Tampere: 7.11. baari-ilta (ja vuosikokous)

Torstaina 7.11. on Tampereella seuraava baari-ilta. Vapaata keskustelua, tarkoituksellisesti ei erityistä aihetta.

Paikkana Gastropub Nordic Otavalankadulla ja kabinetti on varattu 18:30.

Ennen tätä kello 17:30 alkaen yhdistyksen toimistolla syyskokous, jossa tylsät hallintorutiinit (eli valitaan ensi vuoden hallitus, päätetään toimintasuunnitelma jne.)

Baari-iltoja on tämän jälkeen tänä vuonna vielä 5.12. Ensi vuonna jatkettaneen 23.1.2020 alkaen joka 4. torstai.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ohhoh, itsenäisyyspäivä krapulassa? Miten sitä voi jääkärimarssin kuunnella.

Äänestä
  • Vaikka sinä et ilmeisesti osaa lopettaa ennen kymmenettä tuoppia, niin monelta muulta se sujuu ihan ongelmitta. Kaikki eivät ole kuin sinä.

    1Äänestä

Mikä on joulukuun illan aiheena? Pvm? Avaaja?

Äänestä
  • Aloittaja

    5.12. kuten aloituksessa lukee.

    Aiheena on "vähemmistökristittynä Suomessa", paikalla yksi katolinen ja yksi helluntailainen. Katsotaan mitä ovat mieltä esimerkiksi katsomusaineiden opetuksesta yms.

    Äänestä

Aloittaja

Näkisin mielelläni joskus myös hänet, joka vuodesta toiseen jaksaa tällä palstalla va-liittoa haukkua. Tässä olisi eräs tilaisuus. Tavataanko Tampereella?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei vastausta, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä.

    Äänestä

Vuosikokous on kuitenkin se kokoontuminen, jossa tavallisella jäsenellä on sääntömääräinen mahdollisuus vaikuttaa yhdistykssen johtoon, toimintalinjaan ja rahojen käyttöön. Valintakokous on vain kerran vuodessa. Eri asia on, että toiminnallisesti ja tosiasiallisesti yhdistykseensä voi vaikuttaa vuosikokousten välilläkin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Nojaa... Ei yhdistyksellä ole palkattua väkeä. Voihan sitä vuosikokouksessa ehdottaa että ostetaan lehmä, mutta silloin on parempi myös ilmoittaa että osaa lypsää.

    Eikä kokouksissa ole taidettu äänestää 15 vuoteen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Ja siis kun ei ole äänestetty ja hallituksen jäsenet tavoittaa meilillä tai FB:llä tai voi tulla baari-iltaan kertomaan ideoitaan, on käytännön vaikuttamiseen ehkä jopa parempia paikkoja kuin virallinen kokous.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Nojaa... Ei yhdistyksellä ole palkattua väkeä. Voihan sitä vuosikokouksessa ehdottaa että ostetaan lehmä, mutta silloin on parempi myös ilmoittaa että osaa lypsää.

    Eikä kokouksissa ole taidettu äänestää 15 vuoteen.

    Onhan niitä lypsykoneita. Enemmin olisin huolissani kaikesta muusta lehmänhoitoon liittyvästä, kuten ruokinnasta ja lannanluonnista. Ei tällekään palstalle mitä tahansa voi lapioida.

    Äänestä

"...tarkoituksellisesti ei erityistä aihetta"

No ei tietenkään. Eihän vapaa-ajattelulla ole mitään annettavaakaan.

Ja Mäntysalo haikaili tällä palstalla joitan talkoolaisia toimiston siivoukseen.

Mäntysalo!
Sinä voit tehdä sen siivouksen itsekin. Harja ja rikkalapio vain käteen ja sitten mäntysuopaa.
Hyvä yhdistelmä: Mäntysalo jynssää lattiaa mäntysuovalla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ollos huoleti, myös Mäntysalo kävi paikalla huonekaluja kantamassa. Tosin isompi kiitos menee erityisesti jäsenellemme, joka aikanaan siivosi ammatikseen ja oli nyt hankkinut sopivat vahat jne.

    Niin että kyllä toimisto nyt kiiltelee puhtauttaan! Tervetuloa ylihuomenna.

    Kai siellä kakkukahveet on tarjolla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kai siellä kakkukahveet on tarjolla?

    No ei. Pullaa ehkä, jos epäuskonveli Torrkulla tulee kaupan kautta. Kahvia ja teetä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Torstaina 7.11. on Tampereella seuraava baari-ilta. Vapaata keskustelua, tarkoituksellisesti ei erityistä aihetta.

Paikkana Gastropub Nordic Otavalankadulla ja kabinetti on varattu 18:30.

Ennen tätä kello 17:30 alkaen yhdistyksen toimistolla syyskokous, jossa tylsät hallintorutiinit (eli valitaan ensi vuoden hallitus, päätetään toimintasuunnitelma jne.)

Baari-iltoja on tämän jälkeen tänä vuonna vielä 5.12. Ensi vuonna jatkettaneen 23.1.2020 alkaen joka 4. torstai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu