Väki vähenee. Miten käy Hangon talouden? Miten käy työpaikkojen?
Hangon budjetti ensi vuodelle 2020 näyttää kunnallisveroa 34,3 miljoonaa, kiinteistöveroa 2,8 miljoonaa ja yhteisöveroa muutama miljoona. Kunnallisveron osuus verotuloista on yli 80%.
Hankolaisia veronmaksajia tarvitaan, että pyörät pyörivät ja palvelut pelaavat. Hankolaiset veronmaksajat maksavat esimerkiksi 600 kaupungin työntekijän palkan!
Vapaa-ajan hankolaiset tulouttavat vähän. Elävöittävät, mutta tulouttavat vähän. K-Supermarket ja rantaravintolat elävät vapaa-ajan hankolaisista ja tarjoavat muutaman kymmentä työpaikkaa. Kausityöläisistä valtaosa ei maksa veroja Hankoon, eikä näiden turismiyritysten yhteisöverot ole suuret. Vapaa-ajan hankolaiset maksavat kiinteistöveroa, mutta kuten luvuista näkyy kiinteistövero on alle 10% kunnalisveron määrästä. Valtaosan kiinteistöverosta maksaa hankolaiset itse. Tärkeää on ymmärtää, että hankolainen veronmaksaja on a ja o kaupungin taloudelle ja palveluille.
Tuore kauppakamarin selvitys vahvistaa, että hankolaiset ovat elinehto myös yrityksille. Hangossa on iät ja ajat ollut enemmän työpaikkoja kuin tekijöitä. Sitä yli 100%:n työpaikkaomavaraisuus tarkoittaa. Täällä käydään töissä.
Kansan ikääntyminen uhkaa työpaikkojen olemassa oloa. Työntekijöistä on jo nyt pulaa ja tarve kasvaa koko ajan. Ydinkysymys on kuuluu, miten houkutellaan Hankoon asumaan ja tekemään töitä? Se on olennaista Hangon talouden ja palvelujen kannalta ja elinehto alueen yrityksille. Jos työväkeä ei saada, niin yritykset joutuvat muuttamaan toiselle paikkakunnalle.
Hanko tarvitsee lisää hankolaisia!
Hanko tarvitsee lisää hankolaisia
10
190
Vastaukset
- Anonyymi
kyllä hutisalo järkkää uusia hankolaisia - lähi-it äläi siä ja gee ne r ei tä.
- Anonyymi
Hankolaisista kiinni, tehdäänkö kaupungista houkutteleva kantaväestön asua vai siirtyykö tänne lopulta maahanmuuttajia enenevässä määrin työn perässä.
Aikanaan Hyvonin tuhannet työpaikat varmistettiin houkuttelemalla kaupunkiin Pohjanmaalta ja Kainuusta tuhansia neitokaisia. Kyllä Uuteenkaupunkiin on saatu työntekijöitä. Miksei Hankoonkin.
Eri asia on, viihtyykö kansa pitemmän päälle. Poikamiesjörrikkä tuskin ostaa Tehtaanniemeltä kaksiota ja SPA-osaketta. Olisi kiva, jos pääsisi rentoutumaan töiden jälkeen kunnalliseen uimahalliin, minkä jälkeen käy kaupasta ostamassa HK-sinisen ja pari kaljaa. Ei siinä jörrikkä muuta kaipaa. Win-win.
- Anonyymi
Veroäyrin laskemista kannattaa harkita. Nostaminen ei ainakaan kannata. Onneksi hallitus ei sellaista esitäkään. Sotkamo laskee veroäyriä vuodelle 2020 1,5 yksikköä. Viime vuonna Helsinki laski veroäyriä. Useimmat kunnat pitävät veroäyrin samana tai nostavat sitä.
Lafferin laki kertoo, että, jos veroja nostetaan tietyn määrän yli, niin verokertymä alkaa laskemaan. Veronkorotus johtaa työn tekemisen vähenemiseen sekä veronkiertoon, myös työn tarjoaminen vähenee. Kuntapuolella yksilö voi vaihtaa kuntaa. Nykyisin se on helppoa. Vakituinen asuinpaikka vuoden vaihteessa määrää verotuskunnan.
Hanko voi alentamalla veroäyriä merkittävästi saada muutaman rikkaan "veropakolaisen", mikä jo riittää korvaamaan veronvähennyksen. Alentunut veroäyri voi houkutella muitakin siirtämään kirjansa Hankoon. Osa verovähennyksestä jää kuntaan lisääntyneenä kulutuksena. Alennus ei ole kaikki pois kaupungin kassasta.
Pitkällä tähtäimellä verojen jakaminen kunnassa vietetyn ajan mukaisesti helpottaisi Hangon tilannetta. Vapaa-ajan hankolaisia on paljon ja heidän yöpymisvuorokaudet ovat joidenkin osalta merkittäviä. Jos heidän veronsa jaettaisiin Hangon ja varsinaisen kotikunnan kesken, saisi Hanko lisätuloja. Jako on perusteltu, koska vapaa-ajallakin ihmiset kuluttavat kunnallistekniikkaa ja käyttävät kunnan palveluja. Kiinteistövero kattaa vain kiinteistön omistajia. Osakkeissa asuvilta ei heru veroja.- Anonyymi
Esimerkki.
Olen eläkkeellä ja asun sekä olen kirjoilla Hangossa omakotitalossa. Minulla on myös pieni osake Turussa lähinnä talvioleskelua varten. Miksi en vaihtaisi kirjojani Turkuun ja jatkaisi samanlaista asumista kuin tähänkin saakka, siis selvästi enemmän Hangossa kuin Turussa?
Kiinteistöveron korotuksenkin jälkeen se kannattaisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkki.
Olen eläkkeellä ja asun sekä olen kirjoilla Hangossa omakotitalossa. Minulla on myös pieni osake Turussa lähinnä talvioleskelua varten. Miksi en vaihtaisi kirjojani Turkuun ja jatkaisi samanlaista asumista kuin tähänkin saakka, siis selvästi enemmän Hangossa kuin Turussa?
Kiinteistöveron korotuksenkin jälkeen se kannattaisi.Osakkeissa asuville tulee kiinteistöveron korotus asumisvastikkeeseen, jos kiinteistövero olisi korkeampi, mutta koska asut omakotitalossa, maksat nyt vakituisen asumisen kiinteistöveron. Jos muutat Turkuun, maksat jatkossa muut kiinteistöt -veron, se onki sitten korkeampi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osakkeissa asuville tulee kiinteistöveron korotus asumisvastikkeeseen, jos kiinteistövero olisi korkeampi, mutta koska asut omakotitalossa, maksat nyt vakituisen asumisen kiinteistöveron. Jos muutat Turkuun, maksat jatkossa muut kiinteistöt -veron, se onki sitten korkeampi.
Kiinteistövero on papuja kunnallisveron rinnalla. Esim. kunnallisveron 2 %-yksikköä on 50.000 euron vuosituloissa 1.000 euroa puhtaana käteen. Ajattelepa "veropakolaisia", joiden tulot on 2.500.000 euroa. Siinä 2 %-yksikköä on jos 50.000 euroa puhtaana käteen, edellisen vuosibruton verran. Jos lasketaan puolison verot mukaan, niin vielä enemmän. Kunnallisveroäyrillä on merkitystä. Siinä kiinteistöveron sataset ovat papuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkki.
Olen eläkkeellä ja asun sekä olen kirjoilla Hangossa omakotitalossa. Minulla on myös pieni osake Turussa lähinnä talvioleskelua varten. Miksi en vaihtaisi kirjojani Turkuun ja jatkaisi samanlaista asumista kuin tähänkin saakka, siis selvästi enemmän Hangossa kuin Turussa?
Kiinteistöveron korotuksenkin jälkeen se kannattaisi.Saatan tehdä saman homman joskus jos veroäyri ei laske, itsellä sijoitusasunto ja kakkosasunto helsingissä :)
- Anonyymi
Kopio kaupungin kotisivulta:
"Sähkönjakeluyhtiö Caruna ja Hangon kaupunki lahjoittavat tämän syksyn aikana kaupungin asukkaille uimalippuja Tammisaaren uimahalliin.
Caruna ja kaupunki haluavat auttaa ja tukea hankolaisia, joilla harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset esimerkiksi taloudellisista syistä.
"Uiminen on kansalaistaito, joka pitäisi olla jokaisella suomalaisella hallussa ja haluamme mahdollistaa uimisella matalan kynnyksen liikuntaa ja hyvää oloa hankolaisille. Valitsimme lahjoitukseksi uimaliput, koska uiminen on mahdollista vuoden ympäri, se sopii kaikille ikäryhmille ja mikä parasta - se on hauskaa ja hyödyllistä samaan aikaan", Carunan avainasiakaspäällikkö ja idean isä, Petri Parviainen, iloitsee.
”Olemme erittäin iloisia Carunan aloitteesta tukea hankolaisten mahdollisuutta liikkua ja leikkiä veden äärellä ja kiitämme lämpimästi lahjoituksesta. Suuntaamme nämä uimaliput niitä eniten tarvitseville. Liput tullaan näin ollen jakamaan lasten- ja perhepalvelujen sekä aikuisten sosiaalipalvelun kautta eri ikäryhmille tarpeen mukaan”, sanoo lippujen vastaanottaja Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell."
Milloin Hanko saa oman uimahallin? Silloin "eniten tarvitsevat" pääsevät oikeasti vesiliikunnan ja vesileikkien pariin viikottain, eikä "once in the lifetime" -tyyliin. Kuka maksaa vapaalipun saaneiden matkan Tammisaareen? Hyvä peruspalvelu on alle 4 kilometrin päässä kuntalaisesta.
Joku voisi kehua lahjoittavansa Oopperalippuja niitä tarvitseville. Sellainen PR-temppu tulisi halvaksi, kun harvat eivät kykene menemään paikalle. Kavanderin uimahalli Tahtaanniemellä on kupla sekin.
SPA:han pääsee turistikaudella vain osakkeen omistajat, ei turistit. Sama koskee lauantai-iltoja kauden ulkopuolella. Kaupunginjohtajan mainostama Hangon kylpylä taitaa olla kotisaunassa, kun laitat jalat kynttilän valossa merisuolavedellä täytettyyn paljuun! Parempi pitää kylpyläkaupunkiteemasta erittäin matalaa rofiilia, ettei tule turisteille pettymystä toinen toisensa jälkeen. Ensimmäinen ärtymys tulee Hangon rautatieasemalla: "mitenkäs täältä pääsee... sinne kylpylään?"- Anonyymi
Vastaus edellä esitettyyn kysymykseen: ei mitenkään.
- Anonyymi
Etelä-Savossa oleva 2000 asukkaan Puumala alentaa veroäyriään jo kolmannen kerran peräkkäin. Aikaisemmin kunta oli yhdistämisuhan alaisena. Kunta sai talouden kuntoon ja kunnan kassassa on jo yhden vuoden tulojen verran rahaa. Sen takia kuntapäättäjät ajattelivat, että alennetaan veroa ja jätetään kuntalaisille enemmän rahaa itse päättää menoistaan.
Hangolla on vielä paljon oppimisen varaa.
Milloin hankolainen veronmaksaja asetetaan tärkeämmäksi kuin satamalaiturit?
Milloin Hanko saa kunnallisen uimahallin?
Milloin Hankoon tulee tekojäärata?
Tosiasia on, että tärkeisiin asioihin riittää aina rahaa.
Kysymys kuuluu mikä tai kuka on ykkönen? Siitä tuntuu olevan erilaisia mielipiteitä ja väkiluku laskee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768