Eilen 'Radio Suomen lauantai: Helsinki' ohjelmassa toimittaja (Maija Ilmoniemi?) oli kutsunut vieraaksi evl. kirkon diakoni Harriet Lohikarin, joka puhui kiihkeästi halloweenia vastaan, (tuli mieleen taannoinen USA:sta Suomeenkin tuotu uskovaisten hevimusiikin vastainen kiivas kampanja, joka on paljastunut enimmäkseen valheellisiin väitteisiin perustuneeksi), piti sitä pahan, paholaisen kutsumisena. Se ei kuulemma tule muuten kuin kutsumana, eli kutsujien oma vika. Harrietille persoonallinen paholainen on täyttä totta. Halloweenin vietosta se alamäki alkaa, vähitellen vajoaa yhä synkempiin vesiin - porttiteoria.
Vahinko että en kuullut ohjelmaa alusta eikä sitä ole Areenaankaan laitettu. Diakoni puhui myös satanisteista ja saatanapalvojista. Siitä en ehtinyt paljon kuulla, mutta Harriet oli vakuuttunut että saatanapalvojat uhraavat vauvoja.
Oli kuulemma Harriet itsekin joskus erehtynyt halloweenia viettämään. Kun toimittaja kertoi itse menevänsä halloween-juhlaan, niin Lohikari toivoi että hän tarkkailisi omia reaktioitaan, miten halloween-juhla vaikuttaa häneen. Ei sentään kieltänyt menemättä - tietäen että ei onnistuisi?
Toki Harriet muisti paheksua halloweenin kaupallisuutta. Syystäkin. Mutta kaikkihan on nykyisin kaupallista. Ja toivoa voisi, että halloweenin viettokin olisi enemmän omaan tekemiseen perustuvaa, kuin valmiin krääsän kalliilla ostamista kaupoista.
Minusta hän kuulosti siltä, että sopisi paremmin johonkin pieneen lahkoon kuin evl. kirkkoon, ja hän myönsikin, että häneen suhtaudutaan kirkon piirissä ristiriitaisesti - enpä ihmettele, että kummastusta ja vastustustakin esiintyy. En usko että kirkon johto haluaa tuollaista julkisuuskuvaa mitä Harriet luo työnantajalleen. Harrietin mielestä kaikki eivät ole näistä paholaisasioista perillä kirkon piirissä
Harriet työskentelee mm. mielenterveystyön parissa. Ei kuulemma aktiivisesti tuputa näitä paholaisjuttujaan, mutta jos asiakkaan kanssa puheeksi tulee niin... Ei kuulosta hyvältä, että mielenterveyspotilaille paholaisesta höpötetään.
Tulee outo tunne kun kuuntelee ihmistä, joka elää ihan toisenlaisessa 'todellisuudessa, kuin mitä minä itse. Niin varmasti Harrietillekin.
Kuuntelijoilta tuli kriittistä palautetta Lohikarille. Hän mm. kritisoi väkivalta ja kauhuleffoja. Kuuntelija muistutti, että perustuuhan kristinuskokin uhriin, jumala uhrasi ainoa poikansa, ja ehtoollisella kristityt syövät Jeesuksen ruumista, lihaa ja juovat Jeesuksen verta - kannibalismia.
Jotkut, ehkäpä Lohikarikin, uskovat että papin loitsulla öylätti ja viini, todella muuttuvat Jeesuksen lihaksi ja vereksi.
Kidutusvälinettä, ristiä, kannetaan kaulalla, Vanhatestamentti se vasta väkivallan, ja hurmeen täyteinen opus on.
Mutta mikään tällainen ei Lohikaria tunnu haittaavan, kunhan se liittyy kristinuskoon. Sen paljasti hänen vastauksensa esitettyyn kritiikkiin. Tarkemmin sanoen se, että hän ei siihen itseasiassa vastannut, vaan sivuutti sen. Alkoi vain paasata kaikesta hyvästä mitä kristinusko tuo.
Lohikari kuulunee siihen joukkoon kristittyjä, joiden mielestä kaikki kristinuskossa on hyvää, ja sen vaikutus yhteiskunnassa pelkästään positiivinen. Kaikki hyvä mitä on olemassa on kristinuskosta ja sen jumalasta, mikään paha ei. Oikeat kristitytkään eivät varmaankaan tee koskaan pahaa, vaikka koko uskonto perustuu kaikkien syntisyydelle.
Ensi otti vähän pattiin, että tällainen diakoni päästetään höyryämää Radio Suomeen, mutta pian muutin mieleni. Lisää vain julkisuutta Lohikarille, niin hän voisi jopa haastaa Päivi Räsäsen kirkosta karkottajana - että sellainen manaaja.
Diakoni Harriet Lohikari ja Halloween
10
1314
Vastaukset
- Anonyymi
Sen verran korjausta hyvään kirjoitukseen, että kristinusko ei perustu Jumalan pojan uhraamiseen, vaan itse Jumalan.
Löytyy niin Augsburgin tunnustuksesta kuin 300-luvulta peräisin olevasta Athanasioksen tunnustuksesta.
Tämä 'pojan uhraamissllogani' liittyy pääsiäiseen,jolloin Jahve, joka on kristinuskon Jumala määrää esikoispojat (poltto) uhrilahjoikseen uhrattavaksi juutalaisten pääsiäisenä, happamattoman leivän juhlassa.
Uhri on Jeesuksen Kristus-hahmossa taivasten valtakunnan isä Jumala, joka ehtoollisella syödään Jahven ylipapin ateriana.- Anonyymi
Jeesuksen opettama Jumala, on Jahve Jumalan kilpailija, jonka ihmeidentekijän tämä määrää surmattavaksi koska hän houkuttelee toisen Jumalan luo. Löytyy 5.Mooseksen kirja, luku 13. Kristinuskon Jumala Jahve (Baal), joka on Raamatun Saatana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen opettama Jumala, on Jahve Jumalan kilpailija, jonka ihmeidentekijän tämä määrää surmattavaksi koska hän houkuttelee toisen Jumalan luo. Löytyy 5.Mooseksen kirja, luku 13. Kristinuskon Jumala Jahve (Baal), joka on Raamatun Saatana.
Ja teologian mukaan Jeesus Jumalana on Baal-jumalalle uhrilahja. Raamatun mukaan jopa hyvältä tuoksuva. Tämä on viittaus VT:n ruokauhriin, vrt. ehtoollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja teologian mukaan Jeesus Jumalana on Baal-jumalalle uhrilahja. Raamatun mukaan jopa hyvältä tuoksuva. Tämä on viittaus VT:n ruokauhriin, vrt. ehtoollinen.
Ja tämän nimi on kristinusko juutalaisen rabbi Paavalin tekemänä.
- Anonyymi
Ja miten tuo naurettava paskan länkytys liittyy kirkosta eroamiseen.
- Anonyymi
Kristinoppi on niin monimutkainen paska, että siitä löytyy "todistuksia" mihin tahansa.
- Anonyymi
Kertomasi perusteella diakoni uskaltaa sanoa miten asia on. Piispat ja papit ovat myyneet itsensä populismilla. Heidän takiaan kirkosta erotaan.
- Anonyymi
Ylivoimaisesti suurin osa eroaa siksi, etteivät usko ja/tai kirkolla ja/tai uskolla ei ole heille mitään merkitystä.
Eivät piispat ja papit ole populisteja, vaan populisteja ovat he, jotka poimivat rusinat Raamatusta, unohtaen täysin itselleen kiusalliset väitteet siinä.
Raamattua on aina jouduttu tulkitsemaan, koska se on niin onnettomasti editoitu. Eiväthän 'tulkitsimiset' ole mikään nykypäivän keksintö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylivoimaisesti suurin osa eroaa siksi, etteivät usko ja/tai kirkolla ja/tai uskolla ei ole heille mitään merkitystä.
Eivät piispat ja papit ole populisteja, vaan populisteja ovat he, jotka poimivat rusinat Raamatusta, unohtaen täysin itselleen kiusalliset väitteet siinä.
Raamattua on aina jouduttu tulkitsemaan, koska se on niin onnettomasti editoitu. Eiväthän 'tulkitsimiset' ole mikään nykypäivän keksintö.Piispat ja papit ovat rusinannoukkija populisteja. Raamattu on täydellinen. Paljon eroaa siksi, koska ovat kristittyjä ja ottavat Raamatun vakavasti.
- Anonyymi
Tonnista vetoa että Harriet on viidesläinen. Hehän ovat nimeltä luterilaisia, mutta käytännössä vapiksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1454053Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma553464- 2142840
Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest382712Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem292570Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu492166- 1281687
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja371676Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1671629Mikä vimma on Suomeen saada datakeskuksia?
Eihän se tuo suomalaisille montaa työpaikkaa, tuskin edes rakennusvaiheessa rakentajat kaikki suomalaisia. Miksi tänne e1051310