On ammattimies alallaan
Mäenpään verotettavat tulot 59000 euroa
49
1074
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä työkyvyttömyyseläke
- Anonyymi
EVP ? Tuskin kerkes montaa kymmentä vuotta töitä tehdä ennen kun sai eläkkeen. Mitäpä sitä työkyvyttömänä muuta tekis ku töitä, kun kerran pystyy töihin. Eläke on sitte hyvin pieni lisä.
- Anonyymi
Työkyvyttömyyseläkkeellä voi ansaita vain noin 750 euroa kuussa.
Ansiot ilmoitettava eläkeyhtiölle
- Anonyymi
Mäenpää esiintyy jonakin rehellisyyden perikuvana, vaikka asioiden vääristelyä ja suoranaista valehtelua on harjoittanut ainakin saman verran kuin muutkin poliitikot. Tuo on toki hyvä asia että jos on tuloja niin niistä maksaa myös verot, toisin kuin puoluekollegansa Keski-Pohjanmaalta.
- Anonyymi
Mäenpää rehellinen, samaa ei voi sanoa Rannoosta eikä Pirtukuskista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäenpää rehellinen, samaa ei voi sanoa Rannoosta eikä Pirtukuskista.
Mäenpää valehtelee jo siinä että sanoo olevansa rehellinen.
- Anonyymi
Haukkukaa ja pilkatkaa perussuomalaisia, niiden gallupkannatuskin näyttää aina vaan nousevan mitä enemmän niitä ivataan.
Ainoat jotka ovat tavan kuntalaisen puolella. Tännekkin kirjoittelee muutama kepu kellokas, jotka on helppo tunnistaa.
Voi voi mahtisuvun mätiä omenoita.- Anonyymi
Mitä muuta ne on saanu aikaan kuin puhetta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muuta ne on saanu aikaan kuin puhetta?
Ainakin itkua, todistetusti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin itkua, todistetusti
Kyllä vasureita ja viherpiiperoita nyt harmittaa. Nauttikaa nyt kun saatte vielä hetken olla hallituksessa...... Hih
- Anonyymi
Persukansan edustaja on syysistuntokaudella ottanut kantaa somessa jo tärkeisiin aiheisiin, kuten kuukautissuojien pakkauksiin, kalsarimainokseen ja Tekniikan maailman klitoris-tutkimukseen. Tuikitärkeitä aiheita kaikki työllisyyden ja talouskasvun parantamiseksi. Todenäköisesti seuraavalla eduskuntakaudella näillä kommenteilla pääsee jo ministeriksi. Eli nyt on ammattimies löytänyt paikkansa suurena valtiomiehenä. Ja palkkansa moninkertaisesti ansainnut keväästä lähtien, kun työkyky äkisti palautui.
- Anonyymi
Unohdit ne tiemäärärahat mitä Juha esitti kiikerinkykään, Noppaan, keskustaan jne.
Toivotaan että kepu tukee hyviä esityksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit ne tiemäärärahat mitä Juha esitti kiikerinkykään, Noppaan, keskustaan jne.
Toivotaan että kepu tukee hyviä esityksiä.Kepua viedään kuin pässiä narussa viherpiiperoiden ja demareitten narussa. Kannatus laskee ja kansa täälläkin protestoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepua viedään kuin pässiä narussa viherpiiperoiden ja demareitten narussa. Kannatus laskee ja kansa täälläkin protestoi.
Eipä olisi vielä muutama vuosi aiemmin uskonut että keskustapuolueestain tulee vihreitten aisankannattaja.
Punaisten kädestä syövät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit ne tiemäärärahat mitä Juha esitti kiikerinkykään, Noppaan, keskustaan jne.
Toivotaan että kepu tukee hyviä esityksiä.Joko se on sen Jurvantien ehtiny päällystää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit ne tiemäärärahat mitä Juha esitti kiikerinkykään, Noppaan, keskustaan jne.
Toivotaan että kepu tukee hyviä esityksiä.Siltarumpupolitiikkaa. Onhan hän ehtinyt esittää lisärahoitusta myös rauhanturvaajaveteraaneille ja nuorille huipputason yksilöurheilijoille. Kohteita on ilmajoellakin ainakin yhdessä perheessä.
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit ne tiemäärärahat mitä Juha esitti kiikerinkykään, Noppaan, keskustaan jne.
Toivotaan että kepu tukee hyviä esityksiä.Me keskustalaiset äänestimme tiemäärärahoja vastaan yhdessä vasemmiston ja viheiden kanssa! Kiikerinkylä mitään tarvitse, Nopan koulupitää purkaa.
- Anonyymi
Törnäisten kalakatusta piisaa ympäri aluettamme ja aina on samasta kyse, muitten litystaminen, vastatkaas moiseen kuluilanne kun nyt on mahiksia, kotoa kaikki hankinnat, itsenäinen ilmajoki
- Anonyymi
Saakovielä työkyvyttömyyseläkettä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saakovielä työkyvyttömyyseläkettä?
Siinäpä pulma, saako vai ei?
Kysykää Mäen Jarilta?
- Anonyymi
Muutama poliittinen hutilyönti näin ulkomuistista:
- Seppälän purkamisen viivyttäminen. Suojeluskunnan aikanaa varastoksi jämähirsistä rakentama rakennus joka purkuvaiheessa osoittutui juuri niin huonosti rakennetuksi kuin silloin vielä elossa olleet veteraanit muistelivat.
- Puukauppasekoilu. Hirveä nokkapokka kunnanjohtajan kanssa kun kunta ei lähtenyt mukaan yhteisvalitukseen puukauppakartellista, joka osoittautui fiaskoksi. Mukaan lähteneet kunnat ei saaneet euroakaan korvauksia, oikeudenkäyntikulut piti tietysti maksaa.
- Äänestysalueuudistus. Kieltämättä huonosti valmisteltu uudistus joka olisi ehdottomasti pitänyt toteuttaa jollakin tavalla. Nykyinen äänestysalueitten määrä on aivan liian suuri. Yhtenä perusteena oli että persujen äänimäärä Munakassa on niin suuri että sen vuoksi kepulaiset muka ajaa uudistusta. Kuinkas nyt kun Munakan äänet meneekin Sinisille?
Listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle, yhtäkään hyvää ja positiivista asiaa ei tämän ammattimiehen jäljiltä tule mieleen.- Anonyymi
Munakan äänet ei mene sinisille, kuka nyt pettureita äänestäisi.
- Anonyymi
Hirveä nokkapokka josta myös oikeudenkäyntikulut 10500 euroa maksettiin tuli Rannon, Sillanpään ja Pirttikosken junailemasta aiheettomaksi todetusta tutkintapyynnöstä.
Mäenpää ei ollutkaan kiusannut kuten he väittivät.
Äänestysalueasian ratkaisi valtuusto enemmistöpäätösellä yksimielisesti.
Puukauppa-asiassa Mäenpää oli moraalisesti oikeassa, olihan kuntakin mukana Sedun kautta hakemassa korvauksia ja kunnan edustajat sitä siellä kannattivat.
Ilmajoen kunnasta valehdeltiin ettei puukauppatietoja olisi olut saatavissa, Tammer juristeilla ne oli.
Kunta palkkasi myös asianajajan IMO:n asiassa ja kutsui turhaan ylimääräisen kokouksen koolle, josta aiheutui kunnalle ylimääräisiä kuluja useita tuhansia euroja. Kuntaa edusti Ranto, Tuomikoki ja Ålander sekä tamperelainen juristi Mika Miesmäki.
Varmola lopetti koko asian käsittelyn heti alkuunsa lukemalla otteen ammattikorkeakoululaista, asiaa ei voitu kokouksessa edes käsitellä. Keskustalaisten äänillä AMK- teoriaopetus siirrettiin Seinäjoelle. Imo:n alasajo alkoi keskustalaisten äänillä.
Ilmajoen kunta sai myös nuhteet oikeusasiamieheltä lainvastaisesta menettelystä tietopyyntöihin vastaamisessa. Ilmajoen kunta ei osannut itse vastata oikeusasiamiehen tiedusteluun vaan he palkkasivat jälleeen tamprelaisen juristin 3000e laskutuksella vastaamaan puutaheinää. Lopputulos oli että kunnan todettiin toimineen lainvastaisesti, ex-hallntojohtaja ja eräs kunnan nykyviranhaltija ovat parhaillaan syyteharkinnassa. Asia tultaneen käsittelemään pikapuoliin oikeudessa.
Perusturvalautakunnan eräs lainvastainen päätös kieltää erään autoilijan ajot tullee maksamaan Ilmajoen kunnalle niin paljon että veroprosenttia oli syytä nostaa.
Jos Ilmajoen kunnassa valmisteltaisiin asiat paremmin, näiltä ylimääräisilt kuluilta vältyttäisiin. - Anonyymi

Jos Ilmajoen kunnassa valmisteltaisiin asiat paremmin, näiltä ylimääräisilt kuluilta vältyttäisiin.Millainen on yksimielinen äänestyspäätös?
- Anonyymi
Mäenpään poliittista työskentelyä, lukea iltapäivälehtiä ja linkittää niitä. Pilkata rumaa naista. Tosi fiksua. Mahtanweko tajuta asiaa, mistä kaverinsa mauri taas näyttää tietämättömyytensä. Koulujen on maksettava .maksulliset liikunnat, ei oppilaiden. Jos rahaa on kerätty, ketään ei saa jättää pois, vaikkei lapsi olisi voinut yhteiseen kassaan rahaa tuoda.
- Anonyymi
Koskenkorvan Seolla ollaan nyt huuli pyöreänä, kun Mäenpää pääsi TV-uutisiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskenkorvan Seolla ollaan nyt huuli pyöreänä, kun Mäenpää pääsi TV-uutisiin
Mäenpään puheella tuli demari ja kepuleiristä taas parisataa uutta persua. Hyvin puhui ja puolusti postilaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäenpään puheella tuli demari ja kepuleiristä taas parisataa uutta persua. Hyvin puhui ja puolusti postilaisia.
olis tullu 1000 ku olis ollu hiljaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olis tullu 1000 ku olis ollu hiljaa
Ei kannata kaikkia kepuja huolia, kokemusta on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskenkorvan Seolla ollaan nyt huuli pyöreänä, kun Mäenpää pääsi TV-uutisiin
Juhani Mäenpää pääsi tänään Iltasanomiin. On se hyvä ammatissaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juhani Mäenpää pääsi tänään Iltasanomiin. On se hyvä ammatissaan ?
Iltalehti kertoo Juhanin syyteharkinnan etenemisestä.
- Anonyymi
Kyllä hyvät puheet piti ja asiasta, on täysi esiintyjä ja selväsanainen
SUOMALAISUUDEN EDISTÄJÄ JA PUOLESTAPUHUJA suomi asuttuna
Kyllä kannatusta löytyy tälletyylille, näin mennään- Anonyymi
Eipä ollut tuossa puheesssa mitäänn uutta - sitä ikuusta POP ulismia, mitä persujen puheet aina on.
- Anonyymi
Mäenpää jätti pienen hiekkalaatikon, Kunnantalo oli liian pieni Areena tosimihelle. Hyvä Juha!!
- Anonyymi
Ilmajoki voi hyvin tukeutua häneen, on täysin ilmajoen edestäpuhuja jotta laittakaas JUHA mies ajamaan asioitanne isommissa ympyröissä ja pitäkää keskenäistä yhteistoimintaa heti tuoreheltaan.

Juha puolustaa maaseutua ja postilaisia paremmin kuin keput ja sosialistit yhteensä!
Raitis ja rehellinen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juha puolustaa maaseutua ja postilaisia paremmin kuin keput ja sosialistit yhteensä!
Raitis ja rehellinen!Seuraava tai tuleva kunnanjohta siinä on kasvamas perskeles
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juha puolustaa maaseutua ja postilaisia paremmin kuin keput ja sosialistit yhteensä!
Raitis ja rehellinen!Jaa, rehelliset persut levittää valevideoita ja esittävät vääriä lukuja varjobudjetissaan ? Ja kansa luottaa tämmöisiin. ... Kannattaa aina nämä persujen "faktat" tarkistaa ihan itte eikä luottaa näihin hupsulaisiin . Lisäksi voin kertoa, että aivovammapotilaiden on syytäkin olla nauttimatta alkoholia, se on vähän kuin pakko olla selvin päin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmajoki voi hyvin tukeutua häneen, on täysin ilmajoen edestäpuhuja jotta laittakaas JUHA mies ajamaan asioitanne isommissa ympyröissä ja pitäkää keskenäistä yhteistoimintaa heti tuoreheltaan.
Hän on ainoastaan mustamaalannut Ilmajokea lähes koko sen ajan, kun on täällä asunut. Harvemmin on tullut mitään positiivista esiin mistään Ilmajoen asioista, pääasiassa valitusta jaa mollausta levittää pitkin maailmaa...
- Anonyymi
Nyt ilmajoki nousuun, on teillä niin hyvä erustaja puollustamassa olojanne ja puolestapuhuja.
- Anonyymi
En luota persuedustajaan. Perzuilla ei ole faktantarkistusta, äkkiä vaa levitetään ja revitellään juttuja somessa, vaikka ei yhtään olisi mitään todenperää. Pääasia tuntuu olevan, että jotakuta päästään haukkumaan.
Sebu saa onneksi hyväksytysti olla persujen julkihomo, jos olis eri puolueessa, niin kyllä ilkeiltääs. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luota persuedustajaan. Perzuilla ei ole faktantarkistusta, äkkiä vaa levitetään ja revitellään juttuja somessa, vaikka ei yhtään olisi mitään todenperää. Pääasia tuntuu olevan, että jotakuta päästään haukkumaan.
Sebu saa onneksi hyväksytysti olla persujen julkihomo, jos olis eri puolueessa, niin kyllä ilkeiltääs.Juha on arvostellut ihan aiheellisesti kunnanjohtoa, niin on kunnanjohtokin mustamaalannut Juhaa.
Aiheettomia rikosilmoituksia kuntalaisten verovaroin jne.
Kunnanjohtajasta on tullut keskustauskonnolle pyhä lehmä, uusi neuvostoliitto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luota persuedustajaan. Perzuilla ei ole faktantarkistusta, äkkiä vaa levitetään ja revitellään juttuja somessa, vaikka ei yhtään olisi mitään todenperää. Pääasia tuntuu olevan, että jotakuta päästään haukkumaan.
Sebu saa onneksi hyväksytysti olla persujen julkihomo, jos olis eri puolueessa, niin kyllä ilkeiltääs.Onko hän varmasti työkykyinen ja jaksaa valtakunnan politiikkaa? Hesarissa kertoi muistinsa olevan huono ja päänsäryt kovia. Ikävää nuorella miehellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko hän varmasti työkykyinen ja jaksaa valtakunnan politiikkaa? Hesarissa kertoi muistinsa olevan huono ja päänsäryt kovia. Ikävää nuorella miehellä.
Ei kannattaisi nurmolaisiin luottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattaisi nurmolaisiin luottaa
Nauraa mua, moon Nurmoosta. Tälle menöö kaikki fakenewsit läpi ja sitte innolla jakamaan somessa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nauraa mua, moon Nurmoosta. Tälle menöö kaikki fakenewsit läpi ja sitte innolla jakamaan somessa....
59th eläke ja kansanedustajan palkka 80th plus kulukorvaukset. Ökypersumersu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
59th eläke ja kansanedustajan palkka 80th plus kulukorvaukset. Ökypersumersu.
Ei suinkaa eläketulo oo 59 tuhatta. Koijarikaupoosta, mettistä ja kiinteistöistä varmaan saanut tuloja. Hyvä, että pystyy yrittämään, vaikka on työkyvytön.
- Anonyymi
Pomon verotettava tulo on 120.000 e.
Päälliköiden verotettava tulo on 70.000 e.
Kyllä kelpaa vaihtaa jatkuvasti suurempaan citymaasturiin.Veroja voidaan nostaa ja kuntalaisia kurittaa enemmän. Älkää sekaantuko kunnan asioihin, me keskustalaiset hoidamme ne!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2565359- 1252333
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2432041Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641844- 1801690
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1881547- 541434
- 631364
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751321- 1191181