Uskovaiset alieenit ?

Mitäs jos jonain päivänä Maahan laskeutuisi uskovaisia alieeneja avaruusaluksellaan, ja julistaisi: "Jumala on luvannut tämän planeetan meille! Olkaa orjiamme tai kuolkaa!"

Sitten alkaisi globaali lahtaus. Ylivoimaisella aseistuksellaan alieenit valloittaisivat Maan ja perustaisivat oman uskontonsa mukaisen teokratian.

Olisiko tämä hyväksyttävää vai ei,

1) teologiselta kannalta (jos Jumala on jotain päättänyt, esim. Maan alieenivalloituksen, eikö sellaiseen ole alistuttava, vai miten?)

2) joltain muulta kannalta (esim. pidetään alieenin tuomaa uskontoa hömppänä, ja alieeneja itseään inhottavina öykkäreinä, joita vastaan on noustava vastarintaan, vai miten?)

22

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1) Siihen ei pitäisi uskoa, sillä Jeesus/Jumala ei ole Raamatussa tämmöisestä luvannut.
      Alienit edustaisivat jotain väärää jumalaa, mikäli he näin julistaisivat. Jeesus ei koskaan käske alistamaan ja tappamaan muita.


      2) Tämmöinen olisi kaikella muullakin kannalta hömppää.

      • "1) Siihen ei pitäisi uskoa, sillä Jeesus/Jumala ei ole Raamatussa tämmöisestä luvannut."

        Onkos kaikki toisen tulemisen odottajat taas ihan väärässä?


      • 1) Mitäs Jeesuksen isä (eli joidenkin kristillisten käsitysten mukaan Jeesus itse) käskee juutalaisten Mooseksen kirjoissa ja Joosuan kirjassa tehdä?


      • Anonyymi

        "Alienit edustaisivat jotain väärää jumalaa, mikäli he näin julistaisivat. Jeesus ei koskaan käske alistamaan ja tappamaan muita."

        Mistä sinä voit kuolevaisena ihmisenä / trollina tietää Jeesuksen kaikki tulevat teot? Jos Jeesus käskee alistamaan ja tappamaan muita, häntä on toteltava eikä pullikoitava vastaan. Ei sinulla eikä kenelläkään ole valtaa ruveta valikoimaan Jeesuksen käskyistä ne joita välität noudattaa ja ne joita et välitä. Ei uskonto ole mikään kakku, josta voi poimia mansikat ja jättää loput. Kun Jumala tuo pyötään kakun, se on syötävä, sinä vääräuskoinen.


      • Anonyymi

        "1) Siihen ei pitäisi uskoa, sillä Jeesus/Jumala ei ole Raamatussa tämmöisestä luvannut.
        Alienit edustaisivat jotain väärää jumalaa, mikäli he näin julistaisivat. Jeesus ei koskaan käske alistamaan ja tappamaan muita.
        2) Tämmöinen olisi kaikella muullakin kannalta hömppää."

        Toisin sanoen sinun Jumalasi on ainoa oikea ja siihen on muukalaistenkin alistuttava. Ja sinun Jumalasi olet tietenkin - kuinka ollakaan - sinä itse.


    • Anonyymi

      Ei ole mahdollista koska Jumala loi ainoastaan ihmisen eikä mitään aliniineja.

      • Näin Raamatun mukaan tdellakin on. Elämä muualla kuin Maassa olisi kovin kristinuskon vastaista.


      • Anonyymi

        Entä enkelit ja jättiläiset ja syöjättäret ja muut Raamatussa mainitut olennot, jotka eivät selvästikään ole ihmisiä mutteivät kai oikein eläimiäkään?


    • Anonyymi

      Vatikaanin teologit ovat myös pohdiskelleet sen mahdollisuutta, että Jeesus oli 'Tähtilapsi' ja että neitseestä syntyminen olisi ollut yksi varhaisimmista dokumentoiduista Alien- kaappaus tai -vierailutapauksista. Tähän vedoten Kristuksen toisen tulemisen odotetaan vahvistavan että Jeesus itse asiassa oli ekstraterrestriaali, tai ihmisen ja Alienin hybridi. Näin siis Katolinen kirkko pähkäilee.

      Eipä siis ihme, että valmistelut Alien- jumalaa varten ovat hyvässä vauhdissa. Kirkko suunnittelee uudelleenvakuuttelevansa uskollisille seuraajilleen, että tämä uusi E.T. -todellisuus ei dissaa Raamatun Sanaa – eikä Jeesusta Kristusta Jumalan Poikana. Katolinen Kirkko tulee omaksumaan tämän uuden 'vapahtajan', ja rohkaisee uskonnollisia ihmisiä kaikkialla tekemään samoin.

      http://www.thepukki.fi/blog/post/vatikaani-odottaa-alien--vapahtajaa

      • Anonyymi

        Nuo "kosmiset vapahtajat" eivät varmasti edusta katolisen kirkon kantaa. Ufouskovaiset ovat kautta lyhyen historiansa väittäneet kaikenlaista hölmöä. Erästä nyttemin jo kuollutta Suomen UFO-tutkijoiden hallituksen jäsentä oli Suomen ilmavoimatkin pommittanut hänet vaijentaakseen.
        Suomen UFO-tutkijoiden keskustelusivusto oli takavuosina vielä hupaisampaa luettavaa kuin S24 Kreationismi. Lopulta se kuivuin kokoon niin, että siellä oli enää pari kaikkein sekopäisintä horiskoa ja nyt se on lakkautettu kokonaan. Sama alkaa olla S24 UFO palstalla edessä. Taso on todella matalalla takavuosiin verrattuna ja kaikkein löysäpäisimmät enää jatkavat jorinoitaan.

        Ei tulleet ufot 2012, eikä tapahtunut muutakaan järisyttävää. Ei tullut Nancy Liederin Nibirua 2003 eikä edes 2014 alieeneineen, vaikka molemmilla kerroilla oli jo näkyvissä.
        Ei löytynyt savuavaa asetta brittiarkistosta, vaikka Nick Pope niin uskoikin tapahtuvan. Sama pettymys Ranskan ja USA:n arkiston kohdalla.
        Nyt hehkutetaan tukialuksen tutkakuvia, joihin on jo lisätty kermavaahtoa kuorrutteeksi. Väitän, että kun 20 vuotta menee, juttu on paisunut entisestään ja sitä(kin) pidetään varmana todisteena UFO:ista ja sirkus eikun jatkuu.

        Kuten Närvä totesi uskontotieteen väitöskirjassaan, ufo-uskovaisuus täyttää monilta osin uskonnon tunnusmerkit.


    • Anonyymi

      Modelle ei-kiitoksia. Yritetäänpä uudelleen:

      Puhuessaan British Science Festival’illa vuonna 2010, yksi silloisen paavin astronomeista sanoi, että hän kastaisi alienin “jos pyytäisivät”. Vaikkakin hän piti varsin pienenä sellaisen mahdollisuutta, Guy Consolmagno sanoi: “Jokaisella olevaisella – oli sillä sitten miten monta lonkeroa tahansa – on sielu.”
      https://www.theguardian.com/science/2010/sep/17/pope-astronomer-baptise-aliens?CMP=aff_1432&utm_content=The Independent&awc=5795_1573029946_d19ec9e4b2dafdf7cbda60507f769203

      • Anonyymi

        Voihan sitä spekuloida mistä tahansa. Ei se sitä tarkoita, että katolinen kirkko uskoisi alieeneihin.
        Consolmagno otti näköjään samalla kantaa siihen, että eläimilläkin on sielu. Se on ollut kiistakysymys läpi kirkon historian.


      • Mitäs jos se alieeni kastaisikin sen paavin astronomin?


    • Anonyymi

      Mitenkähän keke pystyisi vähän rajaamaan tuota mitäjossimisen vimmaansa?

      • Anonyymi

        Miksi? Spekulaatiothan ovat kiinnostavia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi? Spekulaatiothan ovat kiinnostavia.

        Makuasiahan tuo tietysti on. Itseäni eivät pähkäjärjettömät spekulaatiot kiinnosta yhtään. Yksi ensimmäisistä kvanttifyysikoista ikuisti sellaisesta arvionsa "ei edes väärin".


    • Oliko se Stephen Hawking joka kirjoitti ettei pitäisi hirveästi yrittää houkutella alieeneja Maahan radioviestimin tai muutenkaan.

      Onhan paljon todennäköisempää että alieenien motiivit Maahan nähden olisivat hyvinkin itsekkäitä, niin kuin esimerkit Maasta osoittavat, kuinka Kolumbukset täällä käyttäytyvät.

      Ei pidä uskoa avaruusvapahtajiin.

      • Anonyymi

        Taisi olla Carl Sagan, joka oli sitä mieltä, että jos alienipuhelin soi on viisainta olla vastaamatta.

        Mutta:

        1. Jos alienit ovat pahantahtoisia, miksi he tulisivat tallomaan meitä roboteillaan kun voisivat arvattavasti pyyhkäistä meidät olemattomiin ihan noin vain niin ettemme edes ehtisi huomata?

        2. Jos he tarvitsevat kultaa ja orjia, mikä estää heitä valmistamasta niitä itse sen sijaan että tulisivat jostakin Teutateksen selän takaa hakemaan täältä?

        3. Jos he ovat teknisesti niin hemmetin ylivertaisia, miksi heidän hassut lautasensa menevät rikki juuri kun pitäisi laskeutua tälle pienehkölle planeetalle?

        4. Jos heillä on salattuja viisauksia, miksi he paljastavat niitä vain Dänikenin ja Luukasen kaltaisille satuilijoille?

        Jne.

        - Ilkimyksen teologitäti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla Carl Sagan, joka oli sitä mieltä, että jos alienipuhelin soi on viisainta olla vastaamatta.

        Mutta:

        1. Jos alienit ovat pahantahtoisia, miksi he tulisivat tallomaan meitä roboteillaan kun voisivat arvattavasti pyyhkäistä meidät olemattomiin ihan noin vain niin ettemme edes ehtisi huomata?

        2. Jos he tarvitsevat kultaa ja orjia, mikä estää heitä valmistamasta niitä itse sen sijaan että tulisivat jostakin Teutateksen selän takaa hakemaan täältä?

        3. Jos he ovat teknisesti niin hemmetin ylivertaisia, miksi heidän hassut lautasensa menevät rikki juuri kun pitäisi laskeutua tälle pienehkölle planeetalle?

        4. Jos heillä on salattuja viisauksia, miksi he paljastavat niitä vain Dänikenin ja Luukasen kaltaisille satuilijoille?

        Jne.

        - Ilkimyksen teologitäti

        Juuri näin, kuten kerroit, paitsi oliko kuitenkaan Sagan?
        Saattoi Sagan tai Hawkingkin ottanut kantaa yhteydenottoihin, mutta ainakin Britannian kuninkaallinen tähtitieteilijä Sir Martin Rees oli yhteydenottoyrityksiä vastaan. Kun Areocibon jättiantennista suunnattiin Joutsenen tähdistöön lähete, Rees lausui, ettei kannattaisi soitella ovikelloja, kun ei tiedä, kuka tulee avaamaan.

        Carl Sagan oli henkilö, joka oli suunnittelemassa kuuluisaa kultaista levyä Pioneer luotaimeen. Aurinkokunnan koordinaatit oli kerrottu tunnetuilla pulsareilla. Sagan oli myöskin SETI:n perustajia, joten hänellä oli vahva agenda yhteyden saamiseen.


    • Anonyymi

      Muurahaiset on täydellisesti uskovaisia, ne elää niin kuin Jumala on ne luonut.
      Ei saa häiritä ettei ne pissi silmille. Liekö oikea malli ihmiskunnalle.

    • Anonyymi

      Täällä vain sairasta hysteriaa levitetään. Avaruusolennot onko ne sivistyneitä perkeleitä ja sadisteja?
      Avaruusolennot tuoneet ja hyvyyttä ja rauhaa ihmiskunnalle, ne pistää ihmiskunnan psykoterapiaan oppimaan oikeaa sivistystä. Jeesus on niiden pomo.

    • Anonyymi

      Maassahan kävi alieeneita jo ajat sitten. Järvi Titicacan alkuperäisväestö kutsui näitä avaruusveljeksiksi.

      Raamatussa he yhtyivät ihmisten tyttäriin liitoista syntyi jättiläisiä. Vähän kuin meillä leijonilla ja tiikereilläkin.

      Avaruusolioina ne eivät sinänsä ole samanlaisten lakien alaisuudessa kuin me. Koska he eivät ole tehneet syntiä, heillä ei ole tarvetta valloittaa mitään, eikä myöskään sotia.

      Siinä mielessä käsityksesi populaarisen kulttuurin avaruusolioista ovat hieman erilaiset historiallisesti maan päällä vierailleiden avaruusolioiden kanssa, joskin kummatkin matkustavat tietysti avaruuslautasilla, kuten Yhdysvaltojen armeijan julkaisemista UFO:ista tuli ilmi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      89
      6008
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3577
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      167
      2154
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      232
      2051
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      177
      1778
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      286
      1548
    7. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1074
    8. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1051
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1030
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      115
      997
    Aihe