Miksi pitää olla kaksi iltapäivälehteä?

Kun liki samat jutut on molemmissa, ostan typeryyttäni usein molemmat lehdet kun etumainos on eri mutta kun alkaa lukeen lehteä samoja asioita siellä käsitellään, perjantain auto-osioissakin on nykyään samat autot kokeilla molemmissa lehdissä.
Eikä nuokin voisi lyöttäytyä yhteen, säästyisi paperiakin.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sanomat on vähän tasapuolisempi uutisoinnissaa, IL on täysin erään puolueen äänitorvi.

Äänestä
  • Iltalehti tuntuu demariaviisilta tosiaan...aina porvareita näykkimässä.

    Äänestä

Tämä on hyvä esimerkki toiminnan päälekkäisyydestä. Iltapäivälehtien tarkoitus on tuottaa rahaa omistajilleen. Koska kaksi eri yhtiötä haluaa rahastaa voittoa lehdet omistaville pääomasijoittajille ihmisten uutisen tarpeella, tarvitaan kaksi lehteä, joiden painatus ja jakelu aiheuttaa osaltaan ilmaston lämpenemistä.

Kustannuksia ja ilmastopäästöjä säästettäisiin, jos olisi vain yksi yhteiskunnan omistama julkaisu, johon valittaisiin uutiset sen mukaan, mikä katsottaisiin kansalle hyödyksi ja tarpeelliseksi. Hyödyttömien uuutisten hankkimiseen ei tuhlattaisi rahaa, kuten esim. ulkomaantoimituksiin.

Tämä toimii jo hyvin julkisessa terveydenhoidossa ja peruspalveluministeri on luvannut poistaa vielä lisää yksityistä päälekkäisyyttä kuten työterveyshuollon, joka aiheuttaa toimivuudellaan epätasa-arvoa kilpaillen julkisen työterveyshuollon kanssa.

Äänestä

Olisi iso ilmastoteko lopettaa kummatkin roskalehdet.

Äänestä

Kyllä typerä pitää olla jos maksaa iltapaskalehdistä.

Äänestä

>> ostan typeryyttäni usein molemmat lehdet kun etumainos on eri

Onneksi tunnistat itsekin oman typeryytesi. Varaa aika psykiatrille, ja pääset keskustelemaan ammattilaisen kanssa tuosta elämänmittaisesta åinttymästä ja typeryydestäsi.

Olen ostanut paperisen iltapäivälehden viimeksi heinäkuulla, kesälomien aikaan. Netistä näkee samat asiat ilmaiseksi.
Miksi saman päivän paperilehtiä pitäisi ostaa kaksin kappalein?

Äänestä
  • "Kuka on ensimmäisen psykiatrin kouluttanut?" tapasi tuttu perussuomalainen kunnanvaltuutettu kysellä täällä Ilmajoella :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun liki samat jutut on molemmissa, ostan typeryyttäni usein molemmat lehdet kun etumainos on eri mutta kun alkaa lukeen lehteä samoja asioita siellä käsitellään, perjantain auto-osioissakin on nykyään samat autot kokeilla molemmissa lehdissä.
Eikä nuokin voisi lyöttäytyä yhteen, säästyisi paperiakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu