Samaan aikaan pieni joukko miehiä siittää lapsia useammalle naiselle
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/309a0c57-d03a-43a6-b52a-34870d497053
Yhä harvempi suomalaismies tulee koskaan isäksi
61
83
Vastaukset
- Anonyymi
Maaseutu ätmiytyy:
"Maakunnista taas löytyy paikkoja, joissa miehiä on selvästi enemmän kuin naisia. Tällaisissa kunnissa asuu valtava määrä miehiä, jotka haluaisivat lapsia, mutta heillä ei ole kumppania, jonka kanssa asiaa voisi edes harkita.
Yksi vastaajista esimerkiksi kertoi asuvansa kunnassa, jossa on 1,86 miestä yhtä naista kohti.
– Haluaisin perustaa perheen, mutta en ole löytänyt vaimoa.Tuttavapiirini miehistä valtaosa on yksin asuvia, toinen, kolmekymppinen mies tiivisti." - Anonyymi
Lue huuliltani: Ätmien kanssa kukaan normaalijärkinen nainen ei halua pariutua eikä missään nimessä hankkia lapsia!
Sitä paitsi linkin jutussa selviää syy miksi useat miehet eivät hankkiudu isäksi.
"Samaan aikaan pieni joukko miehiä siittää lapsia useammalle naiselle" mistä tämän tiedon olet tempaissut? Ja jos näin on, syy on se että on olemassa tietty, ehkä pienehkö joukko sitten, miehiä joita vielä voidaan miehiksi laskea. Ätmit eivät kuulu tähän joukkoon.
Luonto on viisas kun karsii epäkelvoilta yksilöiltä mahdollisuuden lisääntyä. Heikot sortuu elonteillä, katsos...- Anonyymi
Naiset haluaa jännämiehen https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suhteen-paattyminen-johti-silmittomaan-veritekoon-teinipoika-ei-mennytkaan-kouluun-vaan-ex-tyttoystavansa-luo-isa-loysi-raa-asti-murhatun-tyttarensa-lattialta/7619296
Jännämies on naisen elämän ja loppuelämän mies kirjaimellisesti
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/47c527ec-a401-4aa4-a65f-f2e79bc86851 - Anonyymi
"Luonto on viisas kun karsii epäkelvoilta yksilöiltä mahdollisuuden lisääntyä. "
Eipä se ihan niin taida mennä, aika moni "epäkelpo" saa lapsia, katso ympärillesi ja millaisia ihmisiä ne jälkeläiset ovat. On kiusaajaa, geenisairauksia joita siirretään eteenpäin yms. - Anonyymi
Sosiobiologisesti kysymys ei ole sellaisesta luonnonvalinnasta, joka karsii epäkelvot yksilöt vaan kyse on seksuaalisesta valinnasta. Seksuaalinen valinta on synnyttänänyt vaikkapa nämä paratiisilinnut. Ovathan paratiisilinnut kauniita ja komeita, mutta ihminen ei ole paratiisilintu eikä elä missään paratiisissa vaan yhteiskunnassa, joka muuttuu yhä vain monimutkaisemmaksi ja vaatii hyvin monenlaisia ominaisuuksia ja taitoja sekä työtä ja ponnistelua. Ei sellaista yhteiskuntaa ylläpidetä vain jännämiesten tai agressiivisten machomiesten naisiin vetoavilla ominaisuuksilla. Totta kai homma toimii myös toisinpäin ja sitä enemmän, mitä enemmän naisiltakin vaaditaan monipuolista yhteiskunnallista osallistumista eikä vain miesten miellyttämistä ja lasten synnyttämistä kuin liukuhihnalta
- Anonyymi
Oletko idiootti? Vähä-älyinen jännämies on se epäkelpo yksilö, ei kiltti ja kunnollinen älykkömies ja toisekseen naiset ovat itse yhtä epäkelpoja.
- Anonyymi
Se nainen on ihan yhtä alempitasoinen itsekin, joten hänelle kuuluu ATM.
- Anonyymi
Tunnen miehen jolla 3 lasta 3 eri naisen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset haluaa jännämiehen https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suhteen-paattyminen-johti-silmittomaan-veritekoon-teinipoika-ei-mennytkaan-kouluun-vaan-ex-tyttoystavansa-luo-isa-loysi-raa-asti-murhatun-tyttarensa-lattialta/7619296
Jännämies on naisen elämän ja loppuelämän mies kirjaimellisesti
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/47c527ec-a401-4aa4-a65f-f2e79bc86851Ätmit ammuskelevat ja heiluttelevat miekkoja kouluissa yms..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen miehen jolla 3 lasta 3 eri naisen kanssa.
Aika moni jännämies on tehnyt lapsia monelle eri naiselle. Lisäksi YT-miehet vaihtavat lähes aina vanhentuneen vaimonsa nuorempaan ja tekevät uuden vaimon kanssa lisää lapsia.

Sitähän te palstamiehet ylistätte
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitähän te palstamiehet ylistätte
Emme ylistä. Mistä olet tuollaista saanut päähäsi? Itse ainakin kannatan sitä, että jokaiselle miehelle annetaan yksi nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen miehen jolla 3 lasta 3 eri naisen kanssa.
Siittäminen on miesten työtä
- Anonyymi
Entisaikaan ensin juotiin kunnon pohjat miesporukalla jonkun kotona ja mitään raitistelijoita ei katseltu. Sitten lähdettiin kylille yökerhoon juomaan lisää jossa tavattiin naisia ja niin niitä lapsiakin syntyi.
Nykyään raitistellaan ja eletään haavemaailmoissa joissa kumppani muka löytyy romanttisesti ilman viinan juomista. Sitten ollaankin pian nelikymppisiä poikamiehiä vailla perhettä.
t. viinamies Naislinjoja voidaan seurata mitokondrion DNA:n variaatioiden, mieslinjoja Y-kromosomin DNA:n variaatioiden mukaan. Koska muutokset genomissa ovat jokseenkin vakionopeuksisia, niistä on laskettavissa myös kulunut aika.
Mieslinjoja on hyvin vähän, naislinjoja lukuisia. Mieslinjoista suurin osa on siis kuollut sukupuuttoon.
Näistä tiedoista voidaan laskea, että yksi mies siitti kivikaudella noin 17 naista. Muut miehet joko tapettiin sodissa, orjuutettiin tai ei saanut seksiä lainkaan.
Kivikaudella elettiin vain monivaimoisessa liitossa, nykyaikana pääasiassa yksivaimoisessa. Tämä on antanut lukuisille miehille mahdollisuuden seksiin. Emme ole vielä likikään kivikauden lukemissa.Mikä ihmeen pieni joukku, kun heikosti koulutetuistakin miehistä lisääntyy melkein 70 prosenttia.
- Anonyymi
Tavallinen mies saattaa saada yhden tai kaksi mahdollisuutta perheen saamiseen ja jos jostain syystä mokaa ne niin siinä se sitten oli. Ja jos on vielä masentunut tilanteen johdosta niin naisten nirsous takaa sen että noidankehä on täydellinen ja kohtalo sinetöity.
- Anonyymi
Totta, tietyt miehet saavat mahdollisuuden ehkä pari kertaa naisen saamiseen, ne tilaisuudet on sitten osattava käyttää jos nainen on edes yhtään sopiva ja mielenkiintoinen, täydellistä ei voi odottaa. Moni ikisinkku juuri mokaa homman tässä. Tulee mieleen se laulu Satuprinsessa.
Mikä on tavallinen mies? Suurin osa kuitenkin näyttää löytäneen parisuhteen ja heistäkin valtaosa saa lapsia, joten tämä tarkoittanee sitten sitä, että suurin osa osaa käyttää ne mahdollisuutensa, tai sitten niitä mahdollisuuksia tulee sittenkin useampia.
- Anonyymi
Nainen39vee kirjoitti:

Muistelet menneitä. Tavallisetkin miehet ovat saaneet hieman enemmän tilaisuuksia vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Sieltä ne parisuhteet ovat enimmäkseen peräisin.
Anonyymi kirjoitti:
Muistelet menneitä. Tavallisetkin miehet ovat saaneet hieman enemmän tilaisuuksia vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Sieltä ne parisuhteet ovat enimmäkseen peräisin.
Määrittele tavallinen mies.
Aika tavallisilta nuo miehet kyllä minusta vaikuttavat, jotka ovat vaikka alle 10 vuoden sisällä aloittaneet suhteen, ainakin ne mitä minä tiedän. Vai määrittelemmekö "tavallisen" jotenkin eri lailla?- Anonyymi
Nainen39vee kirjoitti:
Määrittele tavallinen mies.
Aika tavallisilta nuo miehet kyllä minusta vaikuttavat, jotka ovat vaikka alle 10 vuoden sisällä aloittaneet suhteen, ainakin ne mitä minä tiedän. Vai määrittelemmekö "tavallisen" jotenkin eri lailla?Eipä tämä määrittely mihinkään johda mutta tavallisella miehellä voi olla vaikka farkut, kevyttoppatakki ja lyhyet hiukset. Miksikö ulkonäköasioita? No siksi koska niiden perusteella naiset luokittelevat suurimman osan kelpaamattomiksi miehiksi. Tavallinen mies käy syömässä tavallisissa paikoissa ja tavallinen mies ei juuri somea päivitä eikä ainakaan luo siellä itselleen mitään erikoista imagoa. Tavallinen mies on nykynainen mielestä hieman liian konservatiivi ja huomattavasti liian mielenkiinnoton koska ei jankuta mitään uutta oppia vaan elelee vaan ja syö maksalaatikkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, tietyt miehet saavat mahdollisuuden ehkä pari kertaa naisen saamiseen, ne tilaisuudet on sitten osattava käyttää jos nainen on edes yhtään sopiva ja mielenkiintoinen, täydellistä ei voi odottaa. Moni ikisinkku juuri mokaa homman tässä. Tulee mieleen se laulu Satuprinsessa.
Satuprinsessa on katkeran ruman naisen valitusvirsi kun ei kelvannut top tier chadille parisuhteeseen.
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tämä määrittely mihinkään johda mutta tavallisella miehellä voi olla vaikka farkut, kevyttoppatakki ja lyhyet hiukset. Miksikö ulkonäköasioita? No siksi koska niiden perusteella naiset luokittelevat suurimman osan kelpaamattomiksi miehiksi. Tavallinen mies käy syömässä tavallisissa paikoissa ja tavallinen mies ei juuri somea päivitä eikä ainakaan luo siellä itselleen mitään erikoista imagoa. Tavallinen mies on nykynainen mielestä hieman liian konservatiivi ja huomattavasti liian mielenkiinnoton koska ei jankuta mitään uutta oppia vaan elelee vaan ja syö maksalaatikkoa.
Nyt keksit omiasi, jos väität, että miehen lyhyet hiukset tai farkut olisivat este suhteelle. Tai että vanha kouluaikojen inhokkiruoka maksalaatikko olisi yht'äkkiä muuttunut miesten keskuudessa suosikkiruuaksi.
Ei kuule, keksi parempia määritelmiä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, tietyt miehet saavat mahdollisuuden ehkä pari kertaa naisen saamiseen, ne tilaisuudet on sitten osattava käyttää jos nainen on edes yhtään sopiva ja mielenkiintoinen, täydellistä ei voi odottaa. Moni ikisinkku juuri mokaa homman tässä. Tulee mieleen se laulu Satuprinsessa.
Kyllä se paljolti noin menee. Ja se pari mahdollisuutta osuu sinne johonkin altakin 20 tai ihan vähän sen päälle. Helposti sitä mies voi silloin ajatella, että ehtiihän tuota myöhemminkin pariutua, ja näin nimenomaan jos on vielä työ ja toimeentuloasiat siinä ihan levällään. Helposti vaan siinä niin mennen jää loppuiäksikin naiset ja varsinkin lapset saamatta kun siinä myös urautuu yksineläjäksi, jota parisuhteissa kokeneemmat naispuoliset alkavat vielä vieroksua omituisena tyyppinä.
Toki naisia aina voi saada yksinäinen sinkkumieskin vanhemmalla iällä, ja niitä riittää ihan liiaksikin asti, jos on mies vähänkin paremman näköinen ja/tai edes jonkin verran varoissaan. Mutta se vaan kun lapsia naiset voivat tehdä vain johonkin 35 vuotiaaksi asti(40v synnyttäjä on jo riskitapaus) niin se on lähinnä vain nuoret naiset jotka tällaiseen kelvollisia ovat. Nuorista vähänkin siedettävän näköisistä naisista taasen on jumalaton kysyntä . Näitä jahtaa parisuhde-uralle menneet miehet toisiksi ja kolmansiksi naisikseen ja ehkä lapsentekoonkin vielä mutta usein vain seksikumppaneikseen. Lisäksi myös yllä mainitutkin ns jännämiehet, jotka hekin aloittavat nais/parisuhde-uransa jo varsin varhain, ja lapsia voi myös näillä olla tehtynä monen naisen kanssa.
- Anonyymi
No koska rumat miehet ei kelpaa rumille naisille niin ei lapsia voi tehdä. Jännämiehet kyllä saa lapsia koska ne on naisten ihannemiehiä.
- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Ehkä rumien miesten olisi syytä lopettaa rumien naisten haukkuminen..Onko tullut mieleen?
Kuinka niin? Rumakin mies haluaa kauniin naisen.
- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Ehkä rumien miesten olisi syytä lopettaa rumien naisten haukkuminen..Onko tullut mieleen?
Ei rumat miehet saa naisia vaikka kehuisivat naisia ja olisivat kuinka ystävällisiä. Naisten kriteerit olis kuitenkin se top 10 mies joten miehet ei saa koskaan naista.
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka niin? Rumakin mies haluaa kauniin naisen.
Mutta eivät kelpaa edes rumille naisille..
No, miksi sitten pitää haukkua, kun kumpikaan ei toista kelpuuttaisi?
- Anonyymi
Tämähän on vaan hyvä juttu, koska maailma on ylikansoitettu.
- Anonyymi
Jos se on hyvä juttu ja olet oikeasti huolissasi ylikansoittumisesta niin kannapa kortesi kekoon ja ammu itsesi jo tänään.
Tässä olenkin ihan samaa mieltä, kun se väestönkasvu on maailmassa jo muutenkin ihan tarpeeksi suuri ongelma. Nämä naisettomuudesta kärsivät paskaätmit kun eivät vaan ikinä ole välittäneet vittuakaan mistään yhteiskunnallisista ongelmista, kun heidän persujunttimaisen ahdasmielisen maailmankuvansa mukaan se joidenkin muutamien luuserimiesten naisettomuus on muka olevinaan joku maailman isoin ongelma.
Eipä ne ätmipaskat ole koskaan olleet huolissaan mistään ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksien puutteesta, liian suuresta väestönkasvusta, luonnon saastumisesta tai mistään oikeista yhteiskunnallisista ongelmista. Heidän mielestä kun se on muka oikein maailman suurin ongelma ja epäoikeudenmukaisuus, jos ne kaikki suomalaiset miehet eivät onnistu sitä naista ja lapsia saamaan.
Puhuvat vielä siitä, että ihan kun niitä lapsettomia miehiä olisi muka liikaa, vaikka todellisuudessa suurin osa miehistä onnistuu kuitenkin sen perheen perustamaan.- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Tässä olenkin ihan samaa mieltä, kun se väestönkasvu on maailmassa jo muutenkin ihan tarpeeksi suuri ongelma. Nämä naisettomuudesta kärsivät paskaätmit kun eivät vaan ikinä ole välittäneet vittuakaan mistään yhteiskunnallisista ongelmista, kun heidän persujunttimaisen ahdasmielisen maailmankuvansa mukaan se joidenkin muutamien luuserimiesten naisettomuus on muka olevinaan joku maailman isoin ongelma.
Eipä ne ätmipaskat ole koskaan olleet huolissaan mistään ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksien puutteesta, liian suuresta väestönkasvusta, luonnon saastumisesta tai mistään oikeista yhteiskunnallisista ongelmista. Heidän mielestä kun se on muka oikein maailman suurin ongelma ja epäoikeudenmukaisuus, jos ne kaikki suomalaiset miehet eivät onnistu sitä naista ja lapsia saamaan.
Puhuvat vielä siitä, että ihan kun niitä lapsettomia miehiä olisi muka liikaa, vaikka todellisuudessa suurin osa miehistä onnistuu kuitenkin sen perheen perustamaan.Sinä kannatat sitä, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon ja tilalle tulee keenereitä ja muslimeita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se on hyvä juttu ja olet oikeasti huolissasi ylikansoittumisesta niin kannapa kortesi kekoon ja ammu itsesi jo tänään.
Miksi? Ehkäisykeinot on keksitty.
- Anonyymi
Joku paska jännämies eroo ja löytää heti uuden naisen. Kyllä tuoll kadulla kävelee naisia joilla on paska jännämies mutta naiset ei siitä kehtaa kertoa kenellekkään. Tavis miehet ei naisille kelpaa.
- Anonyymi
Mikä tekee miehestä "jännämiehen"? Sekö, että mies on parisuhteessa?
- Anonyymi
-Tavismiehet ei naisille kelpaa.
-Naiset on nirsoja.
-Jännämiehet saa kaikki naiset.
-Rumat miehet jää yksin ja masentuu.
Eiköhän tämä ole jo meille kaikille selvää. Kuinka monta aloitusta tästä aiheesta on tehtävä? Kuinka monta ketjua tällä ulinalla pitää täyttää?
MITÄ te luulette saavuttavanne iankaikkisella vinkumisellanne?
Mikään ei muutu. Olette ätmejä nyt,tulette olemaan ätmejä huomenna ja elätte ätmin elämää kuolemaanne asti. Kuolette ätmeinä ja teidät haudataan ätmeinä ja jos joku teitä jostain syystä muistaa niin ätminä.Eipä niillä ätmeillä ole siinä heidän omassa kurjassa elämässä mitään muitakaan iloja, niin sen takia he sitten aina tykkäävät näitä samoja juttuja tällä palstalla jankata vuodesta toiseen ja laativat vielä siitä samasta asiasta oikein monta eri aloitusta. Heille kun ei riitä se, että niitä samoja asioita vatvotaan vaan yhdessä ainoassa keskustelussa, kun niistä pitää kirjoitella oikein vielä monessa eri aloituksessa.
Voisi ne ätmit lopettaa tästä samasta asiasta jankkaamisen ja keskittyä vaikka johonkin muihin asioihin elämässään, jos kerran eivät sitä naista pysty saamaan niiden omien huonojen sosiaalisten taitojensa takia.
- Anonyymi
kyllä suomi tarvitsee sitä että geenit muuttuu niin työläinen haluu palkkaansa alemmaksi autot pois ruuan hinta ylös sosiaalietuudet pois ja miehet naisillistuu ja homous lesbous lisääntyy on muu sukupuolisia ja työläinen ajattelee vain työnantajan etua ja polkee työntekijöiden etuudet alas tai haluaa ne pois eli tarvitaan uusia geenejä niin ei arabimiehet tuollaisia ole vaan ovat miehiä haluu liksaa työstä ja lomia ja vapaita ja ajella autolla syödä lihaa eli sikaa perunaa niin suomi tarvii miesten geenejä
- Anonyymi
Yksin jäitte. Tavis mies ei ole mitään naisten silmissä. Ulkonäkönne suurin syy miksi ette saa naisia.
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/c24a584d-83f8-4e26-980d-bb13962b8888- Anonyymi
Mutta kun se nainen on ruma tai tavis itsekin, se on tässä se ongelman ydin.
No täytyy kyllä sanoa, että en itsekään kiinnostuisi ihmisestä, joka koko ajan hokee sitä tavista ja tavallista. Ei mikään ihmissuhde voi perustua siihen, että toisessa tai siinä ihmissuhteessa ei ole mitään erityistä, vaan päinvastoin: ihmissuhteet perustuvat siihen ajatukseen, että toinen ON jotain erityistä - nimenomaan itselle. Oikeastihan ne parisuhteissa erityiseksi koetut ihmiset ovat objektiivisesti tarkasteltuna sellaisia "ihan tavallisia ihmisiä". Mutta kumppanilleen he ovat erityisiä. Jokainen on myös yksilö, ja sen sijaan, että piiloutuisi jonnekin "tavallisuuden" taakse, voisi itsekin nähdä itsessään ne omat hyvät ja persoonan kiinnostavat puolet.
Miettikää, miten latistavaa olisi lapselle tai teinille hokea koko ajan sitä, että "ei sinussa ole mitään erityistä, olet ihan tavallinen tavis" - kuinka moni sanoisi näin? Toivottavasti ei kukaan. Miksi ajatella niin myöskään itsestään tai kumppanistaan? Todella masentavaa.
tuollahan oli syiksi (miesten lapsettomuudelle sekä lasten hankinnan lykkäämiselle) lueteltuna mm. epävarmuus omasta taloudellisesta tilanteesta ja työtilanteesta..
sekä pohdinta siitä et kuinka hyvä sitä itse lopulta olisi vanhempana..
ja vasta noiden jälkeen sit se, et lapsia haluavat miehet ja naiset eivät kohtaa..
ja kun tää nyt nähtävästi on taas niitä avauksia joissa syntyvyyden lasku ja miesten toteutumattomat lapsihaaveet sysätään naisten syyksi,
niin millähän tavalla sitä naiset niinku voisivat tuota (miesten) taloudellista tilannetta parantaa, tahi epävarmoja/stressaavia/kuormittavia työoloja..?
ja jos on kotikylällä naisista pula, nii mikä estää etsimästä tulevaa rouvaa muualta? jos ei itte paa rikkaa ristiin, nii pitäskö sit emäntäkokelaiden tulla sieltä uuninpankolta aikamiespoikaa hakemaan? mistäpä sitä neidit edes tietäis et siellä se just on se unelmien rinssi..?- Anonyymi
no naiset voisi jukolla vaatia että arabimiehet ym maahanmuuttajat saa nyt 4400e kk ssa eli ei sillä mies pärjää eli lisää on saatava 2-3000 e ja jos menevät töihin niin niiden lisäksi kunnon palkka esim 45e tunti verottomana ja vokeista omaan omakotitaloon asumaan jokainen ja sosis maksaa kaiken ja sosis voisi ostaa heille uudet autot niin että pystyvät elättämään naisensa ja lapsensa ja elatustuet maksaa sosis jos miehellä on lapsia muidenkin naisten kanssa ja heidän omistamassa omakotilossa voisi suomimiehet laittaa ilmaiseksi koti piiaksi eli ajaa nurmikon kolata lumet ja pestä ja vahata auton käsin tai tehdä päivän ruuat siivota kodin ja mitä isäntä väki sanookaan ja jos hyvä piika löytyy niin myydään heille orjaksi eli sen jälkeen omistaja tekee mitä tykkää orjallensa ja uusia orjia olis aina tarjolla ja naiset voisi mennä lakkoon ja vaatia että kaikki suomimiehet tapetaan ja kaikki poika lapset samoin

tä?
- Anonyymi
m.wurst kirjoitti:
tä?
arabimiehet saavat jokainen joka kuukausi suomen sosiaalitoimistosta 4400e kk ja kaikki eläminen maksetaan eli ruuat ja muut menot ja jos menee 4e tunti töihin niin sen saavat vielä lisää niin ei sillä summalla vielä suomityttöä elätetä lapsista nyt puhumattakaan ja suomalaiset työntekijät haluaa poistaa työmarkkinatuen ja asumistuen suomalaisilta ja alkkoja alas suomalaisilta ja nauttii kun suomalaisilta kielletään lihan syönti autolla ajelu ym niin suomalainen ihminen on pa.ka niin ei tyhmempää kansaa ole kuin suomalainen niin 15v sitten eli siitä asti kun ihmisiä on ollut -1995 asti ihmiset toivoi lisää palkkaa lomia ja voittais lottovoiton niin en menis töihin mutta nykyajan ihminen teen ilmaiseksi töitä ja lomat poistettaisiin elän 1 sentillä päivässä siinäkin on liikaa niin on nykyään sairasta juttua ja jos tämä vielä jatkuu niin toivon että joku luonnon katastrofi tulisi ja suomalaiset kuolisi pois niin ei isoisäsi ja äitisi tehneet ilmaiseksi töitä niin he oli vielä ihmisiä mutta nykyajan on täysi pa.ka
- Anonyymi
m.wurst kirjoitti:
tä?
niin ja en sinua tarkoita mutta ymmärrän jos naiset haluu arabimiehen niin sinä olet kiva
- Anonyymi
Suomalaiset miehet ovat laiskoja paskoja, jotka eivät yritä. Kuka tahansa vaurastuu ja nostaa vauraudella tasoaan, jos on riittävän ahkera ja yritteliäs.
- Anonyymi
Kaksiossa voi elättää kaksikin lasta. Mut suurin osa sinkkumiehistä ei kelpaa naisille.
- Anonyymi
miksi laboratoriossa ei voisi tehdä geeni manutaatiolla naisille unelmien miestä jokaisella olis samannäköinen mies ja samoin tehdään lapsille niin tulis täydellisii ihmisii
Kyllä se kaksio olisi liian ahdas jopa kaksin asuvalle, saati sitten lapsiperheelle. Suurin osa kun miehistä onnistuu kyllä sen naisen löytämään, mutta te ätmit kun aina vaan täällä ihan turhasta kitisette.
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Kyllä se kaksio olisi liian ahdas jopa kaksin asuvalle, saati sitten lapsiperheelle. Suurin osa kun miehistä onnistuu kyllä sen naisen löytämään, mutta te ätmit kun aina vaan täällä ihan turhasta kitisette.
Ihan makuasioita tuo kaksion pienuus tai isous.
Hyvä tuuri kun sattuu niin joutuu maksamaan jotain elatusapua sillä välin kun joku toinen ukko nussimassa eukkoa ja hengaa sen lapsen kanssa..
:D
Eihän shole poika mikhän maksella eukolle uuden sängyn ettei kyyhkyläisillä mene muhinoidessa paikat kipeäksi..- Anonyymi
Ne voi tehdä suoraan astiaan, siittimiä ei tarvita nääs.
- Anonyymi
Ei tähän paskaan maahan kannata lapsia tehdä. Ei töitäkään tule saamaan tulevaisuudessa. Hallitus luo orjatyömarkkinoita, 9 euron päiväpalkalla teet lapsia v ai ja elät köyhänä.
- Anonyymi
Se oli edellinen hallitus,,joka niitä orjamarkkinoita loi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli edellinen hallitus,,joka niitä orjamarkkinoita loi.
Ihan sama. Samaa paskaa ne ovat kaikki paitsi perussuomalaiset, jotka eivät ole paskaa,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli edellinen hallitus,,joka niitä orjamarkkinoita loi.
Eipä ole raippalait vielä poistuneet.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768