Onkohan OP suunnitellut tekevänsä jotain saadakseen järjestelmät paremmin toimiviksi. Eilen 31.10. Oli suoritukset tileille myöhässä niin, että laskut jäivät odottamaan katetta tilille. Yritin kirjautua järjestelmään selaimella, onnistumatta, väittipä järjestelmä välillä jopa ”ettei samasta laitteesta voi tehdä useampaa istuntoa”, kunpa olisin saanut edes sen ensimmäisen. Soittokierroksen jälkeen rahat tuli myöhässä mutta laskutpa eivät lähde liikkeelle kun kerran törmäävät katteen puuttumiseen. Taas soittokierros ( jossa asiakaspalvelu pallotteli puhelua eri pisteisiin ja joka välissä piti tehdä uusi sähköinen tunnistus vaikka puhelua ei katkaistu välillä!!?? Lisäksi sähköisen tunnistuksen jälkeen piti vielä käydä läpi suullinen kuulustelu Nimi, hetu, osoite...) 3. siirtoon en suostunut, mutta onneksi maksukin meni ja matkalle lähtö varmistui. Tänään 1.11. Piti nostaa matkalle käsikassa ja kuinka ollakaan OP korteilla ei rahaa saa. Yritin 4 eri automaatissa yhteensä 6 kertaa saamatta rahoja. Samalla toivioretkellä oli joukko muitakin OP:n asiakkaita päät punaisena.
Ei varmaan sanoma kantaudu Ritakalliolle asti.
Oma tarinansa on OP:n käyttöliittymät joissa pitää aina etukäteen tietää mitä voi niistä voi käyttää mihinkin toimintoon.
Kun sidokset pankkiin vähenee (toivottavasti pian) vaihdan välittömästi.
Ei varmaan sanoma kantaudu Ritakalliolle asti.
Oma tarinansa on OP:n käyttöliittymät joissa pitää aina etukäteen tietää mitä voi niistä voi käyttää mihinkin toimintoon.
Kun sidokset pankkiin vähenee (toivottavasti pian) vaihdan välittömästi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.