Mitä enemmän nastoja sen parempi rengas

Uuden Moottorilehden talvirengastesti sen todistaa, kaiken mittailun jälkeen renkaiden parhausjärjestys on täsmälleen sama kuin nastojen määrä renkaasa, kahta hännänhuipuksi jäänyttä lukuunottamatta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tama oli minulla suuri ullatus

Äänestä

Viritin laittomat renkaat. Aikanaan hankin kortti-ikäisille lapsillemme perus Ladan. Lada 1200. Jäykkä taka-akseli, kevyt perä ja hyvin paskamoinen ajettava varsinkin talvella.
Sain halvalla uudet Gislavedin piikittömät talvirenkaat. Piikitin ne itse. Tälläsin nastoja reilun tuplamäärän lailliseen verrattuna ja tasivat nastat olla hieman pitempiä kuin laki salli. Nastat sain autoliikkeen kaverini kautta.
Enempää en pystynyt tekemään kuin renkaiden lisäksi varmistaa, että jarrut, jousitus ja iskarit ovat niin hyvässä kunnossa kuinko. keksinnössä oli mahdollista. Kummallekaan penskalle ei tapahtunut haaveria vaikka kundi ehti puolessa vuodessa ajamaan 20000km.

Äänestä

Vituttaa kitkarengaspellet jotka sutivat risteykset peilikirkkaiksi. Onneksi on meitä nastarengasmiehiä jotka ruopaisemme kitkapelleille risteyksiin lisää pitoa sillä sileällä jäällä ei kumi pidä verrattuna rautanastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uuden Moottorilehden talvirengastesti sen todistaa, kaiken mittailun jälkeen renkaiden parhausjärjestys on täsmälleen sama kuin nastojen määrä renkaasa, kahta hännänhuipuksi jäänyttä lukuunottamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu