Siis nythän ei ole kyse henkirikoksesta? Tuostahan on 15 v aikaa?
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt esitutkinnan aloitettavaksi Räsäsen kirjoituksesta, jonka Suomen Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004.
Räsäsen kirjoitus "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" oli Raamattuun ja sen tulkintaan liittyvä, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskeva kannanotto. Poliisi on aiemmin päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. (Lainaus Yle)
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt esitutkinnan aloitettavaksi Räsäsen kirjoituksesta, jonka Suomen Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004.
Räsäsen kirjoitus "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" oli Raamattuun ja sen tulkintaan liittyvä, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskeva kannanotto. Poliisi on aiemmin päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. (Lainaus Yle)
Vastaukset 34
Vanhimmat
No nyt on päässet nuo sukupuolettomat hörhöt valtaan ja touhu on sen mukaista.
Että silleen.
Jos virkamiehelle tulee ylhäältä käsky aloittaa esitutkinta niin sitten se aloitetaan. Jokainen voi päätellä itse mistäpäin se voi tulla.
Homo ulkoministerimme Pekka Haavisto?
Tässähän on käsitääkseni kysymys omien kannusten hankkimisesta ! Uusi kun virassa.
Toisekseen ole kuulut sanonnan," nainen on toiselle naiselle susi ".
Mielestäni saataa olla yksi motiivi ,mistä näitä tietää. Joku toinen näkee se toisella tavalla ?
Ota tuosta nyt selvää !
Kun ei olekaan kyse siitä vanhasta kirjoituksesta, vaan siitä kun edustaja Räsänen tähän kirjoitukseen viitaten omin sanoin moitti ja loukkasi seksuaalisia vähemmistöjä julkisesti.
Kannattaa lukea lehtiartikkeli kokonaan ja sitten kommentoida.
No mitäs teki se imaami ja Tarja Filatohvi Ylen TV1 ohjelmassa ? Imaami sanoi homot on tapettava ja Tarja nauroi selkäkekka naurua tuolle vihapuheelle. Että silleen.
Ai mites tämä liittyy Räsäsen tapaukseen?
Erosin ateistina kirkosta jo 40 vuotta sitten ja siitä lähtien on jäänyt parisen tuhatta euroa säästöön joka vuosi.
No mietippä sitä ihan itse jos vaikka joskus keksisit vastauksen.
Tsiisus. Kaikkea sitä...kysytäänkin.
Taidat olla uskovainen. (tsiisus)
Miksi syyttäjä ei nostanut syytettä tuosta? On varmaan yleisön saatavilla netistä. Entä jos tuon kommentin olisi sanonut persu?
No eikö tuo muka ole vihapuhetta ja suoraa väkivallalla uhkailua homoja kohtaan. Miksi se sallitaan muslimeille ja vielä suorassa lähetyksessä valtakunnan tv-kanavalla? Kyllä olisi vielä enemmän tutkinnan paikka, jos Räsäsen vanhaa kirjoitusta tutkitaan.
Ei muslimeille voi sallia uskonnovapauden nimissä yhtään enempää kuin kristityillekään.
Minkä puolueen ehdokas tämä innokas valtakunnansyyttäjä mahtoi olla. Tuskin ainakaan kristillisten. Politiikan vieminen tälle tasolle ei ole suotavaa.
No mitäs se Unkarin Presidentti sanoi Suomen Oikeuslaitoksesta muistatteko ?
Että silleen.
Ei minkään puolueen ehdokas. Eikä tietysti voi ollakaan.
Poliittiset "rikokset" eivät vanhene koskaan.
olisiko itse Paavali pantava syytteisiin sanoistaan, kun "vihapuheet" eivät vanhene koskaan
Ajatusrikos ei vanhene koskaan.
En ota kantaa Räsäsen tapaukseen sinänsä, vaan siihen, miksi syyteoikeus ei ole vanhentunut, vaikka Räsäsen kirjoitukset ovat 15 vuotta vanhoja. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan nimittäin lukee Finlexissä näin:
"10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin..."
Huom kohta PITÄÄ YLEISÖN SAATAVILLA. Räsäsen kirjoitus on pysynyt yleisön saatavilla tähän vuoteen asti, siksi syyteoikeus ei ole vanhentunut.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110511#Lidp446868000
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e0229e4e-aae7-41df-a2f8-1781f0d4f3f0
No ei moni muukaan rikos vanhene kymmenessä vuodessa. Riippuu lainsäädännöstä rikoksen kohdalla.
Kyllä syyttäjä toimii tiukasti Suomen lakien mukaan. Hänen oma mielipiteensä ei siihen vaikuta, vaikka kuinka haluaisikin. Jos ei syyttäjä noudata lakia, joutuu hän viraltapanolle.
Syyttäjä on helppo saada viralta. Siksi tehtävässä onkin nykyään pösilöitä alalle on vaikeaa saada ihmisiä jotka ymmärtäisivät jotain
Lähtökohta ole että rikoksen teko on silloin kun se on tehty. Verkkomaailman osalta se tarkoittaa lokiin kirjattu päivämäärä ja siitä alkaa ajanluku. Aikaa mitä on rikoksen teon ja sen välissä tähän päivään ei ole juridista painoarvoa.
Juridisesti asia on vanhentunut. Salissa kaatuu vanhemispykälään.
Ennakkotapauksia
https://www.tivi.fi/uutiset/kymmenet-syytteet-ehtivat-vanheta-yle-huijarit-tehtailivat-pikavippeja-ohjelmistovirheen-avulla/3ae2d897-6ae4-3aef-825f-daa5b45b4f16
Ja rahaa palaa - niitä meidän yhteisiä verorahoja...
Käsittääkseni Räsäsen kirjoitus oli (myös) ihan fyysisessä vihkosessa, jota Luthersäätiö on jakanut aina viime vuosiin saakkaa. Laissa määritellään kiihotus kansanryhmää vastaan niin, että "joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin..."
Eli tuo "pitää yleisön saatavilla" kohta täyttyy, jos viestiä on jaettu näihin päiviin saakka.
Sinänsä mielenkiintoista, että tämä Luther-porukkahan ei hyväksy naispappeja, koska "naisen tulee vaieta seurakunnassa", mutta yllättäin niille kelpaa nais-oletettu Räsäsen uskonnollisiksi väitetyt mielipiteet. Ehkä Raamatun rivien välissä lukee, että nainen vaietkoon seurakunnassa ellei vihaa homoja tarkoituksenmukaisesti.
Painotuotteissakin menee sama haarukka vanhememisen suhteen. Painopaikka päivämäärä julkaisun päivämäärä. Siitä alkaa ajanluku.
https://lakimiesuutiset.fi/pienia-poimintoja-oikeushistoriasta-elikun-lehdisto-on-karajasaliin-paatynyt/
Ongelmallisin ja konkreettisin tilanne on jos kyseistä vihkosta on nyt jälkeenpäin otettu uusintapainos vaikka viime vuosina ja sitä levitetään. Silloin syyteoikeus on päällä
Kytät painostuksesta vievät juttua eteenpäin. Jos teatteriin menee mukaan myös syyttäjä niin näette että kytät ovat olleet poliittisen painostuksen alla.
Tuomari on kuitenkin korrekti case vanhentunut ja piste
jos 2004 kirjoitusta nyt vasta tutkitaan, niin on kyllä parempi lopettaa samantien jos noin hidas sytytys .. :)
yleensä ottaen tuo rikoksen vanheneminen tai esim. eri yhteydessä taparikollisten uudet rikokset koeajalla.. eivät osaa oikein soveltavasti koeaika juttua käyttää jos uusi rikosoikeudenkäynti menee juuri ja juuri koeajan yli.
On tämä mennyt ihan hulluksi. Ei mulla muuta. Al-taen virkarikos-syytettä odottaessa.
Uskonrauhan rikkominen on aika lailla herkempi asia kuin normaali kunnianloukkaus.
Miten juttu etenee
Uskonrauhan rikkomisen osalta ei näyttöä kiihoittaminen kansanryhmää vastaan vanhentunut
Ei aihetta messuun
Totesihan pääministeri Sipiläkin pari vuotta sitten, että vihapuhe on pahempi rikos kuin tappo.
Kerran niitä lapsia ei synny 16vee aikana. Hä?