Kääriäinen usko ei erimielisyyden yhdestä virkanimityksestä tekevän kovin suurta railoa hallitusyhteistyöhön. Hän painottaa, ettei voi puhua keskustan nykyjohdon puolesta, mutta näkee yleisesti kaksi syytä keskustan intohimoiselle Kela-suhteelle.
”Keskusta on perinteisesti pitänyt itseään perusturvapuolueena, jolle esimerkiksi takuueläke on tärkeä. Keskusta katsoo, että näitä etuuksia maksavan Kelan johtopaikoilta pidetään yllä ja edistetään perusturva-ajattelua suomalaisessa yhteiskunnassa”, Kääriäinen sanoo.
Keskustan perusturva-ajattelu ja demareiden viehtymys palkansaajille suotuisampaan ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan olivat ristiriidassa esimerkiksi 1960-luvulla, kun Suomeen luotiin työeläkejärjestelmä.
Kelan pääjohtajan paikka ehti olla keskustan hallussa 65 vuotta. Takavuosikymmenten keskustalaisilla Kela-johtajilla V.J. Sukselaisella ja Jaakko Pajulalla on ollut suuri rooli perusturvaetuuksien kehittämisessä, Kääriäinen arvioi.
Perusturvaetuudet ja ansiosidonnaiset etuudet ovat kuitenkin eläneet Suomessa rinnakkain jo vuosikymmeniä. Uhkaisiko 2020-luvun Suomessa perusturvaetuuksia millään tavalla se, jos Kelan pääjohtajan virkaa hoitaisi Sdp-taustainen henkilö?
”No tuskinpa, mutta kyllä Kelan johtajat ovat keskeisiä kuultavia asiantuntijoita. Tämä on nyt erityisen ajankohtaista, sillä hallitus on päättänyt käynnistää sosiaaliturvauudistuksen parlamentaarisen valmistelun.”
Kääriäisen mukaan Kelan pääjohtajan virka on keskustalle tärkeä myös toisesta, pienemmästä syystä.
”Kelan pääjohtaja on ollut yksi viimeisistä, ellei viimeinen keskustalle kuulunut virkanimitys. Ennen virkoja jaettiin Sdp:n ja joskus kokoomuksen kanssa. Keskustalle tärkeitä olivat Kelan lisäksi esimerkiksi ulkoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, opetusministeriö ja jossain määrin sosiaali- ja terveysministeriö. Vuosikymmenten saatossa nämä ovat huuhtoutuneet keskustan käsistä.”
Nyt keskusta menetti Kelankin, sillä Outi Antilalla ei ole keskustan ja minkään muunkaan puolueen puoluekirjaa.
Keskusta esti kuitenkin sen, ettei pääjohtajan paikka mennyt perinteiselle ansioturvapuolueelle Sdp:lle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
uskimpa kukaan osaa Kääriäsitä paremmin nämä.
Kun kertoo keskustan sosiaalisuudesta mm takuueläke, ja nyt vuoden alussa siihen 50 euron korotus.
SDP vastusti takuueläkettä.
Onko hieman kornia pitää vähäosaisia aina tilaisuuden tullen kyykyttävää lestakepulipuoluetta perusturvapuolueena, onko?
Takuueläkkeelläkö nyt kyykytetty ? Eikö se ollut hyvä asian vain, jota SDP vastusti kun Vanhas Masa sen ajoi läpi.
Pankkomajuri taas kirjoittelee "puolivaloilla". Eihän demarit vastustaneet korotuksia takuueläkkeisiin vaan esittivät vielä laajempaa eläkkeiden korjaamista kuin korjausten kohdentamista pelkästään takuueläkkeisiin.
Yritätkö nyt tarkoituksella vääristellä asioiden todenperäisyyttä ja jos niin miksi?