Toriparkin rahoitus- ja ansaintamallin logiikka pettää

Tapansa mukaan Hämeenlinnan kaupungin johto kulkee kohti katastrofia aivot lukossa ja korvat tukossa. Hankkeet ajetaan maaliin väsyttämällä ja toistamalla falskeja perusteluja loputtomiin, ikään kuin ne siten muuttuisivat todeksi. Aika on kuitenkin totuuden puolella. Jokainen Hämeenlinnan neronleimaus on toteuduttuaan osoittanut niihin kohdistuneet huolet tosiksi, ellei suorastaan alimitoitetuiksi.

En käsittele suoraan kaupunginjohtaja Kenakkalan perusteluja toriparkkiäänestyksen torppaamiseksi. Älyllisen epärehellisyyden osoittelu tulkittaisiin kuitenkin maalittamiseksi.

637 paikan toriparkin alustava kustannusarvio on 33,5 M€, 52.590 €/ap. Velvoitepaikan hinta on 30.000 €. Rakennuskustannuksia alhaisempaa hintaa perustellaan paikkojen jäämisellä vuorottaispysäköintiin. Paikoista 497 olisi osoitettavissa velvoitepaikoiksi, jolloin niistä saatava maksimisumma on 497 x 30.000 € = 14,91 M€ eli 44,5 % (ei 50 %) laitoksen kustannuksista. Näistä paikoista tai niiden myynnin aikataulusta ei ole olemassa mitään sitovia sopimuksia.

Kuvitellaan hetki, että kaikki velvoitepaikat on lunastettu, eivätkä ne haittaa mitenkään laitoksen työpaikka-, liityntä- ja asiointipysäköintitoimintaa. Tällöin laitoksen hinnaksi jää 18,59 M€ eli 29.180 €/ap. Hinta on 2-3 kertainen Keinu- ja Kaivoparkin paikkoihin verrattuna, jotka nekään eivät kykene maksamaan itseään.

Laitos on ainakin kolme kertaa liian kallis Hämeenlinnan olosuhteisiin, eikä ikinä maksa itseään siitä huolimatta, tai itse asiassa osin sen vuoksi, että siitä myydään velvoitepaikkoja.

Otetaan esimerkiksi ns. ykköskorttelin eräs viitesuunnitelma: liike/toimistotilaa 10.800 k-m2 ja asumista 12.700 k-m2. Linja-autoaseman asemakaavaa vastaavalla autopaikkanormilla kortteli vaatisi 260 velvoitepaikkaa, 106 asumiseen ja 154 liike/toimistotilojen käyttöön.

Ykköskorttelin rakennuttaja ei ehkä maksaisi 7,8 M€ 260 velvoitepaikastaan pelkästään siksi, että saa rakentaa. Sillähän olisi tällöin 106 asukaspaikan lisäksi vapaa pysäköintioikeus 154 autopaikkaan, jotka se voisi tarjota työntekijöidensä lisäksi myös asiakkailleen, kuten Goodman tekee. Vertailun vuoksi, Goodmanin 600 autopaikasta on valtaosan ajasta ainakin puolet vapaana.

Näillä toriparkin vapaan pysäköintioikeuden paikoilla päivisin pysäköijät eivät siten jättäisi parkkiyhtiölle ropoakaan tälle jääneen 29.180 €/ap velan katteeksi. Eli myymällä keskustan kortteleille vapaan pysäköintioikeuden velvoitepaikat näiden liike- ja toimistotiloja vastaavasti, kaupunki kaivaa yhtiön hautaa entistä syvemmäksi.

Keskustakortteleiden yhtiöille ja asukkaille 30.000 € nimeämätön velvoitepaikka 40-50 €/kk hoitovastike tuottaa myös päänsärkyä. Miten yhtiöt rahoittavat ne paikat, joita kukaan asukas ei ota käyttöön - maksaisivatko kaikki osakkaat velvoitepaikat asuntonsa neliöhinnassa?

Asukkaalle 30.000 € investointi hoitovastike ei ole houkutteleva, koska nimeämätön velvoitepaikka ei ole osakkeen kaltaista siirtokelpoista omaisuutta, ja Kaivoparkista saa vastaavan vuosipysäköintipaikan lähes hoitovastikkeen hinnalla. Nämä samat ongelmat tulevat koskemaan myös Asemanrannan yhtiöitä ja pysäköintiä vs. Keinuparkki.

Kuntalain 129 § mukaan ”Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.”

Kun pysäköintiyhtiö on jo nyt letkuissa, Asemanrannan ja Toriparkin hankkeet muodostavat siitä myrkyllisen riskikeskittymän, joka ei tule selviämään velvoitteistaan, ja jonka reaaliomaisuus on käytännössä lähes arvotonta vastavakuutena.

Yhteenvetona,

Toriparkin yli 50 % yksityinen rahoitus on ainoastaan toive ja joka tapauksessa kaukana tulevaisuudessa, ja se muodostaa selkeän riskin kaupungille ja rinnastuu siten esim. koulujen rahoitustarpeeseen.

Ja kyllä, kaupunkilaiset voivat aivan hyvin esittää yksinkertaisen kysymyksen ”Rakennetaanko toriparkki, kyllä vai ei”. Kaupunkilaisten ei tarvitse esittää vaihtoehtoja kansanäänestyskysymyksessä, koska ne voi asettaa valtuusto äänestyksestä päättäessään.

Lisäksi, koska keskustavisiota on valmisteltu pysäköinnin osalta käytännössä vaihtoehdottomasti, ei valtuutetuillakaan ole sen enempää vaihtoehtoja kuin ”Rakennetaan toriparkki, vai palataanko piirustuspöydän ääreen”.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Torin ympäristön joidenkin kiinteistöjen omistajat ja rakennusyritykset luonnolllisesti haluavat, että torinaluusparkki rakennettaisiin. Mutta mitä ajattelevat kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenet yksityishenkilöinä. Heidän taloudellinen harkintaansa ja johtopäätöksensähän tässä tulisi olla määräävä. Heidän tulisi harkita, mikä on kaupungin kehityksen ja talouden kunnossa pitämisen kannalta järkevintä. Ei ole oikein, jos päätöksenteko taloudellisesti äärimmäisen isossa asiassa ei perustu puolueettomaan ja kaupunkilaisen enemmistön edun mukaiseen harkintaan, vaan on jonkin pienemmän piirin sanelema niin, että varsinaisessa päätöksenteossa esim valtuutetut ovat ilman omaa tahtoa olevia napin painajia. Näin ei todellakaan saa olla Suomessa eikä Hämeenlinnassa. Miksi ei ydinkeskustaan elinvoiman saamiseksi tehtäisi vaikkapa viiden vuoden kokeilu laittamalla puolet, esim kirkon puoleinen puolisko torista parkkipaikoiksi ja samaan aikaan muuttamalla koko ruutukaava-alueen kadunvarret 2...3 tunnin maksuttomiksi kiekkopaikoiksi. Se kannustaisi tulemaan keskustaan, helpottaisi käytännön pikku asiointia keskustassa ja alkaisi pkkuhiljaa palauttaa elinvoimaa ja menetettyjä kivijalkaliikkeitä.

      • Anonyymi

        Et ole hönö huomannut keskusta on tyhjä, ei ole mitä asioida. Ihmiset tuskin huvikseen pysäköisivät. Ehdotuksesi on nolla.


      • Anonyymi

        Et ole hönö huomannut keskusta on tyhjä, ei ole mitä asioida. Ihmiset tuskin huvikseen pysäköivät autoja keskustaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole hönö huomannut keskusta on tyhjä, ei ole mitä asioida. Ihmiset tuskin huvikseen pysäköivät autoja keskustaan.

        Kyllä ihmiset on yksinkertaisia. Vapaa pysäköinti keskustaan ja ongelmat ratkaistu ja kohta keskusta kukoistaa. Lapsikaan ei usko tuohon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ihmiset on yksinkertaisia. Vapaa pysäköinti keskustaan ja ongelmat ratkaistu ja kohta keskusta kukoistaa. Lapsikaan ei usko tuohon.

        Ilmainen pysäköinti täyttäisi todellakin keskustan autoilla, ei tosin siellä mahdollisesti asioiviin vaan keskustassa asuvien ja asunnoissa kyläilevien. Tämän tietää jokainen vähänkin liikennesuunnittelua tajuava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmainen pysäköinti täyttäisi todellakin keskustan autoilla, ei tosin siellä mahdollisesti asioiviin vaan keskustassa asuvien ja asunnoissa kyläilevien. Tämän tietää jokainen vähänkin liikennesuunnittelua tajuava.

        Huom! kiekkopysäköinti. Ei asukkaat käy parin tunnin välein kiekkoa kääntämässä, tai autoa siirtämässä. Tämä tiedoksi liikennesuunnittelun asiantuntijalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huom! kiekkopysäköinti. Ei asukkaat käy parin tunnin välein kiekkoa kääntämässä, tai autoa siirtämässä. Tämä tiedoksi liikennesuunnittelun asiantuntijalle.

        Ilmainen pysäköinti ei ole ratkaisu kuten totesit. Katujen varsilla olisi kaikkien muitten paitsi asioivien autoja eikä keskustassa ole tarvetta edes asioida. Älyttömiä esityksiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmainen pysäköinti ei ole ratkaisu kuten totesit. Katujen varsilla olisi kaikkien muitten paitsi asioivien autoja eikä keskustassa ole tarvetta edes asioida. Älyttömiä esityksiä.

        Henkilökohtaisesti olen eri mieltä. Koko keskusta tulisi vapauttaa vapaaseen pysäköintiin ja ottaa tässä myös tori käyttöön. Vapaa pysäköinti elvyttäisi nopeasti keskustaa ja auttaisi myös siellä asuvia saamaan paikan autoille. Tällä keinolla loppuisi myös röyhkeä sakottaminen joka on ainoastaan tapa kerätä kansalta rahaa kaupungin kassaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilökohtaisesti olen eri mieltä. Koko keskusta tulisi vapauttaa vapaaseen pysäköintiin ja ottaa tässä myös tori käyttöön. Vapaa pysäköinti elvyttäisi nopeasti keskustaa ja auttaisi myös siellä asuvia saamaan paikan autoille. Tällä keinolla loppuisi myös röyhkeä sakottaminen joka on ainoastaan tapa kerätä kansalta rahaa kaupungin kassaan.

        Hyvä esitys. Vapaa pysäköinti täyttä järkeä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilökohtaisesti olen eri mieltä. Koko keskusta tulisi vapauttaa vapaaseen pysäköintiin ja ottaa tässä myös tori käyttöön. Vapaa pysäköinti elvyttäisi nopeasti keskustaa ja auttaisi myös siellä asuvia saamaan paikan autoille. Tällä keinolla loppuisi myös röyhkeä sakottaminen joka on ainoastaan tapa kerätä kansalta rahaa kaupungin kassaan.

        Pysäköinnin maksullisuus on yksi syy keskustan hiljenemiselle. Pääsyy tietysti on kaupallisen tarjonnan aikanaan pois siirtyminen keskustasta. Mutta pikkuasioita edelleen keskustassa voitaisiin hoitaa, käydä ainakin kahvilla, ravintolassa, parturissa, joskus harvoin pankissakin jne. Vapaa pysäköinti toisi mukavuutta hoitaa pikku asioita, käydä kahvilla tai jopa torilla. Torihan on pinta-alaltaan iso ja puolet siitä joutaisi hyvin parkkialueeksi, koska torin kirkon puoleinen osa on 95% ajasta täysin tyhjä. Keskustan kiinteistöjen huoli ovat liiketilojen tyhjeneminen. Se on myös esteettinen haitta. Vapaa pysäköinti alkaisi palauttaa asiakkaita ja liiketiloihin yrittäjiä. Makullinen toriparkki, varsinkin jos maksut mitoitetaan isoa investointia vastaavaksi, ei palauta asiakkaita, ei elävöitä keskustaa yhtään.


    • Anonyymi

      Maksullinen toriparkki on sama kuin perittäisiin pääsymaksu keskustaan. Kuinkahan paljon Goodman hiljenisi, jos joka ovella olisi muutaman euron pääsymaksu?

      • Anonyymi

        Ehdottomasti vapaa pysäköinti keskustaan. Heti vaan käyttöön.


      • Anonyymi

        Kävelykadunkin voisi toteuttaa parempaan paikkaan, pois pimeästä loukosta.

        Hämeenlinnan yhä vanhenevan väenosan on päästävä palvelupaikkojen oville asti vaikka taksikyydillä. Nykyinen tilanne, jossa juostaan kilpaa pysäköinninvalvojien kanssa, ei voi muuta kuin karkottaa autoillaan keskustaan aikovat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti vapaa pysäköinti keskustaan. Heti vaan käyttöön.

        Keskustaan saa ymmärtääkseni pysäköidä asioiden toimittamiseksi ihan vapaasti!?? Moneen paikkaan saa pysäköidä jopa kokonaan ilmaiseksi. Joissakin kohdin peritään pieni maksu. Pitkäaikainen pysäköinti on toinen juttu. Tähän tarkoitetut paikat eivät palvele asiointia, vaan ovat asumiseen liittyviä ja kiinteistöille kuuluvia asioita. Ihmetyttää miksi puhutaan, että se ja se kiinteistö rakentaisi, kun olisi parkkipaikkoja. Tiedoksi näihin kiinteistöihin, että parkkipaikkoja saa samalla rakentamalla. Ei kai niitä kuulu muiden maksaa? Moni muuten pääsisi helposti bussillakin keskustaan töihin. Silloin ei tarvitsisi juosta parin tunnin välein kiekkoa kääntämässä.


    • Anonyymi

      Sari Rautio lupasi isoon ääneen kolme vuotta sitten, että nyt selvitetään, saadaanko toriparkkiin 50% yksityistä rahaa ja jos ei saada hanke haudataan. Tällä hetkellä toriparkkiin ei ole luvassa euroakaan yksityistä rahaa ja silti rouva Rautio ajaa parkkia, eli valehteli sujuvasti asiasta valtuutetuille ja kuntalaisille.

    • Anonyymi

      Erittäin asiallinen ja loogisesti argumentoitu mielenilmaus aloittajalta. Kaiketi vielä omalla nimellään? Harvinaisen selkärankaista.

      Toriparkilta putoaa pohja kokonaan pois, toriparkkia mankuvien tahojen selittelyt kaikuvat onttoina.

      • Anonyymi

        Avaajan täytyy olla nimimerkki ja harvinaisen selkärankaisesti sinäkin osallistut keskusteluun omalla nimelläsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avaajan täytyy olla nimimerkki ja harvinaisen selkärankaisesti sinäkin osallistut keskusteluun omalla nimelläsi.

        Eipä ole omassakaan kommentissasi yhtään enempää selkärankaa kuin muilla nimettömillä, allekirjoittanut mukaanlukien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole omassakaan kommentissasi yhtään enempää selkärankaa kuin muilla nimettömillä, allekirjoittanut mukaanlukien.

        Hyvä kun itse tunnustat että sinulla ei ole selkärankaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun itse tunnustat että sinulla ei ole selkärankaa.

        Et sitte huomannu malkaa omassa silmässäs?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2505
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1867
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1631
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1585
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1538
    8. 73
      1446
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      100
      1355
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe