Kristinuskon vaikutus siihen,

Anonyymi

miten toiseen ihmiseen suhtaudutaan.

Kristinuskon ja jonkin sen lahkon sisällä ajatellaan niin, että "hyvät" ihmiset ovat "sisäpuolella" ja "pahat" ovat ulkopuolella riippumatta siitä, miten he elävät tätä elämää silmin nähtävällä tavalla.

Ulkoinen hurskaus, hyvä käytös ja terveet elämäntavat eivät ole tosiuskovalle merkki pelastavasta uskosta, ellei siihen liity oman uskonlahkon jäsenyys, sen tavat ja oman lahkon Jumalan palvonta.

Oman lahkon tai kristinuskon ulkopuolella olevat ihmiset nähdään käännytyksen kohteina sen sijaan, että heidät nähtäisiin arvokkaina ihmisinä siitä riippumatta, mitä he uskovat tai eivät usko.

Usko kuoleman jälkeen tapahtuvaan jakoon taivaaseen ja helvettiin joutuvien välillä voi johtaa äärimmäisiin tekoihin ja ajatuksiin.

Omia perheenjäseniä erotetaan yhteisöstä ja katkaistaan kaikki siteet heihin, koska he ovat luopuneet "ainoasta pelastavasta uskosta ja Jumalan seurakunnasta".

On turha puolustella kristinuskoa sen liberaaleilla muodoilla, ellei samalla tunnusteta sitä, että mitään helvettiä ei ole olemassa ja siten kenenkään ei tarvitse sitä pelätä.

Niin kauan kuin uskontoon liittyy helvetillä pelottelu tai muiden syrjintä (rasismi), niin sillä ei pitäisi olla mitään sijaa nykyisessä sivistyneessä ja puhtaasti tieteelliseen tietoon perustuvassa yhteiskunnassa.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niputat nyt turhan paljon yhteen. Eiväthän monet kristityt edes usko Helvettiin, mikä olisi vain sadistin keksintö. En ole huomannut hirveästi eroa maltillisen perus-luterilaisen ja ateistien välillä siinä, miten he suhtautuvat toisiin ihmisiin. Näen tälläiset vastakkais-asettelut varsin tarpeettomina.

      On kuitenkin fundamentalistisia kristittyjen lahkoja, joita voi ihan perustellusti arvostella.

      • Anonyymi

        Jos puhutaan pelkästään kirkkokuntien ja eri suuntausten uskonkappaleista, niin virallisen kristinuskon sisällä on hyvin vähän niitä, jotka eivät usko helvettiin. Adventistit ovat suurin kirkkokunta ja ehkä ainoa?

        Muut helvetin kieltävät kirkot luetaan kristinuskon ulkopuolelle Athanasioksen uskontunnustuksen ja perinteisen kristillisen käsityksen perusteella.


    • Anonyymi

      Ehkä minulla on vain ollut huono tuuri ja puutteellinen otanta, mutta useimmat tapaamani uskovat ovat suhtautuneet minuun joko avoimen vihamielisesti tai sitten ylimielisen halveksivasti, kun olen kertonut olevani ateisti.

      Olen myös saanut kuulla olevani täysin moraaliton rikollinen, joka tahtoo vain ryöstää, raiskata ja murhata ja rypeä jossain hedonistisessa saastassa. Vaikka en tahdo mitään sellaista, enkä ole koskaan tehnyt mitään sellaista, enkä missään nimessä aio koskaan tehdä mitään selllaista.

      Mutta mikään ei muuta uskovan näkemysta siitä että minä olen saastassa rypevä moraaliton rikollinen, koska ateistilla ei kuulemma voi olla mitään moraalia. Sitten tämä uskova vielä ihmettelee, miksi minä en kunnioita enkä arvosta hänen näkemyksiään.

      • Anonyymi

        Minulla on samanlaisia kokemuksia uskovaisista. Vaikka olen humaani ja suvaitsevainen pasifisti, niin uskovaiset pitävät minua moraalittomana rikollisena, jossa ei ole mitään hyvää.

        Surkuhupaisaa tästä tekee se fakta, että jos pitäisin totena jeesuksenmorsianten sadut, niin nämä hihhulit pitäisivät minua heti hyvänä uskonveljenä, jonka käytöksessä ei ole moitteen sijaa, vaikka se ei olisi muuttunut muuten kuin totena pitämisen ja uskon tunnustamisen kohdalla.

        Ihan älyvapaata seurakuntaa sanon ma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on samanlaisia kokemuksia uskovaisista. Vaikka olen humaani ja suvaitsevainen pasifisti, niin uskovaiset pitävät minua moraalittomana rikollisena, jossa ei ole mitään hyvää.

        Surkuhupaisaa tästä tekee se fakta, että jos pitäisin totena jeesuksenmorsianten sadut, niin nämä hihhulit pitäisivät minua heti hyvänä uskonveljenä, jonka käytöksessä ei ole moitteen sijaa, vaikka se ei olisi muuttunut muuten kuin totena pitämisen ja uskon tunnustamisen kohdalla.

        Ihan älyvapaata seurakuntaa sanon ma.

        Minä suhtaudun asiallisesti, usko on oma asia.Itse harjoitan nk.kotiasketismia en häiritse ketään.


    • Näinhän se on. Lahkolaiset vihaa eniten niitä lahkoja joiden kanssa niillä on eniten yhteistä, kuten yhteinen historia.

      Laestadiolaisuudessa tämä on aivan silmiinpistävän räikeän päivänselvää. Laestadiolaisen pahin vihollinen on kilpailevan (vai pitäisikö sanoa kilvoittelevan) laestadiolaislahkon edustaja.

    • Anonyymi

      Puhut lahkoista tai kulteista, ja todellakin ne toimivat juuri kuten kuvaat.

      Se ei kuitenkaan ole totuus kristinuskosta. Ei edes uskontona.

      Aina kun meillä on jokin aate, oli se aate lähtökohdiltaan miten hyvä tahansa, aina sinne luikertaa se joku omaa etua ajava tai pahaa tahtova sotkemaan hyvätkin asiat. Tämä on nähtävissä kaikissa aatteissa, ainakin kaikissa suurissa. Toisin sanoen jonkinlainen fundamentalismi tai äärinäkemys valtaa alaa, ja äärinäkemys on sellainen ettei sillä ole enää mitään tekemistä ajetun "hyvän" kanssa.

      Toki uskonnossa itsessäänkin on omat ongelmansa. Mutta tarve papistolle ja sen sellaisille asioille muutuu tai väistyy sitä mukaa kun tarvetta ei enää ole. Kulttuurinen muutos menee siten. Itse hengellisyyden ja hengellisten asioiden tarve ei katoa ikinä.

      • Anonyymi

        Kristinusko itsessään on juutalainen lahko, eikä mitään muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko itsessään on juutalainen lahko, eikä mitään muuta.

        Ja ateismia voidaan pitää kristinuskon lahkona, siksi että siitä se on syntynyt ja siihen se tukeutuu.


    • Anonyymi

      Nyt on asiat täysin sekaisin!
      Kristinusko ja uskonnot ovat täysin vastakohtia ateismin saat uskonnon puolelle mutta ei kristinuskoa.
      raamattu kertoo että kaikki ihmiset ovat syntisiä eivät voi teoillaan saavuttaa Jumalan mielisuosiota joka on kaikkissa uskonnoissa se pointti.
      Raamattu kehottaa rakastamaan lähimmäisiä siis kaikkia ihmisiä.
      Jokainen ihminen on Jumalan kuva vaikkakin rikkinäinen synninlankeemuksen takia ja arvokas ja tämä ei johda ihmistä surmaamaan toisia.
      Useista koulusurmien tekijöistä löytyy samoja elementtejä.
      Ovat syrjäytyneet. tiedonjanoisia ajattelijoita jotka usein lukeneet tai törmänneet netissä filosofeihin joiden ajatus lähtee siitä että ihmine ei ole luomakunnassa missään erityisasemassa vaikka suhteessa eläimeen.
      Ihminen on myös eläin ja moraali on ihmistuotosta ja nämä ajatukset yhdistettynä tasapainottamaan. turhautuneeseen usein mielialalääkkeitä syövään nuoreen on laukaissut hirmutekoja.
      Siis itse asiassa ateistiset filosofit ovat tuhon opettajia.
      Ja 2000 viimeisen vuoden sisällä ateismi on jopa suurempi kuin nuorimman uskonnon islamin uhriluku.
      Tänä päivänäkin ateistisissa ja islamilaisissa maissa tapetaan eniten ihmisiä.
      Pohjois korea etunenässä.
      Venäjälläkin Stalinin ajan jälkeen kommunistifilosofi sanoi että yhteiskunta ei voi elää ilman uskontoa.
      Hitler on yksi esimerkki
      Oli itseasiassa vihreä narkomaani darwinin rotuopin kannattaja .
      Totalirismi on kaiken pahan juuri yhteiskunnassa johon Suomikin on siirtymässä jos kehitystä ei katkaista.
      Kristityssä maassa on paras olla ateistin .uskonnon harjoittajan tai kristityn. sillä koko sananvapaus on kristillisen ajattelun aikaansaannos.
      Kaikilla aloilla Suomessa kehitys kulkee kohti totalirismin.
      Media tuo oikea "totuuden" johon kaikkien pitää uskoa ja kyseenalaistaa lykätään jollain kortilla
      Tiede kulkee samoja uria esim ilmastomuutos keskustelu osoittaa että tieteellinen lähestymiskulma on täysin pois .
      Sananvapautta rajoitetaan .keksitään uusia lakeja joilla saadaan ajattelu yhdenmukaiseksi ja tuomittua eri lailla ajattelevat.
      Vihreä aate ja sen historia on aikaansaannoksineen surullinen .
      Juuretkin löytyy saksanmaalta ja mm. Hitlerin maatalousministeri oli täysin samojen uskomusten kannalla.
      Vihreät ajaa valhetta,
      -luonnonvarat loppuvat
      -ihmisiä on liikaa
      -ihminen suurin uhka luonnolle
      Näitä kun vielä toistenkaan 10 vuotta niin suurin osa uskoo että näin on .Vaikka tiede ei ole samaa mieltä mikäli se ei ole vihreiden valhe tiedettä

    • Kyllä jämpti on niin,
      että vääräuskoiset pitää tappaa.

    • Kristinusko on rakkaususkonto. Kristityt rakastavat itseään ja varsinkin itseään ja siinä sivussa hiukan mielikuvituskaveriaan. Kaiken muun he tuomitsevat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5097
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      241
      1331
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      945
    Aihe