Valtionyhtiön mysteerikauppa teki Sipilästä miljonäärin

20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kepu Sipilä on kova porvari.

Äänestä

Kepu pettää aina.

Äänestä
  • Kiitos linkistä.

    Äänestä

Kepulainen veroluikuri.

Äänestä
  • Kun pystyy varastamaan valtiolta niin ei ole varas.. Miksi?

    Äänestä

Pistäkää aloitusta jakoon.

Äänestä

Kepulainen kepuloi aina.

Äänestä

Kepu/Sippilä teki mm. veronkierron mahdolliseksi taxiliikenteessä ja ajoi maamme taantumaan, näin luulen kun lukee medioita. En usko hänen vajavaiset taonsa auttaneen talouskasvussa sen teki maaimntalouden yleinen nousu.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Pthyi kiero kepuvenkoilija.

Äänestä

Oli karkki

Äänestä

Kannattaa googlettaa Sipilän perustama valtion yhtiöiden yksityistämiseen tarkoitettu VAKE OY

Äänestä
  • Kiitos vinkistä.

    Äänestä

Ja kirsikkana kakun päälle Sipilä tienasi vuoden 2018 verotietojen mukaan vain 120.000e pääomatuloja. Eli kymmenien miljoonien omaisuuden tuotto on muka vain prosentin kymmenysosia!

Tätä varten on vakuutuskuoret, että rikkaiden ei tarvitse tukea valtiota maksamalla veroja. Köyhät maksakoot.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta.

    Erikoista ! RÄSÄSTÄ Aiheettomasta Raamatun kirjoituksen esiintuomista tutkitaan ! VAAN SIPILÄN kieroa Äkkirikastumista ALMA MEDIA Ei tunnu tutkivan sanallakaan. Esim. Rautaruukki Sotku. Josta Herra Pöpilö . Ei sano sanaakaan. Eikös hän jonkin sortin lahkolainen. Kuuluuko siihen Uskontoon ihmisten Kusetus myös !?

    Asiaa.

    Vieläkö olet katkera, kun kepu ei huolinut sinua raittiuslautakunnan varajäseneksi.

    Sipilä on miljonääri. Sinä et ole mitään! Taitaa ottaa nuppiin? hehehhehhehy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista ! RÄSÄSTÄ Aiheettomasta Raamatun kirjoituksen esiintuomista tutkitaan ! VAAN SIPILÄN kieroa Äkkirikastumista ALMA MEDIA Ei tunnu tutkivan sanallakaan. Esim. Rautaruukki Sotku. Josta Herra Pöpilö . Ei sano sanaakaan. Eikös hän jonkin sortin lahkolainen. Kuuluuko siihen Uskontoon ihmisten Kusetus myös !?

    Näköjään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kannattaa lukea juttu läpi. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15966420/keskustan-valtakunta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu