Viranomaisten ilkeämielisyys loputonta

Eipä ole helppoa oikaista harhaisen ja häiriintyneen henkilön tekemää perätöntä ilmiantoa. Viranomainen (eli poliisi) kieltäytyy käsittelemästä asiaa koskapa on juuri itse lykännyt sormensa p....aan eli käynyt hajottamassa syyttömän ihmisen kotia. Eli poliisi on myös itse syyllinen. Suomessa on se vika että lääkärit, kapiaiset ja poliisit itse "tutkivat" tekemiään virheitä. Eli nämä kolme ammattiryhmää saavat käytännössä tehdä mitä tahansa joutumatta koskaan vastuuseen.
9922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Unohdit Valvontalautakunnan joka koostuu saman alan toimijoista joita ovat rikoksentehneetkin. Toimivat ilman että pääset todistamaan niinpä asiassi poistetaan käsittelystä kokonaan ja hyväveli toimii.
Pollis toimii jop on osa vapaamuurarijärjestöä ylimällä tasolla. Johto käskyttää alamistoa käymään kanssan kimppuun. Muualla euroopassa jo herätty näkyy uutisista meillä uskotaan poliisiTV propagandaan.

Äänestä

Kuraa vaan ko. lekurin naamalle niin kyllä ennen pitkää paljastaa perättömän ilmiannon tekijän henkilöllisyyden. Tajuaa että rikollisen suojelu ei kannata.

Äänestä

miksi poliisi kävi hajoittamassa jonkun kotia?

Äänestä
  • Mielisairaan henkilön tekemän perättömän ilmiannon takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielisairaan henkilön tekemän perättömän ilmiannon takia.

    eipä sille mitään voi jos on sairas,tälläisestä ei saisi kirjotella eikä juoruilla kun ei itse mahda itselleen mitään,surullinen juttu

    Äänestä

On hyvä että olen muuttanut pois näitten saman näköisten kihniöstä.
On kauhea ajatella mitä nämä juonii ja näkee harhoja.
Voimme palata kun jumala on kaatanut näitten lahkolaisten pöydät.

Äänestä

Näin paluumuuttajana enpä olisi uskonut että homma on näin sekopäistä. Näköjään ei terveet rulettavat Kihniöllä.

Äänestä

Lahkolaisten mesta, kandee kiertää kaukaa.

Äänestä

Sairas valtio.

Täysi oikeus kun vitutaa, niin ajaa sen alas.

Kvittyivät johtajamme palleihinsa.

Vasta kun näkee, kuulee taviksia, niin elämä saa suunnan.
Rikkaiden kanssa elämä on kadotusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eipä ole helppoa oikaista harhaisen ja häiriintyneen henkilön tekemää perätöntä ilmiantoa. Viranomainen (eli poliisi) kieltäytyy käsittelemästä asiaa koskapa on juuri itse lykännyt sormensa p....aan eli käynyt hajottamassa syyttömän ihmisen kotia. Eli poliisi on myös itse syyllinen. Suomessa on se vika että lääkärit, kapiaiset ja poliisit itse "tutkivat" tekemiään virheitä. Eli nämä kolme ammattiryhmää saavat käytännössä tehdä mitä tahansa joutumatta koskaan vastuuseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu