En jaksa tätä työpaikkaa (hoitoala)

Minut höynäytettiin tähän hommaan. Pari vuotta olin määräaikaisena hyvässä paikassa, välillä paikkailin toista osastoa, hain ja sain vakipaikan ja sitten heitettiinkin sille osastolle jonne kukaan ei halua huonon esimiehen ja huonon työilmapiirin takia. Työsopimuksessa ympäripyöreä maininta sosiaali- ja terveysosastosta, mikä kattaa lähestulkoon kaiken. "Vanhalle osastolle" jäi roikkumaan vastuutehtäviä, joita kukaan ei kuulemma oikein hoida. Välillä "saan" käydä vanhalla osastolla keikkaamassa, enkä tiedä yhtään onko seuraavat kolme viikkoa töitä uudessa helvetinloukossa vai siinä paikassa missä viihdyn. Tähän nykyiseen helvetinloukkoon on jatkuvasti paikkoja auki, todella moni on viime vuosina irtisanoutunut tai pyytänyt siirtoa. Esimiehen esimiehelle olen sanonut etten viihdy täällä, haluaisin takaisin tai muualle mutta se vain levittelee käsiään, sinne mennään missä on suurin tarve työntekijöistä. En ole _vielä_ uhannut irtisanoutumisella, mutta se on varmaan edessä pian, jos mikään ei muutu ja itse olen vaan entistäkin onnettomampi.

Kolmessa vuodessa saisin velat sille mallille että uskaltaisin oikeasti irtisanoutua ja heittäytyä vaikka keikkahommiin. Miten hitossa vaan jaksan älyttömät työvuoroputket ykkösvapailla, perhe-elämän kärsimisen suhteettoman suurista määristä iltavuoroa, esimiehen vähättelyn, ristiriitatilanteet ja ylemmän johdon silmien sulkemisen? Ei hirveästi auta, että porukkaa hommataan työkkärin tuella "avustajiksi", kun kuitenkin vastuu kokonaisuudesta on meillä koulutetuilla, lääkehoidon ja -vastuun omaavilla, kokonaishoidosta vastaavilla, ja kuitenkin haukut ja keljuilut tulee pikkupomon taholta? Tuo lähiesimies pitäisi saada jonnekin työnkiertoon ja näkemään erilaisia tapoja tehdä hyvää työtä. Työporukka narisee selän takana, kukaan ei tiimikeskusteluissa avaa suutaan, vaan esimies valehtelee miten hommat tehdään muka huonosti ja ylempi johto on ihan lähiesimiehen pauloissa. Vaikutuskanavia on siis vähän. Mistä eväitä jaksamiseen? Työssäni en ole vielä ihan kyynistynyt. Muistan edelleen hoitavani jonkun äitejä ja isejä, mummoja ja pappoja. En vaan kohta enää itse jaksa tätä muuta pyöritystä.

Hyvälle hoitajalle on kuulemma aina työtä tarjolla. Liekö työpaikat sitten yhtä hyviä, en tiedä.