Tutkisivat mieluummin, miten tulla rikkaaksi. Olisi enemmän hyötyä sekä valtiolle, että yksilölle!
T: Kroisos Toropainen
T: Kroisos Toropainen
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitähän he tekevätkin, Ohisalo tutkii miten hän itse rikastuisi.
Naiselle se perinteisin keino on aina ollut pääseminen rikkaisiin naimisiin. On kuullun mukaan jonkun bensiiniasemaketjun omistajan kanssa rikkaissa naimisissa.
Naisen pitää osata keikistellä ja meikata, ja osata levittää silloin kun aika on oikea.
Ulkomailla järjestävät oikein kursseja naisille että osaavat sitten temput kun rikas osuu kohdille. Ohari lienee temppunsa oppinut ja varakas perhe sponssannut kaikki opit.
Tässä kaikki miten paljon arvostusta nauttii vihervassari suomalaisen silmissä.
Hhrrmm, nöyryysopinnot ei kiinnostaneetkaan.
No mutta, miten teitä nyt Ohisalo kiinntostaa, ei yhtään Huhtasaari käynyt mielessä? Pyrki oikein inhoamaansa EU:hun tekemään tuota samaa?
Vastustaa ihan kaikkea mutta ei palkanmaksua EU:sta.
Sinäkö tekisit siellä töitä ilman palkkaa? Oletpa melkoinen tampio!