Miksi Halla-aho vastusti direktiivin kiristystä

Halla-aho vastusti sitä että Euroopan parlamentti halusi tiukentaa ns.lähetettyjen työntekijöisen käyttöä säätelevää direktiiviä. Perussuomalaisten Halla-aho perusteli vastustuksensa sillä että meillä Suomessa on jo voimassa olevat lait jotka estävät ns,halpatyövoiman käyttöä, tosin niitäkin on rikottu usein räikeästi. Halla-aho katsoo etteivät EU:n direktiivin kiristykset merkitse oikeasti mitään, ne ovat todellisuudessa pelkää mitätöntä sananhelinää. Minunkin mielestäni ihan samanlaista tyhjänpäivästä puuhastelua kuin kuuluisa täysin naurettava Schengen-sopimuskin jota rikottiin törkeästi vuonna 2015 kun maahamme ryntäsi yli 32 000 ulkomaalaista toisesta EU-maasta yli rajojemme, pääasiassa Ruotsin puolelta kenenkään estämättä sitä. Päinvastoin tulijat otettiin vastaan avosylin ja toivotettiin sydämmellisesti tervetulleiksi. Kukaan ei tiennyt siinä vaiheessa heidän taustoistaan yhtään mitään, nyt jo poliisit sekä syyttäjät ja vankilaviraomaisetkin tietävät jotain. Toisin sanoen Schengen-sopimuksella pyyhittiin vuonna 2015 "persettä" ja suomalaiset politiikot puolusteliva ja hyväksyivät sen. Syysterveisin Wiikkarin-vaari Porista jonka motto on että "vaikka suksi ei kulje niin järki kulkee".
0190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jarmoaulis kirjoitti:

Halla-aho vastusti sitä että Euroopan parlamentti halusi tiukentaa ns.lähetettyjen työntekijöisen käyttöä säätelevää direktiiviä. Perussuomalaisten Halla-aho perusteli vastustuksensa sillä että meillä Suomessa on jo voimassa olevat lait jotka estävät ns,halpatyövoiman käyttöä, tosin niitäkin on rikottu usein räikeästi. Halla-aho katsoo etteivät EU:n direktiivin kiristykset merkitse oikeasti mitään, ne ovat todellisuudessa pelkää mitätöntä sananhelinää. Minunkin mielestäni ihan samanlaista tyhjänpäivästä puuhastelua kuin kuuluisa täysin naurettava Schengen-sopimuskin jota rikottiin törkeästi vuonna 2015 kun maahamme ryntäsi yli 32 000 ulkomaalaista toisesta EU-maasta yli rajojemme, pääasiassa Ruotsin puolelta kenenkään estämättä sitä. Päinvastoin tulijat otettiin vastaan avosylin ja toivotettiin sydämmellisesti tervetulleiksi. Kukaan ei tiennyt siinä vaiheessa heidän taustoistaan yhtään mitään, nyt jo poliisit sekä syyttäjät ja vankilaviraomaisetkin tietävät jotain. Toisin sanoen Schengen-sopimuksella pyyhittiin vuonna 2015 "persettä" ja suomalaiset politiikot puolusteliva ja hyväksyivät sen. Syysterveisin Wiikkarin-vaari Porista jonka motto on että "vaikka suksi ei kulje niin järki kulkee".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu