savis kun on Jumalan herra), ovat enemmänkin joukkohysteriaa, eksytystä, kuin itse oikeaa, pelastavaa herätystä.

      Me emme näe, mitä toisen ihmisen mielessä tapahtuu, ellei hän itse sitä kerro. Herätys on Pyhän Hengen teko, Jumalan oma kutsu kullekin yksilölle, Jumalan oman tahdon ja toimintatavan mukaan. Kukaan ei voi pelastua "ellei Isä itse vedä häntä" puoleensa.

      Nizhni Novgorodin piispojen kuoro - Usko iankaikkinen, usko hyvä, meidän uskomme ortodoksinen (Vera vezna, vera slavna, nasha vera pravoslavna):
      https://www.youtube.com/watch?v=QLVF8tEpmVY
      .

      • Anonyymi

        Aivan uskomattoman voimallinen laulu,Pyhän Hengen virta meni läpi sydämeen,aivan toista,kuin hellareiden esitykset.Minä,villikko,en voinut sietää uskosta paasaamista,kun Jumala kutsui,se oli yksinäinen taistelu ja uskoontulo.Emme voi tietää,kuinka moni on uskossa,ei se että täällä paasataan tai ollaan kadulla traktaattien kanssa,kerro mitään uskosta,eikä se,että istutaan joka sunnuntai kirkossa.

        Saman laulaa tässä nunna, äiti Valentina Kornienko:
        https://www.youtube.com/watch?v=m1qANaOU52Q

        Laulu on todella voimallinen, nousee syvältä uskon hengestä. 🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saman laulaa tässä nunna, äiti Valentina Kornienko:
        https://www.youtube.com/watch?v=m1qANaOU52Q

        Laulu on todella voimallinen, nousee syvältä uskon hengestä. 🙏

        Kiitos rakas ystäväni,olen tänään ollut sellaisen pyhyyden ilmapiirissä.Nämä laulut ovat sellaisessa voitelussa lauletut,en ole voinut kuin olla polvillani suuren Jumalan edessä.

      • Olet väärässä . En ole vaatimassa,, vaan rukoilen entisaikojen Herätystä joka hellarit eivät ole tuntenut eikä kokenut niin sun arvio minusta meni taas kerran ohi niin paljon kun maa on marsista. jos et halua löytää Ristinkuolema niin se on sinun asia.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Olet väärässä . En ole vaatimassa,, vaan rukoilen entisaikojen Herätystä joka hellarit eivät ole tuntenut eikä kokenut niin sun arvio minusta meni taas kerran ohi niin paljon kun maa on marsista. jos et halua löytää Ristinkuolema niin se on sinun asia.

        Hän on löytänyt Kristuksen,tämä laulu,jonka hän youtubesta meille osoitti,on niin Pyhässä Hengessä laulettu,ettei sellaista kestä kuunnella väärässä hengessä oleva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos rakas ystäväni,olen tänään ollut sellaisen pyhyyden ilmapiirissä.Nämä laulut ovat sellaisessa voitelussa lauletut,en ole voinut kuin olla polvillani suuren Jumalan edessä.

        Olepa hyvä.🙂
        Ymmärrän, mitä tarkoitat.

        Itse koen samaa, esim. osallistuessani ortodoksiseen liturgiaan. Kirkkoon voi hiljaa ja kolistelematta mennä kesken liturgiankin, seistä/ istua, tai kulkea hiljaa ja poistua hiljaa, jos ei jaksa kuunnella koko pitkää liturgiaa. Itse seison paikoillani, kumarran muiden mukana, teen pyhän ristinmerkin, kuuntelen pappien lukemaa litaniaa, kuoron laulua "Kerubiveisu": "Nyt me salaisesti kuvailemme kerubeja". Siinä ei kuvailla kerubeja sanoin, vaan se tapahtuu kuin "salassa", sanojen takana:
        https://youtu.be/B8NlDchzjpw

        Kun käyn Venäjällä, juoksen jo kohta lähimpään kirkkoon, kuten Pietarissa hotelli Moskovaa vastapäätä oleva pääluostari "Lavra". Huivi päässä istun penkillä jonkun mummon vieressä, ymmärrän liturgiasta jotain, mutta tärkein on ympärilläni kokemani Jumalan pyhyys ja yksinkertaisten ihmisten harras kunnioitus. Pyhyys itsessään, sanoittakin puhuu ja "voitelee". Luostarialue muutoinkin on kaunis ja rauhoittava. 🙂

        Kellojen soittoa: Laatokan Valamo, Iljan (Pyhän Eliaan?) skiitta.
        https://youtu.be/E7vQcjAB7mI
        .

    • Anonyymi

      Tuo Profeetta Hesekielin kirjan kohta saattaa koskea etupäässä Juutalaisia sen jälkeen kun he ovat saaneet herätyksen ja sydämeensä lihasydämen sekä sen hengen, joka saa heidät noudattamaan lakia koskaan siitä poikkeamatta.
      Se tarkoittaa vain sitä, että myös lain tuomiot ja kiroukset ovat yhä voimassa senkin jälkeen kun juutalaiset ovat saaneet herätyksen, lihasydämen ja lainkuuliaisuuden hengen.
      Eihän sitä kukaan tahdo niin olevan, mutta ei Jumala voi kieltääkään tämän Profeetta Hesekielin kirjan mukaan tuomitsemasta sellaisia hengen saaneita, jotka mahdollisesti rikkovat lakia vastaan kohdissa, joissa määrätään kuoleman rangaistus.
      Lueskelin tässä raamattua vähän aikaa sitten ja lukemani perusteella päättelin, että edes karttakirjoja eivät juuralaiset saa omistaa, vaan nekin ovat kiellettyjen kuvan tekemisen muotoja. Sitten aikanaan kun he ovat heränneet ja luopuneet kaikista epäjumalistaan.

      Mikä mahdollisesti koskee kristittyjä sitten? Jos muu ei auta niin voipi esim. tohtori Lutherin Isoa Katekismusta lukea ja opiskella? Tai Paavia kuunella sekä Kirkolliskokousten päätöksiä tutkistella. Liekö viimeisin niistä Vatikaanin toinen konsiili, jossa raotettiin mahdollisuutta kuunnella myös muita uskontoja?

      • Hyvin vedetetty taas kerran . Saattaa ja saattaa sun mielestä ettei mitään Pyhästä Raamatusta koske sua. On tä nähty kun pyritään pelasta itseä kauhiasta Tuomiosta joka on tulossa sun luokse synnin takia..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Hyvin vedetetty taas kerran . Saattaa ja saattaa sun mielestä ettei mitään Pyhästä Raamatusta koske sua. On tä nähty kun pyritään pelasta itseä kauhiasta Tuomiosta joka on tulossa sun luokse synnin takia..

        Luit Savis TAAS vain tuomion ihan ITSELLESI !

        Onneksi olkoon !

    • Anonyymi

      No tuntuiko hyvältä?
      Rukoushan on vain itsetyydytystä.

      • Älä vaan sano että olet Uskova.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Älä vaan sano että olet Uskova.

        LAKI1ÄLÄPILKKAAISÄÄSITAIÄITIÄSIETTÄKAUANELÄISITMAANOÄÄLLÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe