Perussuomalaiset teki eilen lakialoitteen, jolla pyritään muuttamaan rikoslaissa säädetyn kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö siten, että rangaistavaksi jäävät ainoastaan rikoksella uhkaaminen ja rikokseen yllyttäminen. Lisäksi aloitteessa esitetään, ettei rangaistusvastuu enää jatkossa koskisi tiedon tai mielipiteiden julkaisemista ja näkyvillä pitämistä.
On käsittämätöntä, että 241 vuotta valitusfilosofi Voltairen ja 69 vuotta George Orwellin kuoleman sekä 28 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomessa joudutaan tekemään lakialoite, jossa ihmisille vaaditaan oikeutta julkaista tietoja ja mielipiteitä. Ja ettei lakialoitteen läpimeno ole edes mitenkään varmaa, koska ainakin asiasta vastaava ministeri suhtautuu siihen nihkeästi.
Laki on kuitenkin vähintäänkin tarpeellinen jo siitä syystä, että maassamme on jaettu tuomio perusteella, jonka mukaan "logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei... ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa". Samoin se on tarpeellinen siksi, että meillä on tänäkin vuonna annettu tuomio kirjoituksesta, joka on asiallisesti ottaen totta.
Huomionarvoista on myös se, että maassamme on otettu tavaksi ihmisten syrjintä ja työnteon vaikeuttaminen silloin, kun tämä on julkisesti ottanut kantaa tavalla, joka on vastoin punavihreää ideologiaa. Asenteen syvällisyydestä kertoo jotain se, että näin on tapahtunut jopa porvarihallituksen aikana.
Valitettava tosiasia on kuitenkin myös se, ettei ainakaan nykyinen hallitus tule viemään nykyistä lainsäädäntöä eteenpäin. Ei ainakaan sen punavihreä ydin, jonka ideologian perusteisiin on aina kuulunut sananvapauden kahlitseminen silloin, kun se on päässyt valtaan. Tästä todistaa tänäkin päivänä esimerkiksi samalta aateperustalta ponnistavan Kiinan sananvapaustilanne.
Pidemmällä tähtäimellä Perussuomalaisten tekemä lakialoite saattaa kuitenkin johtaa myös suomalaisen sananvapauden laventumiseen. Näin siksi, että se on yhtenä rikkana siinä rokassa, joka nostaa ainoana puolueena sananvapaudesta aidosti kiinnostuneen Perussuomalaisen puolueen kannatusta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Perussuomalaisten MAALITTAMINEN saatava rikoslakiin RANGAISTAVAKSI!
Vihervasemmitolaisten kuvat saatava vapaasti käytettäksi ampumaradoilla maalitauluina. !
Ei missään tapauksessa sillä sehän vain nostaa perussuomalaisten kannatusta.
Hienoa, en tienytkään, että perussuomalaiset ovat hallituksessa?