Toisin kuin tällä moni tällä palstalla luulee niin kristityt eivät ole lainkaan yksimielisiä Helvetistä, Saatanasta ja syntisten tuomiosta. Asuasta neuvotellaan yhä ha vaikka samaa asiaa on puito jo melkein 2000 vuotta niin mitään selkeyttä ba selvyyttä tähän monimutkaiseen ja alati muuttuvaan oppiin ei ole vieläkään vuosien jälkeen saatu. Mutta tämänhetken radikaaleimman näkemyksen mukaan kaikki pääsevät taivaaseen riippumatta siitä onko syntinen tai edes uskooko, ja lopulta jopa se Saatanakin armahdetaan.
Oikaistaan ateistien väärinkäsityksiä - Osa 1
Anonyymi
3657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sellainen kirkko jonka sisälle mahtuu vain yksi näkemys ei ole koskaan olemassakaan. Aina on ollu olemassa useita näkemyksiä ja useita lahkoja. Evankeliumien mukaan keskenään toraisten opetuslasten välit alkoi rakoilla ja heidän välillään oli kovakilpailu jo ennen Jeesus oli edes ristiinaulittu
Eipä tietenkään. Koska Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, niin jokainen kristitty lukee ja tulkitsee sitä tavallaan ja soveltuvin osin. Hieno kirja, kun kaikki voivat olla sen kanssa samaa mieltä vaikka ovat keskenään eri mieltä.
Kristitythän ovat tappaneet toisiaan tämän satukirjan tulkintojen takia :) Harhaopista on heilahtanut nopeasti teilipyörää ja muuta mukavaa kidutusvälinettä kunnes on ollut kiduttajan kanssa samaa mieltä satukirjan sisällöstä :D
No jos ottaa kirjan Jumalan sijaan Jumalaksi, ei pidä ihmetellä jos seurauksena on väkivaltaisuuksia ja muuta pahaa.
"Toisin kuin tällä moni tällä palstalla luulee niin kristityt eivät ole lainkaan yksimielisiä Helvetistä, "
Siinähän on sinun väärinkäsityksesi, että luulet palstalaisten pitävän kristittyjä yksimielisinä jostakin asiasta. Ja noilla hoksottimilla luulet tulevasi korjaamaan väärinkäsityksiä.
>> Asuasta neuvotellaan yhä
Neuvotelkaa vain mutta meille muille se on ihan yksi ja sama mitä mieltä te näistä mielikuvitustaivaista ja mielikuvitusjumalista olette. Sadut ovat satuja.
Ateistit kääntyisivät varmaan sankoin joukoin kristityiksi jos ymmärtäisivät, että kristinuskon ytimessä on eripura, ristiriitaiset tulkinnat, inttäminen ja muiden kristittyjen näkemysten pitäminen harhaoppisena. Teidän kristittyjen pitäisi tuoda tämä kristinuskon piirre selvemmin esille.
Jokainen voi olla oman elämänsä erehtymättömästi oikeaoppinen!
Niin kristityt ovat erimielisiä monestakin asiasta. Osan mielestä Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa ja osan mielestä Raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirja, josta voi kenties löytyä jokin Jumalan inspiroima totuus kaiken barbaarisen roskan keskeltä. Jälkimmäiset kristityt tulkitsevat usein Raamattua siten, että se sopii heidän omaan Jumala-kokemukseensa ja korostavat usein henkilökohtaista kokemuksellista yhteyttä Jumalaan Raamatun tekstin sijaan.
Lisäksi muistutettakoon, että eri kristillisillä suuntauksilla on omat Raamattunsa, mihin on poimittu ne kirjat, jotka sopivat omaan suuntaukseen. Esimerkiksi Ilmestyskirjaa ei löydy Ortodoksien Raamatusta ja jopa Luther oli epävarma pitäisikö koko kirja poistaa Raamatusta. Tuomaksen evankeliumi oli sen verran outo, ettei sitä otettu mukaan mihinkään Raamattuun.
Joidenkin mormonien mielestä Jumala on fyysinen olento ja että Taivas sijaitsee jollakin kaukaisella planeetalla, Tämä poikkeaa sen verran paljon muiden kristittyjen suuntauksien opetuksista, että osa ei laske mormoneja edes kristityiksi.
Olisi helpompaa, jos kristityt edes olisivat keskenään yksimielisiä, ennen kuin alkavat julistaa asioita totuutena muille. Yhtenäistä totuutta ei selvästi ole - edes kristillisyyden sisällä.
Alunperin ei tiedetty mikä on ja kuka on kristitty. Jotta homma ei karkaisi käsistä niin vuonna 325 sovittiin että vain sellainen lasketaan kristityksi, joka tunnustaa opin Jumalan inkarnoitumisena eli ruumiillistumisena Jeesuksessa ja opin kolmiyhteisestä jumalasta (ainoa asia joka uskontunnustuksen lisäksi saatiin silloin sovittua). Nämä kaksi ovat kristinuskon ainoat pakolliset dogmit ja tästäsyystä esimerkiksi jehovia, mormoneja ja kreatuja ei lasketa kristityiksi ja ne luetaan virallisesti kokonaan omiksi uskonnoiksi. Kaikki muu sen sijasta on vapaata pelikenttää ja siellä on myös eniten vaihtelua tulkintojen välillä.
Niin, on niitä jotka uskovat epäjumalaan kuten kirjaan, oppiin tai ihmiseen, tai ihmisten muodostamaan ryhmään, tai vallanpitäjiin, ja sitten on niitä jotka uskovat Jumalaan Jumalana.
Mielipiteitä kalasteleva kompastuu ihmisiin.
Nousiko jeesus sittenkään haudasta vai haettiin yöllä.
Jälkeenpäin sitten lisäillään jättikiviä ja maanjäristyksiä.
Eri näkemyksiä on, mutta mm. evlut kirkon mukaan jeesus oli kuoleman jälkeen samanlailla henkisesti ja symbolisesti läsnä aterialla kuten nykyään edelleenkin jokaisella ehtoollisella. Ajatus fyysisestä kuolemanjälkäisestä läsnäolosta olisi siiten tämän pohjalta kehittynyttä tulkintaa.
Toisaalta monilla on ollut Raamatun kuvaileman kaltaisia "yliluonnollisia" eli kummia* kokemuksia siitä miten kuollut lähiomainen on fyysisesti vieraillut useita kertoja öisin tai varsinkin iltaisin heidän luonaan. Tälläiset kokemukset on niin yleisiä että tutkimus on hylännyt teorian ohimolohkoepilepsiasta ja korvaavaksi teoriaksi on ehdotettu surusta ja surun aiheuttamasta stressistä aiheutuvaa psykosomaattista oiretta. Aivot nimittäin reakoi suruun kuin se olisi vahvaa fyysistä kipua ja keho stressiin kuin jos se olisi vakava tulehdusreaktio.
Mutta kuten Yle aikanaan asiasta hauskasti otsikoi Tutkimus vapauttaa yliluonnollisen kokemisen arkiseksi ja täten Kumma kuuluu elämään.
(*Turun yliopisto ohjeistaa käyttämään asiasta mieluummin tätä sanaa sillä sanasta yliluonnollinen tai paranormaali syntyy asiasta harhaan johtavia mielikuvia ja kyseiset termit kannattaa mieluummin heivata romukoppaan)
Eikös myös ollut joku tutkimus että ihmisen aivot lisäksi kujeilee muutenkin jotta ne "pysyisi järjissään". Ainoa sivuvaikutus on että ihmiset näkevät harhoja ja illuusioita jopa päivittäin. Siksi omaan näkökykyyn ei ihan aina voi luottaa, mutta useinmiten voi.
Hallusinaatiot on lisäksi normaali sivuoire stressistä.
Harha-aistimuksia voidaan Terveyskirjaston artikkelin mukaan kokea esimerkiksi stressin, traumaattisten kokemusten ja muistojen yhteydessä sekä unen ja valveen rajalla.
Sitten on, tai no olkoon nyt vaikka kirjailijan syndrooma. Siis kirjallisista hamoista tulee niiden luojille oikeita. Esimerkiksi Tove Jansson koki että Muumit vainosivat häntä, Peppi Pitkätossu oli Astrid Lindgreenille kuin oma lapsi, Agatha Christie vihasi Hercule Poirotia, mutta ei päässyt hänestä eroon ja ja Conan Doyle uskoi murhanneensa Sherlock Holmesin oikeasti. Olisi jännää tietääikä tämänkin aiheuttaa... Liika mielikuvitusko?
Jeesuksen ylösnousemus ei ole ruumiin vaan hengen tapahtuma.
tässä pitää erottaa toisistaan...hallusinaatiot, kuten omat kirjan hahmot..piirretyt. Pareidolia
ja sitten kokonaan erikseen henkien näkeminen, elikkä eläneiden ihmisten tms. todellisten spiritien...joka liittyy aina käpyrauhasen eli kolmannen silmän toimintaan.
tässä linkissä pieni kuvaus
https://backpackerverse.com/seeing-faces-when-i-close-my-eyes/
tästä linkistä voi katsoa, miltä ne henget sitten suurin piirtein näyttävät " näkijälle"
Kun tuijottaa negatiivin kuvaan 30 sek ja siirtää katseen pois esim valkoiselle seinälle
https://www.scaryforkids.com/jesus-illusions/
erotuksena, että kuvat, kasvot, ovat vielä paljon yksityiskohtaisempia ja ne juoksevat
diojen lailla. Ovat varmasti eläneitä ihmisiä. Itse kun viimeksi keskityin, näin kasvoja
jostain 1500 - 1700 luvulta. Bizarre. Mutta totta. Tämä on erittäin yleistä.
Jeesuksen ylösnousemus on lapsellinen tarina, ei muuta. Jumalat ja jeesukset ovat vain mielikuvitusolentoja, ei muuta.
Olipa kerran muuan voieltu joka luvattu valittu. Kun hän kuoli, taivas aukeni ja väkevä käsi laskeutui alas ja kiskoi hänet taivaaseen. Sadat ihmiset olivat todistamassa tätä suuren kaupungin korkeimmalla kukkulalla ja he kumarsivat syvään osoittaakseen hänelle kunnioitusta. Tämä jumalan poika ei kuitenkaan ollut Jeesus vaan keisari Augustus. Vain harmaa savuvana jäi jälkeen kun Romuluksen ja Remuksen säestäessä harpuilla Herkules nosti keisarin yläilmoihin ja hänen perässään taivas sulkeutui takaisin.
Oikaistaan sinulta yksi väärinkäsitys: helvetin kiukaiden lukumäärällä tai saatanan munan pituudella jne. ei ole mitään relevanssia ateismin pätevyydelle.
Aivan, ateismi on aina epäpätevää, ihan sama millä tavoin kuvataan jumalankieltäjien herraa, Saatanaa.
Mielikuvitussaatanan surisevat vain siellä teistin korvien välisessä mielikuvitusmaailmassa
Teidän kristittyjen keskinäiset oppiriidat kiinnostavat ihan yhtä paljon kuin muslimien keskinäiset oppiriidat, eli ei tippaakaan. Lapsellisia satuja lapsellisille typeryksille, jotka eivät kykene erottamaan satuja todellisuudesta.
Ja kuitenkin löysit aikaa ja energiaa kommentoida tähän ketjuun, joka sinua ei muka lainkaan kiinnosta.
Johtuu tietenkin siitä että on harhaoppisia kristityitä ja sitten vielä harhaoppisempia kristityitä.
Todellakin, kaikki olemme syntisiä.
Korjataan: te kaikki kristityt olette syntisiä, koska kyseessä (syntisyys) on kristillinen termi.
Jumalanpalveluksissakin kaikki siellä istuvat tunnustavat syntisyyttään. Niinpä heidän kaikkien täytyy olla syntisiä.
Opit ovat oppeja, ja niitä on monia.
Totuus on yksi.
Kyllä teologia avasi todella uuden oven ja entinen sulkeutui. Sain vastauksia moniin kysymyksiin toisin kuin tältä "maailmalta".
Teologia on tässä ”maailmassa” eläneiden tyyppien keksintöä. Ei ole rajaa sille, mitä ihminen pystyy uskottelemaan itselleen todeksi.
Niin. Aikanaan polyteismi oli vallitseva uskonto. Nyt ollaan siirrytty pääosittain monoteismiin. Kyllä tätä täytyy pitää hyvänä kehityksenä - jumalten lukumäärä lähenee koko ajan totuutta.
Metka avaus - ymmärrän kyllä hyvin sen ettei uskovaiset ole vieläkään päässeet yksimielisyyteen raamatun tulkinnasta, todisteet puuttuvat, mutta erilaisia tulkintoja on yhtä paljon kuin ihmisiä.
Jeesus puhui monta kertaa helvetistä.Hän puhui myös tulleensa maanpäälle syntisten vuoksi,koska muuten kukaan ei pelastuisi.Hän teki pelastumisen helpoksi,ottamalla maailman synnit uudenliiton mukaisesti itselleen.Kärsi meidän kaikkien puolesta synnin rangaistuksen Golgatan ristillä. Jumalan ehdoton pyhyys vaati sovituksen. Hän nousi kuolleista,esikuvana meille,että meilläkin on nyt ikuinen elämä mahdollista Jumalan valtakunnassa.Mutta meidän on otettava Jeesus Herraksemme vilpittömästi ja tunnustettava Jeesuksen sovitustyö.Tähän on jokaisella vapaatahto.Mikään saasta ei pääse Jumalan luo,Vaan heitä odottaa ikuinen helvetti mestarinsa Luziferin seurassa. Tämä ei ole uhkaus ,vaan ehdoton totuus,joka pitää tehdä selväksi,niille jotka sontaläjässään rypevät.
>>koska muuten kukaan ei pelastuisi.
Ei teidän mielikuvitusjumalalta kukaan pelastusta kantaa
>>vaan heitä odottaa ikuinen helvetti
Uskooko joku tosiaan näihin lapsellisiin helvettisatuihin? Jeesus jahveineen on vain ihmisten keksimiä satuolentoja. Ei se siitä muuksi muutu.
Tuleeko kohta osa2?