On ehkäpä hieman epäisänmaallista, jos Suomen kansalainen, joka on saanut Suomessa yhteiskunnalta monenlaista hyötyä, tienaa satojatuhansia, ellei jopa miljoonia, ei maksa Suomeen veroja lainkaan.
Toivoisin mediassa tuotavan esille räikeimpiä tapauksia. Kysehän ei välttämättä ole rikoksesta, mutta ehkä henkilön julkinen kuva hieman kärsii tällaisesta verovenkoilusta. Onneksi Suomessa verotiedot eivät ole salaisia, niinkuin taitaa olla USA:ssa.
Tietenkin tapauksessa, jossa henkilö asuu pysyvästi ulkomailla, tilanne on kaiketi OK. Mutta näyttäisi olevan niin, että osassa tapauksista homma on selvää verokikkailua.
Voisi sitä Suomeenkin jotain maksaa, jos rahaa on! Vai onko niin, että: "Hyvä antaa vähästään, mutta paha ei paljostakaan."
Urheilijoiden ym. veronmaksu
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2462379Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1701510Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt581376- 741085
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31079- 78970
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni218967Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45865Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39699Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15690