itsenäisyyspäivän linnanjuhlien tervehdysseremonian jälkeen aloittaa valssin puolisonsa kanssa, luovun Suomen kansalaisuudesta. Näin olen päättänyt.
Sinä päivänä kun Pekka Haavisto
Anonyymi
35<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kieltämättä uhkakin tällaisesta skandaalista järkyttää.
Olen kuitenkin varma, että äänestäjillä on tolkku tallella tämän välttämiseksi.
Haavistolla itsellään ei tolkkua ole, koskapa ei ole selkeästi heti ilmoittanut olevansa estynyt.
Eiköhän mummot vuelä äänestä sulia jatkon k u non niin kaunis vaimokin.
Nimitä on tehnyt sumen hyväksi.
On niin kunis vaimokin.
Miy å tä on puhunut ja mitö mieltä.
On niin kaunus koitårakin .
Hyviäkin puolia. Iranin suurlähettiläs voi kätellä presidentin puolisoa
Siis hänhän haluaisi kovasti lennättää tämän härkäparin tornista ales.
Häpeän jo nyt tätä maata aivan riittävästi ja olenkin päättänyt muuttaa Puolaan Unkariin.
Tervemenoa. Ei tule ikävä:)
Ainakin Unkariin kannattaa muuttaa, siellä hermo lepää.
Sielläkin on homoja :D
No hei hei foobikot
onha tuo jo eikö kerra ainakin melkoise lähellä ollu valintaa?
luulis jo sen riittävän pahimille ruskea reikä kavahtajille että luopu kansalaisuudesta
nämä on käyttäny vaa tuulipukukansaa hyväkseen, ulkomaa gayt puolisoina monellakin, kusevat äänestäjiään silmään
mut helpompaa rahaa megaetuineen ei tuu ku tuol pyörii "edustajana"
Noo noo, älä sylkäise ennen kuin suusi täyttyy kurkkuräästä!
Maailma muuttuu ja siinä samalla sinäkin!
Ei pidä sekoittaa yksityiselämää ja työtehtävien ja aseman tuomia asioita nyt eikä tulevaisuudessa!
Minä puolestani iloitsen siitä tilanteesta jos niin onnellisesti käy että pso Haavisto-Flores pääsee "emannoimaan" Mäntyniemeä ja Linnan kutsuja sekä ulkomaan eläviä valtiovieraita ja muuta väkeä tapaamaan maakuntamatkoilla jne.!
Voi myös "ylpeästi" todeta sitten - olen ollut tasavallan presidentin puolison parturoitavana!
No monia muitakin on vastaavasti, kun hän oli erään kauppakeskuksen parturissa työskentelemässä - "ilman varausta" tyyppisessä liikkeessä.
No mitä muuta itse hra Haavistoon tulee sen jätän tässä yhteydessä kertomatta.
Saulikki Ninni tyttärensä kanssa pyörähtelemässä oli törkeyden huippu.
Kun Jenni oli vuoden oli Saulikki 30 vuotta. Eikös olekkin sopiva pari ?
Kun Jenni oli 18 se oli tosi kaunis ,nam.Älä väitä
että sulla olisi ollut estoja.
Sairaus ei tunne rajoja.
ruskean reiän ritarikunta on ensinnä tervehtimisvuorossa,muut ottakoot
suojahanskat käteensä tautien varalta
Kusisen reiän ritarikunta aina tuomitsemassa.
Pusutellaanko?
Terveisin Sebastian Tynkkynen ja Alan da Silva.
Ja sonta-aukon samoilijat puoltamassa !
No mutta luopukaa ihmeessä kansalaisuudestanne. Sehän on vain Suomen etu.
Niin eikä pelkkä luopuminen mitään merkitse, vaan muutto muualle tästä maasta sitä se edellyttää myös!
Suomessa asuva suomalainen ei voi luopua kansalaisuudestaan, ja mitä se edes hyödyttäisi!
TULIJOITA riittää ja Suomen passi on luotettu ja arvokas myös rikollisille!
Mutta hyvät ihmiset jos kahden miehen suhde ja avioliitto ja toisen asema saa tällaista aikaan, eikä yleensä maan poliittinen tilanne ja epätasa-arvoisuus yleisemmin se on jo lääkinnän paikka, jos joku olisi myös huolen aihe!?
Persut Puolaan tai Unkariin. Ja osa Venäjälle. Kaikki olisivat jokaisessa maassa, varsinkin Suomessa, erittäin tyytyväisiä. Luulisi persujenkin olevan, sen verran paljon em. valtioiden ylistystä tännekin sataa jatkuvasti.
Voihan foobikot hakea Venäjältä turvapaikkaa vedoten seikkaan että Suomen homot pelottaa :D
Mutta kun sä typerys et näköjään edes tiedä mitä fobia tarkoittaa.
Hanki vähän tietoutta jotta voit puhua edes asioista.
Typeryksistä en pidä.
Pelkäät omaa kaappihomoasi :D
Minä en toisten elämän takia kansallisuudestani luovu. Isäni joutui kotinsa menettäämään sodan vuoksi. Kauniin Karjalan. Olen ylpeä isänmaasta ja äidinkielestä.
Mistä tiedät ettei Pekalla ole noissa tehtävissä käs kynkässä joku nainen vaimoke, ja Antoniolla kanssa. Kulissina.
Monesko irvailu ja tarkoituksellinen loukkaamisen aloitus tämä on tänään ja viikolla?
Homoseksuaalisuus on kuten seksuaalisuus yleensä - myös aloittajan kohdalla ( jos sitä on) on jokaisen yksityinen ja oma asia, ei sen tulisi olla mitenkään kiinnostava, jos sen kanssa ei ole ongelmaa kuten aloittajan 'trollauksissa' on selkeää kipuilua, joka purkautuu näin ikävästi loukkaamalla muita!
Ketä kiinnostaa enää joten jätä tähän!
Jos Haavisto ottaa vastaan presidentin viran niin tottakai hänen kanssaan nähdä eri tilaisuuksissa uhkea poviblondi ja Antonio on pelkästään viihdyttäjänä mukana
Jokaisella päättävässä asemassa olevalla (seksuaalisesti poikkeavalla) valtiomiehellä on kulissinainen.
Hyvä mielikuvitus ja menee jo yli ämpärin"!
😎
😆
😅
😂
Onhan noita ollut.
Erittäin, erittäin rikkaalla miehellä kulisiavioliitto.
Marsalkalla.
Ööö
Nähtäis kaksi kukkoparia permannolla, Sebastian myös tummine aviopuolisoineen.
Persujen ja viherpiipertäjien ihana valssintuoksu, hikisine kroppineen.
Olihan Presidentti Mannerheimillakin miespuoliso eikä siitä kukaan välittänyt. Nyt onkin
hupaisaa havaita kuinka kiihottuneesti muutamat haisevan reiän ritarit ovat ottaneet omakseen arvostella tulevan presidenttimme habitusta alavivahteisesti.-Minulle Pekka
Haavisto on selvä valinta luonnollisuutensa takia.
Kumpi niistä imettää?
Sinä runkkujen kunkku annat ihmetysapua ja hoitoa? OK?
TOP tietenkin.
Kysy heiltä.
Maisa sopisi Pekalle escortiksi virallisiin tilaisuuksiin ulkomailla. Kenties ehkä normalisoisi kin Pekan ihmetavarallaan?