Tshernobylin laskeuman aiheuttamat tilastoissa havaitut sairastumiset kohdistuivat lapsiin ja nuoriin. Siksi puhutaan Tshernobyl - lapsista. Kohta enemmän.
Tshernobylin laskeuma-alueen lapset
53
1103
Vastaukset
- Anonyymi
Tshernobyl - lapsiksi kutsutaan mahdollisesti säteilyn sairastuttamia lapsia, jotka ovat syntyneet Tshernobylin onnettomuuden jälkeen voimakkaimpien radioaktiivisten aineiden laskeumien alueilla lähinnä Valko-Venäjän puolella.
Erinäiset suurimmalta osin Iso-Britanniassa vaikuttavat hyväntekeväisyysjärjestöt ovat 1990 - luvun puolelta alkaen järjestäneet sairaille lapsille muutaman viikon kesälomia ulkomailla. Esimerkki tuollaisesta toiminnasta on BBC:n uutisessa vuodelta 2009:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/cornwall/8221112.stm
Tässä uutisessa kerrottiin Chernobyl Children Lifeline - nimisen hyväntekeväisyysjärjestön toiminnasta. Uutisen kuvissa on 2.4 metriä korkeaan maissipeltoon tuulimyllyn muotoinen labyrintti, joka oli osa maatilalla lapsille järjestetyistä leikkimahdollisuuksista.
Kun näiden järjestöjen toiminta alkoi oli lomailevissa mukana radioaktiiviselle jodille I-131 altistuneita lapsia jotka olivat sairastuneet kilpirauhassyöpään. Kilpirauhassyövän lisääntyminen pahimmilla laskeuma-alueilla jodille altistuneiden keskuudessa on kiistatonta ja se oli nimenomaan lasten ja nuorten sairaus.
Radiojodin vaikutus ei kuitenkaan laskeuma-alueilla ollut merkittävää enää 3 kuukautta laskeuman alun jälkeen. Uutisessa mainitun ajankohdan lapset ovat syntyneet useita vuosia onnettomuuden ajankohdan jälkeen eli eivät altistuneet jodille. Heidän sairastumiselleen on ollut muita syitä.
Ilmeisesti ajan kuluessa Iso-Britannian Tshernobyl - asiaan mukaan lähteneiden hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta laajeni koskemaan myös niitä sairastuneita lapsia, joiden sairaudet saattavat olla säteilyaltistuksesta tai myös jostakin muusta kuten esimerkiksi ympäristömyrkyille altistumisesta aiheutuneita. Osa ohjelmaan tällä hetkellä (2019) mukaan päässeistä on Tshernobylin laskeumalle alun perin altistuneiden lapsenlapsia.- Anonyymi
Tshernobyl-lapsista luotettavaa tietoa:
https://www.chernobyl-international.com/
Konekäännös: https://translate.google.fi/translate?sl=en&tl=fi&js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&u=https://www.chernobyl-international.com/&edit-text=
Tshernobyl-aids voi olla jo vielä syntymättömällä lapsella, äidiötä perutittynä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14894388/tshernobyl-aids-(ydinvoima-aids)
Puhutaan myös ydinvoima-aids'sista ja Fukushima-aids'sista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tshernobyl-lapsista luotettavaa tietoa:
https://www.chernobyl-international.com/
Konekäännös: https://translate.google.fi/translate?sl=en&tl=fi&js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&u=https://www.chernobyl-international.com/&edit-text=
Tshernobyl-aids voi olla jo vielä syntymättömällä lapsella, äidiötä perutittynä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14894388/tshernobyl-aids-(ydinvoima-aids)
Puhutaan myös ydinvoima-aids'sista ja Fukushima-aids'sista.Jostakin syystä johtuen ei näytä riittävän, että nuo linkit ovat täällä näkyvissä.
- Anonyymi
Kuinkahan paljon "hyväntekeväisyysjärjestöt" ovat tähän mennessä käärineet taskuihinsa hyväntahtoisten tollojen rahalahjoituksia ?
Kiinostavaa olisi nähdä esimerkiksi Chernobyl Children Lifeline - nimisen hyväntekeväisyysjärjestön toimintakertomukset ja tilinpäätökset.- Anonyymi
Iso-Britanniassa on selkeät säännöt sille, miten hyväntekeväisyysjärjestöissä raha-asiat on hoidettava:
www.gov.uk/topic/running-charity/money-accounts
Tuo ei tietenkään ota kantaa siihen, kuinka suuria saavat hallinnolliset kulut olla verrattuna varsinaiseen toimintaan käytettyyn rahamäärään. Samat säännöt koskevat myös Tshernobyl - aiheisia hyväntekeväisyysjärjestöjä.
Noista säännöistä voi siis kaivaa esille tiedon siitä, mitä tietoa hyväntekeväisyysjärjestöjen rahankäytöstä on ylipäätään mahdollista saada. Joku itse UK:ssa asuva voisi sitten käydä esittämässä tietopyynnön, mikäli siitä ei rokoteta huikean korkeaa maksua.
- Anonyymi
Tästä samasta aiheesta on toinen kirjoittaja lähetetellyt vuodesta 2009 alkaen tuhansia kertoja viimeisen kymmenen vuoden ajan uudelleen ja uudelleen yhtä ja samaa poistettua aloitusta, jonka otsikko on "Tshernobyl - lapset ja tuulimylly". Kirjoitin viestin uudelleen siten, ettei kyseessä ole kopio vanhasta ja korjasin siihen BBC:n uutisen linkin toimivaksi. Lisäsin myös muutamia asioita, jotka olivat toistoviestiä lähettäneeltä unohtuneet.
- Anonyymi
Koska viesti oli kirjoitettu 10 vuotta sittten, esim. linkit ei välttämättä aina toimineet - jossain välissä jouduin onkimaan niitä uudestaan, että ne sai toimimaan. Moderoinnin terroristimaiset aiheen poistot vaikeutti - ja vaikeuttaa vieläkin - "keskusteluntapaisen" tiedoston "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly" ylläpitoa..
Tiedoksi @Suomi24 @Aller - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska viesti oli kirjoitettu 10 vuotta sittten, esim. linkit ei välttämättä aina toimineet - jossain välissä jouduin onkimaan niitä uudestaan, että ne sai toimimaan. Moderoinnin terroristimaiset aiheen poistot vaikeutti - ja vaikeuttaa vieläkin - "keskusteluntapaisen" tiedoston "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly" ylläpitoa..
Tiedoksi @Suomi24 @AllerNo nyt on onneksi palstalla samasta aiheesta tämä yksi keskustelu, johon voit kommenttejasi laittaa näkyviin. Ei siis ole tarvetta enää luoda niitä uusia kopioaloituksia jotka sitten uudelleelähetyksen vuoksi poistetaan.
Anonyymi kirjoitti:
No nyt on onneksi palstalla samasta aiheesta tämä yksi keskustelu, johon voit kommenttejasi laittaa näkyviin. Ei siis ole tarvetta enää luoda niitä uusia kopioaloituksia jotka sitten uudelleelähetyksen vuoksi poistetaan.
"Anonyymi
31.10.2019 16:00
No nyt on onneksi palstalla samasta aiheesta tämä yksi keskustelu, johon voit kommenttejasi laittaa näkyviin. Ei siis ole tarvetta enää luoda niitä uusia kopioaloituksia jotka sitten uudelleelähetyksen vuoksi poistetaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16098529/tshernobylin-laskeuma-alueen-lapset#comment-99552423
Katson, että minulla on samanlainen oikeus kuin kaikilla muillakin kirjoittaa sääntöjen mukainen viesti. Aiheen "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly" aloitusviestejä olen 10 vuoden aikana kirjoittanut noin 300 - 400 kertaa, ja tulen kirjoittamaan niin monta kertaa kuin on tarpeen ja mahdolliusta.
"Koplausviesteillä" tarkoitat ilmeisesti Sääntömafian termisä "Kopioviest" niistä sääntöjen mukaisistq viesteistäni, jotka Sääntömafia on poistattanut, Niin voi tehdä jokainen, kun huomaa että häneb sääntöjen mukainen viesti on poistettu, Näin siksi,, että sääntöjen mukaisen viestin kirjoittaminen ei (vielä) ole kielletty tälläkään sivustolla,
Tiedoksi @Suomi24 @Aller
- Anonyymi
Tshernobyl-äaskeuman aluueelliset vyöhykkeet
* Suljettu vyöhyke, luokiteltu asumiskelvottomaksi. Metsä- ja turvepaloista voi olla kontaminaatiouhka muille alueille"
- 3100km2
* Tiukan kontrollin alue. Säteilystä voi olla riski pienille erityisryhmille. Keskiannokset voivat ylittää säädettyjä rajoja. Taloudellinen aktiviteetti on vaikeutunut: tuotteet ovat usein kontaminoituja, Tšernobyl-leimasta on haittaa, metsänhoidolle ja maanviljelylle on rajoitteita. Paikallinen kapasiteetti on vakavasti kärsinyt sosioekonomisesta romahduksesta
- 7200km2 (pahasti saastuneet alueet yhteensä 10300km2)
* Säteily voi olla riski pienille erityisryhmille. Talousvaikutuksia Tšernobyl-leiman vuoksi sekä joidenkin tuotteiden kontaminaation vuoksi. Paikalliset resurssit huonontuneet koulutettujen ihmisten muutettua pois
- 19100km2
* Säteily ei ole erityinen riski millekään ryhmälle. Talouteen saattaa olla vaikutusta negatiivisten mielikuvien kautta (Tšernobyl-leima)
- 116900km2 (kaikki alueet yhteensä 146300km2)
Itse käytän Tshernobylin saastuneista maa-alueista mieluummin avausviestin tiivimpää kuvausta:
- asuinkelvoton alue n.3000km2
- pahoin saastunut alue n. 7000km2
Nuo alueet ovat yhteensä yhtä suuri kuin n. 10km väylä Helsini-Ivalo-välille. On suorastaan irvokasta väittää, että vain yhden tuotantolaitoksen onnettomuuden vuoksi tapahtunut tuossa kuvattu saastuminen, kymmenien, jopa satojen vuosien ajaksi, olisi esimerkki puhtaasta sähköntuotannosta!
Lähtee:t
http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/yk_raportti/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10658703/tshernobylin-kalatinen-ydinonnettomuus#comment-59886434
@stuxnet- Anonyymi
"On suorastaan irvokasta väittää, että vain yhden tuotantolaitoksen onnettomuuden vuoksi tapahtunut tuossa kuvattu saastuminen, kymmenien, jopa satojen vuosien ajaksi, olisi esimerkki puhtaasta sähköntuotannosta!"
Minua tässä keskustelussa enemmänkin kiinnostaa otsikon mukainen asia eli Tshernobylin laskeuma-alueen lapset ja heidän sairastuvuutensa sekä avustustyö jota sen asian puitteissa on tehty erityisesti Iso-Britannian suunnasta. Jos siis näistä asioista on tietoa niin laittakaa näkyviin.
Kun tämä näyttää pyynnöstä palautuneen palstalle niin tässä olisi hyvä mahdollisuus nyt kirjoitella uudelleen näkyviin asioita joita vastaavien keskusteluiden kuluessa on hävinnyt palstalta. Älkää lähetelkö vanhojen viestien kopioita, ne poistetaan kuten on tapahtunut noin 10000 kertaa aiemminkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On suorastaan irvokasta väittää, että vain yhden tuotantolaitoksen onnettomuuden vuoksi tapahtunut tuossa kuvattu saastuminen, kymmenien, jopa satojen vuosien ajaksi, olisi esimerkki puhtaasta sähköntuotannosta!"
Minua tässä keskustelussa enemmänkin kiinnostaa otsikon mukainen asia eli Tshernobylin laskeuma-alueen lapset ja heidän sairastuvuutensa sekä avustustyö jota sen asian puitteissa on tehty erityisesti Iso-Britannian suunnasta. Jos siis näistä asioista on tietoa niin laittakaa näkyviin.
Kun tämä näyttää pyynnöstä palautuneen palstalle niin tässä olisi hyvä mahdollisuus nyt kirjoitella uudelleen näkyviin asioita joita vastaavien keskusteluiden kuluessa on hävinnyt palstalta. Älkää lähetelkö vanhojen viestien kopioita, ne poistetaan kuten on tapahtunut noin 10000 kertaa aiemminkin.Hyvä lainaus :)
@stuxnet - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä lainaus :)
@stuxnetOu vau, yläfemma joo.
Mutta onko sinulla sanottavaa itse keskustelun aiheesta? Olet lähettänyt tätä samaa asiaa käsittelevää viestiä "Tshernobylin lapset ja tuulimylly" palstalle pääsemättä koskaan aloitusta pidemmälle. Minä halusin palstalle keskustelun samasta aiheesta eli Tshernobylin lapsista ja tässä se on. Keskustelu tietenkin aluksi poistatettiin mutta pyysin palauttamaan sen, mikä ei ollut ongelma kun viestini ei ollut minkään vanhan viestin kopio.
Kerropa mitä sinulla oli sanottavaa Tshernobylin lapsista kun siihen nyt kerrankin on tilaisuus. Ole hyvä, älä säästele sanoja. - Anonyymi
Onkohan taas muinaismuisto uudelleen lämmitettynä, kun STUK ei tunnista linkkiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan taas muinaismuisto uudelleen lämmitettynä, kun STUK ei tunnista linkkiä?
Korjaamattomasta linkistä taas kyse. STUK:in vanhan sivun aiheesta pääsee lukemaan archive.org - palvelun kautta. Näyttäisi sisältö olevan luettavissa vielä vuoden 2012 tallennuksessa. Materiaali ei enää ole ajantasaista mutta tästä sen pääsee lukemaan:
https://web.archive.org/web/20120313021307/https://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/yk_raportti/
Jos siis tulee jatkossa vastaan vanhoja STUK - linkkejä jotka eivät toimi niin tuota arkistointipalvelua käyttäen saattaa materiaali vielä löytyä. Anonyymi kirjoitti:
Ou vau, yläfemma joo.
Mutta onko sinulla sanottavaa itse keskustelun aiheesta? Olet lähettänyt tätä samaa asiaa käsittelevää viestiä "Tshernobylin lapset ja tuulimylly" palstalle pääsemättä koskaan aloitusta pidemmälle. Minä halusin palstalle keskustelun samasta aiheesta eli Tshernobylin lapsista ja tässä se on. Keskustelu tietenkin aluksi poistatettiin mutta pyysin palauttamaan sen, mikä ei ollut ongelma kun viestini ei ollut minkään vanhan viestin kopio.
Kerropa mitä sinulla oli sanottavaa Tshernobylin lapsista kun siihen nyt kerrankin on tilaisuus. Ole hyvä, älä säästele sanoja.Eipä ole pahemmin kommentoitu avaamiani keskusteluja aiheesta. arviolta n. 300 kpl.
Se on ymmärrettävästi ja aivan varmasti ylläpidon ja Allerin yksi tavootekin.
Kauan eläköön "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly"
Tiedoksi @Aller
.Anonyymi kirjoitti:
Korjaamattomasta linkistä taas kyse. STUK:in vanhan sivun aiheesta pääsee lukemaan archive.org - palvelun kautta. Näyttäisi sisältö olevan luettavissa vielä vuoden 2012 tallennuksessa. Materiaali ei enää ole ajantasaista mutta tästä sen pääsee lukemaan:
https://web.archive.org/web/20120313021307/https://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/yk_raportti/
Jos siis tulee jatkossa vastaan vanhoja STUK - linkkejä jotka eivät toimi niin tuota arkistointipalvelua käyttäen saattaa materiaali vielä löytyä."Anonyymi
04.11.2019 16:58"
Mahtaavaa! Kiitos!
https://web.archive.org/web/20120313021307/https://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/yk_raportti/
Käykää kaikki selaamassa tuota!- Anonyymi
stuxnet kirjoitti:
Eipä ole pahemmin kommentoitu avaamiani keskusteluja aiheesta. arviolta n. 300 kpl.
Se on ymmärrettävästi ja aivan varmasti ylläpidon ja Allerin yksi tavootekin.
Kauan eläköön "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly"
Tiedoksi @Aller
.Kun tämä nimenomainen keskustelu samasta tuulimyllyaiheesta on jo kolmeen kertaan pyynnöstä palautettu palstalle perusteettoman poiston jäljiltä niin tässä voisi olla hyvä paikka yrittää sitä keskustelua. Harva asiallisesti kirjoitteleva viitsii vastailla sellaisiin keskusteluihin, joiden tiedetään kohta poistuvan. Jos tämä taas häviää niin teen palautuspyynnön. Minulla on aikaa odotella tämän palautumista.
Mistä tahansa syystä perusteettomastikin viimeisen kymmenen vuoden aikana poistettujen aloitusviestien uudet kopiot ovat keskusteluita, joihin vastailu on turhaa. Ne kuitenkin poistetaan. Siksi aloitin tämän keskustelun, joka ei ole kopio mutta jossa käsitellään samaa asiaa. Anonyymi kirjoitti:
Hyvä lainaus :)
@stuxnetTshernobylin ydinkatastrofin päästöistä ihmisille pahin oli Cesium-137- Sen puoliintumisaika on noin 30 vuotta. Koska sitä tuli Suomeen pikkusen reilu kilo, sitä in Suomessa eneää noin, puoli kiloa.
- Anonyymi
Suurin osa Tshernobylin radioaktiivisen laskeuman aiheuttamista suljetuista ja rajoitetuista alueista on Valko-Venäjän puolella. Tässä kyseessä olleet lapset ovat ilmeisestikin alueilta, joilla laskeumaa löytyy merkittävästi. Laskeuman voimakkuus vaihtelee paljon alueittain.
Uutisista ei ilmene millaisen säteilynvoimakkuuden alueilta kyseiset hyväntekeväisyysjärjestöjen auttamat lapset olivat kotoisin. Olisiko tästä enemmän tietoa?- Anonyymi
Muistelen että ensimmäisinä vuosina vierailulle tulleet lapset todettiin joidenkien johtohekilöiden ja muiden parempiosaisten jälkeläisiksi. Sen jälkeen alettiin valinraprosessia tiukentamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistelen että ensimmäisinä vuosina vierailulle tulleet lapset todettiin joidenkien johtohekilöiden ja muiden parempiosaisten jälkeläisiksi. Sen jälkeen alettiin valinraprosessia tiukentamaan.
SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA
"Anonyymi
28.10.2019 23:14"
"Muistelen että
Muistelen että ensimmäisinä vuosina vierailulle tulleet lapset todettiin joidenkien johtohekilöiden ja muiden parempiosaisten jälkeläisiksi. Sen jälkeen alettiin valinraprosessia tiukentamaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16098529/tshernobylin-laskeuma-alueen-
lapset#comment-99519870
Luulen, ettå olet nähnyt todella märän unen! Näin siitä huolimattam että uskon itsekin Suomen ydinvoimaloiden johtohenkilöillä olevan jonkinlainen oma pelastussuunnitelma ja pakopaikka missä tahansa Suomen tdinvoimalassa tapahtuvan ydinonnettomuuden varalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA
"Anonyymi
28.10.2019 23:14"
"Muistelen että
Muistelen että ensimmäisinä vuosina vierailulle tulleet lapset todettiin joidenkien johtohekilöiden ja muiden parempiosaisten jälkeläisiksi. Sen jälkeen alettiin valinraprosessia tiukentamaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16098529/tshernobylin-laskeuma-alueen-
lapset#comment-99519870
Luulen, ettå olet nähnyt todella märän unen! Näin siitä huolimattam että uskon itsekin Suomen ydinvoimaloiden johtohenkilöillä olevan jonkinlainen oma pelastussuunnitelma ja pakopaikka missä tahansa Suomen tdinvoimalassa tapahtuvan ydinonnettomuuden varalta.Elinaikaennusteen entisen Neuvostoliiton alueella ovat olleet tutkimuksen kohteena pidempään.
https://doc-research.org/2018/06/mortality-life-expectancy-post-communist/
Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti elinaikaennusteissa historiallisen suuren romahduksen. Valko-Venäjällä romahdus (72 vuodesta putosi 68 vuoteen) oli selvästi pienempi kuin esimerkiksi Venäjällä (70 vuodesta putosi 64 vuoteen). Nykyään tilanne on tietenkin jo parantunut.
Elinaikaennuste ei ole pelkkä yksi numero vaan sitä seurataan koko ajan. Olepa hyvä ja laita näkyviin tieteellinen tutkimus jonka mukaan Valko-Venäjän elinaikaennusteen putoaminen aiheutui nimenomaan Tshernobylin tapahtumista eikä Neuvostoliiton hajoamisesta.
Nykyisellään elinaikaennusteet ovat nousussa niin Venäjällä kuin Valko-Venäjälläkin. Syynä on todennäköisesti alkoholin käyttöön puuttuminen, sillä alkoholismi ja alkoholisairaudet olivat suurin aikuisten elinaikaa vähentävä tekijä entisen Neuvostoliiton alueen Euroopan puoleisissa osissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elinaikaennusteen entisen Neuvostoliiton alueella ovat olleet tutkimuksen kohteena pidempään.
https://doc-research.org/2018/06/mortality-life-expectancy-post-communist/
Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti elinaikaennusteissa historiallisen suuren romahduksen. Valko-Venäjällä romahdus (72 vuodesta putosi 68 vuoteen) oli selvästi pienempi kuin esimerkiksi Venäjällä (70 vuodesta putosi 64 vuoteen). Nykyään tilanne on tietenkin jo parantunut.
Elinaikaennuste ei ole pelkkä yksi numero vaan sitä seurataan koko ajan. Olepa hyvä ja laita näkyviin tieteellinen tutkimus jonka mukaan Valko-Venäjän elinaikaennusteen putoaminen aiheutui nimenomaan Tshernobylin tapahtumista eikä Neuvostoliiton hajoamisesta.
Nykyisellään elinaikaennusteet ovat nousussa niin Venäjällä kuin Valko-Venäjälläkin. Syynä on todennäköisesti alkoholin käyttöön puuttuminen, sillä alkoholismi ja alkoholisairaudet olivat suurin aikuisten elinaikaa vähentävä tekijä entisen Neuvostoliiton alueen Euroopan puoleisissa osissa.Googlettamalla löytyy tieto elinaikaennusteille vuosina mitattuna vuodelta 2018:
https://www.worldlifeexpectancy.com/belarus-life-expectancy
Venäjä 71.5 (miehet 66.4, naiset 77.2)
Valko-Venäjä 74.2 (miehet 68.8, naiset 79.2)
Valko-Venäjällä asuvilla ihmisillä on siis tällä hetkellä PAREMPI elinaikaennuste kuin esimerkiksi Venäjällä asuvilla ihmisillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Googlettamalla löytyy tieto elinaikaennusteille vuosina mitattuna vuodelta 2018:
https://www.worldlifeexpectancy.com/belarus-life-expectancy
Venäjä 71.5 (miehet 66.4, naiset 77.2)
Valko-Venäjä 74.2 (miehet 68.8, naiset 79.2)
Valko-Venäjällä asuvilla ihmisillä on siis tällä hetkellä PAREMPI elinaikaennuste kuin esimerkiksi Venäjällä asuvilla ihmisillä.Jos katsotaan Maailman terveysjärjestön julkaisemia, ostovoimaan suhteutettuja terveydenhoitokuluja, ovat ne Venäjällä 40 % suuremmat kuin Valkovenäjällä, ja Suomessa 300 % suuremmet kuin Valkovenäjällä. Ei oikein tue väitettä suuresta sairastavuudesta Valkovenäjällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elinaikaennusteen entisen Neuvostoliiton alueella ovat olleet tutkimuksen kohteena pidempään.
https://doc-research.org/2018/06/mortality-life-expectancy-post-communist/
Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti elinaikaennusteissa historiallisen suuren romahduksen. Valko-Venäjällä romahdus (72 vuodesta putosi 68 vuoteen) oli selvästi pienempi kuin esimerkiksi Venäjällä (70 vuodesta putosi 64 vuoteen). Nykyään tilanne on tietenkin jo parantunut.
Elinaikaennuste ei ole pelkkä yksi numero vaan sitä seurataan koko ajan. Olepa hyvä ja laita näkyviin tieteellinen tutkimus jonka mukaan Valko-Venäjän elinaikaennusteen putoaminen aiheutui nimenomaan Tshernobylin tapahtumista eikä Neuvostoliiton hajoamisesta.
Nykyisellään elinaikaennusteet ovat nousussa niin Venäjällä kuin Valko-Venäjälläkin. Syynä on todennäköisesti alkoholin käyttöön puuttuminen, sillä alkoholismi ja alkoholisairaudet olivat suurin aikuisten elinaikaa vähentävä tekijä entisen Neuvostoliiton alueen Euroopan puoleisissa osissa.Elinaikaennusteet ovat vain ennusteita jotka ovat enemmän tai vähemmän hihasta ravistettuja, vrt sääennusteet jotka vaihtuvanpäivittäin. Säätilan näkee ikkunasta ulos katsomalla, elinajan hautakivestä. Nuo ennusteet ovat yhtä luotettavia kuin Roosan tai Fionan kristallipallon näyt.
- Anonyymi
https://www.dailymail.co.uk/home/you/article-2450910/YOU-special-report-A-fresh-start-Chernobyl-children.html
Aluksi oli tosiaan niin, että Valkovenäjän johtohenkilöt valitsivat lapset Britannian lomamatkalle ja suorivat sukulaisiaaan. Sen jälkeen on valintaa valvottu paremmin.
Oheisessa linkissä on kuvia laskeuma-alueiden apaattisista, sairaista ja synnynnäisiä epämuodostumia omaavista lapsista englanninlomallaan. Herkimpien lukijoiden ei varmaan kannata katsoa niitä.- Anonyymi
Kyseisessä uutisessa on siis kuvia aivan normaalin näköisistä lapsista eli linkkiä voi hyvin klikata.
Uutisessa jätetään kertomatta se pieni oleellinen asia, että Valko-Venäjän elinaikaodote oli lakannut kasvamasta vuoden 1968 paikkeilla. Siitä vuoteen 1991 eli Neuvostoliiton hajoamiseen asti elinaikaennuste pysyi aika lailla vakiona. Sen jälkeen se romahti, kuten tapahtui koko entisen Neuvostoliiton alueella.
Vuonna 1991 romahduksen alkaessa oli Valko-Venäjän elinaikaennuste jäänyt noin 5 vuoden verran jälkeen elinaikaennusteesta Iso-Britanniassa. Seuraavan kymmenen vuoden ajan oltiin hajoamisen aiheuttamassa kuopassa, josta sitten alettiin kivuta ylöspäin vuoden 1999 paikkeilla. Viimeisen viidentoista vuoden aikana elinaikaennuste on parantunut enemmän kuin 6 vuotta.
Valko-Venäjän elinaikaennusteen vuodesta 1950 tähän päivään löytää lyhytlinkillä urly piste fi kauttaviiva 1lwi
Samaisesta paikasta löytyy myös Iso-Britannian elinaikaennuste samalta ajalta. Löytyy laittamalla edelliseen lyhytlinkkiin loppuosaksi 1lwj joka siis on ykkönen pikkuällä tuplawee pikkuii.
- Anonyymi
Suomessakin oli Tshernobylin lasten auttamiseen tähtäävää toimintaa silloin, kun asia oli ajankohtainen. Jos oikein muistan niin auttamisen kohteena olleet lapset olivat kotoisin Pripjatista eli alle 20 minuutin kävelymatkan päässä sekä onnettomuusreaktorista että "Punaisesta metsästä" jonka männyt radioaktiivisen laskeuman säteily tappoi pystyyn.
- Anonyymi
Ylen uutinen Tshernobylin lasten lomareissusta Lammin Kaunisniemellä Suomessa vuonna 1993 löytyy googlaamalla hakusanoilla:
yle tshernobylin lapset
Samalla haulla löytyy myös Yle Areenan puolelta lasten haastattelu. Lasten lomailun Suomessa järjesti SPR, Lammin seurakunta ja paikallinen pesäpalloseura.
- Anonyymi
Onko kellään tiedossa hyvänteekeväisyysjärjestöä, mikä auttaa Saksan hiilivoimaloiden päästöjen vammauttamia lapsia ?
- Anonyymi
Sellaista tuskin löytyy, sillä hiilivoimaloiden aiheuttamat ennenaikaiset sairastumiset ja kuolemat näkyvät lähinnä tilastollisella tasolla eikä niitä yksilötasolla voi erottaa muusta sairastuvuudesta. Sairaiden lasten auttamiseen tähtääviä hyväntekeväisyyksiä on toki paljon. Kerättiinhän Suomessakin rahaa lastensairaalaa varten.
Tshernobylin tapauksessa evakuoidut ja säteilyalueella asuneet lapset tiedettiin varsin hyvin. Kun radioaktiivisen jodin aiheuttama kilpirauhassyöpä yleistyi rajusti heidän joukossaan ihan tilastoistakin katsoen niin "luontaisia" kilpirauhasen syöpään sairastuneita oli heidän joukossaan hyvin vähän. Muista syövistä ja sairauksista onkin paljon vaikeampi yrittää selvittää niiden alkuperää.
Neuvostoliitossa ei jaettu joditabletteja onnettomuuden yhteydessä. Niillä olisi kilpirauhassyövät vältetty suurimmalta osin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista tuskin löytyy, sillä hiilivoimaloiden aiheuttamat ennenaikaiset sairastumiset ja kuolemat näkyvät lähinnä tilastollisella tasolla eikä niitä yksilötasolla voi erottaa muusta sairastuvuudesta. Sairaiden lasten auttamiseen tähtääviä hyväntekeväisyyksiä on toki paljon. Kerättiinhän Suomessakin rahaa lastensairaalaa varten.
Tshernobylin tapauksessa evakuoidut ja säteilyalueella asuneet lapset tiedettiin varsin hyvin. Kun radioaktiivisen jodin aiheuttama kilpirauhassyöpä yleistyi rajusti heidän joukossaan ihan tilastoistakin katsoen niin "luontaisia" kilpirauhasen syöpään sairastuneita oli heidän joukossaan hyvin vähän. Muista syövistä ja sairauksista onkin paljon vaikeampi yrittää selvittää niiden alkuperää.
Neuvostoliitossa ei jaettu joditabletteja onnettomuuden yhteydessä. Niillä olisi kilpirauhassyövät vältetty suurimmalta osin.Tuosta elinajasta kommenttia.
Jo viime vuosituhannella muuan venäläinen akateemikko (nimi ei jäänyt mieleen) julkisessa esityksessään kertoi, että siihen mennessä Tsernobylin onnettomuus oli aiheuttanut jo yli miljoona ennenaikaista kuolemaa ja että nämä jatkuvat. Tästä ei juuri huudella. Ei myöskään TMI:n todellisista tuhoista ja massakuolemista. Jokainen arvaa, minkä takia.
Kirjoitti jo ammattinsakin takia asiaan perehtynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta elinajasta kommenttia.
Jo viime vuosituhannella muuan venäläinen akateemikko (nimi ei jäänyt mieleen) julkisessa esityksessään kertoi, että siihen mennessä Tsernobylin onnettomuus oli aiheuttanut jo yli miljoona ennenaikaista kuolemaa ja että nämä jatkuvat. Tästä ei juuri huudella. Ei myöskään TMI:n todellisista tuhoista ja massakuolemista. Jokainen arvaa, minkä takia.
Kirjoitti jo ammattinsakin takia asiaan perehtynyt.Tarkoittanet Greenpeacen Venäjän haaran perustajan Alexey Yablokovin (3.10-1933-10.01.2019) vuonna 2009 julkaisemaa vertaisarvioimatonta kirjoitusta aiheesta. Sen sisältämistä virheistä on ollut pitkät keskustelut palstalla moneen kertaan eli Yablokovin väitteet eivät olleet uskottavia edes julkaisuhetkellä.
Mikäli asia kiinnostaa enemmän niin laittaa googleen hakusanoiksi
Yablokovin väitteet suomi24
tai sitten jätä lopusta tuo suomi24 pois jos haluat nähdä tuloksia myös muilta foorumeilta.
Mitä TMI:hin tulee niin salaliittoteoriat eivät edelleenkään kuulu tälle palstalle. Jos sinulla mielestäsi on jotakin tietoa asiasta niin laita lähdeviitteet näkyviin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet Greenpeacen Venäjän haaran perustajan Alexey Yablokovin (3.10-1933-10.01.2019) vuonna 2009 julkaisemaa vertaisarvioimatonta kirjoitusta aiheesta. Sen sisältämistä virheistä on ollut pitkät keskustelut palstalla moneen kertaan eli Yablokovin väitteet eivät olleet uskottavia edes julkaisuhetkellä.
Mikäli asia kiinnostaa enemmän niin laittaa googleen hakusanoiksi
Yablokovin väitteet suomi24
tai sitten jätä lopusta tuo suomi24 pois jos haluat nähdä tuloksia myös muilta foorumeilta.
Mitä TMI:hin tulee niin salaliittoteoriat eivät edelleenkään kuulu tälle palstalle. Jos sinulla mielestäsi on jotakin tietoa asiasta niin laita lähdeviitteet näkyviin.Sorry, tuossa virhe, Yablokov kuoli jo 7.1.2017 eli ei tänä vuonna.
- Anonyymi
Näkeekö joku tuossa toistuvasti spämmätyssä "Tshernobyl-lapset ja tuulimylly" - keskustelussa jotakin aihetta tai asiaa, joka ei tässä keskustelussa ole vielä tuotu esille ja käsitelty?
- Anonyymi
Näkeekö vastaaja/stuxnet tästä keskustelusta puuttuvan jotakin sellaista oleellista tietoa, joka kuitenkin on mukana tuossa tuulimylly - viestiketjussa? Voin tähän vielä lisätä sen huomion, että juu kyllä ihan varmaan tshernobylin lasten mielestä olisi ollut parempi että ydinvoimalan sijaan siellä olisi ollut tuulimylly.
Nyt kun on linkit kerrottu ja lasten oletettu mielipidekin ilmaistu niin mitä vielä puuttuu?
- Anonyymi
Tshernobyl-lapset ja tuulimylly
stuxnet: Eipä ole pahemmin kommentoitu avaamiani keskusteluja aiheesta. arviolta n. 300 kpl.
Kyllä n. 300 avausta samasta aiheesta varmasti riittää. Jos kommentteja ei ole pahemmin tullut, se ei ole syy avata samaa ketjua uudelleen.- Anonyymi
Onhan tuolla nytkin kaksi Stuxnetin avaamaa keskustelua aiheesta runsaiden kommenttien kera.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuolla nytkin kaksi Stuxnetin avaamaa keskustelua aiheesta runsaiden kommenttien kera.
... jotka hävisivät kun ne olivat kopioviestejä. Jos siis haluatte kirjoittaa jotakin mainitusta aiheesta ja haluatte viestinne jäävän palstalle niin kirjoittakaa tähän keskustelun. Tämän keskustelun aloitus ei ole kopio mistään aiemmin jo poistetusta aloituksesta.

Kopioaloituksia tästä aiheesta on tullut ja poistettu kymmeniä sen jälkeen kun tämän kirjoitin. Jos haluatte sanoa jotakin aiheesta niin älkää vastailko kopioviesteihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopioaloituksia tästä aiheesta on tullut ja poistettu kymmeniä sen jälkeen kun tämän kirjoitin. Jos haluatte sanoa jotakin aiheesta niin älkää vastailko kopioviesteihin.
Puuttuuko tästä keskustelusta vielä jotakin sellaista, joka kopioaloituksissa tulee esille?
- Anonyymi
Puuttuu:
"“3 million children require physical treatment, and not until 2016 at the earliest will we know the full number of those likely to develop serious medical conditions”, said UN Secretary-General Kofi Annan in a report on April 26—the 14th anniversary of the nuclear accident."
Näin siis YK:n pääsihteeri Tshernobylin 14:sta vuosipäivänä. Annan luetteli myös laskeuma-alueiden muita ongelmia: köyhyys, huono infrastruktuuri, maatalouden romahtaminen jne.
Tshernobyl on palon jättänyt jälkeensä poltettua maata ja sairautta. Sotien jälkeen voidaan aloittaa jälleenrakennus, ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen alkaa muuttoliike pysyvästi pois, vain köyhimmät jäävät (mm. Gomel, Valkovenäjä).
En laita tähän linkkiä, koska silloin tämä viesti poistetaan. Jokainen voi löytää asiaan liittyvät artikkelit helposti, mutta ei tietenkään suomenkielisinä. - Anonyymi
Mutta minäpä kaivoin tuon linkin esille. Siinä YHn pääsihteeri tosiaan toteaa tuon asian, mutta jättää täsmentämättä, mitä tuo fysikaalinen hoito pitää sisällään. Vähän epäilen, että se käsittää erityisessä terveystarkkailussa olevien lasten määrän. Itse raportissa puhutaan tuhansista lapsien kilpirauhassairauksista mutta muuta selkeää evidenssiä heidän sairauksistaan on vähän. Sen sijaan siinä käsitellään paljon psykosomaattisia oireita, joihin on suurelta osin syypäänä onnettomuuden tiimoilla ydinvoiman vastustamiseksi harjoitettu pelottelu. Siinä kerrotaan, miten kansalaiset eivät luota viranomaisten antamiin tietoihin ja miten verraten vähän saastuneeillakin alueilla (vrt Suomi) ihmiset elävät pelossa. Jokainen sairaus ja epämuodostuma leimataan Tshernobylistä aiheutuneeksi, Ja psykosomaattinen stressi aiheuttaa sairauksia.
Aloittajan kaltaiset peloittelijat ovat todennäköisesti aiheuttaneet enemmän sairauksia kuin itse onnettomuus!
https://www.sortirdunucleaire.org/IMG/pdf/ocha-2000-chernobyl_a_continuing_catastrophe.pdf - Anonyymi
Vetoamalla psykosomaattisiin oireisiin voidaan tappaa kaksi kärpästä samalla iskulla:
-ydinvoimaqn vaaroista ei nsaa puhua, koska muuten tulee sairautta
-ydinvoima, eli säteily, siis ei itsessään aiheuta minkäänlaista sairautta
Vauvoille ja lapsille ei oikein toimi se, että heidät saataisiin kipeiksi pelottelemalla näkymättömällä säteilyllä. Ei lapsia tyypillisesti edes pelotella, mutta periaatteessa he voivat aistia vanhempien pelon.
Sanoisin, että tämä psykosomatia-kortti vaikuttaa minusta mitävittualehden retoriikalta. Sille ei ole mitään näyttöä, eikä esimerkiksi sodistakaan tai muista katastrofeista saaduista kokemuksista saada esiin muuta kuin psyykkisiä vaurioita. Siksi tavallaan on huolestuttavaa, että meidän kansalaisia säteilyltä suojaava asiantuntijaviranomainen vetoaa myös tähän "kiroukseen", eli psykosomatiaan. Sillähän saa toki täydellisen vastuuvapauden ja sairaat voivat jäädä oman onnensa nojaan.- Anonyymi
Kannattaa lukea se raportti ennen kuin kirjoittelee höpöjä. Siinä kerrotaan, että laajoille terveystutkimuksille kontaminoituneilla on eri syitä. Yksi on säteilyn mahdollisten vaikutusten havaitseminen, se on tieteellisestin tärkeätä ja mielenkiintoista. Mutta toinen yhtä painava syy on antaa paikallisille asukkaille todellista tietoa terveystilanteestaan somehuuhaan asemesta.
Tuolle YKn pääsihteerin maininnalle kolmesta miljoonasta lapsesta, jotka ovat "fysikaalisen hoidon" tarpeessa, ei löydy mitään vastinetta rapotissa. Todennäköisesti kyseessä on terveystarkkailun piirissä olevien lasten määrä.
- Anonyymi
Lasten oikeuksien sopimus, Suomen laki ym määrittelevät lapseksi alle 18-vuotiaan. Kyllä lapsi ymmärtää jo esim 10-vuotiaana aika paljon osaa pelätä monia asioita. Psykosomaattisella oireilulla tarkoitetaan fyysisiä vaivoja ja oireita, joille ei löydetä somaattista selitystä perusteellisista tutkimuksista huolimatta. Aikanaan käytettiin niistä termiä luulotauti. Esim sähköyliherkkyys edustaa useimmissa tapauksissa psykosomaattista oireilua. Asiallisen informaation jakaminen on tärkeätä psykosomaattisten oireiden vähentämiseksi, mutta nykyisenä someaikana se on usein mahdotonta. Monet ryhmittymät jakavat tahallaan väärää tietoa esim radioaktiivisen säteilyn riskeistä, omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.
- Anonyymi
Eiköhän suuren ydinvoimalan räjähdyksessä ja laajassa laskeumassa ole kyse todellisista säteilysairauksista eikä mistään psykosomaattisesta oireilusta.
- Anonyymi
"Tuolle YKn pääsihteerin maininnalle kolmesta miljoonasta lapsesta, jotka ovat "fysikaalisen hoidon" tarpeessa, ei löydy mitään vastinetta rapotissa. "
"Tuolle YKn pääsihteerin maininnalle kolmesta miljoonasta lapsesta, jotka ovat "fysikaalisen hoidon" tarpeessa, ei löydy mitään vastinetta rapotissa."
Ei tuossa raportissa kylläkään.
Mutta voitko vedota Ukrainan, Venäjän ja Valkovenäjän kattaviin epidemillogisiin tutkimuksiin? Löytyykö sieltä todisteta?
WHO on myöntänyt, että Tshernobyl-foorumin paperisilppuriin joutui noin 700 tutkimusta. Miksi ihmeessä? No ehkä niiden vahvistaminen oli jotekin vaikeata.
Gomelin alueen lastenlääkärit raportoivat joskus muutama vuosi Tshernobylin jälkeen, että syntyvistä lapsista vain joka neljäs on terve. Tähänkin olisi kaivattu tutkimusta, mutta asia kuitattiin tietyillä tempulla -sanovat noin, koska siellä halutaan rahaa.
Kuka teistä voi käsi sydämellä todeta, että asiat tutkittiin eikä terveysvaikutuksia löytynyt? Kieltäminen on helppoa, koska faktaa ei oikeastaan ole. Mutta se ei ole hyväksyttävä syy ryhtyä ydinlobbarin hyödylliseksi idiootiksi.- Anonyymi
Ja että YKkin valehtelee, ja ainoa luotettava lähde ovat tuollaiset monennen käden huhut, joille ei ole antaa mitään lähdeviitteitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja että YKkin valehtelee, ja ainoa luotettava lähde ovat tuollaiset monennen käden huhut, joille ei ole antaa mitään lähdeviitteitä?
Näinhän se menee kun uskotaan salaliittoteorioihin. Mikäli havainnot eivät tue omia kuvitelmia niin havainnot ovat tietenkin salaliiton väärentämiä.
Arvoisat ydinvoiman käyttöä kritisoivat keskustelijat. Kun esitätte väitteitä niin esittäkää niille tarkistettavissa oleva lähde. Ilman sellaista ovat väitteet anonyymipalstalla oletusarvoisesti paikkansapitämättömiä.
- Anonyymi
Säteilyn terveysvaikutuksia koskevat tutkimukset ovat hyvin työläitä, jos ne halutaan tehdä luotettavasti. Pitää muodostaa riittävän laajat verrokkiryhmät, selvittää niiden terveystilanteet ja saadut säteilyannokset ja sitten käyttää päteviä tilastollisia menetelmiä. Ns kirsikanpoimintamenetelmällä saadaan helposti halautunlaisia tuloksia. Yksi kunnolla tehty tutkimus on arvokkaampi kuin 100 huonosti tehtyä.
Jos Tshernobylfoorumiin mennessä oli tehty aiheesta 700 tutkimusta, se vain osoittaa, että Valkovenäjän ja Ukrainan vapauduttua Neuvostoliiton tieteellisestä ohjauksesta säteilystä aiheutuvien terveyshaittojen tutkiminen tuli kaikenlaisten amatöörien harrastukseksi. Sellaiset tutkimukset joutavat roskakoriin.- Anonyymi
Näinhän se on.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778