81% suomalaisista haluaa PYSYVÄÄ KESÄAIKAA!

Anonyymi

19

80

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Talviaikamennikäiset saa muuttaa yhdessä muiden vähemmistöjen kanssa helvettiin Suomesta, jos eivät mukaudu suomalaisten enemmistön tahtoon.

    • Anonyymi

      Meidän elinaikanamme Euroopan Unioni ei tule luopumaan nykyisestä kesä-talviaikojen vaihtelusta. Se on ihan sama mitä kansalaiset haluaa.

      EU:n kaikki 27 jäsenvaltiota eivät koskaan pääse asiasta yksimielisyyteen. Siksi nykyistä tilannetta jatketaan pitkälle 2100 luvun puolelle saakka.

      - T: Kesäaikalainen

      • Anonyymi

        Harmin paikka, kun siitä kesäajasta olisi ollut suurin hyöty juuri talvisin, jolloin päivät muuten on kaikkein lyhimmillään valoisan ajan suhteen. No: ihan hyvä ratkaisu on myös se, että sentään nykyisestä järjestelystä ei luovuta, eikä varsinkaan siirrytä pysyvään talviaikaan, mikä olisi kauhistus enemmistölle suomalaisista.

        Aika metkaa muuten, ettei Bernerin akka järjestänyt kunnon tieteellistä tutkimusta asiasta, vaan vasta nyt Suomen Latu teetti sellaisen. Bernerin tavoitteena olikin saada feikkitutkimuksella Suomi jäämään pysyvään talviaikaan.


    • Anonyymi

      Kummallinen tulkinta jos 52% kannattaa talviaikaa ja 48% kesäaikaa.
      "Suurin osa liikkuu 16-20 välillä" heh ihan kun jos kesä ajassa pysyttäisiin niin tuo väli olisi valoisa. Vaikka olisimme uudenguinean ajassa ei pimeys talvella kaikkoa. Neljän kieppeissä hämärtää oli kumpi aika vain kyseessä.
      Itselle käy mainiosti kumpikin kunhan se ajan mulkkaus loppuu. Teillä yhden klikin fanaatikoilla on vaikeampaa.

    • Anonyymi

      Jis luovutaan kesäajasta hävitään kaikki hyöty mitä haluttiin kesäaikaan siirtymisellä.

      Talvella sama missä ajassa ollaan kun on aina pimeetä.

      • Mitä hyötyä tuosta typerästä kesäajasta on ollut: ei yhtään mitään ; päinvastoin: Ihmisiltä on sotkettu unirytmi 2krt. vuodessa kellonviisareita siirtelemällä; valon määrähän ei muutu miksikään. Nyt Suomen Latu sotkee lusikkansa soppaan; eivät taida tietää, miten Suomessa vuosisatoja käytetty kellonaika määräytyy. Sen määrittää Suomen maantieteelinen asema maapallolla; eli siis, kun kellot ovat Greewitchissä 12.00, Suomen kellojen pitää olla14.00.Näin on sovittu v.1884.
        Ps. Talvella ei ole koskaan pimeätä, kun on lunta.


    • Anonyymi

      Kesäaika on tietenkin parempi:

      -Ympäri vuoden on valoisaa.
      -Lämmityskustannukset vähenevät 90%
      -Ei ole liukasta.

      Huonot puolet:

      -Talvirenkaiden valmistajat menevät konkurssiin.
      -Pilkille ei pääse.
      -Ei voi tehdä lumiukkoja.

    • Anonyymi

      > "Suurin osa liikkuu 16-20 välillä" heh ihan kun jos kesä ajassa
      > pysyttäisiin niin tuo väli olisi valoisa.

      Pikkasen nyt taidat ymmärtää koko ideaa väärin. Suomalaisista suurin osa tosiaan liikkuu 16-20 välillä liikuntamielessä, oli aikavyöhyke ihan mikä tahansa.

      Kun otetaan käyttöön pysyvä kesäaika, niin se yksi valoisa lisätunti saadaan juuri tuolle 16-20 välille. Juuri siinä paikassa se valoisa lisätunti hyödyttää, ja tyydyttää eniten, suurinta osaa suomalaisista.

    • Anonyymi

      Kummallinen tulos tosiaan oli se 52 - 48 % muka talviajan puolesta.
      Liki samanlainen kuin aikoinaan EUn saama "enemmistö" jonka yhtenä seurauksena saatiin eriaikahölmöily.

    • Anonyymi

      Tuostahan tehtiin jo virallinen kysely ja normaaliaika voitti. Nuo hiihtäjät tietenkin haluaisivat valoisammat illat töiden jälkeen hiihtolenkillä.

      • Anonyymi

        Se "virallinen" kysely oli kaikille avoin nettikysely, jonne pystyi syöttämään vastauksia miten vain halusi. Ei siis mitään todistusarvoa. Nyt Taloustutkimus teki tutkimuksen tieteellisillä menetelmillä, ja vasta tämä tutkimus näyttää kansalaisten todellisen mielipiteen.


    • Anonyymi

      43 pros muuttuu 80. Semmonen tutkimus. Eli 57 prossaa kannatti nykyistä. Mutta piti saada mieluinen tulkinta 'ihan sama kumpi' puolelta kääntäen ne kesäajan kannalle.
      Työvuorojen takia omat hiihdot on aina 18 jälkeen mutta siihen auttaa kunnon otsalamppu millä puolimetsää valaistuu missä ei valoja ole.

    • Anonyymi

      Onhan se selvää, ettei normaalit ihmiset halua pimeydessä elää

    • Anonyymi

      Ihmeellinen tutkimus muka kumoaisi sen edellisen suuren kyselyn. Nyt otettiin n.1000 kyselyyn, ja nekin jotain nuoria nörttejä, jotka aina ovat tottuneet nukkumaan aamuisin sinne klo. 10. Jos oikeasti äänestettäisiin, niin varmasti normaaliaika voittaisi kirkkaasti.

      • Anonyymi

        Normaaliaikaan siirtymistä vaati yli 70000 alllekirjoittajaa pitkin Suomea eikä vain ne tuhat Helsingin alueella asuvaa hörhöä. Että silleen.


    • Anonyymi

      Näitä tutkimuksia tulee nyt sieltä sun täältä kuin sieniä sateella. Tämänkertainen Suomen Ladun tekemä / teettämä on otannaltaan niin vähäinen, että enpä menisi moiseen luottamaan.

      Saahan sitä huutaa, maailmaan mahtuu ääntä. Että oikein VALTAVA ENEMMISTÖ???
      Montako prosenttia kansasta, jos otanta on 1000 vastannutta? Hih.

    • Anonyymi

      Lapset, lapset! Te ette olleet syntyneetkään, kun normaaliajasta alettiin siirtyä kesäaikaan, josta palattin talveksi takaisin normaaliaikaan. Kuunnelkaa heitä, jotka osaavat kertoa teille, kuinka terveyden ja hyvinvoinnin kannalta pysyvä normaaliaika olisi meille parempi. Ja totta on, että kun kysely tehtiin normaaliajassa pysymisestä, oli sen kannatus melkoinen.

      • Anonyymi

        Olen tosiaan niin vanha että muistan ajan ennen kesäajan käyttöönottoa. Ja muistan hyvin miten hieno asia se ensimmäinen (ja seuraavatkin) kesäaika olikaan.

        Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ympärivuotinen kesäaika on tosiaan paljon parempi meille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      57
      3810
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      200
      3404
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      235
      2907
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      71
      2489
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      318
      1846
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      10
      1531
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1441
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      27
      1401
    9. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      46
      1362
    10. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1182
    Aihe