Venäjä esti sairaan diplomaatin ambulanssilennon

Venäjä esti sairaan diplomaatin ambulanssilennon
Elisa Hyvärinen | 04.11.2019 | 11:04- päivitetty 04.11.2019 | 11:07
Amerikkalaisen sotilasattasean hätäevakuointia viivytettiin.
Venäjän viranomaiset viivyttivät amerikkalaisdiplomaatin hätäevakuointia maasta, New York Times kertoo.
Yhdysvaltain mukaan kyseessä oli ambulanssilento, jossa sairastunut diplomaatti pyrittiin viemään Moskovasta saksalaiseen sairaalaan. Koneen lähdön kerrotaan viivästyneen tunneilla Yhdysvaltain puolustusministeriön ja suurlähetystön painostuksesta huolimatta.
– Kyseessä oli Venäjän Yhdysvaltain suurlähetystön puolustusministeriön virkamies, joka oli lääketieteellisistä syistä evakuoitava Yhdysvaltain suurlähetystöstä Venäjältä, Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja Carla Gleason vahvistaa.
Diplomaatteja koskevan säännöstön mukaan diplomaateilla on hätätilanteessa oikeus nopeaan evakuointiin maasta.
Venäjän ulkoministeriö on kiistänyt väitteet lennon viivästyttämisestä ja kertoo antamassaan lausunnossa, että lennon lähtö viivästyi korkeintaan 20 minuuttia, eikä diplomaatin tila ollut hengenvaarallinen.
New York Times kuvaa tapausta ”viimeisimpänä merkkinä siitä, että Venäjän pelottelu amerikkalaisia virkamiehiä kohtaan on saavuttanut tason, jota ei ole nähty kylmän sodan jälkeen”.
– Ajatus siitä, että he häiritsisivät lääketieteellistä hoitoa tai vaarantaisivat jonkun elämän tai hyvinvoinnin, vievät häirinnän, josta Venäjä tunnetaan jo KGB:n ajoilta, uudelle ja vaaralliselle tasolle, Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n ex-päällikkö Daniel Hoffman kuvaa.
Yhdysvaltain entisen Moskovan-lähettiläs Michael McFaulin mukaan toimet osoittavat mahdollisesti jännitteiden lisääntymistä Moskovassa. Hänen mukaansa evakuoinnin viivästyttäminen sopisi ”sellaiseen klassiseen häirintään, joita me [diplomaatit] olemme jo vuosien ajan sietäneet”.
4756
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kreml raivona: Valko-Venäjän presidentti tyrmäsi ”suuren isänmaallisen sodan”
Heikki Hakala | 02.11.2019 | 23:55- päivitetty 03.11.2019 | 08:02
Aljaksandr Lukašenkan lausunnot herättävät jälleen suuttumusta Kremlissä.
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka on useissa viimeaikaisissa puheenvuoroissaan ottanut aiempaa selväsanaisemmin etäisyyttä Vladimir Putinin Venäjään.
Tuoreessa Valko-Venäjän presidentinhallinnon julkaisemassa haastattelussa Lukašenka ottaa tähtäimeensä toisen maailmansodan, jolla on vuosi vuodelta myyttisempi asema Putinin Venäjän historiallisessa narratiivissa.
Uutissivusto Window on Eurasia kertoo Lukašenkan nyt rinnastavan ”suuren isänmaallisen sodan” lukuisiin aiempiin sotiin, joissa vieraat joukot ovat vyöryneet niin idästä kuin lännestä Valko-Venäjän yli.
Vasta Neuvostoliiton romahdusta seurannut itsenäistyminen on Lukašenkan mielestä vapauttanut Valko-Venäjän ottamaan kohtalon omiin käsiinsä sekä arvioimaan omaa historiaansa uudelleen.
– Vuoden 1812 isänmaallisessa sodassa Napoleon ensin eteni Moskovaan ja sitten vetäytyi sieltä Valko-Venäjän läpi. Kaikki ryöstettiin – kaikki tuhottiin. Sen jälkeen seurasi ensimmäinen maailmansota, jonka päätyttyä jäljellä oli vain pieni osa Valko-Venäjää. Osa maamme itäisistä kuvernementeista päätyi Venäjälle, toinen osa Minskiä myöten Riian sopimuksella Puolalle, Lukašenka sanoo.
“Suuressa isänmaallisessa sodassa” 1941–1945 Valko-Venäjä pyyhkäistiin Lukašenkan mukaan täydellisesti kartalta.
– Nämä eivät olleet meidän sotiamme. Me jouduimme niissä surullisina kärsimään, hän toteaa.
Kreml pitää pyhäinhäväistyksenä
Venäjällä Lukašenkan kommentit ovat herättäneet raivokkaita reaktioita. Svobodnaja Pressa lehti totesi Valko-Venäjän presidentin antaneen usein ennenkin järkyttäviä lausuntoja, mutta ylittäneen nyt kaikki aiemmat törkeyden rajat.
Lehden haastattelema presidentti Vladimir Putinin alaisen ulkoasiainneuvoston jäsen Bogdan Bezpalko sanoi Lukašenkan puheiden tuhoavan ”yhteistä historiallista muistia”, jonka pitäisi Bezpalkon mukaan muodostaa perusta Venäjän ja Valko-Venäjän ”yhteiselle identiteetille”.
Bezpalkon mielestä on häpeällistä, että Lukašenka ei tyydy enää vain loukkaamaan keisariajan Venäjän kunniakkaita perinteitä, vaan kyseenalaistaa nyt myös Neuvostoliiton kunniakkaat voitot toisessa maailmansodassa. Niin tekemällä Valko-Venäjän presidentti hyökkää suoraan Venäjää vastaan tavalla, joka ei ole vain russofobinen, vaan jopa fasistinen, Bezpalko arvioi.
Täysi tuki Ukrainalle
Kuukautta aikaisemmin presidentti Aljaksandr Lukašenka ilmoitti maansa antavan tinkimättömän tukensa eteläiselle naapurimaalleen Ukrainalle.
– Tulemme aina olemaan mitä luotettavin kumppaninne ja tukijanne, Lukašenka totesi ukrainalaiselle virkaveljelleen Volodymyr Zelenskyille lokakuun alussa Ukrainan Žytomyrissä.
– Myös me elämme nyt vaikeita aikoja. Samat ongelmat koskettavat meitä molempia. Haluan vakuuttaa, että teillä ei koskaan ole ollut Valko-Venäjän maaperältä peräisin olevia vaikeuksia, eikä sellaisia tule koskaan olemaan, Lukašenka sanoi tuolloin.
Lukašenkan johdolla Valko-Venäjä on myös johdonmukaisesti kieltäytynyt tunnustamasta Krimin liittämistä Venäjään.

2Äänestä

Piruako levittelee heikkopäisiä vakoilijoitaan ympäri maailmaa.

Miksi USA tunkee sairaita agenttejaan esim. Venäjälle? No tuolla hörhöllä ei ollut sairas muutakuin korviensa väli, mutta paras on kun USA Pitää vakoilijansa ihan kotona vaan mielisairaaloissa.

Äänestä

r...än vinkujan valtava paniikki päällä sopimukset sanoo että Diplomaatin pitää päästä viipymättä hoitoon ja r....ä esti sitä

1Äänestä
  • Kova kiirus oli jenkki diplomaatilla kotiin myös Briteistä, kun oli ensin ajanut huumepäissään motoristin yli.

    Maan tapa?

    Mitähän pahaa tuo jenkki hörhö oli Venäjälllä tehnyt?

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006265314.html

    Äänestä

Kun lento oli saapunut niin ukko oli ollu koneessa 5 minuutissa ja kone oli lähtenyt että sellaista viivyttelyä, asiasta uutisoinut NYT on tunnettu valeuutisten levittäjä kuten Trumppikin

Äänestä
  • Yhdysvaltain mukaan kyseessä oli ambulanssilento, jossa sairastunut diplomaatti pyrittiin viemään Moskovasta saksalaiseen sairaalaan. Koneen lähdön kerrotaan viivästyneen tunneilla Yhdysvaltain puolustusministeriön ja suurlähetystön painostuksesta huolimatta.
    – Kyseessä oli Venäjän Yhd

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvaltain mukaan kyseessä oli ambulanssilento, jossa sairastunut diplomaatti pyrittiin viemään Moskovasta saksalaiseen sairaalaan. Koneen lähdön kerrotaan viivästyneen tunneilla Yhdysvaltain puolustusministeriön ja suurlähetystön painostuksesta huolimatta.
    – Kyseessä oli Venäjän Yhd

    Koneen saapuminen hakemaan diplomaatti oli viivästynyt tunnin mutta heti kone oli saapunut niin diplomatti oli viety koneeseen ja kone lähti kohti saksaa. Tästä sitten USA vääntänyt.oman versionsa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koneen saapuminen hakemaan diplomaatti oli viivästynyt tunnin mutta heti kone oli saapunut niin diplomatti oli viety koneeseen ja kone lähti kohti saksaa. Tästä sitten USA vääntänyt.oman versionsa

    "Koneen saapuminen hakemaan diplomaatti oli viivästynyt tunnin mutta heti kone oli saapunut niin diplomatti oli viety koneeseen ja kone lähti kohti saksaa. Tästä sitten USA vääntänyt.oman versionsa"

    Kumpikohan on uskottavampi versio, Venäjän vai USA:n?

    1Äänestä

Venäjän tehtävä on häiriköidä.

1Äänestä

Pysyisivät pois Venäjältä,ei siellä Usa:n ole pakko olla. Vapaaehtoisesti he siellä ovat vakoilemassa. Kyllä Venäjältäkin saamattomuutta kun ei myrkyttänyt tuota rikollista vakoilijaa.

Äänestä
  • "Pysyisivät pois Venäjältä,ei siellä Usa:n ole pakko olla. Vapaaehtoisesti he siellä ovat vakoilemassa."

    Tarkoitatko, että USA:n ja muun läntisen maailman pitäisi lopettaa kaikki yhteistyö ja kauppa Venäjän kanssa? Se tarkoittaisi Venäjän yhteiskunnan pikaista romahdusta.

    "Kyllä Venäjältäkin saamattomuutta kun ei myrkyttänyt tuota rikollista vakoilijaa."

    Olet toki oikeassa siinä, että Putinin Venäjä on rikollisvaltio, joka murhaa ihmisiä, mutta tällä kertaa kyseessä ei ollut vakooja, vaan sairastunut diplomaatti, jonka pääsyä hyvään hoitoon, kun moskovalaiset sairaalat eivät sellaisia ole, Venäjä rikollisesti viivytti.

    1Äänestä

Sivistyneen maailman pitäisi tehdä Venäjän kanssa sogenannte Endlösung.

1Äänestä

r...än sikailut pitää saada kuriin

1Äänestä

"Venäjä esti sairaan diplomaatin ambulanssilennon"

Ei kuulemma estänyt.

Olisi ollut myös syytä tarkastaa matkustajat ja koko kone terrorismin varalta. Se jäi nyt kiireessä huomiotta.

Äänestä

Vastaveto Venäjältä, USA eväsi diplomaatilta maahan pääsyn ilman asianmukaisia perusteita, näin muistelen.

Äänestä
  • Tämä oli törkeä rikos, sairaan hoitoon pääsyn viivästyttämien, jota ei voi verrata maahan pääsyyn.

    1Äänestä

Jenkit nillittää kun joku sekopä ei päässyt haikataulun mukaisesti ilmaan.

Se on vaan niin että ilmailu pysyy harvoin aikataulussa.

Olisivat istuttaneet sitä punainen haalari päällä terminaalissa, niinkuin häpeäpaalussa.

Äänestä
  • Sinustakin tuo diplomaattisääntöjen rikkominen oli niin törkeää, että yrität peitellä sitä repimällä siitä muka huumoria.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinustakin tuo diplomaattisääntöjen rikkominen oli niin törkeää, että yrität peitellä sitä repimällä siitä muka huumoria.

    Mitä diplomaatti sääntöä on nyt rikottu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä diplomaatti sääntöä on nyt rikottu

    Se kerrottiin jo aloituksessa.

    1Äänestä

Yleensä nämä ovat vakoojia, että ei mitään vahinkoa pienessä jarruttelussa, saa olla kiitollinen.

Äänestä
  • "Yleensä nämä ovat vakoojia, että ei mitään vahinkoa pienessä jarruttelussa, saa olla kiitollinen."

    Yleensä nämä eivät ole vakoojia. Muutenkin Venäjä on kohdellut USA:n diplomaatteja aivan ala-arvoisella tavalla, estänyt heidän työtäänjne. Erään diplomaatin olohuoneeseen jopa käytiin ulostamassa. Juu, tiedän, että te tiltut olette tuosta innoissanne, meille muille se kertoo vain, miten rikollinen Venäjä nykyisin on.

    1Äänestä

"moloch_horridus

Tämä oli törkeä rikos, sairaan hoitoon pääsyn viivästyttämien, jota ei voi verrata maahan pääsyyn."

Jos niin kireellinen tapaus, niin lentokonekuljetus on aivan liian hidas siirtotoimenpide. Täydelinen virhearvio.

Ei kannata lähteä teroristihommiin vieraan vallan alueelle, jos terveys ei kestä.

Äänestä
  • "Jos niin kireellinen tapaus, niin lentokonekuljetus on aivan liian hidas siirtotoimenpide. Täydelinen virhearvio."

    Ja mikä olisi nopeampi siirto?

    "Ei kannata lähteä teroristihommiin vieraan vallan alueelle, jos terveys ei kestä."

    Diplomaatit eivät ole terroristeja, paitsi jotkut Venäjän diplomaatit.

    1Äänestä

  • "Taksilla sairaalaan, olisi ollut oikea tie hoitaa tuo akuutti persvaon rohtuma."

    Taksihan olisi ollut paljon hitaampi kuin ambulanssilento. Vai tarkoitatko, että hänet olisi pitänyt viedä moskovalaiseen sairaalaan? Et kai sentään?

    "CIA:n lennot eivät sitäpaitsi ole ambulanssilentoja. ;)"

    Aivan ja tämä oli ambulanssilento.

    1Äänestä

Venäjällä kaikki on sairasta.

1Äänestä

Nehän jenkkidiplomaatit aina sekoaa milloin mistäkin syystä, kuubassa heinäsirkkojen siritys aiheutti niille aivovaurion, sotilasattahsea on voinut yrittää salakuljettaa varastamiaan sotasalaisuuksia ja se juuttui sitten matkatavaroiden läpivalaisulaitteeseen ja lento ei päässyt lähtemään ennen kuin ukko oli saatu irti ja puhtaaksi todettu. USA voi vetää Venäjän oikeuten niin silloin selviää kuka on oikessa.

Äänestä
  • Ei mitään niin törkeää Venäjän rikosta, etteikö tiltu sitä puolustelisi.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ei mitään niin törkeää Venäjän rikosta, etteikö tiltu sitä puolustelisi.

    Ei niin pientä juttua että hulda ei pane sitä venäjän syyksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei niin pientä juttua että hulda ei pane sitä venäjän syyksi

    "Ei niin pientä juttua että hulda ei pane sitä venäjän syyksi"

    Ei mitään niin törkeää Venäjän rikosta, etteikö tiltu sitä puolustelisi.

    1Äänestä

No niinhän se selvisi.

Eli CIA nouti agenttinsa Venäjältä ja halusi ohittaa muut lennot ja päästä lähtemään heti. No väittämällä sitä "ambulanssilennoksi" se yritti kusta muiden kengille, mutta Venäläiset huomasivat tuon häikäilemättömän ylimielisen jenkki röyhkeyden ja panivat vähän jarrua peliin. ;)

Ja jenkkien tarina kusi lopulta alleen. Eihän sielä lopulta edes ollut ketään ambulanssin tarpeessa olevaa.

Äänestä
  • RT-kanavako kertoi vai keksitkö tällä kertaa itse valheesi?

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    RT-kanavako kertoi vai keksitkö tällä kertaa itse valheesi?

    Länsimaisista diplomaattilähteistä kuulin. Jenkki röyhkeyttä. Ajatelkaas jos joskus olisikin oikea tarve ambulanssilennolle ja nämä saatanan imbesillit morhokorvat on pelleilyllään vieneet uskottavuuden asialta. Ei kannata huutaa liian monta kertaa "susi susi". Jengi lakkaa uskomasta.

    Kyllä Venäjäkin oppii noudattamaan diplomaattisääntöjä, kunhan sitä opetetaan.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kyllä Venäjäkin oppii noudattamaan diplomaattisääntöjä, kunhan sitä opetetaan.

    Joku ei kuitenkaan opi tarkistamaan lähteitä vaan honottaa NYTn propaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei kuitenkaan opi tarkistamaan lähteitä vaan honottaa NYTn propaa

    Sinä puolestasi luulet, että RT-kanava ja Sputnik olisivat lähteitä.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinä puolestasi luulet, että RT-kanava ja Sputnik olisivat lähteitä.

    Parempia nekin kuin NYT

    Äänestä

  • Lääkäritrolli vois tutkia ensin itsensä ennenkuin alkaa muita diagnosoimaan.

    Äänestä

  • Kummallekkohan psykoottinen VALEHTELIJA soitti tällä kertaa .... Carlokselle (joka olikin lopulta AHHa), vai sille PorinPoikienRun**uKerhon bff komppapäällikölleen ...?.

    TIRSK!.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lääkäritrolli vois tutkia ensin itsensä ennenkuin alkaa muita diagnosoimaan.

    Ei tarvita lääkäriä päättelemään, että joku on pahasti sairastunut, kun tuo joku kertoo kuinka NATO on syyllinen mm. Notre Damen tuhopolttoon, joka ei ollut tuhopoltto, Olof Palmen murhaan ja Turun puukkoiskuun.

    1Äänestä

Venäjä esti diplomaatin sairaan ambulanssilennon.

USA oli nimennyt lennon ambulanssilennoksi, jotta olisivat päässeet nopeammin liikkeelle jonon ohi. Saksassa USA:n miehitysjoukot sikailevat mm. moottoriteiden pitkien jonojen ohi hummereillaan.

Valppaat virkailijat huomasivat jenkkien katalan juonen. USA:n tökerö temppu ei onnistunut! :D

Äänestä
  • Venäjä on aina tökerö.

    Moskovan Suuren Mafia Sirkuksen naamaansa fasistisesti vääntelevä kääpiö tyhjennytti suomalaisten olohuoneen Kauppatorin meistä suomalaisista ja mutristeli siellä yksin natsi-pärstäänsä.

    Pthyi!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on aina tökerö.

    Moskovan Suuren Mafia Sirkuksen naamaansa fasistisesti vääntelevä kääpiö tyhjennytti suomalaisten olohuoneen Kauppatorin meistä suomalaisista ja mutristeli siellä yksin natsi-pärstäänsä.

    Pthyi!

    Pakkoko sitä oli katsoa

    Äänestä

Venäjä estää ambulanssilennot ja nyt paljastui että rekka-autossa kuolleet vietnamilaiset junaili pimeästi Venäjällä asunut mies.

Venäjältä on helppo operoida.

Äänestä
  • Venäjällä asuillut Floridalainen USA:n agentti junaili Vietnamilaiset kylmäkuljetusrekan kyytiin.

    Jenkkien kylmä osaaminen = 0

    Järki hoi! Kylmä kangistaa nopeasti. !

    Äänestä

Diplomaatin kohdalla on selvinnyt sairauden syyksi huumevieroitus oireet. Lääkäri hänet tutki ja antoi rauhoittavan piikin,sittemmin diplomaatti siiretty Yhdysvaltoihin mielisairaalaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Venäjä esti sairaan diplomaatin ambulanssilennon
Elisa Hyvärinen | 04.11.2019 | 11:04- päivitetty 04.11.2019 | 11:07
Amerikkalaisen sotilasattasean hätäevakuointia viivytettiin.
Venäjän viranomaiset viivyttivät amerikkalaisdiplomaatin hätäevakuointia maasta, New York Times kertoo.
Yhdysvaltain mukaan kyseessä oli ambulanssilento, jossa sairastunut diplomaatti pyrittiin viemään Moskovasta saksalaiseen sairaalaan. Koneen lähdön kerrotaan viivästyneen tunneilla Yhdysvaltain puolustusministeriön ja suurlähetystön painostuksesta huolimatta.
– Kyseessä oli Venäjän Yhdysvaltain suurlähetystön puolustusministeriön virkamies, joka oli lääketieteellisistä syistä evakuoitava Yhdysvaltain suurlähetystöstä Venäjältä, Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja Carla Gleason vahvistaa.
Diplomaatteja koskevan säännöstön mukaan diplomaateilla on hätätilanteessa oikeus nopeaan evakuointiin maasta.
Venäjän ulkoministeriö on kiistänyt väitteet lennon viivästyttämisestä ja kertoo antamassaan lausunnossa, että lennon lähtö viivästyi korkeintaan 20 minuuttia, eikä diplomaatin tila ollut hengenvaarallinen.
New York Times kuvaa tapausta ”viimeisimpänä merkkinä siitä, että Venäjän pelottelu amerikkalaisia virkamiehiä kohtaan on saavuttanut tason, jota ei ole nähty kylmän sodan jälkeen”.
– Ajatus siitä, että he häiritsisivät lääketieteellistä hoitoa tai vaarantaisivat jonkun elämän tai hyvinvoinnin, vievät häirinnän, josta Venäjä tunnetaan jo KGB:n ajoilta, uudelle ja vaaralliselle tasolle, Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n ex-päällikkö Daniel Hoffman kuvaa.
Yhdysvaltain entisen Moskovan-lähettiläs Michael McFaulin mukaan toimet osoittavat mahdollisesti jännitteiden lisääntymistä Moskovassa. Hänen mukaansa evakuoinnin viivästyttäminen sopisi ”sellaiseen klassiseen häirintään, joita me [diplomaatit] olemme jo vuosien ajan sietäneet”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu