Tulevaisuudessa vallassa uudet puolueet!

Tulevaisuudessa eduskuntatalossa hääräävät uudet puolueet. Vanhat puolueet putoavat pienpuolueiksi, tai tippuvat jopa kokonaan pois.

Demarit on juuri tekemässä keskustat. Joutuvat pettämään äänestäjänsä ja jo seuraavissa vaaleissa demareiden kannatus tulee olemaan pienpuolueiden luokkaa.
Sittemmin sama tie tulee persuille. Hekin putoavat lopulta pienpuoleeksi. Tulee vihreiden aika. Nekin joutuvat pettämään äänestäjänsä ja myös vihreiden kannatus romahtaa!

Tulevaisuudessa suuria puolueita voi hyvinkin olla
- Piraattipuolue
- Eläinpuolue
- Liike Nyt!
- Seitsemän tähden liike ja
- jokin ihan uusi tulokas.

Nämä puolueet putoavat pois ennen, kuin ehtivät edes kasvaa
- Suomen kansa ensin (ihme sekoilua ja keskenään riitelyä
- Sininen tulevaisuus (tuskin koskaan nostaa kannatusta)
- Feministipuolue (ei tarvetta enää naisasialiikkeelle)
- Kristallipuolue (ihmiset tajuaa, että huuha voi korkeintaan vain sekoittaa päänupin. Reikit ynnä muut tullaan kieltämään)
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et siis ole tietoinen sen ranskalaisekonomistin pätevästä laskelmasta, jonka mukaan Länsi-Euroopan maat muuttuvat muslimienemmistöiseksi 35 vuoden sisällä?

Ruotsi jopa nopeammin. Suomihan on Ruotsin alusmaa ja svekoeliittimme mallimaa. Joten miten luulet Suomen käyvän?

Eli jo lastenlapsemme elävät "Suomessa", jossa islamistipuolue on ylivoimaisesti suurin ja se saa yksin jopa ennemistön eduskuntaamme!

Äänestä

Aino avoin kysymys on se, että onko tuleva ylivoimainen pääpuolueemme sunni- vai shiia-vetoinen. Mitä arvelet?

Miksi mamutusmediamme toimittajat eivät kysele tuota asiaa nykyisiltä päättäjiltämme, jotka tuon tulevaisuuden meille järjestävät?!

Äänestä

Tuo on ihan mahdollista jos tämä meno jatkuu. Suomi islamisoituu.

Toivottavasti tänne ei tule samanlaisia sotia ku nyt on Lähi-Idässä.

Siellä kaikki sotii keskenään.

Äänestä
  • Suomella on aina Ruotsia ihaileva ja matkiva eliitti. Vaikea nähdä tilannetta, että KUN Ruotsi muuttuu ensin mamuenemmistöiseksi ja sitten muslimienemmistöiseksi, että se ei vaikuttaisi Suomeen. Ruotsin raja pitäisi sulkea, eikä siihen svekoeliitimme suostu. Kansan pitäisi nousta kapinaan ja tehdä vallankumous. Mikään muu ei riitä suomalaisen Suomen pelastamiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tulevaisuudessa eduskuntatalossa hääräävät uudet puolueet. Vanhat puolueet putoavat pienpuolueiksi, tai tippuvat jopa kokonaan pois.

Demarit on juuri tekemässä keskustat. Joutuvat pettämään äänestäjänsä ja jo seuraavissa vaaleissa demareiden kannatus tulee olemaan pienpuolueiden luokkaa.
Sittemmin sama tie tulee persuille. Hekin putoavat lopulta pienpuoleeksi. Tulee vihreiden aika. Nekin joutuvat pettämään äänestäjänsä ja myös vihreiden kannatus romahtaa!

Tulevaisuudessa suuria puolueita voi hyvinkin olla
- Piraattipuolue
- Eläinpuolue
- Liike Nyt!
- Seitsemän tähden liike ja
- jokin ihan uusi tulokas.

Nämä puolueet putoavat pois ennen, kuin ehtivät edes kasvaa
- Suomen kansa ensin (ihme sekoilua ja keskenään riitelyä
- Sininen tulevaisuus (tuskin koskaan nostaa kannatusta)
- Feministipuolue (ei tarvetta enää naisasialiikkeelle)
- Kristallipuolue (ihmiset tajuaa, että huuha voi korkeintaan vain sekoittaa päänupin. Reikit ynnä muut tullaan kieltämään)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu