Tästä tässä on kyse, idän ja lännen

kiistassa.

https://yle.fi/uutiset/3-11044133

Kun kommunismi kaatui olivat Itä-Euroopan maat ja kansat pitkän aikaa lännen poliittisessa ja henkisessä ohjauksessa. Nyt nämä kansat ovat itsenäistyneet ja saaneet taloutensa kuntoon eivätkä ole enää Länsi-Euroopan ohjauksessa. Siitä nykyiset kiistat, länsi ei voi sietää kun entinen oppilas itsenäistyy ja pyrkii jopa opettajaksi. Sellainen pitää nujertaa ja näyttää kaapin paikka. Tilanne muistuttaa lähes täysin Rooman hajoamista. Länsi vajosi ja hajosi moraalisen rappion ja kansainvaellusten paineessa itäosan säilyessä omillaan vielä 1000 vuotta.

Länsi yrittää epätoivoisesti jatkaa hallintaansa rahalla mutta eihän se kauaa onnistu. Lännen idioottimaiset poliitikot mamutuksen ja momotuksen kiihkoissaan ajavat itäisen Euroopan maita henkisesti lähemmäs Venäjää. Mutta tyhmyyttä ei voi kieltää lailla. Masentavinta se kun piskuinen Suomi on lähtenyt tämän ääliöpolitiikan pääkellokkaaksi omana puheenjohtajakautenaan.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Varsova sopisi uudeksi Konstantinopoliksi. Tosin venäläiset kyllä tahtoisivat Moskovan, vanha suomalaissukuinen nimi.

Äänestä

Scanian ex-johtaja: ”Ruotsi luisumassa sisällissotaan”
Julkaistu 30.10.2019 11:27, 14097 lukukertaa

Scanian ex-pääjohtaja Leif Ostling yhtyy Volvon johtajan aiemmin kesällä esittämään näkemykseen, että Ruotsi on luisunut erittäin vakavaan turvallisuuskriisiin.

Kulttuuriero kantaruotsalaisten ja uusien Lähi-idän sekä Afrikan tulokkaiden välillä on liian suuri kuilu yhdelle sukupolvelle, sanoi entinen Scanian pääjohtaja Leif Östling ruotsalaiselle SwebbTV-medialle.

Hän varoitti, että yhteenotot siirtolaisten ja paikallisten välillä, jotka ovat jo muuttaneet jotkin alueet ”no-go alueiksi”, jonne edes poliisi ei uskalla mennä, saattaa eskaloitua ”sisällissodiksi”, joihin vaaditaan armeijan osallistumista.

”Tulevaisuus Ruotsin taloudelle on synkkä, ja se johtuu siitä, että me olemme ottaneet aivan liian paljon väkeä ulkopuolelta, ilman ajatustakaan siitä, että kykenevätkö he sopeutumaan Ruotsin erittäin monimutkaiseen yhteiskuntaan,” Östling sanoi.

Hänen mukaansa he jotka saapuvat Lähi-idästä ja Afrikasta, elävät yhteiskunnasssa, jonka ruotsalaiset jättivät lähes sata vuotta sitten.

Tunnetun teollisuusjohtajan mukaan monet korporaatioiden johtajat jakavat hänen näkemyksensä, mutta he ovat liian pelokkaita nostamaan ääntään, pelätessään yhtiöidensä vahingoittuvan sellaisesta.

Ruotsilla on pitkään kertynyt maine maana, joka toivottaa siirtolaiset tervetulleeksi ja Ruotsin hallitus on kaikesta huolimatta edelleen päättäväisesti jatkamassa siirtolaisten massamaahanmuuttoa.

Keskustelu asiasta on kiihtynyt sen jälkeen kun Sweden.se -sivustolla aloitettiin mainostamaan siirtolaisille erittäin runsaskätistä siirtolaisten tuki- ja avustuspolitiikkaa useilla eri kielillä ja houkutellaan ulkomaalaisia suuntaamaan kohti Ruotsia.

Volvon johtaja Håkan Samuelsson varoitti haastattelussa kesällä 2019, että yhtiö harkitsee yhtiön muuttamista turvallisempaan maahan mikäli Göteborgin heikentynyttä turvallisuustilannetta ei saada virkavallan hallintaan.

Äänestä
  • Aamulehdessä oli aivan pari pv sitten juttu missä kerrottiin USAssa ihmisten enemmistön uskovan maansa olevan menossa sisällissotaan.

    Äänestä

  • Ruotsi on kaksi kertaa vauraampi yhteiskunta kuin anonyymin edustama Suomi joten mikä on
    ongelmasi kun sanalle herkesit? Onko yleisvointisi kunnossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsi on kaksi kertaa vauraampi yhteiskunta kuin anonyymin edustama Suomi joten mikä on
    ongelmasi kun sanalle herkesit? Onko yleisvointisi kunnossa?

    Volvon johtaja Håkan Samuelsson varoitti haastattelussa kesällä 2019, että yhtiö harkitsee yhtiön muuttamista turvallisempaan maahan mikäli Göteborgin heikentynyttä turvallisuustilannetta ei saada virkavallan hallintaan.

    Sinulle ei tämä ehkä ole ongelma koska asunet Suomessa mutta ruotsalaisille on jo ongelma. Vai meinaatko, että Samuelsson puhuu tuollaisia vain huonovointisuuttaan?

    Äänestä

Monet maat kuten Puola,Slovakia,Unkari,Romania ja Bulgaria eivät ole koskaan olleetkaan demokratioita vaan diktatuureja. Näissä maissa vasta opetellaan siis kan-
sanvaltaista elämää vanhan mallin varjossa mutta epäilemättä ympäristön paine a-
jaa nämä maat vängällä demokraattiselle tielle.

Äänestä

Sisällissotaa Ruotsissa: Lukuisia pommi-iskuja Ruotsissa vain vuorokaudessa
Julkaistu 02.11.2019 19:18, 4483 lukukertaa

Vakavat pommi-iskut ja ammuskelutilanteet seuraavat toisiaan Ruotsissa, jossa tilanne vaikuttaa sisällissodalta. Kooste äskettäin tapahtuneista iskuista.

Autopommin tuhoja Landvetterissä, Göteborgissa – Kuva: Twitter
Poliisi sai hälytyksen myöhään torstaina Malmössä Serenadgatanille, jossa oli käynnissä ampumistilanne. Paikanpäältä löytyi vuonna 1991 syntynyt henkilö haavoittuneena, joka vietiin sairaalaan. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin. Ketään ei pidätetty.

Tietojen mukaan ammuttu mies kuului järjestäytyneeseen rikollisuuteeen ja sen korkeampaan asemaan. Poliisi on huolissaan, että rikollisjohtajan ampuminen saattaa johtaa jengisotaan ja kostoihin.

Vain muutama tunti myöhemmin varhain perjantaina Malmön poliisille tuli ilmoitus voimakkaasta pamahduksesta Sofielundista, jossa Rolfsgatanilla oli räjähtänyt pommi kerrostalon edustalla, jossa sekä asuinrakennus että läheisiä autoja oli vahingoittunut.

Pian tämän jälkeen tapahtui myös toinen pommi-isku Malmössä Agnesfridsvägenillä, jossa kohteena ollut kerrostalo oli kärsinyt huomattavia vahinkoja pommin räjähdettyä asuinrakennuksen rappukäytävässä.

Kolme miestä pidätettiin poliisipartion toimesta autosta toisen pommin räjähdyspaikan lähellä, joilla uskotaan olevan yhteyttä pommien asettamiseen.

Perjantaina aamuvarhaisella klo 04 aikaan räjähti voimakas pommi kerrostalon edustalla Vaxjössä. Useat ihmiset olivat soittaneet poliisille Bockelundsvägenille, jossa monta parveketta oli kärsinyt materiaalituhoja pommin voimasta. Silminnäkijoiden mukaan pommi oli ollut voimakas.

Perjantaina aamulla räjähti voimakas autopommi Landvetterissä, Göteborgissa. Poliisi sai hälytyksen kello 07:24 Pohjois-Stommenin alueelle. Asuinalueella sijaitsevalla tapahtumapaikalla oli suurta tuhoa ja ainakin yksi auto oli lentänyt katolleen pommin voimasta. Myös ikkunoita oli riikkontunut rakennuksista.

Aftonbladetin mukaan kolme autoa oli täysin tuhoutunut ja pommin paineaalto oli tuntunut jopa kilometrien päässä. Eräs lähellä asunut henkilö, joka työskentelee räjähdealalla sanoi, kertoi medille, että kyseessä oli selvästikin hyvin voimakas autopommi.

Myöhään perjantaina kello 22:21 Malmössä räjähti jälleen voimakas pommi ja tällä jertaa kohteena oli kerrostalo Drottningtorgetissa, jossa poliisi sai ilmoituksen voimakkaasta pamauksesta. Tietojen mukaan asuintalo kärsi aineellisia vahinkoja, ikkunoita rikkoontui ja auto oli vahingoittunut.

Tapahtunutta iskua kuvailtiin Ruotsin mediassa ”neljänneksi pommi-iskuksi” vain vuorokauden sisällä, mutta keräämiemme koosteraportin tietojen mukaan pommeja olisi räjähtänyt yhteensä viisi: Kolme Malmössä, yksi Vaxjössä ja yksi Göteborgissa.

Lisäksi pommi-iskujen yritykset jatkuivat Malmössä edelleen tänään lauantaina ja poliisi sai ilmoituksen epäilyttävästä esineestä Kungsparkenista. Poliisi lähetti paikalle pommiryhmän kuljettamaan räjähtämättömän esineen pois ja tekemään sen vaarattomaksi.

Äänestä
  • Kyse on rikollisryhmien valtakamppailusta.

    Äärioikeisto haaveilee aivan turhaan sisällissodasta.
    Ruotsi on hyvin vakaa yhteiskunta näistä paukutteluista huolimatta.

    Sisällissotaan tarvitaan ns. hajoava yhteiskunta.
    Ruotsista ei sellaista tule.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on rikollisryhmien valtakamppailusta.

    Äärioikeisto haaveilee aivan turhaan sisällissodasta.
    Ruotsi on hyvin vakaa yhteiskunta näistä paukutteluista huolimatta.

    Sisällissotaan tarvitaan ns. hajoava yhteiskunta.
    Ruotsista ei sellaista tule.

    Eräs uskonnollinen ääriryhmä on valmis aloittamaan väkivaltakampanjan joka vain pahenee vuosi vuodelta, sukupolvi sukupolvelta ja johtaa lopulta pitkään sisällissotaan kuten nähtiin Libanonissa, sodittiin 15 vuotta kunnes ääriryhmä sai vallan. Eivät tällaiset uskonsodat hetkessä ala vaan kehittyvät sitä mukaa kuin väestösuhteet muuttuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräs uskonnollinen ääriryhmä on valmis aloittamaan väkivaltakampanjan joka vain pahenee vuosi vuodelta, sukupolvi sukupolvelta ja johtaa lopulta pitkään sisällissotaan kuten nähtiin Libanonissa, sodittiin 15 vuotta kunnes ääriryhmä sai vallan. Eivät tällaiset uskonsodat hetkessä ala vaan kehittyvät sitä mukaa kuin väestösuhteet muuttuvat.

    Kyllä kaikki tietävät mikä se uskonnollinen ryhmä on mutta sen ääneen sanominen on vihapuhetta, huoh.

    Äänestä

Kriminologi Ruotsin räjähdyksistä: Täysin poikkeuksellista, ei tällaista tapahdu kuin sota-alueilla
Ruotsissa on tehty tänä vuonna jo 102 vakavaa räjähdeiskua. Kolmannes niistä Etelä-Ruotsin Malmössa.

Ruotsi3.11.2019 klo 15.05
Poliisit tutkivat räjähdyksessa pahasti vaurioitunutta yökerhon sisäänkäyntiä.
Poliisit tutkivat 18. maaliskuuta räjähdyksessä vaurioita saanutta yökerhon sisäänkäyntiä Malmössa.Johan Nilsson / EPA

Jaa artikkeli Facebookissa
492
Jaa artikkeli Twitterissä
Rikollisjoukkioiden Ruotsissa jatkuvasti tekemät räjähdeiskut ovat täysin poikkeuksellisia Euroopan ja jopa maailman mittakaavassa, arvioi kriminologi Amir Rostami sanomalehti Dagens Nyheterissä(siirryt toiseen palveluun).

Ruotsissa on tehty tänä vuonna jo 102 räjähdeiskua, joita tutkimaan on hälytetty poliisin räjähderikoksiin erikoistunut ryhmä. Viime vuonna vastaavana aikana räjähdyksiä oli 39.

Lähes kolmannes räjähdyksistä on sattunut Etelä-Ruotsin Malmössa. Tukholmassa niitä on ollut 19 ja Göteborgissa 13.

Rostamin mukaan vastaavaa määrää räjähdeiskuja ei tehdä missään toisessa rikkaassa maassa, jossa ei käydä sotaa tai jossa ei kärsitä vuosia jatkuneesta terrorismista.

– Löytääkseen vastaavaa pitää etsiä sota-alueita tai maita, joilla on pitkä terrorismihistoria, kriminologi Amir Rostami sanoo haastattelussa.

Pahasti räjähdyksessä vaurioitunut kerrostalon julkisivu.
Kerrostalon edustalle jätetty räjähde aiheutti suuret tuhot kesäkuun alussa Linköpingissä. Poliisi ei ole vieläkään onnistunut selvittämään tapausta. Jeppe Gustafsson / EPA
Taustalla rikollisjengien taistelu
Rostamin mukaan tarkkaa tilastovertailua Ruotsin ja muiden Länsi-Euroopan maiden välillä on vaikea edes tehdä, sillä muiden maiden tilastoihin kirjautuu niin vähän vastaavia rikoksia.

– Olen ollut yhteydessä lukuisiin poliisiviranomaisiin sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa, eikä missään niistä tunnisteta samanlaista kehityskulkua kuin meillä Ruotsissa, Rostami kertoo.

Tutkijoiden on vaikea löytää selitystä sille, miksi räjähdeiskuja tehdään Ruotsissa, muttei muissa vastaavan väestöpohjan ja sosiaaliset olosuhteet omaavissa maissa. Rostami näkee rikollisjengien väkivallan käytössä 15 vuotta jatkuneen kierteen, jossa keinot ovat koko ajan koventuneet.

– Ensin ammuttiin laukauksia jalkaan ja takapuoleen, sitten ryhdyttiin ampumaan toisia, sitten laukausten määrä lisääntyi, tehtiin suoranaisia teloituksia ja häpäistiin uhreja. Nyt on todella paljon räjähdyksiä, Rostami piirtää väkivallan kierteen punaisen langan.

Rikollisjengeillä, joiden jäsenillä on usein maahanmuuttajatausta, on lukuisia aktiivisia konflikteja eri puolilla Ruotsia. Konfliktien taustalla voi olla niin taistelu huumekaupan reviireistä kuin ihmissuhteetkin.

Toistaiseksi räjähdeiskut ovat aiheuttaneet enimmäkseen aineellista vahinkoa. Tosin syyskuussa Etelä-Ruotsin Lundissa tehdyssä räjäytyksessä haavoittui vakavasti yksi ohikulkija(siirryt toiseen palveluun).

Äänestä

-----Sisällissotaan tarvitaan ns. hajoava yhteiskunta.----

Kun tietty ääriryhmä vahvistuu se aloittaa sodan eikä lopeta ennen kuin on voittanut. Libanonissakin sodittiin 15 vuotta ja loppui sitten kun kyseinen ääriryhmä sai vallan.

-----Ruotsista ei sellaista tule.----

Sinä et sitä päätä kuten et muutakaan ihmiskunnan tulevaisuutta. Sen päätöksen tekevät ihan muut ja voi olla että unohtavat kysyä sinulta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kiistassa.

https://yle.fi/uutiset/3-11044133

Kun kommunismi kaatui olivat Itä-Euroopan maat ja kansat pitkän aikaa lännen poliittisessa ja henkisessä ohjauksessa. Nyt nämä kansat ovat itsenäistyneet ja saaneet taloutensa kuntoon eivätkä ole enää Länsi-Euroopan ohjauksessa. Siitä nykyiset kiistat, länsi ei voi sietää kun entinen oppilas itsenäistyy ja pyrkii jopa opettajaksi. Sellainen pitää nujertaa ja näyttää kaapin paikka. Tilanne muistuttaa lähes täysin Rooman hajoamista. Länsi vajosi ja hajosi moraalisen rappion ja kansainvaellusten paineessa itäosan säilyessä omillaan vielä 1000 vuotta.

Länsi yrittää epätoivoisesti jatkaa hallintaansa rahalla mutta eihän se kauaa onnistu. Lännen idioottimaiset poliitikot mamutuksen ja momotuksen kiihkoissaan ajavat itäisen Euroopan maita henkisesti lähemmäs Venäjää. Mutta tyhmyyttä ei voi kieltää lailla. Masentavinta se kun piskuinen Suomi on lähtenyt tämän ääliöpolitiikan pääkellokkaaksi omana puheenjohtajakautenaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu