Suomessa on aina opiskeltu muitakin, kuin suomea ja ruotsia.

Outoa, kun joku elää harhaluulossa, ettei pakollisten suomen ja ruotsin takia voi opiskella mitään muita kieliä, mistä tämä ihmekäsitys? Joka vuosi sadat oppilaat lukevat ja opiskelevat ranskaa, saksaa ja muita vieraita kieliä. Suomen kielivaranto kestää vertailun muihin maihin, hyvinvointimme ei todellakaan ole kielten osaamisesta kiinni, vaan aivan muista asioista.
7111233
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 711

Vanhimmat

Eikö turhan pakkoruotsin tilalta sinunkin mielestä siis kannattaisi opetella joku hyödyllinen kieli ?

2Äänestä
  • 1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?
    2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?

    No totta helvetissä siitä on "eniten" hyötyä suomenkieliselle koska ruotsi on naapurimaamme, eihän siitä ruotsin osaamisesta mitään hyötyä kiinan-, japanin-, ranskan-, saksan-, jne. kielisille olekaan!!!

    Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!

    1Äänestä

    Mitä? Miksi suomalaisten pitäisi olla huolestunut esim. japanilaisten kieliosaamisesta?

    En ymmärrä, kerro ihmeessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ymmärrä, kerro ihmeessä?

    Kysy kieliaktiivilta, hän näyttää olevan sairaan huolestunut siitä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No totta helvetissä siitä on "eniten" hyötyä suomenkieliselle koska ruotsi on naapurimaamme, eihän siitä ruotsin osaamisesta mitään hyötyä kiinan-, japanin-, ranskan-, saksan-, jne. kielisille olekaan!!!

    Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!

    -enemmän hyötyä ruotsista on kuin suomesta muualla maailmassa.

    1Äänestä

  • "Turhan" ruotsin kun osaa, saa töitä, sadattuhannet ihmiset Suomessa ovat näin huomanneet omakohtaisesti. Todellinen hyötykieli.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?
    2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.

    On toki. Mutta kielivalinta tulisi kylläkin olla vapaa ehtoinen . Ruotsinkielen opiskelu tosoin taata niille jotka sitä haluavat opiskella.

    On Ruotsilla kyllä pysyvä jalansija Suomalaisuudessa. Suomi sanana kun on hyvin taipumaton, tuohon törmättiin Englannin kielen ottaessa valta asemaa maailman kielenä. Kansallisuutta kun ilmaistaan perus maan nimen runkoon lisäämällä pääte ish. Tuo Suomi sana kun on kovin jäykkä kieliopillisesti taipumaan on todetti että onhan meilla Ruotti. Ruotsissa Suomalaiset on Finnejä . Näin on päädytty tuohon sujuvampaan kielelliseen ilmaisuun kieliopillisesti ja korrektisti ,jolloin olemme saaneet maailmalle sopivamman kutsuma nimen kansallemme.Nyt voimme ylpeinä kun meitä kysytään,What is your Natilonality, ilmoittaa I´am Finnish. Toki tuossa saattaa törmätä pieneen hymyn kareeseen vastapuolelta ja ehkä joskus jopa sanaan What? Mainoksena tuo toimii hyvin kansainvälisesti,varsinkin puollustusvoimien hihatarroissa jossa se on erittäin mieleen painuva.Harvalla on laivaston tai lennoston loppu yksikköjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No totta helvetissä siitä on "eniten" hyötyä suomenkieliselle koska ruotsi on naapurimaamme, eihän siitä ruotsin osaamisesta mitään hyötyä kiinan-, japanin-, ranskan-, saksan-, jne. kielisille olekaan!!!

    Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!

    Hienoa kun aktiivi myöntää ruotsin hyödyn, niin sitä pitää.

    ""1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?""
    - PUUAAAHHHH ... Kerro hyödyt. Maailman hyödyllisin ja tärkein kieli on Englanti. Ruotsin kielellä et pärjää, missään päin maailmaa.
    Suomalaisilla on kaikista pohjoismaista huonoin Englannin kieli ja kaikki tämä sen takia että meillä on turha ruotsin kieli opeteltavana.

    ""2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.""
    - Yksi pakollinen ja hyödytön kieli pilaa mielenkiinnon kokonaan opiskella muita kieliä.

    Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä? Ruotsi on yksi helpoimmista aineista kouluissa, se ei ketään stressaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Turhan" ruotsin kun osaa, saa töitä, sadattuhannet ihmiset Suomessa ovat näin huomanneet omakohtaisesti. Todellinen hyötykieli.

    Åtminstone är de finskspråkiga nöjda som får sin utkomst för att de behärskar svenska också,bättre än att vara arbetslös och leva på andras skattepengar.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Åtminstone är de finskspråkiga nöjda som får sin utkomst för att de behärskar svenska också,bättre än att vara arbetslös och leva på andras skattepengar.

    När man behärskar finska och svenska får man jobb snabbare.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?""
    - PUUAAAHHHH ... Kerro hyödyt. Maailman hyödyllisin ja tärkein kieli on Englanti. Ruotsin kielellä et pärjää, missään päin maailmaa.
    Suomalaisilla on kaikista pohjoismaista huonoin Englannin kieli ja kaikki tämä sen takia että meillä on turha ruotsin kieli opeteltavana.

    ""2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.""
    - Yksi pakollinen ja hyödytön kieli pilaa mielenkiinnon kokonaan opiskella muita kieliä.

    Jahas, aktiivin kielivapaus ei tietenkään koske pyhää PAKKOENGLANTIA, sitä pitää koko maailman opiskella jottei aktiivin tarvitse opetella muita kieliä .

    Äänestä

  • Ihme väite ettei ruotsi olisi hyödyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No totta helvetissä siitä on "eniten" hyötyä suomenkieliselle koska ruotsi on naapurimaamme, eihän siitä ruotsin osaamisesta mitään hyötyä kiinan-, japanin-, ranskan-, saksan-, jne. kielisille olekaan!!!

    Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!

    Kyllä on tolloa vääristelyä ja soopaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on tolloa vääristelyä ja soopaa.

    "Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!"

    Pakolla saa pakottajan maineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Portugali on hieno kieli, mut ei sitä tarvita, niinkuin ruotsia.

    Totta.

    Ruotsi on turha kieli.
    Portugali on hieno kieli :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Totta.

    Ruotsi on turha kieli.
    Portugali on hieno kieli :-)

    Älä turhia hienostele, pysy kotimaisissa.

    Kotimaisessa pysyn.

    Sen lisäksi kannattaa osata kieliä joita puhuu muutkin kuin ruotsalaiset.

    Äänestä

  • Miksi ruotsi olisi turha, kun sitä kuulee niin monessa paikassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    När man behärskar finska och svenska får man jobb snabbare.

    Just så är det.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?""
    - PUUAAAHHHH ... Kerro hyödyt. Maailman hyödyllisin ja tärkein kieli on Englanti. Ruotsin kielellä et pärjää, missään päin maailmaa.
    Suomalaisilla on kaikista pohjoismaista huonoin Englannin kieli ja kaikki tämä sen takia että meillä on turha ruotsin kieli opeteltavana.

    ""2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.""
    - Yksi pakollinen ja hyödytön kieli pilaa mielenkiinnon kokonaan opiskella muita kieliä.

    Pilaa ehkä sun mielenkiinnon, ei kuitenkaan kenenkään muun.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!"

    Pakolla saa pakottajan maineen.

    Enemmistö päättää vapaassa maassa, ole hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmistö päättää vapaassa maassa, ole hyvä.

    Lehmänkauppaministeri olisi toinen nimitys oikeusministerille :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä? Ruotsi on yksi helpoimmista aineista kouluissa, se ei ketään stressaa.

    "Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä?"

    Ei se hurri ainakaan pärjännyt joka tuli multa kyselee asioita ruotsiksi :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä?"

    Ei se hurri ainakaan pärjännyt joka tuli multa kyselee asioita ruotsiksi :-)

    Hän pärjää ilman sinua- Takuulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?
    2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.

    Tuo on hyvä toistaa aktiiville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jahas, aktiivin kielivapaus ei tietenkään koske pyhää PAKKOENGLANTIA, sitä pitää koko maailman opiskella jottei aktiivin tarvitse opetella muita kieliä .

    Englantia voi pitää kyllä pakollisena, vaikkei se opetusohjelmassa sitä olekaan.

    Äänestä

  • Turhista valittaminen on turhaa.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!"

    Pakolla saa pakottajan maineen.

    Pakkomielle painaa?

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Kotimaisessa pysyn.

    Sen lisäksi kannattaa osata kieliä joita puhuu muutkin kuin ruotsalaiset.

    Kannattaa toki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    När man behärskar finska och svenska får man jobb snabbare.

    Sant.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän pärjää ilman sinua- Takuulla.

    Ei pärhjämnnyt.
    oli kovin pihalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on hyvä toistaa aktiiville.

    "1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?"

    Kieli joka unohtuu 2 vuodessa on siis svennon mielestä hyötykieli :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Totta.

    Ruotsi on turha kieli.
    Portugali on hieno kieli :-)

    Mut fanatismi ei ole hienoa ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä? Ruotsi on yksi helpoimmista aineista kouluissa, se ei ketään stressaa.

    Ruotsi kielenä on suhteellisen helppo kaikille, se on totta ja sen opiskelu ei tuota vaikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No totta helvetissä siitä on "eniten" hyötyä suomenkieliselle koska ruotsi on naapurimaamme, eihän siitä ruotsin osaamisesta mitään hyötyä kiinan-, japanin-, ranskan-, saksan-, jne. kielisille olekaan!!!

    Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!

    Se mikä on oikeasti järjetöntä, on valitus ja itku kielistä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Ei pärhjämnnyt.
    oli kovin pihalla.

    Niinkuin itsekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa kun aktiivi myöntää ruotsin hyödyn, niin sitä pitää.

    Hyvä et sentään jotain.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä?"

    Ei se hurri ainakaan pärjännyt joka tuli multa kyselee asioita ruotsiksi :-)

    Eikö...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut fanatismi ei ole hienoa ollenkaan.

    Fanafenno kärsii valitettavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on hyvä toistaa aktiiville.

    On...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Portugali on hieno kieli, mut ei sitä tarvita, niinkuin ruotsia.

    Ei tarvita ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On toki. Mutta kielivalinta tulisi kylläkin olla vapaa ehtoinen . Ruotsinkielen opiskelu tosoin taata niille jotka sitä haluavat opiskella.

    On Ruotsilla kyllä pysyvä jalansija Suomalaisuudessa. Suomi sanana kun on hyvin taipumaton, tuohon törmättiin Englannin kielen ottaessa valta asemaa maailman kielenä. Kansallisuutta kun ilmaistaan perus maan nimen runkoon lisäämällä pääte ish. Tuo Suomi sana kun on kovin jäykkä kieliopillisesti taipumaan on todetti että onhan meilla Ruotti. Ruotsissa Suomalaiset on Finnejä . Näin on päädytty tuohon sujuvampaan kielelliseen ilmaisuun kieliopillisesti ja korrektisti ,jolloin olemme saaneet maailmalle sopivamman kutsuma nimen kansallemme.Nyt voimme ylpeinä kun meitä kysytään,What is your Natilonality, ilmoittaa I´am Finnish. Toki tuossa saattaa törmätä pieneen hymyn kareeseen vastapuolelta ja ehkä joskus jopa sanaan What? Mainoksena tuo toimii hyvin kansainvälisesti,varsinkin puollustusvoimien hihatarroissa jossa se on erittäin mieleen painuva.Harvalla on laivaston tai lennoston loppu yksikköjä.

    Aika paksuksi menee nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa kun aktiivi myöntää ruotsin hyödyn, niin sitä pitää.

    Tämä on positiivista.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Lehmänkauppaministeri olisi toinen nimitys oikeusministerille :-)

    Niinkö, voi nerokasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö, voi nerokasta.

    Neroutta on ymmärtää Allardtin-Taxxx_ellin Paradox.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!"

    Pakolla saa pakottajan maineen.

    Lue aloitus. Opi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus. Opi.

    Ruotsin sijaan ei siis tule lukea mitään.
    Muuten ei opi :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Tämä oikeastaan osoittaakin aika hyvin sen että kuinka järjetöntä sen opettaminen pakolla on koko kansalle kun muualla maailmassa sillä "ei tee mitään"!"

    Pakolla saa pakottajan maineen.

    Ei näitä räkäviisauksia jaksa...:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei näitä räkäviisauksia jaksa...:-D

    :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    :-)

    Ler du mot S-H?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?
    2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.

    Miksi aloituksen sanoma mene perille? Totuus se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fanafenno kärsii valitettavasti.

    Ja massapostaa kärsimystään tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja massapostaa kärsimystään tänne.

    Valitettavasti....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Englantia voi pitää kyllä pakollisena, vaikkei se opetusohjelmassa sitä olekaan.

    Luultavasti näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ler du mot S-H?

    Kädet yhdessä istuvat....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. Miksi kuvittelet et ruotsi on turha, kun asia on päinvastoin; siitä on selvästi eniten hyötyä suomenkieliselle?
    2. Miksi lisäksi kuvittelet, ettei ns. vieraita kieliä voi opiskella Suomessa? Niitä on aina opiskeltu täällä.

    Jauhot suuhun fennolle.

    Äänestä

  • Etkö ymmärrä lukemaasi? Aloitus on oikein, lue uudestaan se.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on tolloa vääristelyä ja soopaa.

    Onnetonta pelleilyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkomielle painaa?

    Nauraa saa....

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Neroutta on ymmärtää Allardtin-Taxxx_ellin Paradox.

    Potuttaako noin hartaasti?...ota iisimmin joskus edes.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Potuttaako noin hartaasti?...ota iisimmin joskus edes.

    Potutus on oolandian perunanviljelijän lempiolotila :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö ymmärrä lukemaasi? Aloitus on oikein, lue uudestaan se.

    Hyvä aloitus....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fanafenno kärsii valitettavasti.

    Ja pilaa palstaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut fanatismi ei ole hienoa ollenkaan.

    Ei sovi Suomeen ainakaan sellainen terrori.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä? Ruotsi on yksi helpoimmista aineista kouluissa, se ei ketään stressaa.

    Totta tuokin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi aloituksen sanoma mene perille? Totuus se on.

    Ei mene ei, sääli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsilla pärjää Suomessa ja koko pohjolassa, etkö sitä tiedä? Ruotsi on yksi helpoimmista aineista kouluissa, se ei ketään stressaa.

    Aivan totta, lätt som en plätt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkomielle painaa?

    Pahasti painaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se mikä on oikeasti järjetöntä, on valitus ja itku kielistä.

    On niin onnettoman älytöntä.

    Äänestä

I svenskspråkiga skolor finns det mindre språk att välja på,obligatorisk skolfinska tar så "stor bit "av språkundervisningen.Man läser i grundskolan finska från första till sista klassen.

2Äänestä
  • Kan du välja språkkurser från finskspråkiga skolor?

    Jag tycker att det skulle vara bra om vi kunde börja läsa svenska och finska från frösta klassen.

    2Äänestä

  • Suomenkielisissä+isoissa+kouluissa+etenkin+on+suuri+kielivalikoima.+Jos+kieliryhmiä+ei+synny,+syy+on+yleensä+oppilaiden+valinnat,+ei+kielten+tarjonta.+Pääkaupunkiseudulla+muistaakseni+n.+20%+lukee+1.+vieraana+kielenään+muuta+kuin+englantia,+ja+tämä+on+iso+luku.+Eli+saamme+koko+ajan+uusia+kielten+osaajia.+Kieliin+täytyy+kuitenkin+muistaa+satsata+myös+koulun+jälkeen,+etenkin+silloin.

    2Äänestä

  • Inte slutar tvångsförfinskningen där. I universitet fortsätter tvångsfinskan som obligatorisk och den går inte att kvitta ens med det stora språkprovet. Annat är det på fennosidan där svenskan kan kvitteras med det lilla språkprovet. Trots det gnäller fenno oavbrutet.

    1Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Inte slutar tvångsförfinskningen där. I universitet fortsätter tvångsfinskan som obligatorisk och den går inte att kvitta ens med det stora språkprovet. Annat är det på fennosidan där svenskan kan kvitteras med det lilla språkprovet. Trots det gnäller fenno oavbrutet.

    Inte är det rättvist förstås,av svenskspråkiga fordras det alltid mera.men vi är duktiga på att anpassa oss.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inte är det rättvist förstås,av svenskspråkiga fordras det alltid mera.men vi är duktiga på att anpassa oss.

    Också svenskspråkiga skulle ha nytta av andra språk än finska.Nåja.de flesta klarar av språkstudier i andraspråk också trots minst 9 år pakkosuomi i grundskolan redan.

    I vissa finskspråkiga grundskolor läser man svenska endast på sjätte,sjunde och åttonde klassen.
    Det borde inte vara något att gnälla över.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inte är det rättvist förstås,av svenskspråkiga fordras det alltid mera.men vi är duktiga på att anpassa oss.

    Språkaktiva vill bara gräla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Språkaktiva vill bara gräla.

    Gräla och tjata.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inte är det rättvist förstås,av svenskspråkiga fordras det alltid mera.men vi är duktiga på att anpassa oss.

    Alla normala anpassar sig, bara fanatisk aktiva vill ha annat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gräla och tjata.

    De borde läsa detta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    De borde läsa detta.

    Aktiivi ei sisäistä luettua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi ei sisäistä luettua.

    Hän kärsii siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomenkielisissä+isoissa+kouluissa+etenkin+on+suuri+kielivalikoima.+Jos+kieliryhmiä+ei+synny,+syy+on+yleensä+oppilaiden+valinnat,+ei+kielten+tarjonta.+Pääkaupunkiseudulla+muistaakseni+n.+20%+lukee+1.+vieraana+kielenään+muuta+kuin+englantia,+ja+tämä+on+iso+luku.+Eli+saamme+koko+ajan+uusia+kielten+osaajia.+Kieliin+täytyy+kuitenkin+muistaa+satsata+myös+koulun+jälkeen,+etenkin+silloin.

    "Kieliin+täytyy+kuitenkin+muistaa+satsata+myös+koulun+jälkeen,+etenkin+silloin."Tämä+onkin+ruotsin+suurin+ongelma.Kaikki+opiskelevat+ruotsia,+mutta+kukaan+ei+sitä+osaa.Koska+ruotsi+on+noin+90%+väestölle+täysin+turha+kieli.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Kieliin+täytyy+kuitenkin+muistaa+satsata+myös+koulun+jälkeen,+etenkin+silloin."Tämä+onkin+ruotsin+suurin+ongelma.Kaikki+opiskelevat+ruotsia,+mutta+kukaan+ei+sitä+osaa.Koska+ruotsi+on+noin+90%+väestölle+täysin+turha+kieli.

    Tuo on vale.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alla normala anpassar sig, bara fanatisk aktiva vill ha annat.

    Klart he.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on vale.

    Totta se on.

    En tunne ketään joka osaisi ruotsia.
    Paitsi toki pari tuttua suomenruotsalaista.

    Kaikki ovat kuitenkin opiskelleet ruotsia innoissaan vuosikaudet ja moneen kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kan du välja språkkurser från finskspråkiga skolor?

    Jag tycker att det skulle vara bra om vi kunde börja läsa svenska och finska från frösta klassen.

    Så borde de vara förstås.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Totta se on.

    En tunne ketään joka osaisi ruotsia.
    Paitsi toki pari tuttua suomenruotsalaista.

    Kaikki ovat kuitenkin opiskelleet ruotsia innoissaan vuosikaudet ja moneen kertaan.

    Hienoa, jatka tielläsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, jatka tielläsi.

    Ei tämä ole mikään tie.

    Tämä on totuus :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inte är det rättvist förstås,av svenskspråkiga fordras det alltid mera.men vi är duktiga på att anpassa oss.

    Fennoman anpassar inte, slå bara huvet på tallen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    I vissa finskspråkiga grundskolor läser man svenska endast på sjätte,sjunde och åttonde klassen.
    Det borde inte vara något att gnälla över.

    Latmaskan gnäller.

    Absolut inte.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Kieliin+täytyy+kuitenkin+muistaa+satsata+myös+koulun+jälkeen,+etenkin+silloin."Tämä+onkin+ruotsin+suurin+ongelma.Kaikki+opiskelevat+ruotsia,+mutta+kukaan+ei+sitä+osaa.Koska+ruotsi+on+noin+90%+väestölle+täysin+turha+kieli.

    Eikö kukaan osaa ruotsia? Voi sentään.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Ei tämä ole mikään tie.

    Tämä on totuus :-)

    Haaveilet, räkä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Ei tämä ole mikään tie.

    Tämä on totuus :-)

    Sä et totuutta huomaa vaikka pääsi löisit siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kukaan osaa ruotsia? Voi sentään.

    Ei juurikaan.

    Voit tehdä gallupin vaikka Tampereella ja jutella vastaantuleville ruotsia.

    Moniko osaa jutella luontevasti sivistyskielellä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kan du välja språkkurser från finskspråkiga skolor?

    Jag tycker att det skulle vara bra om vi kunde börja läsa svenska och finska från frösta klassen.

    Instämmer, så lär barnen bättre.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Kieliin+täytyy+kuitenkin+muistaa+satsata+myös+koulun+jälkeen,+etenkin+silloin."Tämä+onkin+ruotsin+suurin+ongelma.Kaikki+opiskelevat+ruotsia,+mutta+kukaan+ei+sitä+osaa.Koska+ruotsi+on+noin+90%+väestölle+täysin+turha+kieli.

    Ihmeväite.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmeväite.

    En tunne ketään joka osaisi ruotsia, paitsi ne muutama suru jotka tunnen.
    Kaikki ovat kuitenkin opiskelleet ruotsia joka koulutustasolla.

    (tarkoitan tässä "osaamisella" että oikeasti pystyy keskustelemaan. En mitään musta tuntuu katukyselyä)

    Aivan sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan sama.

    Totta.

    Aivan sama, kunhan ruotsi ensin :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haaveilet, räkä.

    Räkä.....heh.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Totta se on.

    En tunne ketään joka osaisi ruotsia.
    Paitsi toki pari tuttua suomenruotsalaista.

    Kaikki ovat kuitenkin opiskelleet ruotsia innoissaan vuosikaudet ja moneen kertaan.

    VALEHTELET.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VALEHTELET.

    "VALEHTELET."

    Joo, olin yltiöpositiivinen.
    Aika harva innoissaan sinne ruotsin tunnille raahustaa, vaikka kyseessä onkin sivistyksen, kulttuurin ja tieteen ja taiteen kieli :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Latmaskan gnäller.

    Oppia lisää.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Ei tämä ole mikään tie.

    Tämä on totuus :-)

    Ahaa...

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Totta.

    Aivan sama, kunhan ruotsi ensin :-)

    Ihan sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan sama.

    Jos olisimme Venäjällä, niin toki lause kuuluisi
    ihan samara :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Ei juurikaan.

    Voit tehdä gallupin vaikka Tampereella ja jutella vastaantuleville ruotsia.

    Moniko osaa jutella luontevasti sivistyskielellä?

    Yllättyisit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yllättyisit.

    Positiivisesti.

    Sillä kukaan ei osaa Tammerforssissa ruotsia :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennoman anpassar inte, slå bara huvet på tallen.

    Outoa käytöstä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Totta se on.

    En tunne ketään joka osaisi ruotsia.
    Paitsi toki pari tuttua suomenruotsalaista.

    Kaikki ovat kuitenkin opiskelleet ruotsia innoissaan vuosikaudet ja moneen kertaan.

    Valehtelet ja keksit mitä keksit.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    En tunne ketään joka osaisi ruotsia, paitsi ne muutama suru jotka tunnen.
    Kaikki ovat kuitenkin opiskelleet ruotsia joka koulutustasolla.

    (tarkoitan tässä "osaamisella" että oikeasti pystyy keskustelemaan. En mitään musta tuntuu katukyselyä)

    Taitaa tuo räkä hieman haitata asioiden huomaamista.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet ja keksit mitä keksit.

    heh.

    En oikeasti tunne ketään suomenkielistä joka osaisi ruotsia :-)

    Moni on kyllä sitä koulun penkillä sössöttänyt, mutta turha kieli unohtuu jo parissa vuodessa.

    Kun opinnoista on aikaa vaikka 10v. ei jäljellä ole jaa heetter peetteriä enempäää :-))))

    Ongelmasi tiedetään jo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inte är det rättvist förstås,av svenskspråkiga fordras det alltid mera.men vi är duktiga på att anpassa oss.

    Det är kanska så sant.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän kärsii siitä.

    Ikävää, apua olis saatava?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kukaan osaa ruotsia? Voi sentään.

    Det är nog sant....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Latmaskan gnäller.

    Alltid det....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kukaan osaa ruotsia? Voi sentään.

    Jag kan....

    Äänestä

Tarpeettoman+ruotsin+tilalta+vois+opetella+jonkin+hyödyllisen+kielen+.Alle+5%:tin+kääpiökielen+pakko-opetusta+perustellaan+suomalaisille+sillä+että+meidän+täytyy+pystyä+palvelemaan+suomenruotsinkielisiä+ruotsinkielellä+jos+he+näiin+haluavat++.Sen+vuoksi+se+on+niin+ehdottoman+tärkeää+suomalaisille+.

1Äänestä
  • Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi.

    2Äänestä

  • Ainakin minä olen tarvinnut hyvin paljon ruotsin kielen osaamista sekä Suomessa että Ruotsissa. Englantia sen sijaan vähemmän, espanjaa en ole Suomessa tarvinnut ollenkaan, saati sitten kiinaa tai japania.

    Ranskaa, saksaa, venäjää, espanjaa, kiinaa ja japania ei kannata edes yrittää opettaa sellaisile, joille ruotsi on liikaa. Näitä kieliä aika harva tarvitsee mihinkään. Sitä paitsi koulun jälkeenkin voi opiskella ja oppia lisää kieliä tarpeen mukaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin minä olen tarvinnut hyvin paljon ruotsin kielen osaamista sekä Suomessa että Ruotsissa. Englantia sen sijaan vähemmän, espanjaa en ole Suomessa tarvinnut ollenkaan, saati sitten kiinaa tai japania.

    Niin ja en todellakaan ole enkä ole ollut mikään ruotsinkielisten palvelija koskaan, vaikka osaan ruotsia koulun ansiosta.

    2Äänestä

  • Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    Ruotsi/norja/tanska ovat läheisiä kieliä, jos ei osaa ruotsia mihin voit mennä? Venäjälle vai baltian maihin?

    Etkö sä seuraa maailmantapahtumia ja suomalaista politiikkaa ollenkaan? Suomalaiset poliitikot ovat jo vuosia korostaneet Globalisaatiota ja Euroopan unionia!

    Silloin kun minäkin vielä kävin koulua niin pohjoismainen yhteistyö ja Skandinaavia olivat "kova sana" MUTTA maailma muuttuu vaikka sinä oletkin vielä takertunut tänne peräpohjolaan!

    Pohjoismaissa pärjää yleisesti ottaen paremmin englannin kielellä kuin keski Euroopassa ja siinäkin mielessä pakkoruotsin tilalla voisi olla joku "pakko EU-kieli" josta olisi koko kansakuntaa ajatellen paljon suurempi hyöty.

    Ihmiset myös matkustavat nykyään enemmän ja pidemmälle kuin vain pelkästään pohjoismaihin.

    "Silloin kun minäkin vielä kävin koulua niin pohjoismainen yhteistyö ja Skandinaavia olivat "kova sana" MUTTA maailma muuttuu vaikka sinä oletkin vielä takertunut tänne peräpohjolaan!"

    Ei kukaan ole takertunut yhtään mihinkään, sinä vain elelet jossain 70-luvun tunnelmissa.

    Nykyään Pohjoismaat tarjoaa töitä koulutetuille ihmisille siinä missä EU ja muukin maailma. Suomalaiset ovat haluttua työvoimaa mm. hoito- ja opetusalalla.

    Nyt kyllä käsitit vastaukseni/kommenttini aivan väärin TAI sitten sinulla oli tarkoitus vastata jollekin muulle!

    "Ei kukaan ole takertunut yhtään mihinkään, sinä vain elelet jossain 70-luvun tunnelmissa". SIIS nämä pakkoruotsin kannattajathan elelevät jossain 70-luvulla eivätkä ymmärrä että suomalaisten elämä ei enää pyöri pelkästään pohjoismaiden ympärillä!

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    2Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjää osataan ihan tarpeeksi, ja kauppaa sinnepäin suomalaiset ovat tehneet yli sata vuotta ilman kieliongelmia, kielestä ei ole kiinni ollut koskaan.

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Sovjet II har inte 200 milj, invånare och Finland köper olja från eländet där över halva populationen lever i fattigdom. En människas livstid är för kort för att det skulle bli något av Ryssland och resten av det forna östblocket vill till EU där Finland redan är. Glöm Sovjet och och deras tjuvar samt mördare. Det blir aldrig något av dem.

    Venäjällä ei tosiaan ole 200 miljoonaa asukasta mutta aika monessa entisessä Neukkuvaltiossa asuu venäjänkielisiä. Niin pitkään kun tanska ja norja lasketaan ruotsiksi, niin myös nämä pitää ehdottomasti laskea mukaan. Samalla periaattella myös valkovenäjä ja ukraina voidaan lukea venäjäksi ja luku painelee jo päälle 300 miljoonaan helposti. 😂

    Man ser väl på balterna hur det går då de slapp Sovjet I. Sedan dess har engelskan blivit populär och ryskan förtvinat. Vad andra språk beträffar. läser åtminstone esterna flitigt svenska, finska, franska och tyska.

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Ruotsi on Suomen toinen kieli, ei venäjä. Mieti sitä vaikka.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt kyllä käsitit vastaukseni/kommenttini aivan väärin TAI sitten sinulla oli tarkoitus vastata jollekin muulle!

    "Ei kukaan ole takertunut yhtään mihinkään, sinä vain elelet jossain 70-luvun tunnelmissa". SIIS nämä pakkoruotsin kannattajathan elelevät jossain 70-luvulla eivätkä ymmärrä että suomalaisten elämä ei enää pyöri pelkästään pohjoismaiden ympärillä!

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjää osataan ihan tarpeeksi, ja kauppaa sinnepäin suomalaiset ovat tehneet yli sata vuotta ilman kieliongelmia, kielestä ei ole kiinni ollut koskaan.

    Har vi inte en stor reserv av ryskatalande invandrare som också behärskar finska?

    Kanske dem är inte så duktiga?

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    Mitä kannattavaa venäjän osaamisella saa? Kerro kaikille?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanske dem är inte så duktiga?

    Bättre kan de åtminstone ryska än någon som pluggat ryska något år bara.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kannattavaa venäjän osaamisella saa? Kerro kaikille?

    Kerron heti kun pystyt aukottamasti perustelemaan miksi ruotsin opiskelu on kannatavampaa kuin venäjän. Siis faktoilla eikä millään huuhaalla.

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Kerron heti kun pystyt aukottamasti perustelemaan miksi ruotsin opiskelu on kannatavampaa kuin venäjän. Siis faktoilla eikä millään huuhaalla.

    Jos sulle pitää ihan selvä asia selittää moneen kertaan, niin miksi? Unohdatko kaiken aina yön yli nukuttuasi? Muistivika?

    1Äänestä

  • Ingen är tvungen att tala svenska om inte arbetsgivaren fordrar det.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sulle pitää ihan selvä asia selittää moneen kertaan, niin miksi? Unohdatko kaiken aina yön yli nukuttuasi? Muistivika?

    håkan on vääristelyistään liikarasittunut....

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    Muuta sinne ihannemaahasi. Raz...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuta sinne ihannemaahasi. Raz...

    Tai jos vaikka sinä muutat omaasi? 😂

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kannattavaa venäjän osaamisella saa? Kerro kaikille?

    Ei oikein kannattavaa, jos vertaa ruotsiin, jota oikeasti tarvitaan Suomessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja en todellakaan ole enkä ole ollut mikään ruotsinkielisten palvelija koskaan, vaikka osaan ruotsia koulun ansiosta.

    Kumma kun aktiivin mielestä VAIN ruotsia osaamalla on 'palvelija'.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt kyllä käsitit vastaukseni/kommenttini aivan väärin TAI sitten sinulla oli tarkoitus vastata jollekin muulle!

    "Ei kukaan ole takertunut yhtään mihinkään, sinä vain elelet jossain 70-luvun tunnelmissa". SIIS nämä pakkoruotsin kannattajathan elelevät jossain 70-luvulla eivätkä ymmärrä että suomalaisten elämä ei enää pyöri pelkästään pohjoismaiden ympärillä!

    Joo, opetetaan kaikille saksaa, niin muuttavat pois Suomesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei oikein kannattavaa, jos vertaa ruotsiin, jota oikeasti tarvitaan Suomessa.

    Tämä selvä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ingen är tvungen att tala svenska om inte arbetsgivaren fordrar det.

    Så är det, och genom att lära sig finska och svenska har en bättre möjligheter att hitta ett jobb, åtminstone i Finland och norden.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Totta, monta sataa vuotta vanhoja juttuja muistelee ja syyttelee nykypäivän poliitikkoja noista ikivanhoista asioista, maanisuus näkyy selvästi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma kun aktiivin mielestä VAIN ruotsia osaamalla on 'palvelija'.

    Aktiivi tykkää alistaa itseään ja leikkiä marttyyriä, uhriutua.

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Tai jos vaikka sinä muutat omaasi? 😂

    Lähde hyvä paappa pois jos Suomi ei kelpaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja en todellakaan ole enkä ole ollut mikään ruotsinkielisten palvelija koskaan, vaikka osaan ruotsia koulun ansiosta.

    Fennon väite et joutuu "palvelijaksi" kun osaa ruotsia, on hauska.

    Juuri noin on asia, ruotsia tarvitaan, oikeesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kannattavaa venäjän osaamisella saa? Kerro kaikille?

    On sekin kannattavaa, mut ruotsin on paljon kannattavampaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi.

    Aktiivin koko elämä on yhtä väärinkäsitystä.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjällä ei tosiaan ole 200 miljoonaa asukasta mutta aika monessa entisessä Neukkuvaltiossa asuu venäjänkielisiä. Niin pitkään kun tanska ja norja lasketaan ruotsiksi, niin myös nämä pitää ehdottomasti laskea mukaan. Samalla periaattella myös valkovenäjä ja ukraina voidaan lukea venäjäksi ja luku painelee jo päälle 300 miljoonaan helposti. 😂

    Håkan on pikkasen pihalla, siksi selittelee ja sekoilee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei oikein kannattavaa, jos vertaa ruotsiin, jota oikeasti tarvitaan Suomessa.

    Venäjällä ei pärjää Suomessa missään, ruotsilla ja suomella kaikkialla.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Kerron heti kun pystyt aukottamasti perustelemaan miksi ruotsin opiskelu on kannatavampaa kuin venäjän. Siis faktoilla eikä millään huuhaalla.

    Huuhaata levität sinä, ei muut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähde hyvä paappa pois jos Suomi ei kelpaa.

    Menolippu.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Hyvä kun tajuat edes sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Silloin kun minäkin vielä kävin koulua niin pohjoismainen yhteistyö ja Skandinaavia olivat "kova sana" MUTTA maailma muuttuu vaikka sinä oletkin vielä takertunut tänne peräpohjolaan!"

    Ei kukaan ole takertunut yhtään mihinkään, sinä vain elelet jossain 70-luvun tunnelmissa.

    Nykyään Pohjoismaat tarjoaa töitä koulutetuille ihmisille siinä missä EU ja muukin maailma. Suomalaiset ovat haluttua työvoimaa mm. hoito- ja opetusalalla.

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Tai jos vaikka sinä muutat omaasi? 😂

    Asun jo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi.

    Aktiivi osaa vain spammata.

    Äänestä

  • Suomi on se kääpiökieli, huomaatko?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma kun aktiivin mielestä VAIN ruotsia osaamalla on 'palvelija'.

    Niinpä, millähän perusteella niin on muka?

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    Suomi ja ruotsi on kannattavimmat kielet osata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin koko elämä on yhtä väärinkäsitystä.

    Jankutus pakkoruotsista vie sekavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Outoa aktiivin kyvyttömyys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, monta sataa vuotta vanhoja juttuja muistelee ja syyttelee nykypäivän poliitikkoja noista ikivanhoista asioista, maanisuus näkyy selvästi.

    Niin on...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi on Suomen toinen kieli, ei venäjä. Mieti sitä vaikka.

    Onneksi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä selvä.

    Aktiiville täytyy toistaa tarpeeksi monesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Aika heikkoa on, juuh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin koko elämä on yhtä väärinkäsitystä.

    No, opetetaan häntä täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei oikein kannattavaa, jos vertaa ruotsiin, jota oikeasti tarvitaan Suomessa.

    Ylivoimaisesti eniten hyödylliset kielet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi ja ruotsi on kannattavimmat kielet osata.

    Se on totuus, oikeesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Totta tuo.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Tai jos vaikka sinä muutat omaasi? 😂

    Pietariin håkaniparka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sekin kannattavaa, mut ruotsin on paljon kannattavampaa.

    Oikein sanottu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menolippu.

    Aktiivi kaipaa pois?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Outoa aktiivin kyvyttömyys.

    Pellejä ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Så är det, och genom att lära sig finska och svenska har en bättre möjligheter att hitta ett jobb, åtminstone i Finland och norden.

    Sant.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Kyllä, se näkyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on se kääpiökieli, huomaatko?

    Suomea pitäisi suojella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, se näkyy.

    Ja vääristelyineen....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sekin kannattavaa, mut ruotsin on paljon kannattavampaa.

    Aivan niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Aktiivi parka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea pitäisi suojella.

    Juuh, englannilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennon väite et joutuu "palvelijaksi" kun osaa ruotsia, on hauska.

    Suoranainen vitsi, heh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi ja ruotsi on kannattavimmat kielet osata.

    On on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ingen är tvungen att tala svenska om inte arbetsgivaren fordrar det.

    Så är det verkligen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tykkää alistaa itseään ja leikkiä marttyyriä, uhriutua.

    Surkeaa on kieliaktiivin olo ja elo...voi, voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jankutus pakkoruotsista vie sekavaksi.

    Sekoilua ja spammia aktiivilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, opetetaan häntä täällä.

    Jep.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö sä seuraa maailmantapahtumia ja suomalaista politiikkaa ollenkaan? Suomalaiset poliitikot ovat jo vuosia korostaneet Globalisaatiota ja Euroopan unionia!

    Silloin kun minäkin vielä kävin koulua niin pohjoismainen yhteistyö ja Skandinaavia olivat "kova sana" MUTTA maailma muuttuu vaikka sinä oletkin vielä takertunut tänne peräpohjolaan!

    Pohjoismaissa pärjää yleisesti ottaen paremmin englannin kielellä kuin keski Euroopassa ja siinäkin mielessä pakkoruotsin tilalla voisi olla joku "pakko EU-kieli" josta olisi koko kansakuntaa ajatellen paljon suurempi hyöty.

    Ihmiset myös matkustavat nykyään enemmän ja pidemmälle kuin vain pelkästään pohjoismaihin.

    Höpötät ihme juttuja, eivät kuulu varsinaiseen asiaan millään lailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi.

    "Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi."

    Tämä palsta on kyllä oikea svekototuuden torvi :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin minä olen tarvinnut hyvin paljon ruotsin kielen osaamista sekä Suomessa että Ruotsissa. Englantia sen sijaan vähemmän, espanjaa en ole Suomessa tarvinnut ollenkaan, saati sitten kiinaa tai japania.

    Ranskaa, saksaa, venäjää, espanjaa, kiinaa ja japania ei kannata edes yrittää opettaa sellaisile, joille ruotsi on liikaa. Näitä kieliä aika harva tarvitsee mihinkään. Sitä paitsi koulun jälkeenkin voi opiskella ja oppia lisää kieliä tarpeen mukaan.

    "Ainakin minä olen tarvinnut hyvin paljon ruotsin kielen osaamista sekä Suomessa että Ruotsissa. Englantia sen sijaan vähemmän, espanjaa en ole Suomessa tarvinnut ollenkaan, saati sitten kiinaa tai japania. "

    Eli otlet tarvinnut ruptdsia Ruotsisssa.

    Huraaa.

    Mutta et sitten tarvinnutkaan espanjaa Espanjassa, koska kaikki puhuivat ruotsia=?

    :-))))

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    "Kumpi on kannatavampaa? 😂"

    Tietenkin ruotsi, sillä ruotsi on tie hankkeniin :-)

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, monta sataa vuotta vanhoja juttuja muistelee ja syyttelee nykypäivän poliitikkoja noista ikivanhoista asioista, maanisuus näkyy selvästi.

    Aktivisti elää menneisyydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pietariin håkaniparka.

    Se on siell jo?

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Kerron heti kun pystyt aukottamasti perustelemaan miksi ruotsin opiskelu on kannatavampaa kuin venäjän. Siis faktoilla eikä millään huuhaalla.

    Kukaan ei pysty perustelemaan miksi ruotsin sijaan pitäisi opiskella venäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    Turhia kieliä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi...

    Perustuslaki on selvä kieliasiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, opetetaan kaikille saksaa, niin muuttavat pois Suomesta.

    Niinpä, kun täällä ei pahemmin tarvita saksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, monta sataa vuotta vanhoja juttuja muistelee ja syyttelee nykypäivän poliitikkoja noista ikivanhoista asioista, maanisuus näkyy selvästi.

    Fennomaanin paha olo on kummaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Menneisyyden haamuja jahtaavat.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjällä ei tosiaan ole 200 miljoonaa asukasta mutta aika monessa entisessä Neukkuvaltiossa asuu venäjänkielisiä. Niin pitkään kun tanska ja norja lasketaan ruotsiksi, niin myös nämä pitää ehdottomasti laskea mukaan. Samalla periaattella myös valkovenäjä ja ukraina voidaan lukea venäjäksi ja luku painelee jo päälle 300 miljoonaan helposti. 😂

    On sulla jutut.....-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin koko elämä on yhtä väärinkäsitystä.

    On niin helppoa ymmärtää väärin.

    Kaipaat sitä, mikset muuta sinne....:-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, opetetaan kaikille saksaa, niin muuttavat pois Suomesta.

    Toivooko aktiivi sitä?

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Onko niin? Ok.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Kumpi on kannatavampaa? 😂"

    Tietenkin ruotsi, sillä ruotsi on tie hankkeniin :-)

    Jotkut on tiettömällä tiellä: netissä piruilemassa aktiivisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi/norja/tanska ovat läheisiä kieliä, jos ei osaa ruotsia mihin voit mennä? Venäjälle vai baltian maihin?

    Olisi fiksua osata kansalliskielet.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    Ruotsi on. Paljon.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Kerron heti kun pystyt aukottamasti perustelemaan miksi ruotsin opiskelu on kannatavampaa kuin venäjän. Siis faktoilla eikä millään huuhaalla.

    Huuhaa on sopiva sana suuhusikin, kuvaava.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Siirryit toiseen asiaan, kun faktat lyötiin esiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Tjatar samma saker hela tiden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, monta sataa vuotta vanhoja juttuja muistelee ja syyttelee nykypäivän poliitikkoja noista ikivanhoista asioista, maanisuus näkyy selvästi.

    Onnetonta 'aktivismia'.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    Eniten on hyötyä ruotsista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Se on totta ehdottomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    Ruotsia osaava on hyvässä asemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä ei pärjää Suomessa missään, ruotsilla ja suomella kaikkialla.

    Onneksi ei....huh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, kun täällä ei pahemmin tarvita saksaa.

    Mutta ruotsia tarvitaan :-)
    Erityisesti ulkomaan kaupassa.
    Mutta saksaa ei tarvita,, tai muuttavat pois :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylivoimaisesti eniten hyödylliset kielet.

    Aivan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö sä seuraa maailmantapahtumia ja suomalaista politiikkaa ollenkaan? Suomalaiset poliitikot ovat jo vuosia korostaneet Globalisaatiota ja Euroopan unionia!

    Silloin kun minäkin vielä kävin koulua niin pohjoismainen yhteistyö ja Skandinaavia olivat "kova sana" MUTTA maailma muuttuu vaikka sinä oletkin vielä takertunut tänne peräpohjolaan!

    Pohjoismaissa pärjää yleisesti ottaen paremmin englannin kielellä kuin keski Euroopassa ja siinäkin mielessä pakkoruotsin tilalla voisi olla joku "pakko EU-kieli" josta olisi koko kansakuntaa ajatellen paljon suurempi hyöty.

    Ihmiset myös matkustavat nykyään enemmän ja pidemmälle kuin vain pelkästään pohjoismaihin.

    Taidat olla tosi pahoin pihalla todllisuudesta, hohhoijaa.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjällä ei tosiaan ole 200 miljoonaa asukasta mutta aika monessa entisessä Neukkuvaltiossa asuu venäjänkielisiä. Niin pitkään kun tanska ja norja lasketaan ruotsiksi, niin myös nämä pitää ehdottomasti laskea mukaan. Samalla periaattella myös valkovenäjä ja ukraina voidaan lukea venäjäksi ja luku painelee jo päälle 300 miljoonaan helposti. 😂

    Hyvää spämmiä pukkaat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä ei pärjää Suomessa missään, ruotsilla ja suomella kaikkialla.

    Totta.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Mutta ruotsia tarvitaan :-)
    Erityisesti ulkomaan kaupassa.
    Mutta saksaa ei tarvita,, tai muuttavat pois :-)

    Kyllä sä bonjaat, yritä vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi fiksua osata kansalliskielet.

    On etua osata suomi ja ruotsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaipaat sitä, mikset muuta sinne....:-)

    Henkinne koti håkanille?

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Kerron heti kun pystyt aukottamasti perustelemaan miksi ruotsin opiskelu on kannatavampaa kuin venäjän. Siis faktoilla eikä millään huuhaalla.

    Lue faktat niin tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sä bonjaat, yritä vaan.

    Suomen kauppa kiinalaisten kanssa ei toimi ilman ruotsinkielistä tulkkia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On etua osata suomi ja ruotsi.

    "On etua osata suomi ja ruotsi."

    Enemmän on etua osata suomi ja portugali.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähde hyvä paappa pois jos Suomi ei kelpaa.

    Paapat spammaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjää osataan ihan tarpeeksi, ja kauppaa sinnepäin suomalaiset ovat tehneet yli sata vuotta ilman kieliongelmia, kielestä ei ole kiinni ollut koskaan.

    Totta, turha resursseja tuhlata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja en todellakaan ole enkä ole ollut mikään ruotsinkielisten palvelija koskaan, vaikka osaan ruotsia koulun ansiosta.

    Aktiivi on hyvä uhriutumaan...

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Mutta ruotsia tarvitaan :-)
    Erityisesti ulkomaan kaupassa.
    Mutta saksaa ei tarvita,, tai muuttavat pois :-)

    Älä nyt kaikesta ota pulttia...heh.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Tai jos vaikka sinä muutat omaasi? 😂

    Siperia opettaa tolloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennomaanin paha olo on kummaa.

    Ja vielä kummempaa on syyttää siitä ruotsinkieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    Kyllä, tosi tärkeä kieli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kun tajuat edes sen.

    Oho, hååkani tajuaa jotain....?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, opetetaan häntä täällä.

    Niin teemme...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perustuslaki on selvä kieliasiassa.

    Kyllä, aivan selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanske dem är inte så duktiga?

    Så kan det vara.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä ei pärjää Suomessa missään, ruotsilla ja suomella kaikkialla.

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Se on aivan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylivoimaisesti eniten hyödylliset kielet.

    Kyllä.

    On ehdottomasti näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Senkin väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eniten on hyötyä ruotsista.

    Muistutus siitä on paikallaan.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "On etua osata suomi ja ruotsi."

    Enemmän on etua osata suomi ja portugali.

    Älä naurata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä naurata.

    Suomesssa pärjää oikein hyvin suomella.
    Ruotsilla ei tee mitään.

    Jo pelkästään Brasiliassa on 200 000 000 portugalin puhujaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähde hyvä paappa pois jos Suomi ei kelpaa.

    On kyllä ihmeviheltäjä, jutut aivan sairaita.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjän osaamisella tavoittaa noin 200 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja se on hyvä pohja muihin slaavilaisiin kieliin.

    Kumpi on kannatavampaa? 😂

    Siinä sulla pähkinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Ruotsia tosiaan kysytään eniten työpaikkailmoituksissa suomen jälkeen, kaikki muut kielet tulee kaukana perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, kun täällä ei pahemmin tarvita saksaa.

    Mut ei sitä ole kiellettykään, lukea saa jos haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, kun täällä ei pahemmin tarvita saksaa.

    Mut ei sitä ole kiellettykään, lukea saa jos haluaa.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Ymmärrät hienosti väärin.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi."

    Tämä palsta on kyllä oikea svekototuuden torvi :-)

    Oletko hieman sekava?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, millähän perusteella niin on muka?

    Kun itsetunto on surkea, ja aktiivilla se on, niin uhriutuminen on helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi/norja/tanska ovat läheisiä kieliä, jos ei osaa ruotsia mihin voit mennä? Venäjälle vai baltian maihin?

    Onko pakko mennä pois Suomesta? Eikai.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Eikä sitäkään tietenkään.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Venäjällä ei tosiaan ole 200 miljoonaa asukasta mutta aika monessa entisessä Neukkuvaltiossa asuu venäjänkielisiä. Niin pitkään kun tanska ja norja lasketaan ruotsiksi, niin myös nämä pitää ehdottomasti laskea mukaan. Samalla periaattella myös valkovenäjä ja ukraina voidaan lukea venäjäksi ja luku painelee jo päälle 300 miljoonaan helposti. 😂

    Ketä kiinnostaa? Mee kaljalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa? Mee kaljalle.

    Olet selvästi tarkka sen suhteen mitä ympärilläsi tapahtuu 😂

    Kuppilat ovat olleet suljettu jo jokusen viikon.

    Hae kaupasta, vai eikö hoitsut päästä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hae kaupasta, vai eikö hoitsut päästä?

    Kylttyyriväki juo vain kuppiloissa, juopot kotona 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hae kaupasta, vai eikö hoitsut päästä?

    Kylttyyriväki juo vain kuppiloissa, juopot kotona 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tykkää alistaa itseään ja leikkiä marttyyriä, uhriutua.

    "Suomi ei kestä pakkoruotsia"...uhriutumista ja itkua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, opetetaan kaikille saksaa, niin muuttavat pois Suomesta.

    Työttömiksi Saksaan, sikäläisten elätettäväksi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jankutus pakkoruotsista vie sekavaksi.

    Tässä parannusta siihen.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Ainakin minä olen tarvinnut hyvin paljon ruotsin kielen osaamista sekä Suomessa että Ruotsissa. Englantia sen sijaan vähemmän, espanjaa en ole Suomessa tarvinnut ollenkaan, saati sitten kiinaa tai japania. "

    Eli otlet tarvinnut ruptdsia Ruotsisssa.

    Huraaa.

    Mutta et sitten tarvinnutkaan espanjaa Espanjassa, koska kaikki puhuivat ruotsia=?

    :-))))

    Lue sisäistäen, jos osaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue sisäistäen, jos osaat.

    comprendo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin avulla tavoittaa melkein 20 miljoonaa lähinaapurimaan asukasta ja auttaa ymmärtämään muitakin kieliä kuten hollantia... en sanoisi sitä turhaksi edes pahalla tahdolla.

    Kieliaktiivilla sitä pahaa tahtoa riittää....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja en todellakaan ole enkä ole ollut mikään ruotsinkielisten palvelija koskaan, vaikka osaan ruotsia koulun ansiosta.

    Aktiivi tahtoo uhriutua ja alistua.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi."

    Tämä palsta on kyllä oikea svekototuuden torvi :-)

    Leimakirveesi ei toimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Leimakirveesi ei toimi.

    Ei siinä mitään kirvestä tarvita kun ihan vaan prillit :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä nyt kaikesta ota pulttia...heh.

    Pultit ja ruuvit hukassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oho, hååkani tajuaa jotain....?

    Se feikkaa, ei tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on se kääpiökieli, huomaatko?

    On ja englanti on uhkaamassa sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suomi ei kestä pakkoruotsia"...uhriutumista ja itkua.

    Vaikeaa on fennomaanilla....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tykkää alistaa itseään ja leikkiä marttyyriä, uhriutua.

    Ja kuvitella edustavansa suomenkielisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suomi ei kestä pakkoruotsia"...uhriutumista ja itkua.

    Hehheh, aktiiviraasu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiiville täytyy toistaa tarpeeksi monesti.

    Kyllä, juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menneisyyden haamuja jahtaavat.

    Niillä asuu freudenthalismikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuta sinne ihannemaahasi. Raz...

    Hå ei ole missään kotonaan, maanisuus vaivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on kieliaktiivi, joka haaveilee ja elää menneisyydessä freudenthalismeineen.

    Siellä jossain kaukana harhoissaan.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö sä seuraa maailmantapahtumia ja suomalaista politiikkaa ollenkaan? Suomalaiset poliitikot ovat jo vuosia korostaneet Globalisaatiota ja Euroopan unionia!

    Silloin kun minäkin vielä kävin koulua niin pohjoismainen yhteistyö ja Skandinaavia olivat "kova sana" MUTTA maailma muuttuu vaikka sinä oletkin vielä takertunut tänne peräpohjolaan!

    Pohjoismaissa pärjää yleisesti ottaen paremmin englannin kielellä kuin keski Euroopassa ja siinäkin mielessä pakkoruotsin tilalla voisi olla joku "pakko EU-kieli" josta olisi koko kansakuntaa ajatellen paljon suurempi hyöty.

    Ihmiset myös matkustavat nykyään enemmän ja pidemmälle kuin vain pelkästään pohjoismaihin.

    Aika vähän ihmiset matkustelevat mihinkään, valtaosa on ja pysyy täällä ja lähialueilla, ja suomi ja ruotsi on silloin tärkeimpiä kieliä osata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, opetetaan häntä täällä.

    Jepulis...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on se kääpiökieli, huomaatko?

    Suomea pitäisi suojella toissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi ja ruotsi on kannattavimmat kielet osata.

    Se on yksi syy osata niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieliaktiivilla sitä pahaa tahtoa riittää....

    Haukkuvat, nälvivät, ilkeilevät, mollaavat....sellaista 'keskustelua'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue ketjussa olevat vastaukset, se poistaa väärinkäsityksiäsi.

    Ne ei osaa lukea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea pitäisi suojella.

    Fennomaania ei suomi kiinnosta?

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Kumpi on kannatavampaa? 😂"

    Tietenkin ruotsi, sillä ruotsi on tie hankkeniin :-)

    Sinne vaan, vaihtoehtoja on hyvä olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun itsetunto on surkea, ja aktiivilla se on, niin uhriutuminen on helppoa.

    Ja asioiden ymmärrys ei toimi ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin teemme...

    Koulutusnosto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylivoimaisesti eniten hyödylliset kielet.

    KYLLÄ; suomi ja ruotsi.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Edes WC-paperia ei voi ostaa ilman ruotsia :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei oikein kannattavaa, jos vertaa ruotsiin, jota oikeasti tarvitaan Suomessa.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsia tosiaan kysytään eniten työpaikkailmoituksissa suomen jälkeen, kaikki muut kielet tulee kaukana perässä.

    Se on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, millähän perusteella niin on muka?

    Huono itsetunto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieliaktiivilla sitä pahaa tahtoa riittää....

    Erikoisen kielteisiä ovat.

    Äänestä

  • Suomessa on aina ollut vapaus opiskella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennomaania ei suomi kiinnosta?

    Ei sanaakaan suomen puolustamiseksi fenno ole sanonut, todella kummallista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, opetetaan häntä täällä.

    Välillä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jankutus pakkoruotsista vie sekavaksi.

    No, tässä selvennystä, eli vastaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suomi ei kestä pakkoruotsia"...uhriutumista ja itkua.

    Kyl saa nauraa näille....

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Hyvä avausteksti, vai mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun itsetunto on surkea, ja aktiivilla se on, niin uhriutuminen on helppoa.

    Kyllä, sen huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Så är det, och genom att lära sig finska och svenska har en bättre möjligheter att hitta ett jobb, åtminstone i Finland och norden.

    Sanningens orda.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, turha resursseja tuhlata.

    Oiva aloitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on se kääpiökieli, huomaatko?

    Suomea pitäisi suojella paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi ei....huh.

    Torjuntavoitto saatiin aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tykkää alistaa itseään ja leikkiä marttyyriä, uhriutua.

    Hirveää itseruoskintaa ja omaan jalkaan ampumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja vielä kummempaa on syyttää siitä ruotsinkieltä.

    Järjenköyhyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennon väite et joutuu "palvelijaksi" kun osaa ruotsia, on hauska.

    Raukka fenno, ain valmis uhriutumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuvitella edustavansa suomenkielisiä.

    Edustavat pönttöpäitä ry.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika vähän ihmiset matkustelevat mihinkään, valtaosa on ja pysyy täällä ja lähialueilla, ja suomi ja ruotsi on silloin tärkeimpiä kieliä osata.

    Tuo on totuus, ei siinä mitään portugalia tai serbokroatiaa tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä jossain kaukana harhoissaan.....

    Palstahäiriköinti työnään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siirryit toiseen asiaan, kun faktat lyötiin esiin.

    Väistelyä, kun ei pärjätä faktoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pietariin håkaniparka.

    Henkiseen kotiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma kun aktiivin mielestä VAIN ruotsia osaamalla on 'palvelija'.

    Uhriutuminen on kivaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun itsetunto on surkea, ja aktiivilla se on, niin uhriutuminen on helppoa.

    Ressukoita, niinpä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin koko elämä on yhtä väärinkäsitystä.

    Aktiivi on eksynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue sisäistäen, jos osaat.

    Eihän se onnaa, ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on totuus, ei siinä mitään portugalia tai serbokroatiaa tarvita.

    Eipä juurikaan, ei-

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Edes WC-paperia ei voi ostaa ilman ruotsia :-)

    Vessapaperiin juttusi pyyhitäänkin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ja englanti on uhkaamassa sitä.

    Englantia ei pitäisi suosia niin paljon kuin nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä.

    Aloitusta kelpaa toistaa.

    Äänestä

  • Joka päivä eri kieliä opiskellaan Suomessa.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "On etua osata suomi ja ruotsi."

    Enemmän on etua osata suomi ja portugali.

    ....portugali....heh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea pitäisi suojella paremmin.

    Pitäisi todellakin.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ja englanti on uhkaamassa sitä.

    Miksei aktiivi huomaa tätä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vessapaperiin juttusi pyyhitäänkin...

    Oletko niitä vatsastapuhujia?

    :-)))))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulutusnosto.

    Kertausta, opetusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Se on totta,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä avausteksti, vai mitä?

    Tyrmäävää tekstiä aktiiville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennomaanin paha olo on kummaa.

    Terapiaa hakee täältä ololleen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi ja ruotsi on kannattavimmat kielet osata.

    Se on taivaan tosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sanaakaan suomen puolustamiseksi fenno ole sanonut, todella kummallista.

    Fennomaania kiinnostaa riitely, ei muu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sanaakaan suomen puolustamiseksi fenno ole sanonut, todella kummallista.

    Aitosuomalaisuus/fennoismi on epäsuomalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjää osataan ihan tarpeeksi, ja kauppaa sinnepäin suomalaiset ovat tehneet yli sata vuotta ilman kieliongelmia, kielestä ei ole kiinni ollut koskaan.

    Näinhän asia on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hirveää itseruoskintaa ja omaan jalkaan ampumista.

    Sitä fennomaani harrastaa kovin innokkaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ja englanti on uhkaamassa sitä.

    Aivan totta, eng on uhka.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Kumpi on kannatavampaa? 😂"

    Tietenkin ruotsi, sillä ruotsi on tie hankkeniin :-)

    Aloitus on asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä avausteksti, vai mitä?

    On asiallinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertausta, opetusta.

    Niinpä, fennolle tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jankutus pakkoruotsista vie sekavaksi.

    Aivan varmasti, aktiivi todistaa sen joka päivä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, fennolle tietoa.

    Fennomaani saa hyvää tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Se on huonompi juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylivoimaisesti eniten hyödylliset kielet.

    Kiitos tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaajalla on eniten vaihtoehtoja työnhaussa.

    Se on fakta joka pitää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perustuslaki on selvä kieliasiassa.

    Kyllä, koska tulkinta siitä on selkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiiville täytyy toistaa tarpeeksi monesti.

    Eli, nosto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uhriutuminen on kivaa?

    5%+saa+fennon+uhriutumaan+aktiivisesti....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea pitäisi suojella.

    Ehdottomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On niin helppoa ymmärtää väärin.

    Fennomaani muuta osaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma kun aktiivin mielestä VAIN ruotsia osaamalla on 'palvelija'.

    Uhriutuminen valikoivasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei pysty perustelemaan miksi ruotsin sijaan pitäisi opiskella venäjää.

    Ehkä Putin pitää hakea siihen hommaan?....fennomaani hakee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sanaakaan suomen puolustamiseksi fenno ole sanonut, todella kummallista.

    Vihaa omaansa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja en todellakaan ole enkä ole ollut mikään ruotsinkielisten palvelija koskaan, vaikka osaan ruotsia koulun ansiosta.

    Aktiiviparka tykkää uhriutua aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekoilua ja spammia aktiivilta.

    Sitä se on....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja vielä kummempaa on syyttää siitä ruotsinkieltä.

    Olkiukko on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi kaipaa pois?

    Suomi on väärä maa aktiiville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän aktiivi ymmärrä mitään normaalia, vain "pakkoruotsin".

    Juuri näin, maanisella raivolla.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "On etua osata suomi ja ruotsi."

    Enemmän on etua osata suomi ja portugali.

    Joo, kylläpä niin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennomaani saa hyvää tietoa.

    Tieto on valtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin koko elämä on yhtä väärinkäsitystä.

    Kun elää menneisyydessä asennevammoineen, niin nykyisyys menee kieroksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi on hyvä uhriutumaan...

    Tosi mainio ja myös alistuminen onnistuu hienosti kieliaktiivilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Så kan det vara.

    Möjligen....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennomaani muuta osaakaan.

    Ei kai....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, tässä selvennystä, eli vastaus.

    Niinpä, selvennetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiiville täytyy toistaa tarpeeksi monesti.

    Sitä tehden....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on aina ollut vapaus opiskella.

    Ja se on hieno asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistutus siitä on paikallaan.

    Siitäkin voi muistuttaa, juu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyrmäävää tekstiä aktiiville.

    Totuus siinä on, ei muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eniten on hyötyä ruotsista.

    Selkeesti eniten, se on totuus.,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä ei pärjää Suomessa missään, ruotsilla ja suomella kaikkialla.

    Juuri noin, todellisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi fiksua osata kansalliskielet.

    Todellakin, hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä tehden....

    Jees.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menneisyyden haamuja jahtaavat.

    Niitäkin kaiken lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä naurata.

    Aktiivi on humoristi....:-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekoilua ja spammia aktiivilta.

    Sillä on kova homma....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, aivan selvä.

    Täysin selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä sitäkään tietenkään.

    Väärinkäsitystä aivan kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edustavat pönttöpäitä ry.

    Ja niiltä tuet vietiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei pysty perustelemaan miksi ruotsin sijaan pitäisi opiskella venäjää.

    Venäjää ei tarvita oikeesti juuri lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, tässä selvennystä, eli vastaus.

    Aloitus kertoo kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistutus siitä on paikallaan.

    Muitakin on opiskeltu kuin kotimaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä fennomaani harrastaa kovin innokkaasti.

    Haukkuu myös väärää puuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsia osaava on hyvässä asemassa.

    Se on muuten aivan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kannattavaa venäjän osaamisella saa? Kerro kaikille?

    Ei mitään...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huuhaata levität sinä, ei muut.

    Sitä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tieto on valtaa.

    Sitä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Torjuntavoitto saatiin aikoinaan.

    Taas sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea pitäisi suojella toissaan.

    Toivotaan heräämistä yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennon väite et joutuu "palvelijaksi" kun osaa ruotsia, on hauska.

    Alistumistarve?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on taivaan tosi.

    Totta on myös avaus.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ruotsin osaajia ei ole koskaan tarpeeksi ja kauppaa Ruotsiin ei voi tehdä ilman ruotsia? 😂

    Tietoa pukkaa nyt:

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sekin kannattavaa, mut ruotsin on paljon kannattavampaa.

    Suomen jälkeen on ruotsi selvästi hyödyllisin.

    Äänestä

Tarpeettoman+ruotsin+tilalta+vois+opetella+jonkin+hyödyllisen+kielen+.Alle+5%:tin+kääpiökielen+pakko-opetusta+perustellaan+suomalaisille+sillä+että+meidän+täytyy+pystyä+palvelemaan+suomenruotsinkielisiä+ruotsinkielellä+jos+he+näiin+haluavat++.Sen+vuoksi+se+on+niin+ehdottoman+tärkeää+suomalaisille+.

3Äänestä
  • Onko jo sadas kerta tuota samaa roskaa kirjoitat? Osaat takuulla unissaskin...:-)

    1Äänestä

  • Todella tarpeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko jo sadas kerta tuota samaa roskaa kirjoitat? Osaat takuulla unissaskin...:-)

    Onko siinä totuuden lukemissessa jokin ongelma?

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Onko siinä totuuden lukemissessa jokin ongelma?

    Sinäpä sen tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäpä sen tiedät.

    Usko siis minua :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Usko siis minua :-)

    Uskotaan uskotaan....usko vaan.

    Äänestä

  • Propagandasi hiipuu...

    Äänestä

  • Voi, ressukkaa, kyllä on kovaa....

    Äänestä

Englanti ja ruotsi ovat käyttökelpoisimmat suurimmalle osalle suomalaisista. Saksa, venäjä, ranska ja kiina sen jälkeen. Olisiko espanjakin korkealla lomakielenä.

2Äänestä
  • Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Du kan visst ingendera och finskan löper lite si och så?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    "Saa parempaa kohtelua" Siitä se kenkä puristaakin, jankuttajaa on kiusattu kielen takia?

    Tuo on kylläkin ihan koeteltua paskapuhetta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    Aika ikävää tuollainen propagandan levitys.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Saa parempaa kohtelua" Siitä se kenkä puristaakin, jankuttajaa on kiusattu kielen takia?

    Ja nyt aktiivi kiusaa kaikkia täällä.

    Joka päivä tarvitsee ruotsia Suomessa.

    Aktiivi on huomattavan kova jankkaamaan.

    Aktiivi tekee propagandaotsikon ja nostelee sitä sitten. Hohhoijaa.

    Pakkoruotsiotsikoita spammataan.

    Äänestä

  • Kyllä, kaikkien osaamisesta on hyötyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ikävää tuollainen propagandan levitys.

    Hän ei osaa muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tekee propagandaotsikon ja nostelee sitä sitten. Hohhoijaa.

    Ei asiallista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja nyt aktiivi kiusaa kaikkia täällä.

    Yrittäen tuhota palstan spammilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    Hahhah, onpas koeteltua....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tekee propagandaotsikon ja nostelee sitä sitten. Hohhoijaa.

    Selvä strategia on.

    Äänestä

  • "Olisiko espanjakin korkealla lomakielenä."

    Tämä onkin hyvä pointtti.

    Kuinka moni tarvitsee roturuotsia lomakielenä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tekee propagandaotsikon ja nostelee sitä sitten. Hohhoijaa.

    Tätä on jatkunut jo kauan, kauan.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Olisiko espanjakin korkealla lomakielenä."

    Tämä onkin hyvä pointtti.

    Kuinka moni tarvitsee roturuotsia lomakielenä?

    Oletko hieman pönttö. (retorinen)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    Nyt on paksua kamaa, naurattaa. Lisää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    Koeteltua propagandaa, joo.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Olisiko espanjakin korkealla lomakielenä."

    Tämä onkin hyvä pointtti.

    Kuinka moni tarvitsee roturuotsia lomakielenä?

    Rasistia kiinnostaa rotuasiat kokajan....räkärasisti.

    Oliko tämä olkiukko :-)
    Vai halusitko muistuttaa kaikille, että Freudenthal-mitali on nykypäivää.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Olisiko espanjakin korkealla lomakielenä."

    Tämä onkin hyvä pointtti.

    Kuinka moni tarvitsee roturuotsia lomakielenä?

    Oletko rasistikin, kaiken muun lisäksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko rasistikin, kaiken muun lisäksi?

    Freudenthal-mitalia minulla ei ole.

    Mutta yritän kovempaa :-))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Oliko tämä olkiukko :-)
    Vai halusitko muistuttaa kaikille, että Freudenthal-mitali on nykypäivää.

    Junttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selvä strategia on.

    Taktiikka on loputon jankutus idioottimaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Junttia.

    Täytyy olla aina juntti , ett' yllä'oitää mpista rotuopillista muinaisjäännettä.

    Kannattaa lukea Tapio Tammisen kirja, niin selviää kuinka syvällä ollaan (suomen)ruotsalaisessa perinnössä, kun puhutaan Freudenthal-mitallista.

    Äänestä

  • Suunnilleen noinhan asia on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ikävää tuollainen propagandan levitys.

    Ei niistä muuhun ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tekee propagandaotsikon ja nostelee sitä sitten. Hohhoijaa.

    Vastataan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taktiikka on loputon jankutus idioottimaisesti.

    Siltä näyttää.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastataan.

    Köniin fennolle.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä koeteltu totuus:

    Suomalaiset eivät tarvitse ruotsia missään. Ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ruotsissa käydessäänkin suomalainen pärjää paremmin sillä rallienglannillaan kuin tönkköruotsillaan. Ja saa kaupan päälle vielä parempaa kohtelua ruotsalaisilta. Piste.

    B-shit.

    Äänestä

  • Baski onkin yksi vanhimmista kielistä.

    Espanja suhtautuu baskeihin kuten Ruotsi suomalaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäen tuhota palstan spammilla.

    Ja naurettavilla uusilla aloituksilla.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Täytyy olla aina juntti , ett' yllä'oitää mpista rotuopillista muinaisjäännettä.

    Kannattaa lukea Tapio Tammisen kirja, niin selviää kuinka syvällä ollaan (suomen)ruotsalaisessa perinnössä, kun puhutaan Freudenthal-mitallista.

    Juha Hurme on oikeassa: opetelkaa ruotsia, juntit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juha Hurme on oikeassa: opetelkaa ruotsia, juntit.

    ja dorkat :-)

    Kannattaa lukea, kyllä, oppii erottamaan propagandan paremmin.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Baski onkin yksi vanhimmista kielistä.

    Espanja suhtautuu baskeihin kuten Ruotsi suomalaisuuteen.

    Puujalkavitsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puujalkavitsi?

    onkos sekin jo koronan oire?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka päivä tarvitsee ruotsia Suomessa.

    Se on tosi ja fennomaanin kauhua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Saa parempaa kohtelua" Siitä se kenkä puristaakin, jankuttajaa on kiusattu kielen takia?

    Aktiivin heikohko itsetunto saa aikaan jankutusta netissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi on huomattavan kova jankkaamaan.

    On se kova.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi tekee propagandaotsikon ja nostelee sitä sitten. Hohhoijaa.

    Annetaan maistaa omaa lääkettään pirulaisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa lukea, kyllä, oppii erottamaan propagandan paremmin.

    Fennopropaganda on naurettavaa hölmöilyä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Oliko tämä olkiukko :-)
    Vai halusitko muistuttaa kaikille, että Freudenthal-mitali on nykypäivää.

    Tule tähän aikaan jo, nyt on 2020.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tule tähän aikaan jo, nyt on 2020.

    Freudenthal2020 -rahasto pitää siis avata :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Annetaan maistaa omaa lääkettään pirulaisen.

    Juuh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka päivä tarvitsee ruotsia Suomessa.

    Joka ikinen päivä, se on totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koeteltua propagandaa, joo.

    Sitähän fennot pukkaa.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Baski onkin yksi vanhimmista kielistä.

    Espanja suhtautuu baskeihin kuten Ruotsi suomalaisuuteen.

    Eikö Ruotsi anna meille itsenäisyyttä? Voi, gauheeta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö Ruotsi anna meille itsenäisyyttä? Voi, gauheeta.

    Ei anna.
    Pääosin ollut käsi ojossa.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Freudenthal-mitalia minulla ei ole.

    Mutta yritän kovempaa :-))))))))))))))))))))))))

    Järkiintyä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkiintyä?

    Järki ei ole Freudenthal-mitalin jakoperusteissa.
    Ainakaan puoltavana teemana.

    Tämän huomaa kun katsoo Freukkajätkä-Lipposen esiintymisiä :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juha Hurme on oikeassa: opetelkaa ruotsia, juntit.

    Aivan nappiin tokaistu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan nappiin tokaistu.

    Junteille ruotsi on varmasti hyvä valinta.

    Sivistyneille fennomaaneille ei niinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taktiikka on loputon jankutus idioottimaisesti.

    Jankuttaisvat edes jotain järkevää, mut ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäen tuhota palstan spammilla.

    Haluaa kai palstan sulkemista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän ei osaa muuta.

    Joka päivä jotain tuollaista fennomaani heittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi on huomattavan kova jankkaamaan.

    Pelko aiheuttaa vaikka mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köniin fennolle.....

    Laitetaan, joo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitetaan, joo.

    Aktiivisesti vastaan fennon valheita.

    Äänestä

Tyypilistä svekopropagandaa taas, Tuota on kuultu aina.

Että "lukekaapa kiltisi suomalaiset se pakkoruotsinne, niin sen jälkeen saatte opiskella vaikka satoja kieliä ihan rauhassa."!? ;-)

En jaksa alkaa edes väittämään noin nauretaavaa argumenttia vastaan...

2Äänestä
  • Kun totuus sattuu, ei se poistu kutsumalla sitä 'propagandaksi'. Suomalaiset tietävät paremmin, kuin kieliaktiivit, siksi ei aktiivien pakkoruotsialoitekaan saa nimiä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun totuus sattuu, ei se poistu kutsumalla sitä 'propagandaksi'. Suomalaiset tietävät paremmin, kuin kieliaktiivit, siksi ei aktiivien pakkoruotsialoitekaan saa nimiä.

    Niinpä, koululaisten vanhemmat valitsevat lapsilleen kieliä, eivätkä piittaa kieliaktiivien propagandasta. Suosituimmat "valinnaiset" kielet ovat ranska, saksa ja ruotsi (englannin jälkeen).

    Tekeekö se ruotsista valinnaisen että sen "kerkiää" valita ennen kuin se tulee pakollisena vastaan?

    Miksi ruotsin pitäisi olla valinnainen? Ei mitään syytä sellaiseen.

    Miksi sen pitäisi olla pakollinen?

    2Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Miksi sen pitäisi olla pakollinen?

    Sille on hyvät perusteet, aivan niinkuin muillekin oppivelvollisuusaineille.

    4Äänestä

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    No se taas riippuu että mitä me uskonnon opetuksella tarkoitamme!

    Nykyäänhän uskonnon opetus ei taida olla pelkästään kristinuskoon perustuvaa "tunnustuksellista" opetusta VAAN se käsittää "kaikki" uskonnot niiden historiat, tavoitteet, opetuksen, jne. ainakin jollain tasolla.

    Onhan se nyt "miljoona kertaa" hyödyllisempää opettaa ihmisille perusteet siitä mitä ja miten toisessa kulttuurissa ja uskonnossa asioita ajatellaan, nämä asiat kun sentään pätevät maailmanlaajuisesti TOISIN kuin ruotsinkieli josta on näennäistä hyötyä VAIN täällä pohjolassa.

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    "TOISIN kuin ruotsinkieli josta on näennäistä hyötyä VAIN täällä pohjolassa."

    Miten kielen osaaminen voi olla "näennäistä" hyötyä?

    Kielen osaamisesta on aina SUORA hyöty. Suomessa on 10 000 työpaikkoja, joissa hyötyy suoraan ruotsin kielestä. Pohjoismaissa ruotsi on pääkieli, ja sillä pääsee jo hyvään alkuun, kun menee vaikkapa Norjaan töihin.

    Ruotsista on nimenomaan hyötyä täällä Suomessa. Mitä kieliaktiivi ajaa takaa, kun haluaa meidän sensijaan oppivan saksaa tai ranskaa, ei niillä Suomessa juuri mitään tee, haluaako aktiivi aktiivisesti suomalaisten muuttavan pois täältä? Mitähän järkeä ja logiikkaa siinä on? Opetetaan kaikille kieltä josta ei ole hyötyä muualla kuin siellä missä sitä käytetään?
    Hienoa aktiivi, Suomi tyhjäksi ja nopeasti...

    Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä kuin Euroopassa yleensä, eli miksi opiskella ruotsia kun "samat asiat" voi hoitaa englannin kielellä!

    Sen sijaan manner Euroopassa on hyvin yleistä että "sivukylillä" ei puhuta ja/tai ymmärretä englantia. Suomen kannalta olisikin paljon järkevämpää että pakkoruotsi vaihdettaisiin "Pakko EU-kieleksi", eli mahdollisuuksien rajoissa ruotsin tilalla olisi mahdollista opiskella jotain muuta virallista EU-kieltä.

    Tätä ruotsin kielen tarvetta on nyt turha perustella millään kauppapolitiikalla sillä tässäkin ketjussa on todettu että venäjän suuntaan kauppa on aina käynyt hyvin vaikka venäjän osaaminen on suomessa aika vähäistä!

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Det stämmer inte alls.

    Eipä tässä sitten muuta kuin aletaan värkkäämään kansalaisaloitetta pakkoruotsin vaihtamiseksi "pakko EU-kieleksi".

    Koska pakkoruotsin kannattajat elävät vielä menneisyydessä ja ovat keskimääräistä yksinkertaisempia NIIN selvyyden vuoksi sanottakoon että tämä "pakko EU-kieli" pitää sisällään myös ruotsin kielen, eli halutessaan (ja jos koulussa sitä opetetaan) sitä voi kyllä opiskella jatkossakin aivan samoin kuin tähänkin asti.

    Näin toteutuisi paremmin myös poliitikkojemme hokema että suomi on osa Euroopan Unionia eikä vaan pelkästään osa Skandinaviaa!

    Eiköhän ne 'keskimääräistä yksinkertaisemmat' ole niitä, jotka ovat jo 3 kielialoitetta tehneet, mut ei vaan mene jakeluun ettei suomalaiset muuta kieltenopetusta. Varsinaista junttiutta.

    "Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä"

    Ei pärjää. Kaikissa maissa pärjää aina parhaiten sillä kielellä, joka sattuu olemaan maan valtakieli. Englantia käytetään toki työelämässä ja turismissa, mutta se on eri asia.

    Onko sulla peruskoulukin vielä pahasti kesken kun et osaa edes suomen kieltä lukea tai ymmärtää? Sä pätkäset lauseen keskeltä poikki ja alat siitä vääntämään jotain vitsiä! Kyllä käy epätoivoiseksi nämä kommentit!!!

    Minä kirjoitin että "Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä kuin Euroopassa yleensä,".

    Jos tätä ei ymmärrä niin taidatkin kuulua huomattavasti keskimääräistä yksinkertaisempiin pakkoruotsin kannattajiin.

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Pakkoruotsi on täysin kylmänsodan takia olemassa. Kekkonen halusi vuonna 1968 liittää Suomea ja suomalaisia näkyvämmin länteen ja se tapahtui esimerkiksi ruotsin kielen pakollistamisella. Ruotsin kielen hyöty suomalaiselle on erittäin pieni, koska kieltä ei käytetä Suomessa merkittävästi lainkaan (länsi-rannikkollakin pärjää Suomen kielellä). Yleinen perusta pakkoruotsille on, että koskaan ei voi tietää minne menee töihin tai opiskelemaan ja se paikka voi olla Ruotsi, mutta se paikka ei missään nimessä voi olla Venäjä, Balttiat tai mikään muu Euroopan valtio, se ei vain missään todellisuudessa ole mahdollista 'sarkasmia'.

    Maailmassa on muitakin kieliä kuin Ruotsi ja juuri käytetympien ja tärkeämpien kielien opiskelu on Suomessa ja maasta riippuen aina tärkeämpää, kuin pelkästään naapurimaiden.

    sää ja sun kekkonen

    "Yleinen+perusta+pakkoruotsille+on,+että+koskaan+ei+voi+tietää+minne+menee+töihin+tai+opiskelemaan+ja+se+paikka+voi+olla+Ruotsi,"Ruotsin+pakollisuus+ei+perustu+tähän,+vaan+siihen,+että+tosiasiallisesti+työpaikoissa+kysytään+ruotsin+kieltä+Suomessa.+Kyse+ei+ole+siis+jostakin+hypoteettisesta+tilanteesta,+jossa+henkilö+mahdollisesti+0,1%+todennäköisyydellä+menee+Ruotsiin+töihin.+Ei,+kyse+on+paljon+tavanomaisemmasta+tilanteesta+Suomessa.+Työnantaja+mielellään+palkkaa+myös+yksityisellä+puolella+henkilön,+jolla+on+kahden+kotimaisen+kielen+taito+(englannin+lisäksi).

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Tarkoituksena oli tuoda ilmi yleisiä argumentteja ruotsin kielin puolustamiseksi pakollisena Suomessa, joita kuulen itse muilta ihmisiltä, jos keskustelemme Ruotsin kielestä, eikä niinkään virallisia syitä Ruotsin kielelle. Kuulen yleisesti puolustavia argumentteina kuten "Kaksikielisyys on rikkaus", Ruotsin kielen taito on hyödyllinen kun puhutaan ruotsin kielisten kanssa. Saksa on hyödyllinen kun puhutaan saksalaisten kanssa. Kaikki kielet ovat tällä perusteella rikkauksia, olkoonkin, että ruotsia puhuu vain hyvin pieni määrä ihmisiä verrattuna, vaikka Venäjään, joka on toinen naapuri maistemma. Toinen hyvin yleinen keskusteluissa ilmenevä väite on "Perustuslaissa sanotaan Ruotsin olevan Suomen virallinen kieli", väite on totta mutta perustuslaissa ei sen sijaan sanota mitään siitä, että jokaisen suomalaisen täytyisi opiskella ruotsia.

    Ei Perustuslaissa virallisista puhuta, vaan kansalliskielistä ja ne ovat suomi ja ruotsi. Siellä on myös mainittu vaatimus saada molemmilla kielillä palvelut ja kun katsotaan et kielten oppivelvollisuus varmistaa palvelut, niin siinä se yhteys Perustuslakiin on. Tasapuolisuusvaatimuksesta ei voi tinkiä.

    "Kuulen yleisesti puolustavia argumentteina kuten "Kaksikielisyys on rikkaus","

    Missä kuulet muka tällaisia argumentteja - et ainakaan tällä palstalla.

    Kaksikielisyys on kahden äidinkielen omaamista. Kukaan ei ole vaatinut tällä palstalla ihmisiä ryhtymään kaksikielisiksi. Ruotsin kielen opiskelua on puollettu sillä, että se on työelämässä englannin ja suomen jälkeen kysytyin kieli.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun totuus sattuu, ei se poistu kutsumalla sitä 'propagandaksi'. Suomalaiset tietävät paremmin, kuin kieliaktiivit, siksi ei aktiivien pakkoruotsialoitekaan saa nimiä.

    Få se. om det blir ens 3000 namn för initiativet.

    2Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    S-H voisi hieman ajtella mitä tekstailee tänne, tuollainen on aika noloa itsensä kannalta.

    Justiinhan palstalla todistetaan ihan vimmalla, kuinka UKK oli ruotsivastainen? Voi teitä sekopäitä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on täysin kylmänsodan takia olemassa. Kekkonen halusi vuonna 1968 liittää Suomea ja suomalaisia näkyvämmin länteen ja se tapahtui esimerkiksi ruotsin kielen pakollistamisella. Ruotsin kielen hyöty suomalaiselle on erittäin pieni, koska kieltä ei käytetä Suomessa merkittävästi lainkaan (länsi-rannikkollakin pärjää Suomen kielellä). Yleinen perusta pakkoruotsille on, että koskaan ei voi tietää minne menee töihin tai opiskelemaan ja se paikka voi olla Ruotsi, mutta se paikka ei missään nimessä voi olla Venäjä, Balttiat tai mikään muu Euroopan valtio, se ei vain missään todellisuudessa ole mahdollista 'sarkasmia'.

    Maailmassa on muitakin kieliä kuin Ruotsi ja juuri käytetympien ja tärkeämpien kielien opiskelu on Suomessa ja maasta riippuen aina tärkeämpää, kuin pelkästään naapurimaiden.

    Maassa on 300.000 työtöntä yms. ja joku itkee koulujen opetusta, huhhuh.

    2Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Jankkaa sä vaan, reppana.

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Kaikki oppiaineet ovat tarkkaan harkittuja, siksi koulut ovatkin pisakärkeä ja maailman parhaita Suomessa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki oppiaineet ovat tarkkaan harkittuja, siksi koulut ovatkin pisakärkeä ja maailman parhaita Suomessa.

    Miten Kepun ja RKP:n junailema lehmänkauppa jota yksikään asiantuntija ei suosittanut oli tarkkaan harkittu? Jos siis katsotaan tilannetta jonkun muun kuin RKP:n näkökulmasta? 😂

    Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Det stämmer inte alls.

    Joku ei millään ymmärrä, et kyse on tasa-arvoiseen kohteluun tähtäävästä opetuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tässä sitten muuta kuin aletaan värkkäämään kansalaisaloitetta pakkoruotsin vaihtamiseksi "pakko EU-kieleksi".

    Koska pakkoruotsin kannattajat elävät vielä menneisyydessä ja ovat keskimääräistä yksinkertaisempia NIIN selvyyden vuoksi sanottakoon että tämä "pakko EU-kieli" pitää sisällään myös ruotsin kielen, eli halutessaan (ja jos koulussa sitä opetetaan) sitä voi kyllä opiskella jatkossakin aivan samoin kuin tähänkin asti.

    Näin toteutuisi paremmin myös poliitikkojemme hokema että suomi on osa Euroopan Unionia eikä vaan pelkästään osa Skandinaviaa!

    Kyllä ne 'menneisyydessä' eläjät ovat niitä freudendthaalista huutelevia juntteja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Perustuslaissa virallisista puhuta, vaan kansalliskielistä ja ne ovat suomi ja ruotsi. Siellä on myös mainittu vaatimus saada molemmilla kielillä palvelut ja kun katsotaan et kielten oppivelvollisuus varmistaa palvelut, niin siinä se yhteys Perustuslakiin on. Tasapuolisuusvaatimuksesta ei voi tinkiä.

    Kertaus on opintojen äiti.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    Pointtisi ovat ohihuitaisuja, ja kärjettömiä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on täysin kylmänsodan takia olemassa. Kekkonen halusi vuonna 1968 liittää Suomea ja suomalaisia näkyvämmin länteen ja se tapahtui esimerkiksi ruotsin kielen pakollistamisella. Ruotsin kielen hyöty suomalaiselle on erittäin pieni, koska kieltä ei käytetä Suomessa merkittävästi lainkaan (länsi-rannikkollakin pärjää Suomen kielellä). Yleinen perusta pakkoruotsille on, että koskaan ei voi tietää minne menee töihin tai opiskelemaan ja se paikka voi olla Ruotsi, mutta se paikka ei missään nimessä voi olla Venäjä, Balttiat tai mikään muu Euroopan valtio, se ei vain missään todellisuudessa ole mahdollista 'sarkasmia'.

    Maailmassa on muitakin kieliä kuin Ruotsi ja juuri käytetympien ja tärkeämpien kielien opiskelu on Suomessa ja maasta riippuen aina tärkeämpää, kuin pelkästään naapurimaiden.

    Täysin järjetöntä ja todellisuudenvastaista historian vääristelyä ja propagandaa joku yrittää faktana tarjota palstan väelle, turha luulo et kukaan uskoisi tuollaista.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekeekö se ruotsista valinnaisen että sen "kerkiää" valita ennen kuin se tulee pakollisena vastaan?

    Valittu on jo paljon ennemmin, vaaleissa äänestyksellä. Mieti sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Få se. om det blir ens 3000 namn för initiativet.

    Nimiä ei tullut lähellekään tarpeeksi, aloite ei pääse eduskunnan käsittelyyn ja vaikka olisi päässytkin se olisi hylätty, koska koulujen opetuksessa ei ole moittimista, Pisa pisteetkin todistavat tätä.

    2Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Onneksi hååkanit ei päätä asioista.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi hååkanit ei päätä asioista.

    Seuraavien vaalien jälkeen Persut päättävät asioista ja kuka tietää vaikka Sven-Håkan olisi hallitksen kieli-, opetus- ja kulttuuriministeri 😂

    Pääset pois sieltä kaatopaikan vaksin hommista...ohhohhooo.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääset pois sieltä kaatopaikan vaksin hommista...ohhohhooo.

    Mutta kuka sinulle pitää siellä seuraa sen jälkeen? 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on täysin kylmänsodan takia olemassa. Kekkonen halusi vuonna 1968 liittää Suomea ja suomalaisia näkyvämmin länteen ja se tapahtui esimerkiksi ruotsin kielen pakollistamisella. Ruotsin kielen hyöty suomalaiselle on erittäin pieni, koska kieltä ei käytetä Suomessa merkittävästi lainkaan (länsi-rannikkollakin pärjää Suomen kielellä). Yleinen perusta pakkoruotsille on, että koskaan ei voi tietää minne menee töihin tai opiskelemaan ja se paikka voi olla Ruotsi, mutta se paikka ei missään nimessä voi olla Venäjä, Balttiat tai mikään muu Euroopan valtio, se ei vain missään todellisuudessa ole mahdollista 'sarkasmia'.

    Maailmassa on muitakin kieliä kuin Ruotsi ja juuri käytetympien ja tärkeämpien kielien opiskelu on Suomessa ja maasta riippuen aina tärkeämpää, kuin pelkästään naapurimaiden.

    'Maailmassa on muitakin kieliä kuin ruotsi" Onko joku väittänyt muuta?
    Tässä asiahuomautus; maailmassa on oikeitakin ongelmia, 'pakkoruotsi' ei kuulu niihin.

    2Äänestä

  • Kieliaktiivilla on paljon tekemistä itsensä kehittämisessä normaaliksi kansalaiseksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsista on nimenomaan hyötyä täällä Suomessa. Mitä kieliaktiivi ajaa takaa, kun haluaa meidän sensijaan oppivan saksaa tai ranskaa, ei niillä Suomessa juuri mitään tee, haluaako aktiivi aktiivisesti suomalaisten muuttavan pois täältä? Mitähän järkeä ja logiikkaa siinä on? Opetetaan kaikille kieltä josta ei ole hyötyä muualla kuin siellä missä sitä käytetään?
    Hienoa aktiivi, Suomi tyhjäksi ja nopeasti...

    Ruotsin osaamisesta eniten hyötyä.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    Se on sun, ei muiden ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Sitä se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertaus on opintojen äiti.

    Se on totta....

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    Missä ovat perustelusi? Muut osaavat, sinä et.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki oppiaineet ovat tarkkaan harkittuja, siksi koulut ovatkin pisakärkeä ja maailman parhaita Suomessa.

    Aktiivin ymmärrys huonoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Hassuja aktiiveja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei millään ymmärrä, et kyse on tasa-arvoiseen kohteluun tähtäävästä opetuksesta.

    Naurava-håkan ei ole oikein hoksusta kotoisin....öh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieliaktiivilla on paljon tekemistä itsensä kehittämisessä normaaliksi kansalaiseksi.

    Niin totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Få se. om det blir ens 3000 namn för initiativet.

    Nära på det.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun totuus sattuu, ei se poistu kutsumalla sitä 'propagandaksi'. Suomalaiset tietävät paremmin, kuin kieliaktiivit, siksi ei aktiivien pakkoruotsialoitekaan saa nimiä.

    Tuon yhden pöllön teksit tunnistaa jo....hölmö ku mikä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maassa on 300.000 työtöntä yms. ja joku itkee koulujen opetusta, huhhuh.

    Suhteellisuudentaju kateissa.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Miten Kepun ja RKP:n junailema lehmänkauppa jota yksikään asiantuntija ei suosittanut oli tarkkaan harkittu? Jos siis katsotaan tilannetta jonkun muun kuin RKP:n näkökulmasta? 😂

    Lehmänkauppaa on kaikki politiikka, ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän ne 'keskimääräistä yksinkertaisemmat' ole niitä, jotka ovat jo 3 kielialoitetta tehneet, mut ei vaan mene jakeluun ettei suomalaiset muuta kieltenopetusta. Varsinaista junttiutta.

    Se onneton yhdistys asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Perusteetonta ja typerää jankutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Hieno kehotus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tässä sitten muuta kuin aletaan värkkäämään kansalaisaloitetta pakkoruotsin vaihtamiseksi "pakko EU-kieleksi".

    Koska pakkoruotsin kannattajat elävät vielä menneisyydessä ja ovat keskimääräistä yksinkertaisempia NIIN selvyyden vuoksi sanottakoon että tämä "pakko EU-kieli" pitää sisällään myös ruotsin kielen, eli halutessaan (ja jos koulussa sitä opetetaan) sitä voi kyllä opiskella jatkossakin aivan samoin kuin tähänkin asti.

    Näin toteutuisi paremmin myös poliitikkojemme hokema että suomi on osa Euroopan Unionia eikä vaan pelkästään osa Skandinaviaa!

    Sama asiahan tuo on, eu ja skandinavia.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Mielipide se on tuokin, ok.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    S-H voisi hieman ajtella mitä tekstailee tänne, tuollainen on aika noloa itsensä kannalta.

    Munausten mestari, oikeesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Älytöntä ja turhaa.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Miten Kepun ja RKP:n junailema lehmänkauppa jota yksikään asiantuntija ei suosittanut oli tarkkaan harkittu? Jos siis katsotaan tilannetta jonkun muun kuin RKP:n näkökulmasta? 😂

    Tuota samaa olet jankuttanut joka paikassa, osta elämä.

    Äänestä

  • Fennomaanit ovat väärässä taas.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    Kumma oletus tärkeistä oppiaineista sivistyksen ja kulttuurin saralla.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Miksi sen pitäisi olla pakollinen?

    Service, juu nou

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sille on hyvät perusteet, aivan niinkuin muillekin oppivelvollisuusaineille.

    "Sille on hyvät perusteet, aivan niinkuin muillekin oppivelvollisuusaineille."

    Allardtin - Taxellin paradoksi ei taida kuulua Hankkenin oppimäärään :-))))))

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Service, juu nou

    Perustuslaki. Jep.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perustuslaki. Jep.

    ei ku Service :-)

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Ääripersun äärihölmöilyä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin järjetöntä ja todellisuudenvastaista historian vääristelyä ja propagandaa joku yrittää faktana tarjota palstan väelle, turha luulo et kukaan uskoisi tuollaista.

    Juntit kielifennot surkeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei millään ymmärrä, et kyse on tasa-arvoiseen kohteluun tähtäävästä opetuksesta.

    Juuri näin se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on täysin kylmänsodan takia olemassa. Kekkonen halusi vuonna 1968 liittää Suomea ja suomalaisia näkyvämmin länteen ja se tapahtui esimerkiksi ruotsin kielen pakollistamisella. Ruotsin kielen hyöty suomalaiselle on erittäin pieni, koska kieltä ei käytetä Suomessa merkittävästi lainkaan (länsi-rannikkollakin pärjää Suomen kielellä). Yleinen perusta pakkoruotsille on, että koskaan ei voi tietää minne menee töihin tai opiskelemaan ja se paikka voi olla Ruotsi, mutta se paikka ei missään nimessä voi olla Venäjä, Balttiat tai mikään muu Euroopan valtio, se ei vain missään todellisuudessa ole mahdollista 'sarkasmia'.

    Maailmassa on muitakin kieliä kuin Ruotsi ja juuri käytetympien ja tärkeämpien kielien opiskelu on Suomessa ja maasta riippuen aina tärkeämpää, kuin pelkästään naapurimaiden.

    Kylmän sotasi voisit lopettaa, ei se auta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Luetun sisäistäminen ontuu fennomaanilla?

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    Oppiaineet mielikuvitusta? Herää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekeekö se ruotsista valinnaisen että sen "kerkiää" valita ennen kuin se tulee pakollisena vastaan?

    Kerkiää, kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun totuus sattuu, ei se poistu kutsumalla sitä 'propagandaksi'. Suomalaiset tietävät paremmin, kuin kieliaktiivit, siksi ei aktiivien pakkoruotsialoitekaan saa nimiä.

    Se aloite oli hölmöilyä kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Maailmassa on muitakin kieliä kuin ruotsi" Onko joku väittänyt muuta?
    Tässä asiahuomautus; maailmassa on oikeitakin ongelmia, 'pakkoruotsi' ei kuulu niihin.

    Pakkokiina, pakkoespanja jne. Kielet ovat vain kieliä.

    Äänestä

  • Hymiö paljastaa palstan vakiohäirikön, samaa soopaa jo kauan spammannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän ne 'keskimääräistä yksinkertaisemmat' ole niitä, jotka ovat jo 3 kielialoitetta tehneet, mut ei vaan mene jakeluun ettei suomalaiset muuta kieltenopetusta. Varsinaista junttiutta.

    Maaninen kielifenno ei tajua missä mennään.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Miksi sen pitäisi olla pakollinen?

    Miksi sen pitäisi olla vapaaehtoinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä kuin Euroopassa yleensä, eli miksi opiskella ruotsia kun "samat asiat" voi hoitaa englannin kielellä!

    Sen sijaan manner Euroopassa on hyvin yleistä että "sivukylillä" ei puhuta ja/tai ymmärretä englantia. Suomen kannalta olisikin paljon järkevämpää että pakkoruotsi vaihdettaisiin "Pakko EU-kieleksi", eli mahdollisuuksien rajoissa ruotsin tilalla olisi mahdollista opiskella jotain muuta virallista EU-kieltä.

    Tätä ruotsin kielen tarvetta on nyt turha perustella millään kauppapolitiikalla sillä tässäkin ketjussa on todettu että venäjän suuntaan kauppa on aina käynyt hyvin vaikka venäjän osaaminen on suomessa aika vähäistä!

    Venäjää osataan ihan tarpeeksi, ei lisätarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Få se. om det blir ens 3000 namn för initiativet.

    Det blev just det, räcker inte tyvärr.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kuulen yleisesti puolustavia argumentteina kuten "Kaksikielisyys on rikkaus","

    Missä kuulet muka tällaisia argumentteja - et ainakaan tällä palstalla.

    Kaksikielisyys on kahden äidinkielen omaamista. Kukaan ei ole vaatinut tällä palstalla ihmisiä ryhtymään kaksikielisiksi. Ruotsin kielen opiskelua on puollettu sillä, että se on työelämässä englannin ja suomen jälkeen kysytyin kieli.

    Eri kielet ovat rikkaus, se on selvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsista on nimenomaan hyötyä täällä Suomessa. Mitä kieliaktiivi ajaa takaa, kun haluaa meidän sensijaan oppivan saksaa tai ranskaa, ei niillä Suomessa juuri mitään tee, haluaako aktiivi aktiivisesti suomalaisten muuttavan pois täältä? Mitähän järkeä ja logiikkaa siinä on? Opetetaan kaikille kieltä josta ei ole hyötyä muualla kuin siellä missä sitä käytetään?
    Hienoa aktiivi, Suomi tyhjäksi ja nopeasti...

    Aktiivin logiikka ontuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se onneton yhdistys asialla.

    Yhdistys joutuu lopettamaan pian.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Mutta kuka sinulle pitää siellä seuraa sen jälkeen? 😂

    Aha, olet ihan yksin. Tee jotain sen eteen, itku ei auta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Fennomaani on täys tomppeli. Selvästi.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    Koita päästä eroon lapsellisesta pelleilystäsi, tuo on hassua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoituksena oli tuoda ilmi yleisiä argumentteja ruotsin kielin puolustamiseksi pakollisena Suomessa, joita kuulen itse muilta ihmisiltä, jos keskustelemme Ruotsin kielestä, eikä niinkään virallisia syitä Ruotsin kielelle. Kuulen yleisesti puolustavia argumentteina kuten "Kaksikielisyys on rikkaus", Ruotsin kielen taito on hyödyllinen kun puhutaan ruotsin kielisten kanssa. Saksa on hyödyllinen kun puhutaan saksalaisten kanssa. Kaikki kielet ovat tällä perusteella rikkauksia, olkoonkin, että ruotsia puhuu vain hyvin pieni määrä ihmisiä verrattuna, vaikka Venäjään, joka on toinen naapuri maistemma. Toinen hyvin yleinen keskusteluissa ilmenevä väite on "Perustuslaissa sanotaan Ruotsin olevan Suomen virallinen kieli", väite on totta mutta perustuslaissa ei sen sijaan sanota mitään siitä, että jokaisen suomalaisen täytyisi opiskella ruotsia.

    Olet hieman mutta kuitenkin väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tässä sitten muuta kuin aletaan värkkäämään kansalaisaloitetta pakkoruotsin vaihtamiseksi "pakko EU-kieleksi".

    Koska pakkoruotsin kannattajat elävät vielä menneisyydessä ja ovat keskimääräistä yksinkertaisempia NIIN selvyyden vuoksi sanottakoon että tämä "pakko EU-kieli" pitää sisällään myös ruotsin kielen, eli halutessaan (ja jos koulussa sitä opetetaan) sitä voi kyllä opiskella jatkossakin aivan samoin kuin tähänkin asti.

    Näin toteutuisi paremmin myös poliitikkojemme hokema että suomi on osa Euroopan Unionia eikä vaan pelkästään osa Skandinaviaa!

    Suomalaiset kyllä osaavat itse asiansa hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Toistoa fennomaani tarvitsee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsista on nimenomaan hyötyä täällä Suomessa. Mitä kieliaktiivi ajaa takaa, kun haluaa meidän sensijaan oppivan saksaa tai ranskaa, ei niillä Suomessa juuri mitään tee, haluaako aktiivi aktiivisesti suomalaisten muuttavan pois täältä? Mitähän järkeä ja logiikkaa siinä on? Opetetaan kaikille kieltä josta ei ole hyötyä muualla kuin siellä missä sitä käytetään?
    Hienoa aktiivi, Suomi tyhjäksi ja nopeasti...

    Asiaa....!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Hyvä kehoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kylmän sotasi voisit lopettaa, ei se auta.

    Fennon sota on huvittava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin järjetöntä ja todellisuudenvastaista historian vääristelyä ja propagandaa joku yrittää faktana tarjota palstan väelle, turha luulo et kukaan uskoisi tuollaista.

    Junttimaista silleen.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Ei, ei sille ole kuten ei ole muutamalle muullekkaan aineelle. Esimerkiksi uskonnolle ei ole muuta perustetta kuin ideologinen, aivan kuten pakkoruotsillekkin.

    'Juupas' mielipide on kiva, vaan ei päde.

    Äänestä

  • Ei ole kiellettyä opiskella mitä ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän ne 'keskimääräistä yksinkertaisemmat' ole niitä, jotka ovat jo 3 kielialoitetta tehneet, mut ei vaan mene jakeluun ettei suomalaiset muuta kieltenopetusta. Varsinaista junttiutta.

    Taitaa olla jo 4 aloitetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Perustuslaissa virallisista puhuta, vaan kansalliskielistä ja ne ovat suomi ja ruotsi. Siellä on myös mainittu vaatimus saada molemmilla kielillä palvelut ja kun katsotaan et kielten oppivelvollisuus varmistaa palvelut, niin siinä se yhteys Perustuslakiin on. Tasapuolisuusvaatimuksesta ei voi tinkiä.

    Tuon kun ymmärtää ja myös sisäistää niin asiat selkenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä"

    Ei pärjää. Kaikissa maissa pärjää aina parhaiten sillä kielellä, joka sattuu olemaan maan valtakieli. Englantia käytetään toki työelämässä ja turismissa, mutta se on eri asia.

    Ruotsissa pärjää parhaiten tietysti ruotsilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä"

    Ei pärjää. Kaikissa maissa pärjää aina parhaiten sillä kielellä, joka sattuu olemaan maan valtakieli. Englantia käytetään toki työelämässä ja turismissa, mutta se on eri asia.

    Suunnilleen noin.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Miksi sen pitäisi olla pakollinen?

    Murehdi sitä, siinä sulla tehtävää....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi hååkanit ei päätä asioista.

    Onneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Älytöntä ja turhaa, onnetonta ja lapsellista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Hyvä kehoitus pakkomielteiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fennomaanit ovat väärässä taas.

    Nyt ja aina olleet. Pölhöt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieliaktiivilla on paljon tekemistä itsensä kehittämisessä normaaliksi kansalaiseksi.

    On kova homma ja urakka siinä, toivotaan onnea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ymmärryksen puutetta on se, kun vuosikausia jankuttaa jostain pakkoruotsista, sellainen on todella aivokapasiteetin väärinkäyttöä. Älytöntä touhua.

    Älytöntä ja energian tuhlaamista.

    Äänestä

  • Hymiöhäirikkö paasaa.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Aloitus on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nära på det.

    De bara går inte.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perusteetonta ja typerää jankutusta.

    Suomessa on opiskeluoikeus, ja -vapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se aloite oli hölmöilyä kokonaan.

    Aika reipasta hölmöilyä.

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Totta tämäkin. Pointti oli että molemmat kuuluvat enemmän mielikuvituksen puolelle kuin järjellä perustelluksi kouluaineeksi.

    Pointtisi on huono, mut olkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki oppiaineet ovat tarkkaan harkittuja, siksi koulut ovatkin pisakärkeä ja maailman parhaita Suomessa.

    Suomen koulut ovat kuuluisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Outoa kun ei mene jakeluun aktiiville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on opiskeluoikeus, ja -vapaus.

    Kyllä, joku ei osaa vaan arvostaa hienoa asiaa, valitetaan olemattomista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän ne 'keskimääräistä yksinkertaisemmat' ole niitä, jotka ovat jo 3 kielialoitetta tehneet, mut ei vaan mene jakeluun ettei suomalaiset muuta kieltenopetusta. Varsinaista junttiutta.

    Suomal. Liiton paapat on ihmeen harhaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tarkoitin näennäisellä hyödyllä sitä että pohjoismaissa pärjää PAREMMIN englannin kielellä"

    Ei pärjää. Kaikissa maissa pärjää aina parhaiten sillä kielellä, joka sattuu olemaan maan valtakieli. Englantia käytetään toki työelämässä ja turismissa, mutta se on eri asia.

    Noinhan asia on, ei epäselvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on totta.

    Kyllä, ja laitetaan se esiin taas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on täysin kylmänsodan takia olemassa. Kekkonen halusi vuonna 1968 liittää Suomea ja suomalaisia näkyvämmin länteen ja se tapahtui esimerkiksi ruotsin kielen pakollistamisella. Ruotsin kielen hyöty suomalaiselle on erittäin pieni, koska kieltä ei käytetä Suomessa merkittävästi lainkaan (länsi-rannikkollakin pärjää Suomen kielellä). Yleinen perusta pakkoruotsille on, että koskaan ei voi tietää minne menee töihin tai opiskelemaan ja se paikka voi olla Ruotsi, mutta se paikka ei missään nimessä voi olla Venäjä, Balttiat tai mikään muu Euroopan valtio, se ei vain missään todellisuudessa ole mahdollista 'sarkasmia'.

    Maailmassa on muitakin kieliä kuin Ruotsi ja juuri käytetympien ja tärkeämpien kielien opiskelu on Suomessa ja maasta riippuen aina tärkeämpää, kuin pelkästään naapurimaiden.

    Hölmöä vääristelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on sun, ei muiden ongelma.

    Fenno tarjoaa ongelmiaan muille, mut eipä kukaan vaivaudu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurava-håkan ei ole oikein hoksusta kotoisin....öh.

    Se on huomattu jo monesti....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaamisesta eniten hyötyä.

    Se on tosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Få se. om det blir ens 3000 namn för initiativet.

    Inte ens det....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieliaktiivilla on paljon tekemistä itsensä kehittämisessä normaaliksi kansalaiseksi.

    Niinpä, tosi paljon....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Hyvä kehoitus. Fenno?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei millään ymmärrä, et kyse on tasa-arvoiseen kohteluun tähtäävästä opetuksesta.

    Juuri niin, siitä on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieliaktiivilla on paljon tekemistä itsensä kehittämisessä normaaliksi kansalaiseksi.

    On hommaa piisaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nära på det.

    Det går inte, aldrig.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toistoa fennomaani tarvitsee.

    Annetaan sitä toverille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, joku ei osaa vaan arvostaa hienoa asiaa, valitetaan olemattomista.

    Suhteellisuudentajun puute, sekä tiedot vajaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Aloitus on asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luetun sisäistäminen ontuu fennomaanilla?

    Aloitus on selkeäsanainen ja osuva, helppo kyllä lukea ja sisäistää kaikkien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin osaamisesta eniten hyötyä.

    Se on faktaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue aloitus uudestaan, ja hitaammin. Toista lukeminen, kunnes sisäistät, kyllä se siitä.

    Luetaan.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luetun sisäistäminen ontuu fennomaanilla?

    Toistetaan kunnes oppii.

    Äänestä

Näinpä. Tuli luettua peruskoulun ja lukion aikana pitkä englanti ja saksa, sekä kurssi venäjää kaikki sen ”pakko”ruotsin ohella. Yliopistossa opiskelin huvikseni kolme vuotta kiinaa ja kappas sielläkin ruotsi kuului pakollisiin kieliopintoihin! Jos lukujärjestyksen olisi mahtunut peruskoulussa niin meidän tuppukylässä olisi saanut myös ranskaa opiskella A-kielenä.

Pohjoismaissa kun olen pyörinyt niin ruotsilla olen pärjännyt myös Norjassa ja jopa Islannissa, Tanskassakin meni ihan hyvin. Se, että kolme vuotta opiskelee toista kotimaista kieltä jonka sukulaiskieliä puhuu muut Pohjoismaat kuuluu yleissivistykseen. Tietysti, voisihan sen tilalle valita vaikka saamen jos opetusta löytyisi?

1Äänestä

On opiskeltu ja myös opittu kieliä! Ja kieliä opiskeltiin paljon enemmän aikana jolloin ruotsi oli pakollisena yo:ssa. Eli ruotsin pakollisuus ei ole estänyt kielten oppimista tai valintaa. Kielten lukua on helpotettu monin tavoin, mutta se ei ole lisännyt kielten opiskelua, vaan se on romahtanut parhaista vuosista. Silti kieliaktiivit väittävät "pakkoruotsin" aiheuttavan jopa leipäjonot... Kieliaktiivit, yrittäkää tsempata välillä, ja keksiä järkeviäkin juttuja joskus!

2Äänestä
  • Aktiivin väite on tosi outo, muka ruotsin takia ei voisi opiskella muita kieliä, mistähän lienee keksinyt tuollaista?

    2Äänestä

  • Järkevää tekstiä kielten opinnoista ei ole aktiiveilta tullut valovuosiin. Vaativat kyllä puhetta "pakkoruotsista", mutta kun joku haluaa keskustella muistakin kieliopinnoista, niin aktiivi vaikenee tyystin.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevää tekstiä kielten opinnoista ei ole aktiiveilta tullut valovuosiin. Vaativat kyllä puhetta "pakkoruotsista", mutta kun joku haluaa keskustella muistakin kieliopinnoista, niin aktiivi vaikenee tyystin.

    Tvångssvenska är enda som de vill ha att diskutera.

    "Pakkoruotsista" valittavat etenkin ne, joilla ei ole edes mitään kosketuspintaa asiaan. Hyvin outoa!

    Aktiivi on sitä "vähiten tietää, koviten huutaa"-porukkaa.

    "Tomma tunnor bullrar mest" sanoo ruotsalainen..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin väite on tosi outo, muka ruotsin takia ei voisi opiskella muita kieliä, mistähän lienee keksinyt tuollaista?

    "Aktiivin väite on tosi outo, muka ruotsin takia ei voisi opiskella muita kieliä, mistähän lienee keksinyt tuollaista?"

    Ruotsin sijaan soisi luettavan muita kieliä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Aktiivin väite on tosi outo, muka ruotsin takia ei voisi opiskella muita kieliä, mistähän lienee keksinyt tuollaista?"

    Ruotsin sijaan soisi luettavan muita kieliä.

    Siitä vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi on sitä "vähiten tietää, koviten huutaa"-porukkaa.

    Räkäpäät huutaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevää tekstiä kielten opinnoista ei ole aktiiveilta tullut valovuosiin. Vaativat kyllä puhetta "pakkoruotsista", mutta kun joku haluaa keskustella muistakin kieliopinnoista, niin aktiivi vaikenee tyystin.

    Propagandan spammari ei keskustele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä vaan.

    Pakkokielen sijaan ei voi opiskella.
    Muutenhan se olisi vapaaehtoinen :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tvångssvenska är enda som de vill ha att diskutera.

    Tvångstankar har de.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivin väite on tosi outo, muka ruotsin takia ei voisi opiskella muita kieliä, mistähän lienee keksinyt tuollaista?

    Aktiivi psyykkaa itseään uskomuksillaan, toivotonta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Pakkoruotsista" valittavat etenkin ne, joilla ei ole edes mitään kosketuspintaa asiaan. Hyvin outoa!

    Anna anteeksi heille, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Aktiivin väite on tosi outo, muka ruotsin takia ei voisi opiskella muita kieliä, mistähän lienee keksinyt tuollaista?"

    Ruotsin sijaan soisi luettavan muita kieliä.

    Niitä luetaan kyllä, tiedät sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niitä luetaan kyllä, tiedät sen.

    Ei tässä maassa.
    Tiedät kyllä.

    Äänestä

  • Täyttä harhaa ja valetta, on luulla ettei Suomessa opiskella muita kuin suomea ja ruotsia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täyttä harhaa ja valetta, on luulla ettei Suomessa opiskella muita kuin suomea ja ruotsia.

    Joku ei usko millään et Suomessa luetaan kaikenlaisia kieliä, lähes mitä vain voi opiskella.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei usko millään et Suomessa luetaan kaikenlaisia kieliä, lähes mitä vain voi opiskella.

    Juuri näin. Tampereella jopa kiina on mahdollinen 1. kielenä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Tampereella jopa kiina on mahdollinen 1. kielenä.

    Niinpä.

    Äänestä

Suomen ja ruotsin opetus ei sulje pois muita kieliä, kaikkihan sen tietää.

1Äänestä
  • Miksi palstan kieliaktiivi ei ymmärrä tätä? Miksei 'jakelu' toimi?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi palstan kieliaktiivi ei ymmärrä tätä? Miksei 'jakelu' toimi?

    Aivokudoksessa piintynyttä keskikaljaläikkää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivokudoksessa piintynyttä keskikaljaläikkää.

    Saattaa olla niinkin.

    Äänestä

Miksi joku luulee, ettei Suomessa opiskella muita kuin suomea ja ruotsia?

1Äänestä

Kielifenno luulottelee paljon ja monia asioita.

1Äänestä
  • Tietämättömyys on huono asia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietämättömyys on huono asia.

    Kuten että Pisa-testejen mukaan ruotsinkieisyys näyttää tekevän ihmisistä tyhmiä.
    Tai suomenkieli fiksuja :-)))

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Kuten että Pisa-testejen mukaan ruotsinkieisyys näyttää tekevän ihmisistä tyhmiä.
    Tai suomenkieli fiksuja :-)))

    Pisa-testejä voi ymmärtää myös väärin, siitä vaan....:-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pisa-testejä voi ymmärtää myös väärin, siitä vaan....:-)

    Niitä voi "ymmärtää" miten vaan.

    Tasa-arvopuolue on ymmärtänyt asian niin, että kiintiöllä asiat toimivat paremmin, vaikka lahjat eivät riitäkään.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Niitä voi "ymmärtää" miten vaan.

    Tasa-arvopuolue on ymmärtänyt asian niin, että kiintiöllä asiat toimivat paremmin, vaikka lahjat eivät riitäkään.

    Missäs sun lahjat on? Vääristelyn hallitset, onko muuta kenties?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäs sun lahjat on? Vääristelyn hallitset, onko muuta kenties?

    En tarvitse kiintiöitä.

    Entä sinä :-)

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    En tarvitse kiintiöitä.

    Entä sinä :-)

    Entäs demokraattisia enemmistöpäätöksiä? Etkö tarvitse? Ei muutaku pakkaamaan sit matkalaukkua.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs demokraattisia enemmistöpäätöksiä? Etkö tarvitse? Ei muutaku pakkaamaan sit matkalaukkua.

    Mites ne demokraattiset kiintiöt?

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Mites ne demokraattiset kiintiöt?

    Maakunnissa pääsee helpommalla opiskelemaan yliopistoon kuin Helsingissä. Onko tämä demokraattista? Kielifennomaanin mielestä on, koska kyse on suomenkielisistä.

    Kun ruotsinkielisillä on vastaava etu, on se kielifennomaanin mielestä syrjintää ja demokratian vastaista.

    Outo on logiikka kielifennomaanilla.

    Logiikan outous ja kummallisuus ei ole ihmeellistä sinänsä, kieliaktiivin tapa ajatella on erilaista kuin kenelläkään normaalilla. Meidän pitää ymmärtää tämä.

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    Mites ne demokraattiset kiintiöt?

    Alatko ymmärtää pikkuhiljaa? Avainsana on demokratia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alatko ymmärtää pikkuhiljaa? Avainsana on demokratia.

    Niin kauan kuin pakkoruotsi jatkaa, Suomessa ei ole demokratiaa.

    Ei suinkaan, vaan edustuksellinen demokratia :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kauan kuin pakkoruotsi jatkaa, Suomessa ei ole demokratiaa.

    Näin juuri.

    Edustuksellinen demokratia tuottaa lehmänkauppoja ja sulle-mulle -politiikkaa.

    RKP:n politiikka on tvungen svenska meille.... ja mitä tahansa muuta teille :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kauan kuin pakkoruotsi jatkaa, Suomessa ei ole demokratiaa.

    Niin kauan kuin enemmistö päättää olemme vapaa ja demokraattinen maa.

    Äänestä

Suomen alkuperäiskansojen kieliä ovat suomi, ruotsi ja saamelaiskielet. Virallisia kieliä koko maassa ovat suomi ja ruotsi. Saamelaisasutuksen alueella oat myös saamen kielet virallisia.

Äänestä

Aina on voinut opiskella mitä haluaa, peruskoulun jälkeen.

Äänestä

Hyvä huomio, sillä onhan Suomessa aina ollut vapaus.

Äänestä
  • Kumma kun joku luulee ettei voi opiskella kuin suomea ja ruotsia Suomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma kun joku luulee ettei voi opiskella kuin suomea ja ruotsia Suomessa?

    Kuplassa elävä luulee?

    Äänestä

Kieliähän olemme joutuneet siitä saakka opiskelemaan, kun ihmiset rakensivat Baabelin tornia päästäkseen taivaaseen tapaamaan itse Jumalaa, niin Jumala viisaudessaan sekoitti ihmisten kielet. Koska se oli aivan älytön suunnitelma ja rakentaa.

Äänestä
  • Fiksua uskon tarinaa.

    Äänestä

  • Älytön ja narsisti "jumala". Ihmisen olisi viimestään siinä vaiheessa pitänyt sotkea se häirikkö suohon.
    Miksi täälläkin aina siteerataan näitä juutalaisten satuja? Onko niin että kaikki ihana tulee Aasiasta

    Älytön ja narsisti "jumala". Ihmisen olisi viimestään siinä vaiheessa pitänyt sotkea se häirikkö suohon.
    Miksi täälläkin aina siteerataan näitä juutalaisten satuja? Onko niin että kaikki ihana tulee Aasiasta

    Aasiasta, mitä?

    Äänestä

Miks uotsiisa ruotsalaiset puhuu suomalaiselle englantia,ruotsilla ei siellä työelämässä pärjää

Äänestä

Suomessa luetaan muitakin, kuin kahta ktoimaista, on aina luettu. Kumma kun joku ei tiedä tätä.

Äänestä
  • Suomessa on aina luettu monia vieraitakin kieliä, tämä on faktaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on aina luettu monia vieraitakin kieliä, tämä on faktaa.

    Aktiivi ei tiedä tätä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aktiivi ei tiedä tätä?

    Tietää, mut silti valehtelee asiasta.

    Äänestä

Aloitus kertoo missä mennään.

Äänestä

Tieto lisää tuskaa, vai mitä?

Äänestä

Suomessa on vapaus opiskella mitä haluaa, mitään ei ole kielletty.

Äänestä
  • Aina on voinut opiskella ja aina on myös opiskeltu, jo kaukaa historiasta asti.

    Äänestä

Tämä on selvä asia.

Äänestä

Uskotaan...

Äänestä

Luuletteko että ruotsilla pärjää ruotsissa jollei äidinkieli, englannilla kyllä

Äänestä

Miksi ne jankuttaa et pakkoruotsi estää? Se mitään estä.

Äänestä
  • Luulotauti ja laiskuus estää, ei muu.

    Äänestä

Totta tosiaan, aina on opiskeltu vieraitakin kieliä Suomessa, ei mitään estoa ole ollut eikä kieltoa sen suhteen.

Äänestä
  • Mutta miksi aloituksen sanoma ei mene joilekin perille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta miksi aloituksen sanoma ei mene joilekin perille?

    Pelkäävät et kaikki perusteet kritiikille poistuvat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkäävät et kaikki perusteet kritiikille poistuvat?

    Sitä se on luultavasti, pakkoruotsista jankutus kun on joillekin palstalaisille elinehto.

    Äänestä

Jo sata vuotta sitten Suomessa oli mahdollista opiskella esim. saksaa tms.

Äänestä

Yhteiskuntaamme vastaan räyhäävillä persuilla on niin paha olla itsensä kanssa ja katkeran kateellisia kaikille toisinajattelijoille, että ei persuille sovi mitenkään niille tuntematon ruotsin kieli, vaikka ruotsi on Suomen toinen valtiollinen kieli.

Äänestä
  • 'Suomen alkuperäiskansojen kieliä ovat suomi, ruotsi ja saamelaiskielet. Virallisia kieliä koko maassa ovat suomi ja ruotsi. Saamelaisasutuksen alueella oat myös saamen kielet virallisia.'

    Ruotsi ei ole Suomen alkuperäiskansan kieli. Ruotsalaisten muutto Suomeen alkoi vasta 1250-luvun loppupuolella. Suomi ei myös ole virallinen kieli Ahvenanmaalla.
    Nykyisen Ruotsin alueella on puhuttu kauemmin suomea kuin päin vastoin.
    Päämääränä täytyy olla lainsäädäntö jossa suomalainen voi suorittaa kaikki kouluasteet ilman että osaa sanaakaan ruotsia ja siitä huolimatta pääsee mihin tahansa virkaan.

    'Suomen alkuperäiskansojen kieliä ovat suomi, ruotsi ja saamelaiskielet. Virallisia kieliä koko maassa ovat suomi ja ruotsi. Saamelaisasutuksen alueella oat myös saamen kielet virallisia.'

    Ruotsi ei ole Suomen alkuperäiskansan kieli. Ruotsalaisten muutto Suomeen alkoi vasta 1250-luvun loppupuolella. Suomi ei myös ole virallinen kieli Ahvenanmaalla.
    Nykyisen Ruotsin alueella on puhuttu kauemmin suomea kuin päin vastoin.
    Päämääränä täytyy olla lainsäädäntö jossa suomalainen voi suorittaa kaikki kouluasteet ilman että osaa sanaakaan ruotsia ja siitä huolimatta pääsee mihin tahansa virkaan.

    Propagandasi on jo kauan sitten huonoksi havaittua, eikä se muutu toistelemalla.

    Äänestä

Vapaassa maassa voi ihan vapaasti opiskella mitä haluaa.

Äänestä
  • Suomessa ei kielletä opiskelemasta mitä ikinä haluaa, ei tietenkään.

    Äänestä

Aloitus on oikeassa, aina on luettu monia kieliä Suomessa.

Äänestä
  • Jo ennen itsenäisyyttä luettii suomea, ruotsia ja muitakin kieliä täällä.

    Äänestä

Pakkoruotsi on turha, on annettava tilaa ihmisten todellisille kielitarpeille.

Maan pääkieltä on vähemmistön luonnollisesti luettava - omaksi edukseen.

Äänestä
  • Mikään ei estä opiskelemasta mitä haluaa, omaksi edukseen vaikka.

    Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Outoa, kun joku elää harhaluulossa, ettei pakollisten suomen ja ruotsin takia voi opiskella mitään muita kieliä, mistä tämä ihmekäsitys? Joka vuosi sadat oppilaat lukevat ja opiskelevat ranskaa, saksaa ja muita vieraita kieliä. Suomen kielivaranto kestää vertailun muihin maihin, hyvinvointimme ei todellakaan ole kielten osaamisesta kiinni, vaan aivan muista asioista.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu